Puhumaton nainen

[hiiri vai ihminen]

Olen ajautunut perheeseen, jossa kaikki muut ovat kovaäänisiä ja voimakastahtoisia, siis mies ja hänen lapsensa. Tunnen itseni ylikävellyksi hiirulaiseksi, vaikka olen hyvä työssäni ja osaan monia asioita paremmin kuin heistä kukaan.

Mutta onko minun pakko opetella huutamaan kovaäänisesti, kiroilemaan, haistattelemaan, ottamaan vastaan näitä em. käytöstapoja, että selviän tässä perheessä? Olen tottunut hoitamaan asiat hienovaraisemmin ja kohteliaammin, mutta näille ei mene perille. Pitävätkin minua ja sukuani saamattomina nyhveröinä, vaikka me kaikki olemme sijoittuneen esim. työelämässä paljon paremmille paikoille kuin heidän. Nykyään en enää kutsukaan sukuani meille, vaan tapaan heitä yksin muualla.

Aluksi mies oli oikein ihana, keskusteltiin paljon ja asiallisesti vaikka mistä. Vähitellen tilanne on muuttunut niin, että minä en enää halua puhua hänen kanssaan. En kestä ymmärtämätöntä vastaanottoa enkä voi edes sanoa hänelle , kuinka paljon minua rasittaa heidän elämäntapansa ja kuinka vähän pidän hänen lapsistaan ja heidän käytöksestään. Puhumattomuuteni taas raivostuttaa miestä entistä enemmän, koska hän kuitenkin näkee mielentilani. Ja kierre on valmis.

Onko vain niin, että erilaiset temperamentit ja käytöstavat voivat olla niin vieraita toisilleen, että yhteiselosta ei tule mitään?

En halua tuntea itseäni jatkuvasti onnettomaksi nynnyksi, mutta en haluaisi käyttäytyä persoonallisuuteni vastaisestikaan. Ja mistä lähtien tarkkailevasta ja harkitsevasta käytöksestä on tullut rikos?

 

[Selviytyä tässä]

On jätä se sika!

 

[A-täti]

"Ja mistä lähtien tarkkailevasta ja harkitsevasta käytöksestä on tullut rikos?"

Ap:n perhe-elämän kuvauksesta tulee mieleen kestosuosikkini Kiviset ja Soraset.
60-luvun piirros tv-sarja. Retu on kovaääninen koheltaja. Tahvo pienempi kooltaan ja hyvätahtoinen nassukka. Naiset ovat kerkeäkielisiä ja osaavat pitää puolensa.

Koet kulttuurishokkia. Tuskin miehen lapset muuttuvat sinun tyylisiksi. Opi ottamaan rennosti tai heitä rukkaset naulaan.

Suomalainen kulttuuri on melko junttia verrattuna länsinaapuriin. Eron huomaa jo liikennevälineissä. Härmäläisiä olemme ja sellaisina pysymme.

En suosittele ottamaan kaulinta käteen, laittamaan kattilaan päähän ja huutamaan kovalla äänella "Hiljaisuus. Minulla on asiaa."

 

[heipsistä heijaa]

Minäpä suosittelen, voi olla sinulle vaikka kuinkakin vapauttava kokemus ja perheellesi silmien avaus; sinullakin on ajatuksia ja mielipiteitä. Joskus on otettava työrukkaset käteen ja ryhdyttävä toimiin. Ja miehillie PITÄÄ vääntää rautalangasta, se on sitä vastuunottoa omasta elämästä. Kukaan ei ovelle koputa ja korjaa "vikoja", ellet sinä itse. Eikös se vanha fraasi kuulu "muutos lähtee sinusta"?

 

[Hiironen]

Miksi sinun pitäisi muuttua? Ole juuri sellainen fiksu ihminen kuin olet! Arvostan sinunlaisiasi, en kovaänisiä moukkamaisia öykkääjiä.

Ehdotan, että kerrot miehellesi kuinka kaipaat sitä alkuajan miestä, et tätä möykkääjää. Jos ei tajua, jätä se perhe, löydät kyllä fiksujakin miehiä, vai oletko ajatellut kestää sitä mekkalaa loppuelämäsi?

Itsekin inhoan esim. kovaäänisiä ihmisiä, jotka koilottavat kaikki asiansa huutamalla. Esim. ulkomailla ollessa kärsin kovasti siitä jos naapuriasunnossa asuu joku italialaisperhe, jotka eivät tajua että voi keskustella huutamattakin. Luojan kiitos olen suomalainen, hillitty ihminen, eikä naapurustossakaan ole huutavia "kiljusia".

