A
Anne-Liina
Vieras
Tällainen tilanne meillä: olemme vähän alla kolmekymppisiä ja seurusteltu on muutama kuukausi. Aika on mennyt yleisessä rakastumisen huumassa. Olemme päässeet miehen kanssa niin pitkälle, että tulevaisuudesta on puhuttu ihan vakavasti ja kaikki tuntuu hyvältä.
Paitsi että. Jotenkin tuntuu siltä, että miehen on tosi vaikeaa avautua ja nyt minä kaipaan enemmän psyykkistä läheisyyttä. Sanomme toisillemme rakastavamme, kosketamme toisiamme usein jne., yritämme muistaa kehua ja kannustaa jne. Silti koko ajan tiedostan, että "rakastan sinua" - sanominen on miehelle ison työn takana ja toisaalta hänellä tuntuu olevan taustalla asioita, mitkä ovat saaneet aikaan hieman sulkeutuneisuutta. Välillä minusta tuntuu, etten ole rakastettu, kunnes tulen sanoneeksi jotain tuohtuneena ja sitten mies loukkaantuu verisesti. Olen itse todella avoin ja siksi on vaikeaa tajuta, että toiselle tunteista puhuminen on niin hankalaa.
Mitenhän miehen tunteita kannattaisi kuulostella ilman, että ahdistan hänet nurkkaan?
Paitsi että. Jotenkin tuntuu siltä, että miehen on tosi vaikeaa avautua ja nyt minä kaipaan enemmän psyykkistä läheisyyttä. Sanomme toisillemme rakastavamme, kosketamme toisiamme usein jne., yritämme muistaa kehua ja kannustaa jne. Silti koko ajan tiedostan, että "rakastan sinua" - sanominen on miehelle ison työn takana ja toisaalta hänellä tuntuu olevan taustalla asioita, mitkä ovat saaneet aikaan hieman sulkeutuneisuutta. Välillä minusta tuntuu, etten ole rakastettu, kunnes tulen sanoneeksi jotain tuohtuneena ja sitten mies loukkaantuu verisesti. Olen itse todella avoin ja siksi on vaikeaa tajuta, että toiselle tunteista puhuminen on niin hankalaa.
Mitenhän miehen tunteita kannattaisi kuulostella ilman, että ahdistan hänet nurkkaan?