M
mitä tehdä??
Vieras
poika aloitti elokuussa eskarin ja ystävystyi siellä jo ennelta kerhosta tutun pojan kanssa.
Eskarin alussa kaikki sujui hyvin ja poikien leikki sujui eikä kummempia erimielisyyksiä ollut.
Tiesin tästä pojasta jo ennalta toisen äidin kertomana sen että tekee välillä kiusaa,tämän äidin poika oli siis joutunut kohteeksi silloin.
Aluksi näilläkin oli mennyt hyvin.
Nyt on kuitenkin ilmennyt myös näillä kahdella ongelmia,pojan silmälasit ovat joutuneet kohteeksi ja kiusaaminen ilmenee käytöksellä(repii tavaroita käsistä,tönii,lyö kepillä,nimittelee)jne..
Tänään viimeksi näytteli pojalle keskisormea ja uhkaili kepillä.
Muutenkin tuntuu että tämän pojan äiti ei saa poikaa kuriin vaan lyö äitiään ja näyttelee myös hänelle keskisormea.
Eskariopen kanssa jo tästä puhuin ja hän sanoikin että on huomannut että pojat eivät enää ole niin hyviä kavereita kun alussa vaan meidän poika hakeutuu muiden kanssa leikkimään.
En nyt itekkään oikein tiedä miten tähän suhtautua koska kuitenkin välillä leikki sujuu mutta en toisaalta halua että oma poikani ottaa tästä toisesta vaikutteita ja mallia.
Meidän poika on kuitenkin aika hiljainen ja kiltti ja tämä toinen taas vilkaampi.