ponnistusvaihe

Minulla on takana yksi sektio ja seuraava LA alkaa olla käsillä. Tarkoitus olisi synnyttää normaalisti. Eniten mietityttää ponnistusvaihe, miten sitä pystyy ponnistamaan, jos tuntuu, että paikat repeää riekaleiksi??

Sektion jälkeen oli lievä peräpukamaongelma ja ulostaminenkin oli jo lähes mahdotonta. Ja luulisin, ettei näitä kahta kipua voi verrata samana päivänäkään.
Ja miten yleistä on, että alapää jää tunnottomaksi lopun ikää synnytyksen jälkeen?Sellaisestakin vaivasta juuri kuulin, kaikkea sitä pitääkin mennä lukemaan...

 

Mulla oli normaali alatiesynnytys ja aikamoiset repeämät tuli, mutta itse en tuntenut mitään, koska mulle oli laitettu kohdunkaulapuudute ja sitä kun niin keskittyi ponnistamiseen ja yritti supistuksista selvitä, sitä ei enää muuhun kiinnittänyt huomiota. Synnytyksestä on nyt reilu kolme kuukautta ja ihan normaalilta alapää tuntuu. Noi tunnottomaksi jäämiset on varmaan tosi harvinaisia, en ole itse ainakaan niistä aikaisemmin kuullut.

 

HEI!

Voin kuvitella tunnetiloja raskausaikana.... sitä miettii kaikenlaista, mutta kyllä se neuvovat aika pitkälti ihan oikein eli millon ponnistaa ja miloin pidättää ponnistusta.
Itsellä ei kovinkaa repeämiä tullut, kun paikat antoivat suht hyvin myötä ja vaikka kuinka koski niin hitaastin,mutta ""varmasti"" ponnistelamalla paikat aukeavat vähitellen.
Vaikka onhan niitä niin monta eri tapaa synnyttää kun on ihmisiäkin!
Elä huolestu, ei se yleistä ole paikkojen tunnottomaksi jääminen... päin vastoinkin voi olla!

 

Noista puudutteista vielä; onko sellainen AINA mahdollista saada? Kaverini ei tuntenut ponnistusvaiheessa kipua, koska epiduraalin vaikutus oli vielä voimassa. Mutta yleensähän epiduraalia ei saa enää kovin loppuvaiheessa, että sen turvin voisi ponnitella.

 

Noista puudutteista en tiedä, koska itse en niitä ennättänyt saamaan, mutta minusta siinä ponnistamisessa oli tärkeää saada itseään rennoksi, muuten ihan noin vanhan sanonnan mukaan luonto hoitaa sen tehtävän. Mulla ponnistusvaihe kesti noin minuutin ja vauva syntyi sen aikana repeämiä ei tullut eikä leikkausta tarvittu.

 

saa halutessaan puudutusta (JOS KERKIÄÄ), mutta loppua kohden sen teho vähenee/vähennetään. Kannattaa sanoa heti sairaalaan mentyä mitä puudutus muotoja haluaa.

 

Hei...synnytin juuri tostaina....mulla ainakin tuo ponnistusvaihe oli 'helpotus' koska tunsin jo 7 cm avautumisen jälkee tarvetta ponnistamiseen. Mulla aina supistuksen tullessa oli älytön tarve ponnistaa, eikä tarva johtunut mistään kivusta vaan yksinkertaisesti siitä että vauva itsekin tuntui painavan itseään ulos....Varsinaista kipua tuntui pari minuuttia siinä vaiheessa kun vauvan pää oli puoliksi ulkona ...ei tuossakaan tilanteessa tuntunut että paikat repeää ja vaikka paikat repesivät (I ja II asteen repeämät häpyhuuliin) ja väliliha leikattiin mulla ei noista jäänyt mitään mielikuvaa. Sitä paitsi ponnistusvaiheen jälkeen palkkio oli maailman ihanin vauva...joten kyllä ne kivut unohtui hetkessä. Ja vielä sellainen asia, että ponnistusvaiheessa supistusten välissä en tuntenut mitään, vaan yritin mahdollisimman rentona odotella seuraavaa supistusta...ja supistuksen tullessa keskituin tekemään 3 ponnistusta / supistus...

