Meidän 2v pojalla tuli suun ympärille n. kk sitten punaista ihottuman näköistä jonka oletin johtuvan tutista. Laitoin vuorotellen bebanthenia ja hydrokortisonia, ilman apua. Välillä hieman parani ja tutista ollaan pyrkimässä eroon (nyt ainostaan unien aikaan käytössä).
Viime päivinä on posket aina iltaisin ihan kirkkaanpunaiset, sama ihottuma suun ympärillä on yhä edelleen. Oudointa on se että aamulla ei ole juurikaan mitään, mutta päivän mittaan ihottuma pahenee ja illalla lehahtaa posket punasiksi ja kuumottavat. Kuumetta ei ole mutta poika on levottomampi öisin, heräilee herkemmin.
Mistä voisi olla kyse? Atopiaa? Allergiaa? Nyt ei ole ede pakkasia ja sama tapahtuu myös sellaisena päivänä kun poika ei ole ollut juurikaan ulkona.
Toinen asia on hänen selässä, käsivarsissa ja reisissä oleva röpelöinen, pisteimäinen, karhea ihottuma joka ei näy mutta tuntuu aika hurjalta. Olen rasvannut mutta myöskin ilman tuloksia.
Onko kellään ideaa mistä nämä kaikki voisivat johtua?