 

[kiljunen]

Miksi sinun pitäisi muuttua? Ole juuri sellainen fiksu ihminen kuin olet! Arvostan sinunlaisiasi, en kovaänisiä moukkamaisia öykkääjiä.

Ehdotan, että kerrot miehellesi kuinka kaipaat sitä alkuajan miestä, et tätä möykkääjää. Jos ei tajua, jätä se perhe, löydät kyllä fiksujakin miehiä, vai oletko ajatellut kestää sitä mekkalaa loppuelämäsi?

Itsekin inhoan esim. kovaäänisiä ihmisiä, jotka koilottavat kaikki asiansa huutamalla. Esim. ulkomailla ollessa kärsin kovasti siitä jos naapuriasunnossa asuu joku italialaisperhe, jotka eivät tajua että voi keskustella huutamattakin. Luojan kiitos olen suomalainen, hillitty ihminen, eikä naapurustossakaan ole huutavia "kiljusia".

Minun perheeni on juuri tuo "kiljusen perhe". Ihan hyväkäytöksinen tosin, mutta kovaääninen. Oli kuulemma silloin yli 35 vuotta sitten äidilleni aika järkytys, kun tapasi ensimmäisiä kertoja isäni perhettä (siis sitä kovaäänistä puolta suvustani). Mutta siihen kuulemma tottui. Ei äidistäni ole tullut kovaäänistä eikä isäni äänestä hiljaisempaa (varsinkin kun kuulokin vanhemmiten heikentyy), mutta jotenkin vain pärjäävät keskenänsä. Jos meidän perheessämme haluaa tulla kuulluksi, on asia sanottava reilusti ääneen, hiljainen hiirulointi ei todellakaan auta. Mutta ei se ole niin kamalaa, vaikka itse olenkin tullut enemmän äänenkäytössäni äitiini kuin isääni. Tosin mieheni sanoo, että jos innostun jostain asiasta, ääneni nousee ilmiselvästi ja puheen vauhti sen kuin kasvaa Pikkusiskon kanssa höpötellessä voitaisiin mennä vauhdikkaasti puhuvista espanjalaisista, jos ei näytettäsi ihan suomalaisilta - ja jos ei espanjantaitokin olisi vähän niin ja näin

 

[ei kiits enää]

joo, vinkuhiiren kandee pakata kampsunsa ja häipyä. Kyl on nii mont kertaa saanu hävetä, kun aikuinen ihminen ei saa suutans auki. Sellaseskaa tilantees, missä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin sanoa oma mielipiteensä.

 

[#tuhkimo#]

Jännä sanavalinta sinulla, kun ilmoitat, että olet "AJAUTUNUT" perheeseen. Käsittääkseni seurustelu, avoliitto, avioliitto jne on ihan vapaaehtoista. Otsikkosi puolestaan on PUHUMATON nainen. Näistä sanavalinnoistasi voisi päätellä, että et ole perheen täysivaltainen jäsen tai ehkä pikemminkin niin, että et saa ääntäsi kuuluville.

Luulenpa, että tässä asiassa helpointa olisi hakea muutosta yksi asia kerrallaan. Itse en esimerkiksi tykkää huutamisesta, koska oma ääneni menee samantien ja kurkku on siis ihan fyysisesti tosi kipeä huutamisen jälkeen. Jos saan raivarin, niin minä hakkaan vaikka sanomalehtirullalla pöytää tms, jotta muut hiljenevät.

Tilanne on mitä ilmeisimmin ajautunut niin pahaksi, että kommunikointi ei tunnu onnistuvan. Minusta tässä tilanteessa paras ratkaisu voisi olla se, että kirjoittaisit miehellesi kirjeen tai vaikka lähettäisit hänelle sähköpostia. Kerro juuri näistä tuntemuksistasi, joita olet tässä ketjussa esittänyt. Voisit myös sanoa, että mitä asioita kaipaat ja millaisia ehdotuksia sinulla ehkä on.

Jos et puutu asian ratkaisemiseksi pian, voi olla vaarana, että suutut ja katkeroidut tästä niin paljon, että et enää halua edes yrittää saada suhdettanne toimimaan.

