I
ihmisoikeudet
Vieras
Oululaismies järkyttyi vaimonsa käännytyksestä
Poliisi haki ukrainalaissyntyisen Tamara Pirttijärven voimakeinoin kotoaan Oulun Myllytullista torstai-aamuna. Mikko Pirttijärven (kuvassa keskellä) mukaan viranomaiset perustelevat käännytystä sillä, että kyseessä olisi lumeavioliitto. Risto RasilaRisto RasilaPoliisi haki ukrainalaissyntyisen Tamara Pirttijärven voimakeinoin kotoaan Oulun Myllytullista torstai-aamuna. Mikko Pirttijärven (kuvassa keskellä) mukaan viranomaiset perustelevat käännytystä sillä, että kyseessä olisi lumeavioliitto.
Oululainen Mikko Pirttijärvi ja hänen ukrainalainen vaimonsa Tamara Pirttijärvi kokivat torstaiaamuna järkytyksen, kun poliisi tunkeutui voimakeinoin heidän kotiinsa Myllytullissa pannakseen täytäntöön maahanmuuttoviraston tekemän käännytyspäätöksen.
Viranomaispäätöksen perusteena oli Mikko Pirttijärven mukaan lumeavioliitto. Pariskunta avioitui viime tammikuussa seurusteltuaan sitä ennen muutaman kuukauden. Pirttijärven mukaan avioliitto on aito eikä hän ymmärrä viranomaisten näkemystä.
Käännytyspäätöksestä käy ilmi, ettei Tamara Pirttijärvi vastusta käännytystä. Mikko Pirttijärven mukaan asia ei pidä paikkansa. Pirttijärvi sanoo maahanmuuttoviranomaisten vääristelleen vaimonsa sanoja. Mikko Pirttijärvi moittii viranomaisia myös siitä, ettei asiassa ole lainkaan kuultu häntä. Pirttijärvi kokee että viranomaiset ovat rikkoneet heidän ihmisoikeuksiaan.
"Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus avioliittoon ja perhe-elämään. Olen aina uskonut, että Suomessa noudatetaan ihmisoikeuksia, mutta näin ei tehdä kuin juhlapuheissa", Pirttijärvi ihmettelee.
Pirttijärvet ovat valittaneet käännytyspäätöksestä ja vaatineet sen kumoamista. He ovat myös kirjelmöineet asiasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Se ei vielä ole ehtinyt ottaa kantaa asiaan.
Pirttijärvi hämmästelee poliisin kiirettä panna käännytys toimeen. Hän on pyytänyt viranomaisia odottamaan, kunnes kaikki asiaan liittyvät seikat on selvitetty.