puolison salailu

Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, naimisissa kolme.Ja yhä edelleen mieheni salailee joitain asioitaan.Sanoo etteivät ne kuulu kenellekään.Tästä pahoitan mieleni, itse olen oppinut perheeni parissa että kerrotaan kaikki, mitään ei salailla, ei sellaiselta ihmiseltä joka on tärkeä.
Asia unohtuu aina pitkäksikin aikaa, mutta sitten kun se taas nousee esille minulle tulee sellainen olo, ettei hän luota minuun.
Olen yrittänyt sanoa hänelle, että salailu on väärin ja että se loukkaa minua mutta hän sinnikkäästi pitää päänsä.Ei taivu.

 

Minusta jokaisella on parisuhteessakin oikeus tiettyyn yksityisyyteen ja omiin asioihin. Vaikka itse olisikin tottunut kertomaan kaikesta kaiken, ei toiselta voi vaatia samaa jos se toinen on tarkempi yksityisyydestään. Ei sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, eikä tarkoita, ettei toinen rakastaisi jos pitää joitain asioita "salassa". Kyse on vain erilaisten ihmisten erilaisesta yksityisyydentarpeesta.

 

ap ei kerro millaisia asioita mies häneltä salailee, joten en ota kantaa heidän tilanteeseensa.

Tässä ne asiat joita minä en kerro puolisolleni.
1. en kerro eteenpäin, kenellekään, mitä sukulaiset, ystävät, työkaverit luottamuksella minulle kertovat. Minusta pitää kunnioittaa kertojaa ja olla luottamuksen arvoinen pitämällä kuulemansa asiat omana tietonaan. En pidä ihmisistä jotka juoruilevat muiden asioista. Juoruilussa tulee minun kanssani totaalinen stoppi jo ensimmäisissä lauseissa.

2. määrättyjä nuoruusajan juttuja ja tapahtumia en kerro kenellekään. Eivät kuulu muille.

3. en avaudu aiempien suhteitteni syvimpiä asioita.
Ne ovat vain minun ja ko. kumppanin välisiä asioita.

4. en puhu aiemmista seksikumppaneistani.
Nekin ovat vain minun ja ko. kumppanin välisiä asioita.

5. en puhu kotona työpaikkani ihmisten kertomia juttuja kotielämästään.
Toki saatan sanoa kotona, että duunikaveri "xx" lähtee lomalle "egyptiin" perheensä kanssa, tai "zz" oli pois töistä kun niillä on muksut kipeänä tms., mutta esim. en kerro jos duunikaveri "cc" sanoo riidelleensä puolisonsa kanssa. Se on mun mielestä jo sellainen asia jonka oletan kertojan haluavan pysyvän vain minun tietonani.

6. teen myyntityötä, en puhu asiakkaistani enkä heidän asioistaan kotona (enkä muuallakaan).
Saatan kyllä sanoa, että tänään tein sen ja sen kokoisen kaupan, on syytä juhlia, mutta en kerro tarkemmin asiakkaista/asiasisällöstä. Ne ovat taas sellasia juttuja jotka kuuluvat työpaikalle, ei kotiin.

Jokaisella ihmisellä on oikeus asettaa määrätyt rajat myös parisuhteeseen. Jos toiselle ei sovi, niin eipä siinä paljonkaan voi tehdä. Itse en noista yllämainituista periaatteista tingi.

Onneksi minulla on ollut puolisoni kanssa riittävästi puhuttavaa muutenkin, eli rajat eivät ole tulleet esteeksi, enkä minä ole koskaan kysellyt puolisoltani esim. eksistä, kavereiden asioista tms. mitään.
Jos on itse kertonut, niin sitten kommentoin ja kysyn, mutta jos puoliso ei itse jotain ota puheeksi, en minäkään utele.

 

Tosiaankin, tärkeä kysymys lienee, millaisia asioita puolisosi sinulta salailee. Oletko kysynyt, miksi hän niin tekee?

Periaatteessa ihan samaa mieltä, että parisuhteessa ei pitäisi olla asioita, mitä toiselta pitää salata tai mistä ei voida keskustella. Mutta jos salailijalla on omasta mielestään hyvä syy pitää joitakin asioita itsellään, sitten ei kai voi muuta kuin hänen tahtoonsa tyytyä. Itselläni tällainen tilanne. Jos mies sanoo, että hän ei joillakin asioilla halua mieltäni pahoittaa ja tahtoo ensin ne loppuun selvitellä ja itse hyväksyä, niin sitten se vaan on niin. Tykkään siitä tai en.

 

Ei kai se salaile, vaan sanoo, ettei ne kuulu kenellekään. Ilmeisesti olet turhan utelias, ja lavertelet kaikki eteenpäin, koska tuo on sellainen toteamus, joka yleensä sanotaan jankkaajalle jämptisti.