Minun murrosikäiset lapseni koettelevat hermoja välillä. En esimerkiksi halua, että minua kutsutaan mutsiksi, vaan tahdon olla äiti. Jos lapset kutsuvat minua mutsiksi, huomautan ystävällisesti asiasta enkä kerta kaikkiaan tottele sitä nimeä. Jos minulle huudetaan, että: "Tuotsä mutsi mulle vessapaperia kun se on loppu", niin minun puolestani lapsi saa jäädä odottelemaan kikkareen kuivumista ja rapsutella sen vaikka kynnellään pois, jos minua ei kutsuta haluamallani nimellä!

Minä sanon suoraan, jos olen lasten käytökseen tyytymätön. Toki usein mietin etukäteen, miten sanoisin asian rakentavalla tavalla, koska en halua olla nalkuttava akka. Lahjonta, kiristys ja palkitseminen kuuluvat kasvatusohjeisiini. Jos lapset siivoavat reippasti koko asunnon, menemme usein sen jälkeen ulos syömään. Hyvistä arvosanoista, arvosanojen korottamisista jne annan rahaa ja kehun täydestä sydämestäni. Jos taas omaa huonetta ei siivota tai ärsyttää toista koko ajan tahallaan, pudotan heti viikkorahaa alhaisemmaksi. Jos näyttää, että netissä menee yli 2 h/vrk, niin uhkaan ottaa kaapelit mukaani työkassiin (olen tehnyt pari kertaa niin). Vastaan siis hyvään hyvällä ja pahaan pahalla. Tietyllä tavalla siis silmä silmästä, hammas hampaasta menetelmällä paitsi että en halua harjoittaa sen paremmin fyysistä kuin psyykkistäkään väkivaltaa.

Monissa perheissä on käytössä myös perhekokoukset, kun päätetään uusista asioista. Meillä se on ollut harvemmin käytössä. Tosin meillä yhdessä sovittiin, että esimerkiksi siivous tehdään vain kerran viikossa imuroinnin yms. osalta, joten en huomauttele omaan huoneen lattialla lojuvista vaatteita, kun tiedän, että siivouspäivänä ne sitten tyhjennetään kaappeihin tai pyykkikoriin. Itsekin pääsee helpommalla, kun ei tarvitse olla kestonalkuttaja.

 

[hiiri vai ihminen]

joo, vinkuhiiren kandee pakata kampsunsa ja häipyä. Kyl on nii mont kertaa saanu hävetä, kun aikuinen ihminen ei saa suutans auki. Sellaseskaa tilantees, missä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin sanoa oma mielipiteensä.

Tiedätkö kuinka monen monta kertaa vinkuhiiri on hävennyt, kun ihminen avaa suunsa JOKA TILANTEESSA, oli tarvetta tai ei? Ja että hänellä on voimakas mielipide asiaan kuin asiaan, tietää hän siitä mitään tai ei.

Asiallisestikin voi käyttäytyä ja ainakin liike-elämässä on tämä meidän perheen tyyli purrut paremmin, sanoinhan meidän sijoittuneen paremmin kuin möykkääjät.

 

[hiiri vai ihminen]

Jännä sanavalinta sinulla, kun ilmoitat, että olet "AJAUTUNUT" perheeseen. Käsittääkseni seurustelu, avoliitto, avioliitto jne on ihan vapaaehtoista. Otsikkosi puolestaan on PUHUMATON nainen. Näistä sanavalinnoistasi voisi päätellä, että et ole perheen täysivaltainen jäsen tai ehkä pikemminkin niin, että et saa ääntäsi kuuluville.

Jos et puutu asian ratkaisemiseksi pian, voi olla vaarana, että suutut ja katkeroidut tästä niin paljon, että et enää halua edes yrittää saada suhdettanne toimimaan.

Olet täydellisen oikeassa tuossa, että en tunne olevani perheen täysivaltainen jäsen. Huomaan ikäväkseni tuon suuttumuksen ja turhautumisen aina vain lisääntyvän ja suun menevän aina vain supumpaan. Ajattelen, että olkaa sitten, ette arvosta ettekä tarvitse minua, en halua jakaa enää mitään kokemuksia kanssanne.

Sukuni tapaaminen muualla yksin on jo jonkinlaista irtiottoa. Ilmeisesti olen luovuttamassa.
Vastuu on minulla, tiedän sen. Mutta on kai toisellakin osapuolella vastuu omasta käytöksestään? Jos hän selkeästi havaitsee mielipahani, miksi vain jatkaa samaan malliin? Tahallisesti, luulen. Että enpä taidakaan olla ainoa, joka on luovuttamassa tästä suhteesta.

