V
vierailija
Vieras
Poliisipäällikkö varoittaa kasvavasta ongelmasta: kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet jäävät luvatta maahan
Perjantai 4.11.2016 klo 02.03
"Suomi ei voi tehdä pakkopalautusta, koska kyseisen valtion kanssa ei ole olemassa palautussopimusta."

(JUKKA RITOLA/AL)
Oulun poliisipäällikkö Sauli Kuha päivittelee blogikirjoituksessaan kielteisten turvapaikkapäätöksen saaneiden jäämistä maahan.
- Turvapaikanhakijoista lähes kymmenen tuhatta odottaa vielä päätöstä asylum -hakemukseensa. Pääosa hakemuksista johtaa kielteiseen ratkaisuun. Lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneen tulee poistua Schengen -alueelta lähtömaahansa.
Kuha kirjoittaa, että paperilla asian pitäisi olla selvä. Hakijan tulisi lähteä tai hänet palautetaan viranomaistoimena sinne, mistä hän Suomeen saapui.
Palautus saattaa kuitenkin jäädä tekemättä, ja kielteisen päätöksen saanut Suomeen ilman statusta.
- Merkittävää osaa kielteisen päätöksen saaneista edelleen koskee tilanne, jossa Suomi eikä kukaan muukaan eurooppalainen valtio voi tehdä pakkopalautusta, koska kyseisen valtion kanssa ei ole olemassa palautussopimusta.
Ei-toivotut henkilöt
Kaikki tämä johtaa usean kohdalla siihen, että maassaolosta tulee luvatonta.
- Henkilö, joka ei suostu itse poistumaan eikä häntä voida poistaa, ei ole kuitenkaan oikeutettu oleskelemaan Schengen alueella eikä valtion ylläpitämä vastaanottokeskusjärjestelmä tarjoa palveluitaan - persona non grata!
Kuhan mielestä lainsäätäjän tulisi herätä tilanteeseen.
Hän arvioi, että toimialueelleen Ouluun ei-toivottuja henkilöitä tulee kymmeniä tänä vuonna, ensi vuonna jopa satoja.
PAULI POUTANEN
pauli.poutanen@iltalehti.fi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016110422564900_uu.shtml
Suomessa on kadonnut vuosina 2015–2016 yli 3000 turvapaikanhakijaa – ”Naiset voivat joutua prostituution piiriin”
Kuvan henkilöt eivät esiinny jutussa. (KUVA: Reuters)
Julkaistu: 4.11. 6:21
Syyskuulle päivätyssä KRP:n lausunnossa todetaan, että kadonneiden lukumäärä on 2015–2016 ollut yhteensä 3 166. Tänä vuonna trendi on ollut kuukausittain laskeva.
Keskusrikospoliisin valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta antamasta lausunnosta käy ilmi, että vuosien 2015–2016 aikana yhteensä 3 166 turvapaikanhakijana Suomeen tullutta henkilöä on kadonnut. Lausunto on päivätty syyskuulle.
Maahanmuuttoviraston mukaan ihmiset katoavat turvapaikanhakuprosessin eri vaiheissa: osa katoaa heti hakemuksen jälkeen, osa puhuttelun jälkeen, osa päätöksen jälkeen ja osa valitusprosessin aikana. Henkilö luokitellaan kadonneeksi, kun häneen ei enää saada yhteyttä.
Kukaan viranomainen ei tiedä, minne kadonneiksi luokitellut menevät, tai mitä he tekevät.
Krp totesi syyskuisessa lausunnossa poliisin varautuvan kielteisen turvapaikkapäätösten saaneiden pyrkimykseen jäädä Suomeen. Krp:n mukaan maahan luvattomasti jäävät henkilöt ovat alttiita ajautumaan rikolliseen toimintaan ja ihmiskaupan uhreiksi.
– Elannon hankkimisessa on aika vähän laillisia kanavia siinä kohtaa, toteaa rikostarkastaja Arto Tuomela.
– Suomeen jääneet eivät voi tehdä esimerkiksi verokortilla töitä, koska hehän paljastuisivat viranomaisille. Perinteisillä harmaan talouden aloilla kuten rakennus- ja ravintoalalla hyödynnetään paperittomia. Naiset voivat joutua prostituution ja ihmiskaupan piiriin. Tämä on niin nopeasti noussut ilmiö, ettei Suomessa vielä pystytä laajemmin sanomaan, mihin he loppujen lopuksi ajautuvat, Tuomela toteaa.
Maahanmuuttoviraston mukaan useimmiten kadonneiksi luokitellut henkilöt kuitenkin lähtevät Suomesta joko kotimaahansa tai toiseen maahan.
Turvapaikkahakemus raukeaa, jos henkilön lähdöstä toiseen maahan saadaan varma tieto viranomaiselta tai henkilöä ei tavoiteta kahden kuukauden aikana.
Ina Kauppinen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001945839.html

- Oulun poliisipäällikkö varoittaa ei-toivottujen henkilöiden määrän kasvusta.
- Ei-toivotuksi turvapaikanhakija muuttuu, kun päätös on kielteinen, mutta hakija jää silti Schengen-alueelle.
- Poliisipäällikkö haluaa lainsäätäjän huomaavan ongelman ja reagoivan siihen.