 

Mikä on salailua yleensä asioista joista ei halua puhua tai sitten asia on niin arka? Onko ihan pakko tietää kaikki asiat toisesta puolisosta. En oikein usko, että halutaan kaikesta puhua. Tuskinpa miehet/naiset kertovat vapaasti omia seksisuhteita toiselle puoliskolle ihan noin vain. Itseä ei kiinnosta kuunnella miehen entiset tai nykyiset naisjutut. Tai en tiedä onko niitä edes tai voi olla, että mies voi muunnella totutta mielensä mukaan. En tiedä mikä on totta.

 

Et kerro, millaisia asioita puolisosi sinulta salailee. Joten tarkemmin ei voin ottaa kantaa.

Mietin vain, että kuinka paljon ihmiset oikeasti kertovat muille ja miten ja millä tavalla. Kaikkihan kerromme asiamme jonkilaisen suodattimen kautta. Kuinka hyvin voi toisen tuntea, vaikka olisi ollut vuosia hänen kanssaa, kuinka hyvin voi tuntea lapsensa?

Se kuinka itse reagoisin salailuun riippuu asioiden suuruus luokasta ja mihin asioihin salailtavat asiat liittyvät. Itse ainakin ymmärrän, että on asioita jotka ei mulle kuulu mitenkään. Jos asiat on toiselle kerrottu luottamuksella, niin niitä ei kerrota eteenpäin. Itse en puhu asioista eteenpäin, jos niin sanotaan tai muuten vain vaistoan sen olevan sen tyyppinen, että sitä ei kerrota. Siksi mulla on muutama asia jäänyt läheisilleni kertomatta, koska tiedän, että ko. ihmiset eivät olisi suutansa ymmärtäneet pitää kiinni ja jos olisin sanonut, että et todellakaan kerro eteenpäin niin ko. ihminen olisi loukkaantunut, ettei häneen luoteta.

Pohtisin sitä, että miksi tahdot tietää "kaiken", ja kuinka tärkeätä on tietää ne asiat joita "salaillaan"?. Tiedätkö lapsuuden perheestä aidon oikeasti kaiken? Mistä tiedät sen? Mun lapsuuden perhe on ollut aika lailla avoin, mutta tiedän olevan paljon asioita, joita en tiedä, mutta tiedän niiden olevan sen tyyppistä tietoa, ettei se mulle kuulukkaan. Minkä tyyppisiä salaillut asiat ovat? Onko ne sellaista mitä "yleensä" naimissa olevat ihmiset tietävät toisistaan vain ovatko ne ihan oikeasti sellaista mikä kuuluu vain sille puolisolle? Tosin tarpeellisen ja tarpeettoman tiedon raja voi joskus olla häilyvä? Pelkäätkö, että mies salailee sulta, jotain sellaista mikä vaikuttaa sinun elämääsi jotenkin?

 

Terveessä parisuhteessa on kaksi itsenäistä ihmistä, se ei ole mikään yhteen kasvanut biomassa. Jokaisella ihmisellä on parisuhteessakin oikeus omaan yksityisyyteensä, mutta parisuhdekin toisaalta velvoittaa.

Olennaista tässä on erottaa, mikä oikeasti kuuluu parisuhteen kummallekin puoliskolle, ja mikä ei vaikuta toisen elämään millään lailla.

Kannattaa pitää mielessä, että jokainen salaisuus, jonka itsellään pitää, toimii kumppaniin nähden erkaannuttavana tekijänä - varsinkin mikäli kyse todella on asiasta, joka jollakin tavalla suorasti tai epäsuorasti koskettaa myös kumppania. Jokainen salaisuus vaatii energiaa ja huomiota pysyäkseen salassa, ja se toimii samalla tavalla kuin veneen lepuuttaja, eli estää kahta kappaletta täysin kohtaamatta.

Siksi kannattaa todella miettiä, mitä kumppaniltaan kannattaa salata, ja mitä ehkä sittenkään ei.

Asiat, joita itse häpeää tai muuten kokee kiusallisiksi, ei kukaan mielellään paljasta itsestään edes kaikkein läheisimmilleen, mutta toisaalta tässä olisi eheytymisen ja tunnekoukusta vapautumisen paikka. Toisaalta taas kumppani ei ole terapeutti, ja tällaisten "paljastusten" vastaanottaminen voi myös olla joillekin liian suuri pala. Näiden asioiden oikea käsittelyn paikka on siis terapeutin luona, eikä kumppanin kanssa.

Ketään ei voi pakottaa paljastamaan itsestään kaikkea (tai käytännössä voi, mutta sitä kutsutaan kolmannen asteen kuulusteluksi, eikä se kuulu terveeseen kanssakäymiseen), joten jollei kumppani halua kertoa jotakin, hänellä on oikeus olla kertomatta. Mutta hänen on silloin myös ymmärrettävä, että hän samalla saattaa kylvää epäilyksen siemenen parisuhteeseensa.