 

[niih]

Ohi on näköjään kummaltakin. Et halua nostaa asiaa keskusteltavaksi, kun ei toinenkaan sitä tee, pattitilanne. Eikös se lähde ITSESTÄ, toista et voi kontrolloida. Aikuisen ihmisen pitäisi osata ajatella tätä hetkeä pidemmälle ja ottaa se vastuu itsestään. Jos haluat erillenne, olet sillä tiellä. Sinä teet omat valintasi ja tulokset ovat sen mukaiset, älä leiki marttyyria tai syytä toista....

 

[Miehistä opittua]

Sen verran olen miehistä oppinut elämän varrella, että miehet eivät välttämättä osaa analysoida tunteitaan niin hyvin kuin naiset. Mies saattaa nähdä, että olet tyytymätön, mutta hän ei välttämättä todellakaan ymmärrä, miksi kiukuttelet. Monille miehille pitää tosiaankin rautalangasta vääntää asiat, jotta viesti menee perille. Mies saattaa kuitata naisen äksyilyn vain äkäisyytenä (luonteenpiirre), käsittämättöminä kuukautis-/PMS-/vaihdevuosioireina tai hän saattaa ajatella, että nainen kiukuttelee turhasta. Mies saattaa myös luulla omalla tahollaan ihan vääriä asioita esim. että sinulla on toinen mies, et enää rakasta häntä, halveksit ja vihaat häntä. Ihminen voi olla hyvinkin ylpeä oman sisimmän satuttamisesta niin, ettei uskalla ottaa asioita puheeksi. Joskus myös pelkää parisuhteen kaatumista niin paljon, että ajattelee, että laiha sopukin on parempi kuin lihava riita, jonka vuoksi lakaisee ongelmat maton alle, koska pelkää, että ero voi tulla, jos ongelmia oikein tosissaan aletaan tonkimaan.

Suhteen (tai tulevien suhteitten) takia olisi tärkeää, ettet vain odota passiivisena miehen aloitetta. Jos sinä et ole osannut aikaisemmin sanoa, että lasten meteli häiritsee jne, niin et voi syyttää tapahtumista pelkästään miestä. Jos joku asia vaivaa, niin sinun tehtävänäsi on selkeästi sanoa siitä, että et aio sietää tilannetta, vaan ongelma pitää ratkaista.

Usko pois, että minä tiedän ihan tarkkaan, mistä puhun. Elin vuosikaudet liitossa, jossa minulla oli paha olla. Mies oli mielestäni syypää kaikkeen. Vasta avioeron jälkeen tajusin, että minäkin olen omalta osaltani syyllinen. Olen ollut passiivinen syyllinen, joka ei ole riittävän ponnekkaasti sanonut miehelle, että minulla on paha olla ja nyt on kerta kaikkiaan tehtävä kaikkemme parisuhteen pelastamiseksi. Loppujen lopuksi olen ihan varma, että jos olisimme osanneet kommunikoida ja olisimme opetelleet panostamaan parisuhteeseen ja toisen mielipiteitten kuunteluun, niin olisimme yhä yhdessä. Jälkikäteen sitä kuitenkaan ei enää voi muuttaa muuksi, kun kumpikin olemme jo tahoillamme sitoutuneet.

 

[asiallinen]

Olet siis "ajautunut" moiseen perheeseen? Et siis pystynyt tai halunnut vaikuttaa tilanteeseesi, ajautumiseen.
Noh, eipä mitään, nyt vaan "ajaudut" mahdollisimman kipakkaan tahtiin ulos siitä samasta ovesta mistä "ajauduit" sisään.
Tulevassa elämässäsi pidät ruorin tukevasti omissa hyppysissäsi, ohjaat sitä omaa laivaasi etkä anna sen "ajautua" virran mukana. Aina kun on laivaa ohjatessakin kaksi mahdollisuutta: Joko pysyt valitsemallasi kurssilla, oikealla väylällä, tai sitten karautat kipon kiville.

 

[myyräläinen]

"En kestä ymmärtämätöntä vastaanottoa enkä voi edes sanoa hänelle , kuinka paljon minua rasittaa heidän elämäntapansa ja kuinka vähän pidän hänen lapsistaan ja heidän käytöksestään. Puhumattomuuteni taas raivostuttaa miestä entistä enemmän, koska hän kuitenkin näkee mielentilani. Ja kierre on valmis."