Vielä ei ole käsitystä miten tunto alapäähän palautuu...

 

ponnistusvaihe kesti mulla 23 minuuttia ja ponnistusvaiheessa pidin itse kiinni polvitaipeista ja jalkapohjia painoin kätilöiden kylkiin...

Jaa aika jännä että joillain ponnistusvaihe kestää vaa minuutin.... ehtiikö siinä huomata ees kipua??!!

 

Mullekin ponnistus oli helpotus, koska mua ponnistutti koko synnytyksen ajan ihan kamalasti. Jotenkin mulle jäi sellainen olo, ettei siinä oikein kerennyt tuntea mitään kipua enää siinä ponnistusvaiheessa. Kätilöt kyllä katsoo, että tarvitseeko leikata, joten ei välttämättä repeile yhtään. Mullekaan ei tullut kuin pari nirhaumaa. Mutta mutta, tämä on todella yksilöllistä, joillekin juuri se ponnistusvaihe on se pahin vaihe. Mutta kannattaa vaan ponnistella reippaasti, itselläni ainakin oli se ajatus koko ajan, että vauva voi paremmin, mitä nopeammin sen nyt ponnistan ulos.

 

Enpä ole moisesta kuullutkaan.Kai tää niitä kauhujuttuja taas.Mulla 5 synnytystä takana,osa eri miehen kanssa.Nykyinen sano kun tavattiin,että ei osannut kuvitellakaan että neljän lapsen äidin kanssa on parasta seksiä mitä ikinä hän on saanut.
Pari muutakin miestä siinä välissä asiaa pääsi ihmettelemään.Kyllä kudokset venyy ja palautuu.Tunto mulla ainakin herkempää kuin ennen lapsia.Ennen lapsia en saanut orkkua yhdynnässä,nykyään niin herkkä että joka kerralla saan.
Se suurin asia,joka lasten myötä muuttunut,näin mun näkökulmasta.

 

Otat rennosti ja anna synnytyksen viedä mukana. Kätilöt kokeneina kyllä sanovat milloin tulee ponnistaa ja milloin odotella ponnistamatta että vauvan pää venyttää paikkoja. Mulla sujui näin ponnistusvaihe eikä välilihaa leikattu. Ponnistusvaiheen kesto 39 min. Muutamat pienet repeämät emättimessä ja häpyhuulissa joiden tikki määrän arvelen olevan 5-7. Nyt synnytyksestä n. 2,5 vkoa ja paikat ihan ok ja tikitkin sulaneet. Olihan se kipu jotain ihan järkyttävää mut on se sen arvoista, ja kaikki kipu unohtuu heti kun vauva nostetaan masun päälle

 

Ponnistusvaihe kesti minulla 13 min. ja oli aika tuskaista... Mutta repeämiä ei tullut ollenkaan. Epiduraali ei yleensä enää tuossa vaiheessa auta, kun se epiduraalipumppu laitetaan kiinni ennen ponnistusvaiheen alkua. Joillakin olen kuullut että on epiduraali vielä vaikuttanut ponnistusaikana.
Paraservikaalipuudutuskohan se oli minkä voi laittaa ponnistusvaiheen kipua helpottamaan, se laitetaan siihen kohdunsuulle. Mutta tietääkseni ei hirveästi auta.

Tuo on hyvä kysymys, ""Miten sitä pystyy ponnistamaan, jos tuntuu että paikat repeää riekaleiksi?"" Itse koin ponnistamisen niin tuskaiseksi, että ponnistaminen ei sitten oikein onnistunut, vaan vauva piti auttaa maailmaan imukupilla. (Mutta älä pelkää imukuppia, on ihan jees siinä vaiheessa, kun tuntuu ettei se sieltä ulos tule milloinkaan! Nopeuttaa hommaa todella paljon.)

Ei kannata tuommoisia tunnottomuusjuttuja miettiä ollenkaan.

