Puolikova..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hensku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hensku

Vieras
Onko muilla ollut tälläistä ongelmaa, että miehellä seisoo lähes aina vain puoliksi? Ennen itse seksiä sekä seksin aikana.

Joskus harvoin kalu saattaa olla oikeasti kova, mutta todella harvoin. Suihin ottaessakin se on puoli kova jopa ennen laukeamista. Mies sanoo ettei koskaan ole tuntunut yhtä hyvältä ja laukeaa aina ja olen hänestä haluttava, mutta silti ei seiso kunnolla. Olen lähestynyt asiaa niin että mitä minä voisin tehdä paremmin tai mistä mies tykkäisi enemmän, mutta en ole uskaltanut ainakaan vielä ottaa asiaa suoraan puheeksi koska hän on niinkuin mikään ei olisi vialla... Silloin on itsekään vaikea ottaa asiaa puheeksi. Miehet, miten tälläinen todella arka asia kannattaisi ottaa puheeksi, ehdotuksia? Tai mistä ihmeestä tälläinen voi johtua?

Harmittaa kun harva asento onnistuu tälläisessä tilanteessa... :(

Puolikova johtuu ilmeisesti korvien välistä.Jos mies osaa rentoutua ja nauttia ilman suorituspaineita ja epäonnistumisen pelkoa,luultavasti kovuuttakin löytyy.Pienestä on kiinni iso asia.Usein ajan kanssa asiaan tulee parannusta ellei ole mitään myytä vaivaa mikä voi aiheuttaa "puolikovuutta".Kukapa mies ei haluaisi että koviksella saisi survoa naista ja saada hänet hurmioon.
 
sivhos on oikeassa, rentoutta, ilman paineita ja epäonnistumisen pelkoa niin homma toimii. Ja ennen kaikkea miehen pitää olla todella kiihottunut.
Häiriötekijät pitää pystyä poistamaan ja jos se ei onnistu niin hampaat irvessä ei homma toimi.

Toisille on myrkkyä että esim. nainen ohjailee liikaa, siinä monen miehen eläimellinen yhtyminen jää vain haaveeksi.
Sanotaan myös että tupakointi ja alkoholi saattavat vaikuttaa asiaan, en tiedä kyllä kun en itse käytä liikaa kumpaakaan.

Ennen kaikkea pitää ollaa riittävästi kiihottunut.
Illalla suoritettu rakastelu alkaa jo aamulla :)
 
"rentoutta, ilman paineita ja epäonnistumisen pelkoa "

Mitä ihmettä voin tehdä tämän suhteen? Ei ole ennen tullut vastaan tälläistä ongelmaa ja vaatii kyllä itseltäkin itsetuntoa että pystyy suhtautumaan "järkevästi"...

Kuinkahan yleistä tämä on?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hensku:
"rentoutta, ilman paineita ja epäonnistumisen pelkoa "

Mitä ihmettä voin tehdä tämän suhteen? Ei ole ennen tullut vastaan tälläistä ongelmaa ja vaatii kyllä itseltäkin itsetuntoa että pystyy suhtautumaan "järkevästi"...

Kuinkahan yleistä tämä on?

...ole ihan todella tavallista. Sellaista eivät vaan ihmiset ilmoita ääneen. Eikä siihen kannata kiinnittää huomiota, on vaan kannustava jne.

Eivät naisetkaan kerro olevansa epävarmoja, vaikka sitä usein ovat. Sängyssäkin.

Miehillä on vaan se ero, että paineet näkyvät heti puolikovuutena, naisilla ei mitenkään :)
 
Kyllä naisillakin on aikoja milloin ei pimppi "seiso".Kuiva pimppi,ei millään tavalla seksiä vastaanottavassa tilassa.Se vaan on niin,parasta tiedostaa asia ja terveesti suhtautua siihen.Jospa sitä kautta alkaisi tilanne purkautumaan.Itse olen kokenut ujouden takia puolikovuuksia mutta paremmin tutustuttua kumppaniin alkoi homma toimia.
 