Ehkä sitä ei noilla sanoilla kannatakaan sanoa. Voi sitä sanoa mielipiteensä vähän harkitumminkin, jos se kerran on pakko sanoa. Minä jättäisin sanomatta, jos olisin tuota mieltä puolisoni lapsista ja koettaisin opetella itse tulemaan toimeen heidän kanssaan tai lähtisin sitten koko perheestä jos en kerran voisi sitä sietää.

 

[hiiri vai ihminen]

Sanomisen vaikeus on siinäkin, että minut on jo aivopesty pitämään elämäntapaani jotenkin omituisena, onnettomana nynnynä. Olen melkein varma, että he ovat oikeassa ja minä väärässä ja että vaatimukseni asiallisesta käytöksestä on epäoikeutettu ja loukkaa heidän itsemääräämisoikeuttaan. Täytyyhän nyt toki ihmisen saada olla kotonaan kotoisasti. Kaikkein muiden paitsi...

 

[hiiri ja ihminen]

"En kestä ymmärtämätöntä vastaanottoa enkä voi edes sanoa hänelle , kuinka paljon minua rasittaa heidän elämäntapansa ja kuinka vähän pidän hänen lapsistaan ja heidän käytöksestään. Puhumattomuuteni taas raivostuttaa miestä entistä enemmän, koska hän kuitenkin näkee mielentilani. Ja kierre on valmis."

Ehkä sitä ei noilla sanoilla kannatakaan sanoa. Voi sitä sanoa mielipiteensä vähän harkitumminkin, jos se kerran on pakko sanoa. Minä jättäisin sanomatta, jos olisin tuota mieltä puolisoni lapsista ja koettaisin opetella itse tulemaan toimeen heidän kanssaan tai lähtisin sitten koko perheestä jos en kerran voisi sitä sietää.

Mitä muuta tässä on tehty kuin OPETELTU tulemaan toimeen, ymmärtää ja sietää ja joustaa joustamasta päästyä?

 

[ei jestas..]

Minulla on puhumaton mies. Sikäli mielenkiintoinen tuo tekstisi että en osaisi hänen aivan tuolla tavoin ajatella ahdistuvan. Ehkä ajoittain ahdistuukin meidän kommunikointitapaan, mutta tiedätkös mitä, -niin minäkin ahdistun ajoittain hänen hiljaisuudestaan! En ole kuitenkaan pyytänyt häntä muuttumaan kuten sinä teet. En myöskään järjettömästi huutele mitä milloinkin, vaan temperamentti on niin erilainen että myös iloisuus ja innostuneisuus on kuuluvampaa.

Minä ainakin suhtaudun epäilevästi noihin juttuihisi, en lainkaan myötätunnolla. Ei nyt aikuisen ihmisen tarvitsisi tuollaisten takia itseänsä huonommaksi tuntea, ymmärtää vain että olemme erilaisia. Sinulla on huono itsetunto, ja sitä voisit yrittää korjata -ei niinkään muita. Lapset saavat olla kuuluvia, mutta tyhjän huutamiseen voi tietenkin puuttua ja pitääkin, eikä siihen tarvitse itse olla kuuluva. Auktoriteettiä hieman.

 

[hiiri vai ihminen]

Minä ainakin suhtaudun epäilevästi noihin juttuihisi, en lainkaan myötätunnolla. Ei nyt aikuisen ihmisen tarvitsisi tuollaisten takia itseänsä huonommaksi tuntea, ymmärtää vain että olemme erilaisia. Sinulla on huono itsetunto, ja sitä voisit yrittää korjata -ei niinkään muita. Lapset saavat olla kuuluvia, mutta tyhjän huutamiseen voi tietenkin puuttua ja pitääkin, eikä siihen tarvitse itse olla kuuluva. Auktoriteettiä hieman.

Tämä aikuinen tuntee olevansa huonompi, totta.

Tuo "huono itsetunto, tee jotain itsellesi " on 60-luvullla syntynyt ja edelleen hengissä olevaa mantraa, jolla syyllistetään lisää kilttejä ilmisiä. Ilman sen enempiä todellisia ja oikeita neuvoja.
Hakeudu hoitoon, on ainoa mitä osataan sanoa.

Tänä päivänähän kaikki ovat narsistisia persoonallisuushäiriöisiä, tai siis kaikki MUUT. Nyt vaihteeksi ei itsessä ole mitään vikaa. Asenteet ja neuvot ovat heittäneet totaalisesti häränpyllyä.
Oletan oman ongelmani olevan jossain välimaastossa.