Ja muutenkin, rohkein mielin vaan, kipeää se tekee mitä todennäköisimmin, mutta kyllä siitä selviää! Ja puoli vuotta synnytyksen jälkeen kivut alkaakin jo unohtua

 

Jaa..
Taidan vetää pohjat ponnistusvaiheesta, 1h 35min!
Se oli edellisellä kerralla ja voin sanoa, että monta vuotta on siitä ja nyt pelottaa tämä uusi synnytys.

Meni pari vuotta et pystyin selälläni olemaan ""synnytysasennossa"" eli kai mulla jäi traumat siitä.

 

jotka vaikuttavat ponnistusvaiheessa on pudendaali puudutus ja spinaalipuudutus!

 

No enhän minä sitä nimeä oikein muistanut, mutta minkäs voi kun vanhaksi tulee =D

 

Itsellä ponnistusvaihe kesti 20 min ja mustakin tuntui, että lupa ponnistaa oli helpotus. Kätilöt kyllä osaa hoitaa homman ja kertoo mitä tehdä milloin Tokihan se ponnistaminen sattuu ja ikävää oli etenkin, kun välillä piti hillitä juuri sen takia, että vauva venyttää itselleen tilaa. Omasta mielestäni kuitenkin supistukset (ja etenkin siinä vaiheessa, kun alkoi ponnistuttamaan, eikä oltu vielä sairaalassa) oli pahempia kuin itse ponnistusvaihe. Silloin tietää, että jotain vihdoin tapahtuu. Itselläni ei ollut mitään kipulääkitystä, kun ei ehditty antamaan. Repesin vähän, mutta ei mulle missään vaiheessa tullut sellaista oloa, etteikö tästä ehjänä selvitä

Tsemppiä!

 

en kaikkia ketjun viestejä jaksanut lukea, mutta älä turhaa murehdi etukäteen ja liikaa lue näitä muitten kirjoituksia. Kaikilla se on niin yksilöllistä, ja vielä erilaista jokaisen raskauden kohdalla. Esikoiseni on vajaa 2kk ja synnytys kohtuullisen hyvin muistissa. Ponnistettiin urakall 50 min. Olin ihan poikki kun ponnistaminen aloitettiin liian aikaisin, enkä hoksannut työntää oikein. Olisinko ensi kerralla viisaampi? Väliliha leikattiin, ja se oli mielestäni hyvä juttu näin jälkeenpäin ajatelleen. EIpähän ainakaan revennyt itsestään

Minulla haava parani pian, samoin ne mielettömät pukamat Muutaman päivän kun malttoi ""renkaan"" päällä istuskella. Kun se oma vauva on sylissä, niin kai se jotain naisen vaistoa on, että synnytys, kamalakin kokemus, kyllä unohtuu. 5 minuuttia toimituksen jälkeen uhosin, että seuraavaa ei tule, tai se menee sektioksi. Nyt en ole lainkaan samaa mieltä, vaan toivon vielä mahdollisuutta toiseen lapsiin muutaman vuoden kuluttua.

Tunnottomat paikat? Kyllä ne jonkin aikaa on. Mutta kunnon jumpalla siitä selviää. Seksielämä ei ihan normaaliin ole vielä palautunut, mutta innokkaasti sitä halusin jo parin viikn kuluttua synnytyksestä kokeilla. Nyt sujuu jo kivuttomammin ja tiukemmin

Tsemppiä sinulle koetuksee!

 

Mulla ponnistusvaihe kesti 6min ja ei tuntunut lainkaan pahalta, koska sain myös sen puudutuksen, mikä nyt olikaan?

Ja ponnitus tuntui siltä kuin ponnistaisi oikeesti isoa pökälettä hih, näin karkeesti sanottuna...

Mulla paikat ei revennyt, mutta välilihaa jouduttiin vähäsen laikkaamaan, mutta sekään ei tuntunut, kiitos puudutuksen. Mutta sen tunsin ku se ommeltiin, sanoin kätilölle ja pisti pikkusen puudutuksen ja ompeli ihan rauhassa...

Mulle ei jäänyt mitään kammoja! Kannattaa vaan ottaa ihan rauhassa eikä suunnitella mitään etukäteen, koska kaikki ei mene kuten itse suunnittelee!

