V
vierailija
Vieras
Oon poika ja täytän ensi keväänä 18v.
Murrosikäni alkoi n. 14 vuotiaana eli silloin kivesteni kasvu lähti käyntiin.
Huomasin ensimmäiset vaaleat häpykarvat 14v kesällä ja ne olivat lyhyitä ja vaaleita.
2014 syksyllä ne rupesivat tummumaan jne..
Keväällä 2015 eli n. 15v täyttäessä minulla tuli kasvupyrähdys ja tässä vaiheessa karvat olivat muuttuneet jo tummiksi ja kihariksi mutta niitä oli vain vähän pieniksen juurella.
15v kesällä huomasin ekoja merkkejä äänenmurroksesta, kun nauroin ja yritin samalla puhua niin ääni muuttui kiekaisuksi.
Kävin ysin alussa syksyllä 2015 (n. 15 ja puolivuotiaana) murrosiän merkkien seuranta käynnillä.
Lääkäri totesi, että pituuskasvu on kiihtynyt, ääni ei ollut juurikaan madaltunut, häpykarvoitus aikuisen kaltaista mutta rajoittuu pienelle alueelle.
Terska oli kuulemma kehittynyt ja penis paksuuntunut.
Murrosikäni oli kuulemma vain lievästi viivästynyt.
2016 kesällä eli 16 vuotiaana huomasin, että kainaloihini alkoi tulla vaaleita karvoja mutta niitä oli vähän...
Nyt oon siis 17v ja olen saanut kuulla, että näytän nuoremmalta yms..
Oon tällä hetkellä 172cm pitkä ja painan 62kg. Myös isäni on lyhyt 173cm.
Kroppani on aikuistunut ja hartiat leventyneet...
Alapääkarvoitus on silti melko vähäistä (tummaa ja kiharaa mutta nousee vain noin 3cm peniksen varresta ylöspäin vatsaa pitkin.
Napani seudulle on ilmestynyt hentoja karvoja jotka erottaa juuri lampulla katsoessa eli ei näkyvää..
Kainaloista kasvaa jonkun verran tummaa karvaa mutta sekin on melko vähäistä.
Tummia viiksi haivenia on ja kaulasta ja leuasta kasvaa hieman vaaleita karvoja.
Aatamin omenaa en edes tunne kaulallani, rustoja kylläkin, mutta isällänikään ei ole näkyvää aataminomenaa vaikka on hoikka. Outoa?
Kiveksini ovat n. 4-4.5cm pitkät ja kivespussin alueella kasvaa runsaasti karvaa. Penis levossa n. 5-7cm ja erektiossa n. 15cm..
Säärissä karvoitus lisääntynyt.
Kuitenkin ääneni on melko korkea pojaksi/mieheksi..
Kuulostaako huolestuttavalta?
Tuntuu, että kaikki ikäiseni ovat minua kehittyneempiä.
Minua luullaan yleensä 2-3 vuotta ikäistäni nuoremmaksi.
Olen ahdistunut ulkonäöstäni ja se häiritsee erittäin paljon elämääni.
Ikäiseni tytöt eivät kiinnitä mitään huomiota, jatkuvasti ihmiset luulevat nuoremmaksi, kohtelevat nuorempana.
Pelkään jo nyt etukäteen tulevaa kevättä.
Mitä jos kukaan ei usko, että olen 18v.
Myöhäisen murrosiän päälle sukumme miehet ovat hoikkia, siiroja, vaaleita, vähä karvaisia eli kaikin mahollisin tavan nuoren oloisia.
Myös isäni murrosikä alkoi myöhään ja äidilläni kuukautiset alkoivat vasta 13 vuotiaana(itse kertoi) sekä veljeni näyttää hieman ikäistään nuoremmalta, mutta vain ehkä 1 vuoden..
Mitä oikein pitäisi tehdä? Onko minun syytä huoleen??
Voiko tässä iässä saada vielä testosteroni tai murrosiän joudutus hoitoja?