Lasten meteliin ja tekoihin minulla ei ole mahdollisuutta puuttua. Olemme siitä ottaneet joskus rajusti yhteen ja turhan riidan loputtua ilmoitin, että tästä lähtien en puutu lastesi tekemisiin, en hyvässä enkä pahassa. Ja se sopi miehelle.

 

[A-täti]

"Tänä päivänähän kaikki ovat narsistisia persoonallisuushäiriöisiä, tai siis kaikki MUUT. Nyt vaihteeksi ei itsessä ole mitään vikaa. Asenteet ja neuvot ovat heittäneet totaalisesti häränpyllyä.
Oletan oman ongelmani olevan jossain välimaastossa."

Totta töriset. Samasta aiheesta kirjoittaa hauskasti uusin City-lehti.

Uusioperheen pyöritys on hikistä puuhaa. Minusta ei siihen totisesti olisi.
Minulla on hankala työkaveri. Hän keksii naputtamista mitättömistä asioista.
Äsken hän kailotti "eikö sinulla ole lasit päässä. Ethän sinä näe mitään."

Sanoin, että tarvitsen lukulaseja vain tietokoneella. Näen ihan hyvin.

Sama show jatkuu ja jatkuu. Asiasta on keskusteltu työkavereiden kanssa.
Sitten nainen kertoi ettei hän itse näe ilman laseja. Taas tuttu peiliteoria kurkisti nurkan takaa. Jos syyttää toista jostakin, niin itse kärsii ko. asiasta.

Aamulla juttelin työkaverin kanssa, joka oli polttanut päreensä ja vaihtanut tehtävänkuvaa. Jos olisin kiivastuvampi tapaus, ehkä tekisin saman liikesarjan.
Mutta flegmaattisena "itsekkäänä narskuna" otan tämänkin tapauksen haasteena.
Minun on niin mielenkiintoista tehdä omia pienia kotikutoisia diagnooseja.

Aamun aloitin lukemalla ammattiliittoni uusimmasta lehdestä tutun ay-pomon viikko-ohjelman. Hänellä oli monta mutkaa matkassa. Jopa tietokone sanoi yhteistyösopimuksen irti ja sähköpostit olivat monta päivää jumissa.

Elämässä tarvitaan kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Eikö pappikin puhu jotain sen suuntaista vihkipuheessaan.

Elämä miehettömänä on ihanaa. Miksi te lapsettomat naiset kapsahdatte ukkomiehen kainaloon? Onko miesflaksi niin surkea vai luuletteko pääsevänne vähemmällä?

Mietin usein millaista elämäni olisi, jos Tuhnis olisi pysynyt "pihassa." Missä asuisimme ja missä eläisimme. Miltä tuntuisi elämä, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja asuisimme kahdestaan.

Luulisin, että elämä olisi melko samanlaista kuin alkuvuosina. Istuimmr aina jossakin baarissa ja kuuntelisin ympärillä olevien horinaa. Nyt kun Tuhnis on päässyt viinasta eroon, niin sitten istuisimme jossakin muualla.

Uskokaa pois rakkaat Ellit. Miehen ylläpito on paljon rankempaa kuin lasten kasvatus.
Se on kuin veden kaatamista hanhen selkään.

Rakkaus on kärsivällinen ja pitkämielinen. Kaikki se kestää.... Kun kaikki häviää, niin jäljelle jää vain rakkaus. Narskun tapauksessa jäljelle jää vain itserakkaus. Mutta eikö sanassa sanota, että rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi?

Filosofiaa, teologiaa. Niiden opiskelu jäi retuperälle. Mutta kyllä Elleissäkin voi jotain oppia kantapään kautta. Nyt klikkaan hiirellä Vastaa-painiketta ja jätän vastuun lukemisesta lukijoille. Hiiri jota ei saatu hengiltä. Kävin katsomassa tuon elokuvan vahingossa, kun piti nähdä Cast away. Silloin Tuhnis oli jo häipynyt kotoa, mutta palasi lastenvahdiksi. Ihania muistoja. Niitä kannattaa muistella, että ei höyrähdä ukkomiehiin.

 

[heippa hei]

joo, vinkuhiiren kandee pakata kampsunsa ja häipyä. Kyl on nii mont kertaa saanu hävetä, kun aikuinen ihminen ei saa suutans auki. Sellaseskaa tilantees, missä ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin sanoa oma mielipiteensä.