 

Mullekin tuo lupa ponnistaa oli suuri helpotus kun jouduin melko kauan pidättelemään, en tiedä miten tuo pidättely onnistuikaan, ilman ilokaasua ei varmaan mitenkään. Kyllä se ponnistuskin sattui muttei niin paljon kun avautumisvaihe mun kohdalla. Ponnistusvaiheeseen meni aikaa n 30min ja episiotomia tehtiin, vauva oli iso. Ei se alapää tunnottomaksi ole jäänyt, synnytyksestä on vuosi ja ihan normaalilta tuntuu. Ja kaikki kipu unohtuu sillä sekunnilla kun vauva nostetaan rinnalle ihasteltavaksi. Tsemppiä vain synnytykseen =)

 

No juu, mulla se kesti tuosta esikoisesta 2 tuntia tasan, siis ponnistusvaihe. Ja siinä sitten tehtiinkin jo vaikka mitä poppakonsteja (tippaa annettiin suppareiden koventamiseks, episiotomia ja imukupilla auttoivat kun voimat loppu iteltä kesken) ja kaiken kukkuraks repesin aika pahasti (ei suostunut kätilö sanomaan kuinka monta tikkiä tuli). Mut kun lapsi tuli ulos niin olo helpottui pikkusen ) Sängyltä kun nousin niin pyörryin ku oli voimat niin loppu, mut sitten pestiin siinä sängyllä b
Pukamat jäi reilu vuoden verran vaivaamaan...

Siitä on nyt reilu 6 vuotta ja vähän kauhistuttaa tuleva synnytys, mut toisaalta lohduttaudun sillä, et ei se kovin paljon pahemmin ainakaan voi mennä )

Eli niinkuin olemme huomanneet ketjun mittaan, synnytykset erilaisia kaikki. Toisilla ei kipuja ja nopeasti ohi ja toisilla kipuja ja kestää kauan. Ei siis kannata etukäteen murehtia, sit joutuu murehtimaan kahteen kertaan ;o)

Tsemppiä kaikille tuleville äideille koetukseen!

 

Epiduraali auttaa supistuskipuihin mutta ei ponnistusvaiheen kipuihin. Toisaalta mulla se vaihe oli vain 15min ja oli tosiaan ihan kiva päästä ponnistamaan. Pieni repämä tuli, mutta sitä ei tuntenut siinä vaiheessa. Eikä haitannut myöhemminkään, istuin samana päivänä normaalisti sängyllä.

 

Hirmu pitkiä ponnistusaikoja joillakin! Ihanko oikeasti tarkoitatte sitä aktiivista ponnistusvaihetta?
Ei siis sitä, kun saa ponnistella vapaaseen tahtiin, kun siltä tuntuu, vaan sitä, kun ponnistetaan lasta ulos kätilön auttaessa? Kokonaisponnistusaikahan on paljon pidempi kuin se aktiivinen ponnistusaika. Minäkin sain alkaa ponnistella epiduraalipumpun kiinnilaiton jälkeen, ja se tapahtui tunti ennen lapsen syntymää, mutta varsinaiseksi ponnistusajaksi merkattiin 13 min.

Mutta mitäs minun oikeasti pitikään... Niin, ei kaikilla ole sitten välttämättä alapää ihan hirmu kipeä monta viikkoa. Itse en millään tyynyllä tai renkaan päällä istunut päivääkään. Epparin arpi aristi sen verran, että varoen rupesin pari viikkoa istumaan, mutta kipulääkkeitä en syönyt kuin parina päivänä sairaalassa. Ihmettelin, kun niitä aina jakoivat ihan kysymättä, että tarvitsenko.

Ulostaminen jännitti tietysti synnytyksen jälkeen, mutta luumunektari, jota osastolla oli tarjolla, auttoi hyvin...

Ja huom! en ollut mikään super-synnyttäjä, vaan koin synnytyksen todella, to-del-la, kivuliaana tapahtumana. En sitä mielelläni edes tarkemmin halua muistella, hui. Mutta jokainen kokee niin eri tavalla.
Hyvin siitä selviää kuitenkin, usko pois! Tsemppiä!