Hänen on siis voitava motivoida haluttomuutensa paljastaa tiettyjä asioita itsestään tai taholtaan, ja aiemmissa vastauksissa tällaisia motivointeja on jo ansiokkaasti esitelty.

Oma ongelmansa on asioissa, joista kumppanilla ei ole ollenkaan tietoa, mutta joita itse kantaa sisällään. Rehellisellä ihmisellä ei tällaisia salaisuuksia yleensä ole, mutta rehellisyyteen hyvin rennosti suhtautuvalla voi olla sitä enemmän.

Kaikki lähtee siis ihmisen henkilökohtaisesta kyvystä olla luottamuksen arvoinen, sillä ellei itse tähän kykene, uskoo yleensä pahinta myös kumppaneistaan. Toinen merkittävä osuus on sillä, onko itsellä runsaasti kokemuksia siitä, että ihmisiin ei kerta kaikkiaan voi luottaa. Jos on kasvanut pettymysten ja petetyksi tulemisen ympäröimänä, on ymmärrettävästi hyvin vaikea olla luottavainen jatkossakaan.

Kolmas ongelman aiheuttaja syntyy siitä, että itse on varttunut avoimuuden vaatimuksessa, mutta kumppani ei sitä ole. Sanon "avoimuuden vaatimuksessa", sillä usein lapsia kasvatetaan korostettuun avoimuuteen nimenomaan ympäristössä, jossa luottaminen on vaikea asia.

Parasta tietenkin olisi läpinäkyvyys kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Sitä kutsutaan juuri rehellisyydeksi. Vaikka on olemassa asioita, joita ei jonkun toisen tarvitsisi tietää, ne ovat kuitenkin erittäin tapauskohtaisia luonteeltaan. Esimerkiksi kuolemansairaalle lapselle ei välttämättä tarvitse rojauttaa päin kasvoja, että hän tulee pian kuolemaan, vaan antaa hänen nauttia jäljellä olevasta elämästään niin paljon kuin se vain on mahdollista. Mutta mitä parisuhteessa on oikeasti sellaista, jonka tietäminen voisi erkaannuttaa kahta toisistaan pitävää henkilöä - ellei se asia itsessään jo ole erkaannuttava, kuten esim. pettäminen?

Ihminen, joka ei avaudu kumppanilleen itsestään niin paljon kuin oletusarvoisesti voisi edellyttää - eli suomenkielellä: ei selvästikään halua rakastamalleen henkilölle kertoa itsestään ja elämästään henkilökohtaisia asioita - on joko jollakin tasolla estynyt, periaatteellisesti sulkeutunut tai sitten hänellä saattaa olla jotakin salattavaa. Oli syy mikä hyvänsä, tällaisen henkilön kanssa eläminen ei todennäköisesti koskaan tule olemaan rentoa ja vapaata, eikä vuorovaikutus hänen kanssaan avointa ja sujuvaa.

Jos joku sen sijaan selvästi on kiinnostunut kuulemaan sinun elämästäsi kaikenlaista ja yllyttää kertomaan, muttei itse halua paljastaa itsestään mitään, kyseessä voi olla jo luonnehäiriöinen, joka haluaa tuntea sinut mahdollisimman hyvin käyttääkseen paljastuksiasi myöhemmin sinua vastaan.

Mutta AP:n tapauksessa olisi hyvä ymmärtää, että kumppanin salailu ehkä ei ole edes salailua, ja kertomattomuus ei välttämättä ole luottamuksen puutteen osoitus. Se riippuu, kuten jo aiemmin todettu, asiasta ja siitä, liittyykö se ollenkaan AP:n omaan elämään.

Mies on siinä väärässä, jos sanoo ettei tämä asia kuulu "kenellekään". Aivan varmasti kuuluu, ellei kenellekään muulle niin hänelle itselleen. Tämä ei siis ole mikään syy vaan tekosyy. Mutta kuuluuko se AP:n elämään, se ei tässä ainakaan ilmene. Salailu ei siis ole välttämättä väärin, se on jokaisen lähtökohtainen oikeus.

Kannattaa siis miettiä, onko tällainen "paljastamisen haluttomuus" oikeasti suhteen luottamusta ja yhteenkuuluvuutta nakertavaa "salailua", vai tehdäänkö parisuhteeseen kuulumattomasta asiasta parisuhteen ongelma. Onko siis hiertymän syynä kumppanin epäilty epärehellisyys vai oma luottamisen kyvyttömyys?

Miestä ei kannata yrittää pakottaa kertomaan salaisuuttaan, mutta syistä siihen, miksi hän ei halua kertoa asiasta kumppanilleen, voi toki keskustella, mikäli kumpikin arvostaa suhdettaan ja kumppaniaan. Jos mies esimerkiksi toteaa, ettei asia koske AP:tä henkilökohtaisesti mitenkään, tähän on vain voitava luottaa. Mies kyllä osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen muilla tavoin, se ei ole tästä yhdestä asiasta kiinni.