Tiedätkö kuinka monen monta kertaa vinkuhiiri on hävennyt, kun ihminen avaa suunsa JOKA TILANTEESSA, oli tarvetta tai ei? Ja että hänellä on voimakas mielipide asiaan kuin asiaan, tietää hän siitä mitään tai ei.

Asiallisestikin voi käyttäytyä ja ainakin liike-elämässä on tämä meidän perheen tyyli purrut paremmin, sanoinhan meidän sijoittuneen paremmin kuin möykkääjät.

Meitin perhe ei ole liike-elämää ja vinkuhiirelle näytän taatusti ovea. Ei tarvi hävetä. Itseasiassa jos olet puolisoni, ole hyvä ja lähde.

 

[kladsöfa]

Jos yhtään lohduttaa, mulla on vähän samantapainen tilanne. Kyse ei ole niinkään siitä, etten saisi sanaa suustani tai sulautuisin tapettiin, vaan siitä että en ymmärrä miksi kaikki asiat pitää huutaa mahdollisimman rumasti, kiroilla ja käyttäytyä kuin huonosti kasvatettu lapsi (tai niinhän mies ja sen lapsi tavallaan ovatkin) ilman mitään syytä tavanomaisessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Itse olen saanut sellaisen kasvatuksen että normaali puheääni riittää kommunikointiin ja kotona (eikä muuallakaan) ei todellakaan kiroilla tms.

Olen valitettavasti huomannut että olen myös alkanut olla enimmäkseen hiljaa ja ottaa etäisyyttä muuhun perheeseen. Tuntuu että en ole tullut lainkaan ymmärretyksi selittäessäni millaisiin käytöstapoihin itse olen tottunut. Ehkäpä on mahdotonta herättää toisissa sellaista tarvetta jota heillä ei vain ole? Ratkaisua pulmaan minulla ei siis ole, valitettavasti. Lämpimiä ajatuksia kuitenkin ap:lle!

 

[koominen ooppera]

"Kyse ei ole niinkään siitä, etten saisi sanaa suustani tai sulautuisin tapettiin, vaan siitä että en ymmärrä miksi kaikki asiat pitää huutaa mahdollisimman rumasti, kiroilla ja käyttäytyä kuin huonosti kasvatettu lapsi (tai niinhän mies ja sen lapsi tavallaan ovatkin) ilman mitään syytä tavanomaisessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Itse olen saanut sellaisen kasvatuksen että normaali puheääni riittää kommunikointiin ja kotona (eikä muuallakaan) ei todellakaan kiroilla tms."

Tämä sama ilmiöhän on myös työpaikoilla, jopa työssä, jossa ollaan tekemisissä ihmisten hienovaraisten ja henkilökohtaisten asioiden kanssa. Ei tarvita kuin muutama porukassa, jotka pitävät tapanaan rämmeltää, kiroilla ja olla esillä jatkuvalla löpinällään. Ajattelevat ehkä, että se huvittaa KAIKKIA. Tietenkin osa suhtautuu huvittuneesti ja menee mukaan korkealta ja kovaa huutamiseen, älämölöön ja kerskumiseen, ylikovaääniseen nauruun ja melskaamiseen. Jotkut seuraavat hiljempaa huvittuneina ja toiset poistuvat paikalta.

Oikeastaan siinä kyse on muiden terrorisoimisesta, sillä sellainen käytös ei ota huomioon kaikkia. Sivistynytta vaikutelmaa siitä ei saa, mutta epäsivistyneisyys ja uskallus olla törkeä on sekin kerskumisen aihe, tavallaan koko jutun pointti. Yleensä tällä tavoin käyttäytyvien arsenaaliin kuuluu vielä muiden kiusaaminen kovaäänisillä, rivoilla ja rohkeilla kysymyksillä. He ovat eräänlaisia häirikköjä, mutta harva taitaa osata tehdä mitään lopettaakseen moisen käyttäytymisen.

Jos ihminen ei itse tajua omaa käytöstään, siihen on toisen vaikea puuttua tai vaikuttaa. Hämääväksi härskiyden tekee vielä se, että alkuun voi luulla sellaisen "rehellisiä puhuvan" ja avoimen, pelkäämättömän ihmisen olevan jotenkin aito. Kuitenkin aika pian selviää, millaista teennäistä roolia koko pulina on. L,iioittelua, mairittelua ja itsekosostusta. Kyse ei ole empaattisesta, tuntevasta ihmisestä. Parhaiten sen tietää ja tuntee itsessä kasvavasta ärsytyksestä ja pahasta olosta.

