pomolle lahja

  • Viestiketjun aloittaja Ella
  • Ensimmäinen viesti
Ella
Ei nyt oikein kuulu parisuhdepalstalle, mutta josko täältä jotain vinkkiä saisi.
Eli miespuolinen pomoni on ollut pitkään sairaslomalla ja on kohtapuoliin palailemassa töihin. Haluaisin jotenkin osoittaa hänelle, että häntä on kaivattu, siis ihan työkaverina ja pomona. Mutta en keksi mitään millä voisin häntä muistaa, ollaan kuitenkin hyvissä väleissä, mutta en kuitenkaan tunne häntä niin henkilökohtaisesti, että tietäisin hänen makuaan oikein minkään asian suhteen.

Itse olen seuraavan viikon pois työpaikalta ja juuri viimeisenä lomapäivänäni pomo palaa, joten esim. leikkokukat kerkiävät lakastua jos jätän ne viikoksi pöydälle odottamaan.
Hyvät ellit löytyykö ehdotuksia?
Tai jos miehiä on liikenteessä, niin mikä olisi teidän mielestänne sopiva muistaminen?
 
Inhorealisti
Tervetuliaiskortti korkeintaan voisi ilahduttaa. Lahja työntekijöiltäni saisi ainakin minut hämilleni, ellei kyseessä olisi joku 50-vuotispäivä tai eläkkeelle jääminen.
 
Ella
Niin, tätä juuri mietin, että kun en halua aiheuttaa hämmennystä, mutta kuitenkin tahtoisin jotenkin saada esille sen että pidän pomoani erittäin hyvänä esimiehenä ja olen iloinen hänen tervehtymisestään ja paluustaan töihin.

Kun kuitenkin niin harvoin tässä työmaailmassa annetaan toisille tunnustusta osaamisesta tai hyvintehdystä työstä, niin tahtoisin ainakin itse osoittaa pomolleni, että hän on mies paikallaan.
 
Ella
Tää on just tätä!! Eli heti kun haluaa antaa positiivista palautetta toisen osaamisesta ja toiminnasta, niin se on perseennuolemista.
Haukkua ja moittia kyllä saa tässä maassa, mutta kiitosta ei saa antaa koskaan. Kyllä surettaa.
 
Ella hei!
Tajuathan sinä nyt itsekin, että alaisen asema ei ole alkuukaan otollinen lahjojen antamiselle, tottakai se otetaan perseennuolemisena, niin täällä kuin myös siellä työpaikalla.

Vaikka sinä KUINKA arvostaisit sitä äijää, niin pidä omana tietonas.
Pomo ottaa palautteensa kyllä mielellään toisilta johtajilta eikä alaisilta.
Vai mikä putiikki tuo on missä ootte töissä? Jäätelökioski?
Jos sulla on ihan oikea työpaikka, niin heitä nyt helvettiin tuollainen perseennuolenta ennenkuin lennät pellolle.

Vaikka ihailusi olisikin vilpitöntä, eikä perseennuolemista, niin se silti käsitetään niin.

""Kun kuitenkin niin harvoin tässä työmaailmassa annetaan toisille tunnustusta osaamisesta tai hyvintehdystä työstä, niin tahtoisin ainakin itse osoittaa pomolleni, että hän on mies paikallaan.""

Niin annetaan joo. Oletko sinä siirtymässä eläkkeelle vai mikä sulla on? Eiköhän sillä pomolla ole tunnustusta tarpeeksi siinä,, että se on pomo. Kissa elää kiitoksella, kyllä sekin siellä rahan takia on.
Jos arvostusta kerran kaipaat työelämään, niin tee työ kunnolla ja marssi senjälkeen pyytämään pomolta palkankorotusta.
 
pit
Hanki vaan pomollesi lahja jos haluat, Itseasiassa todella ystävällinen ja kiva idea.

Miten olisi viherkasvi ja kortti? Aika neutraalia minusta. Sellainen kasvi, jota pomosi voi pitää työhuoneessaan.

Minun mielestäni tätä ei voi mitenkään kukaan kokea ""nuolemiseksi.""
 
Me teimme
Me teimme vastaavassa tilanteessa ison ja itsetehdyn tervetuliaiskortin, jossa oli kaikkien nimet. Kortti pöydälle vastaanottamaan ja viereen hänen nimellään varustettu kahvimuki.
Ei maksa paljoa ja toimii varmasti.

Jos tätä vielä haluaa parannella, kahvitauolla voisi olla kakkua ja iloiset ihmiset ympärillä ovat parasta mahdollista ""lahjaa"".
 
Me teimme
Piti vielä sanomani, että pomo on ihminen siinä kuin me muutkin ja häntä saa ja pitääkin ilahduttaa silloin, kun siihen on aihetta. Se ei todellakaan ole nuolemista!

