N
neiti x
Vieras
Nyt joulun aikaan täytyy kertoa teille pukkijuttu..
Odotimme pukkia sukulaislastemme kanssa ja niinpä se pukki sitten saapuikin vaikka vähän myöhässä. Lapset saivat lahjansa ja niin pukki siirtyi sivummalle ja pyysi minut luokseen.
Odottelin lahjaa, mutta pukki pyysikin istumaan syliinsä ja minua nauratti, mutta tein työtä käskettyä.
Pukki kysyi että olenko kiltti nuori neiti? Vastasin että totta kai.
Pukki siveli kasvojani ja kehotti tulemaan kymmenen jälkeen pihalle että siellä odottaa minua yllätys.
Maltoin tuskin odottaa illan kulumista ja kymmenen maissa lähdin ulos.
Pukki odotti minua autossaan ja kehotti tulemaan autoon sisään.
Menin ja pukki sanoi antavansa minulle jotain suurta ja kosteaa.
Toivoin saavani tietenkin ison miehen penistä niin että paika t olisivat hellinä.
Pukki ojensi minulle paketin jossa oli iso meikkausboxi joka sisälsi paljon erilaisia voiteita ja meikkejä.
Olin kuitenkin harmissani.
Pukki hymyili ilkikurisesti. Kehoitti minua rentoutumaan ja laittamaan silmät kiinni. Samalla tunsin kiihkeän otteen alapäässäni ja toisen rinnoillani.
Himo kasvoi ja päätin antaa palaa täysillä.
Kehotin pukki käyttämään voidetta pillussani ja niin hän tekikin.
Pukki siveli ja hieroi kuumottavaa pilluani orgasmismiin asti.
Tykkyttävän tunteen hellittäessä minä puolestaan päätin antaa pukille kunnon kyydit..