 

[AP:lle]

Jos sinun oma lapsesi tai vaikka paras ystäväsi olisi sinun tilanteessasi, niin mietipä itse, millaisen neuvon antaisit hänelle. Minä en ainakaan ehdottaisi ensimmäisenä, että eroa, vaan kyllä minun neuvoni hänelle olisi se, että yrittäkää puhua tai jollain muulla tavalla löytää sopiva kompromissi. Neuvoisitko sinä esimerkiksi omaa tytärtäsi, että: "Ole vain tyttäreni ihan hiljaa, kyllä se mies oppii lukemaan ajatuksiasi...".

Neuvoni siis kuuluu: Mieti itse, millaisena näkisit tilanteenne ulkopuolisena, jos sinun sijassasi olisi joku muu ihminen. Millaisia neuvoja antaisit?

Jos (kuten epäilen vahvasti) käytöksesi syynä on huono itsetunto ja olet oppinut olemaan kiltti tyttö (vaikka sisällä kiehuu koko ajan pidätettyä raivoa), niin mieti, mitkä voisivat olla ne keinot, jolla vahvistaisit itsetuntoasi ja oppisit pitämään omista oikeuksistasi kiinni. Valitettavasti sinulla ei ole parisuhteessa isää, äitiä, parasta kaveria, juristia, psykologia tai muuta henkilöä puhumassa asioista puolestasi. Tietysti yksi vaihtoehto on se, että hakeudut psykologin juttusille. Ei siksi, että mielenterveydessäsi olisi mitään vikaa, vaan siksi, että haluaisit saada sisäisen minäsi ja tahtosi kuuluville. Ammattiavun turvin pääsisit sisälläsi vellovasta raivosta eroon.

 

[koominen ooppera]

"Jos (kuten epäilen vahvasti) käytöksesi syynä on huono itsetunto ja olet oppinut olemaan kiltti tyttö (vaikka sisällä kiehuu koko ajan pidätettyä raivoa), niin mieti, mitkä voisivat olla ne keinot, jolla vahvistaisit itsetuntoasi ja oppisit pitämään omista oikeuksistasi kiinni. Valitettavasti sinulla ei ole parisuhteessa isää, äitiä, parasta kaveria, juristia, psykologia tai muuta henkilöä puhumassa asioista puolestasi. Tietysti yksi vaihtoehto on se, että hakeudut psykologin juttusille. Ei siksi, että mielenterveydessäsi olisi mitään vikaa, vaan siksi, että haluaisit saada sisäisen minäsi ja tahtosi kuuluville. Ammattiavun turvin pääsisit sisälläsi vellovasta raivosta eroon."

Olipa taas neuvo! Sisällä vellovaa ravoa ei tarvitse olla, ellei pidä epäasillisesta, huonosta käytöksestä. Ihmisen käytöstavat ovat lapsuudesta ja vanhemmilta. Niihin liityy arvoja ja asenteita. Jos ihminen on ns."hyvin kasvatettu", se ei tarkoita, että olisi jotenkin erityisen alistettu/alistuva tai kiltti. Se ei myöskään kerro heikosta itsetunnosta.

Hyvin erilaisista arvoista ja asenteista voi kuitenkin tulla sellainen ristiriita, joka koettelee ihmisen perusolemusta. Jo on oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan toista ei ole helppoa heittää täysin toiselle vaihteelle ja olla loukkaava ja epäkohtelias varsinkin, jos on läheisestä ihmisisestä kyse. Ap kertookin viihtyvänsä läheisten sukulaistensa perissa, koska heillä on samanlainen asenne toisiaan kohtaan.

Sinänsä nykyään on varsin tavallista, että hyvää käytöstä ja toisen kohteliasta huomioimista ei arvosteta, vaan pidetään outona nössöilynä. Härskiys puree paremmin tavan ihmisten joukossa, samoin itsekkyys ja omahyväisyys. Ei varmaan kovin vieraita arvoja nykyään.

Ajattelin jo alkuun kysyä, miten oikein tutustuit mieheesi. Vaikutatte kovin erilaisilta. Eikö miehen käytös ja puhetyyli ärsyttänyt jo alussa? Onko hän muuttunut? Miksi?

 

[Utelias nainen]

"Ajattelin jo alkuun kysyä, miten oikein tutustuit mieheesi. Vaikutatte kovin erilaisilta. Eikö miehen käytös ja puhetyyli ärsyttänyt jo alussa? Onko hän muuttunut? Miksi?"

Sama kiinnostaa minuakin.