 

Ulpu!

Kyllä se 1h35min oli ihan oikeaa ponnistusaikaa!
Sitä sanotaan pitkittyneeksi synnytykseksi.. Ei kivaa, kun voimat ja happi loppuu!
Itselläni mies on aika ""kestävä"" näissä sairausjutuissa ja hän oli aika järkyttynyt tapahtumasta ja kertoikin kaikilla, ettei enää taideta toista tehdä!
Onhan se varmaan aika kamalaa katsoa vierestä ja kun ei auttaakaan oikein voi.

En muuten minäkään syönyt kipulääkkeitä kuin laitoksella, vaikka en istunutkaan pariin viikkoon kuin ""toisella kankulla"".

 

Itse ponnistin 45 minuuttia, jonka jälkeen kätilö sanoi, että nyt alkaa jo helpottaa... Olin ahkeroinut lantionpohjanlihaksiani vastaan sen ajan! Voi elämä! Lopulta ponnistuajaksi tuli 55minuuttia. Ja tein töitä todella kovin!

Minulla ei ollut mitään puudutteita, mutta jotenkin sitä vaan kesti sen hetken aina. Siis sen supistuksen. Siinä ponnistamisessakin ehti ""huilata"" sen supistuksen välin. Enkä minä muista ainakaan muuta kipua kun sen supparin. Sitten tietty sattui se väliaika hetken, kun lapsen pää oli justiinsa hollilla eikä saanutkaan ponnistaa ennen kuin tulisi uusi suppari.

Mutta mua ei leikelty, muutama pieni nirhauma tuli, selvisin ehkä viidellä tikillä. Ja en tuntenut lainkaan,kun niitä tikkejä laitettiin, en tiedä puuduttiko ne vai ei.. Mutta mitään en kyllä tuntenut. Paikat oli arat ehkä noin viikon, sillä muistan lenkkeileeni hiukan jo viikon kuluttua. Pyörääkin ajoin pienen pätkän viikon päästä, mutta se ei ollut kyllä mukavaa

Istuin synnytyspäivänä puolella painolla, mutta seuraavana päivänä normisti, Enkä tarvinnut siis renkaita...

Kovin yksilöllistä nämä... Mutta uskoisin, että avoimin mielin kun sinne menee ja tekee niin kuin hyö siellä ehdottaa, niin hyvä siitä tulee.. Enemmän näitä hyviä muistoja on, kun niitä kauhutarinoita!

 

Niin, aivan kuten moni on kirjoittanut, selviät varmasti ja jaksat ponnistaa uskomattoman paljon. Oma mieheni ihmetteli sitä miten kauan jaksoin putkeen ponnistaa. Muttta kun kätilö neuvoi ponistamaan uudelleen heti perään (ottamaan välissä happea) niin sitä en sitten jaksanut. Mutta pon.vaihe kesti 25 min. Vauva tuli kasvot ylöspäin, mikä hankaloittaa kovasti ulos pääsyä ja tarvitsee useasti kuulemma apua (imukuppia, joskus jopa sektion) Mutta siinä tilanteessa pystyy todella (!!) uskomattomiin suorituksiin. Istelläni vaikeudet koittikin istukan kanssa. Jostain luin, että jollei siihen yhtään valmistaudu ja sitä mieti etukäkäteen, saattaa siinä ilmetä ongelmia. Se kaksi tuntinen ennenkuin se irtosi (irrotettiin) oli yhtä helvettiä. En halua pelotella, eikä siitä sen enempää, mutta ehkä kannattanee uhrata pari ajatusta asialle, jos (!) se kerran voi auttaa. Mutta nämä tapaukset myös onneksi kovin harvinaisia ja yleensähän kivut todella loppuvat heti kun vauva syntyy. Ja täytyy sanoa, että näin jälkikäteen (kohta 2vuotta edellisestä) ajateltuna se on kaikessa kauheudessaa aivan järisyttävän mahtavaa hommaa. siis vaikka kivut kuuluu asiaan, niin se on jotain NIIIIIN upeaa!!!!!!!!!!!!!!!Onneksi kohta pääsen uudelleen...