Pitkä sairasloma on taatusti sellainen tilanne, että ihmiselle tekee todella hyvää työkaverien ystävällisyys.

Työkavereitahan me olemme, pomot ja koko sakki.
Itse en ole tehnyt koskaan rajaa näissä asioissa. Olen ollut sekä pomona että rivinaisena ja kohdellut ihmisiä ihmisinä heidän asemastaan riippumatta. Luokittelu kuuluu menneeseen aikaan.



 
Harri
Naiset mokaa aina siinä, että ne luulee että raavas mies tarvii kehuja ja kiitosta.
Se johtuu siitä että nainen itse ei tule toimeen ilman pääntaputuksia ja henkistä kannattelua työpaikalla, ja varsinainen syy miksi joku nainen niin ""arvostaa"" pomoa esimiehenä, on se että nainen siten kuvittelee, että häntäkin kohtaan sitten osoitetaan arvostusta takaisin. Katkerat vanhat mummot syntyvät maailmaan siten, että ""viiskymmentä vuotta samassa paikassa, eikä kiitoksen sanaa kuulu""
Naisten elämähän on sitä, anna sää mulle tuo pyttipannuresepti niin mää kudon sulle villasukat. Eli nappikauopaa jolla on psykologinen tarkoitus.

Eiköhän pomon paras kiitos työpaikalla ole se, että hommat hoituu. Se on hyvän pomon mitta.
Jos toisaalta pomo antaa paljon lahjoja, se on vain sitä että tehdään ihmiset kiitollisiksi- ei tarvi maksaa enempää palkkaa.
Pieni työsuhde etu, kuten ilmaiset kahvit tai joku tilpehööri auttaa kummasti jos halutaan, että varsinkin nainen on hiljaa eikä vaadi enempää. Nainen on niin otettu tilpehööristä ja pelkistä eleistä, että unohtaa rahan kokonaan. Jää enemmän miehille. Kaikkien etu on se, että nainen sensijaan siivoaa ja koristelee pomon toimistoa.

Pieni lahjus lämmittää alaisen mielen valmiiksi sille ajatukselle, että ""meillä menee kuulkaa nyt niin huonosti täällä firmassa, että kaikki joutuvat ympärivuorokautisiin ylitöihin ilman palkkaa, mutta kylhän te kestätte kun mä oon niin mukava mies. No niin, otas kahvia, ei maksa mitään.""
 
Ella
On tämä ihmeellinen palsta, ei voi muuta sanoa.

Nimim. Ella hei ja Harri
En kaipaa arvostusta enkä palkankorotusta tällä jutulla. Pomoni arvostaa minua työntekijänä muutenkin. Onko teidän yksinkertaisesti jotenkin vaikea ymmärtää, että toista ihmistä voi kannustaa ilman oman edun tavoittelua? Ei toki kukaan elä kiitoksella, mutta mukava kuitenkin jokaisen on joskus saada kuulla olevansa hyvä jossain. Ilman nuoleskelua tai laskelmointia. Ja sen verran tunnen pomoani, että hän osaa arvostaa, jos saa kuulla olevansa hyvä työssään.

Meillä ei myöskään pomon antamat lahjat tai kiitos ole sitä varten, että tekisimme työtä pienemmällä palkalla ilman palkankorotusta. Meillä nimittäin palkan maksaa suurempi firma, ja minun palkkani suuruuteen ei omalla esimiehelläni ole mitään valtaa. Joten unohda harri ”katkerat vanhat mummot” –teoriasi. Minä olen aina työstäni kiitoksen – ja ansaitun palkkani – saanut.

Ei ole ihme jos työpaikoilla voidaan huonosti, jos ajattelu on näin negatiivista.

Nimimerkki me teimme!
Kiitos loistavasta ehdotuksesta, taidan toteuttaa tuon kortti/kahvikupponen idean, esimies kun ryystää kahvia yhtenään ;)
 
Harrille
Toivottavasti, Harri, et ole esimies koskaan.
Olen yli 30-vuotisen työhistoriani ajan ollut työpaikassa, jossa on sekä naisia että miehiä, molempia myös erilaisissa esimiestehtävissä korkeimpaan johtoon saakka.

Noin halpamaisesti ajattelevia en ole heissä tavannut yhtään. Olen jäänyt jonnekin oman negatiivisen ajattelusi vangiksi. Ei yksikään nainen ole noin tyhmä, kuin kuvailet. Korviesi välissä on jotain todella pahasti vinoutunut.

Tittelit ja asema ei muuta ihmistä. Jos niin tapahtuu, se ihminen ei ansaitse asemaansa. Jos kuvitellaan, että muut tyhmenevät ja itse viisastun, kun kiipeän uraputkessa, niin voi sitä pudotusta, joka väistämättä sellaisesta seuraa!


 

Yhteistyössä