Leikittele miehellä. Älä anna kädellä kunnolla, et ota suuhun kunnolla, etkä päästä missään tapauksessa sisään. Annat lipaisun ja kosketuksen välillä. Mies kiihottuu juuri siitä mitä ei saa.
Mitä vaikeammin saatavaksi teet, sitä enemmän mies nauttii.
Helppo nöyrä anteeksipyytelevä nainen ei sytytä mitään.
 
"Eikä siihen kannata kiinnittää huomiota, on vaan kannustava jne. "
"...paremmin tutustuttua kumppaniin alkoi homma toimia."

Tätä minäkin mietin, että numeroa ei varmaan kannata tehdä ettei vaan paineet kasva asian suhteen liikaa. Odotettiin melko pitkään ennenkuin ensi kerran harrastettiin seksiä, siitä tuli jo pienet paineet ensimmäiseen kertaa ja nyt ollaan vasta alettu olemaan enemmän rentoja asian suhteen, mutta nyt ollaan seurusteltu jo sen verran pitkään että luulisi jo jännityksen helpottaneen edes vähän..

"Leikittele miehellä. Älä anna kädellä kunnolla, et ota suuhun kunnolla, etkä päästä missään tapauksessa sisään. Annat lipaisun ja kosketuksen välillä. Mies kiihottuu juuri siitä mitä ei saa. "

Jep, teen tätä. Tai siis aloitan aina näin! Leikittelen aluksi ja se _saattaakin_ tulla kovaksi, mutta vain pieneksi hetkeksi ja kun pitäisi siirtyä itse yhdyntään niin se on harvoin todella kova..

Ehkä jään vain vielä odottelemaan josko tämä tästä joskus muuttuisi... :/

Olen myös huomannut tuon, että jos asia sujuu liian helposti, ei paneta yhtään. Esim. nainen sanoo, että mennään sänkyyn ja laita muna sisään -> tuloksena ei seiso ehkä yhtään, pienempänä saattoikin. Vieraan naisen ehdotus on eri asia, kun sellaista ei aina saa. Kiihotun eniten siitä, että nainen ei suostu, jollen näytä eläimellistä puoltani. Onneksi nainen kiihottuu myös samoista asioista, siitä ettei pysty vastustelemaan, vaan se vaan menee sisään..
 
Moikka! Olen 17-vuotias tyttö. Olen kokeillut harrastaa seksiä kolmen eri ihmisen kanssa ja kelläkään pojalla ei seiso kun pääsevat sisääni, mikä vikana? Kyllä heillä seisoo ennen kuin menevät sisääni mutta sisällä se vain lopahti?
 
Varmaan heitä jokin asia pelottaa.

Ellei heille tullut siemensyöksy.
Silloin se ainakin pehmenee.
 
Viimeksi muokattu:
Onko muilla ollut tälläistä ongelmaa, että miehellä seisoo lähes aina vain puoliksi? Ennen itse seksiä sekä seksin aikana.

Joskus harvoin kalu saattaa olla oikeasti kova, mutta todella harvoin. Suihin ottaessakin se on puoli kova jopa ennen laukeamista. Mies sanoo ettei koskaan ole tuntunut yhtä hyvältä ja laukeaa aina ja olen hänestä haluttava, mutta silti ei seiso kunnolla. Olen lähestynyt asiaa niin että mitä minä voisin tehdä paremmin tai mistä mies tykkäisi enemmän, mutta en ole uskaltanut ainakaan vielä ottaa asiaa suoraan puheeksi koska hän on niinkuin mikään ei olisi vialla... Silloin on itsekään vaikea ottaa asiaa puheeksi. Miehet, miten tälläinen todella arka asia kannattaisi ottaa puheeksi, ehdotuksia? Tai mistä ihmeestä tälläinen voi johtua?

Harmittaa kun harva asento onnistuu tälläisessä tilanteessa... :(

Kun kalu on sisällä niin vaimo kysyy kuinka se voi olla noin kova se on aivan kuin puukapula minustakin tuntuu hyvältä kun seisoo niin kovana
 
Yhteistyössä