Purkaus..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Minä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Minä"

Vieras
Minulla on erityislapsi ja lapsen ollessa pieni, pystyin huijaamaan itseäni että lapsesta tulisi vielä joskus normaalin rajoissa oleva aikuinen.. Että terapialla ja kovalla yrityksellä saataisiin ongelmat niin pieniksi vielä joskus.

Mutta nyt huomaan vuosi vuodelta, kun ongelmat tulevat selvemmiksi ja niitä ei voi laittaa sen piikkiin että lapset nyt on joskus vähän "hassuja" ja kärsin tästä suunnattomasti. Antaisin ihan mitä vaan, jos saisin sillä lapseni normaaliksi.

Mitään selvää ei kukaan ole sanonut, että millainen lapseni on sitten aikuisena, mutta nyt ainakin on selvästi ikäistään lapsellisempi ja ei opi asioita, eikä ymmärrä asioita kuten muut.

Lapsessa ei ole mitään ulkoista piirrettä, mistä voisi päätellä lapsen olevan "erityinen", paitsi onhan hän ikäisiään hieman pienikokoisempi/hintelämpi, mutta normaalin vaihtelun rajoissa kuitenkin.

Olen itse kärsinyt masennuksesta melko ison osan elämääni, enkä ole pystynyt koskaan puhumaan missään tukiryhmissä, ei sillä että juuri olisin käynytkään. Olen sosiaalisesti eristäytynyt aikalailla kaikista.

Nyt kun olen raskaana ja yksi esikoisen näennäisen pieni ongelma paisuu suuremmaksi ja olen joutunut asiaa selittelemään mm. koulussa, tuntuu että seinät kaatuu päälle ja mietin tätä esikoista kaikki illat. Itken salaa kun mies ei näe, mies luulee että lapsen ongelmat ovat pienempiä, tai sitten ei vaan ajattele asiaa, en tiedä. En halua mennä nukkumaan, koska en kuitenkaan saisi unta vaan märisisin ja vatvoisin tätä asiaa aamuyöhön saakka.
 
Varmasti tosiaan auttaisi vähintään näin nimettömänä asian purkaminen. Fifiian ehdotus netin vertaisryhmistä on todella hyvä. Kovasti voimia ja jaksamista, älä jää ihan yksin murheidesi kanssa :hug:
 
älä jää yksin murheiden kanssa, auttaisko jos puhuisit miehellesi enemmän missä menet ajatustesi kanssa? Ja se että hyväksyisit vaan tosi asian että sinulla on erityislapsi, mutta helppo on näin ulkopuolisena sanoa. Toivon kaikkea hyvää, halaus!
 
:hug: Raskaana olless anuo tunteet varmasti korostuvat entisestään... Pääsisitkö puhumaan ihan kahdenkesken vaikka jonkun psykologin tms kanssa? Onko lapsella esimerkiksi joku kuntoutuskeskus tms missä käy ja mitä kautta olisi tällaista palvelua tarjolla?
 
:hug:

ymmärrän, että huolehdit lapsesi selviytymisestä nuorena ja aikuisena. minulla on ollut samanlaisia huolia, mutta jossain vaiheessa ymmärsin, että en voi itse vaikuttaa kaikkeen, mutta voin uskoa ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy kyllä ja aina voi itse tehdä parhaansa. selvästi sinäkin teet parhaasi ja lapsi on sinulle todella rakas. jo rakkaudella pääsee pitkälle. en osaa tuota lausetta avata tarkemmin, mutta luota siihen.

luota myös lapseesi. jokaiselle ihmiselle on paikkansa ja et voi ennustaa tulevaa, lapsesi elämä tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan hyvää, niinhän se on nytkin.
 
no mut hei... sä oot raskaana, silloin mä myös mähkin milloin mitäkin yökaudet vaikkei ollut oikein aihettakaan, ja kai se kuuluu asiaan tuommoinen herkistyminen, ettei sitten tuore äiti vaan kohauta olkiaan että hups mikäs sieltä putkahti. masennustausta minullakin ja tietty eristäytyminen tuttua, ja vaikka se on tavallaan rankkaa niin toisaalta olen jotenkin mieltynytkin elämääni tämmöisenä. jotenkin tykkään uppoutua milloin mihinkin kun perusluonteenlaatu ei ole pinnallisemmasta päästä. mua masennus herkistää ja tekee vastaanottavaisemmaksi ja omituisesti osaan asiaa arvostaa.

eli yritin sanoa, että mulle masennus ei ole pelkästään negatiivinen ilmiö etenkin kun vanhemmiten olen oppinu pitämään sitä tietyissä rajoissa kun tunnistan tietyt kuviot ja oireet ja osaan käsitellä itseä ja ympäristöä riittävästi manipuloidakseni olosuhteita parempaan suuntaan. esim. jos alkaa ahistaa niin on vaikea saada asioita tehdyksi kun ei saa aloitettua. silloin käynnistän jonkun toimivaksi havaitsemistani kaavoista, esim. juoksen joka mainostauoksi tekemään jotain fyysistä, mielellään hyödyllistä ja mekaanista missä ei tartte tehdä juuri valintoja, esim. hakkaan halkoja. sitten saan vähitellen noidankehän hiljenemään.

sulle tämä on kriisikohta, kun olet vuosia väistellyt ja kieltänyt sen mahdollisuuden, että lapsesi tulevaisuus ei mene niinkuin toivoisit. nyt olet tavallista herkemmässä tilassa muutenkin, niin tosiasiat iskevät lujaa. antaudu tuskalle mutta älä jää urputtamaan kohtalolle koko ajan. kiukuttele öisin rauhassa ja kiroa kohtaloasi sydämen kyllyydestä ja vello itsesäälissä, mutta päivisin elä sen ohjeen mukaan, että viisautta on sopeutua siihen mitä ei voi muuttaa. anna itsellesi aikaa äläkä häpeä.

sitten jaksat nousta kriisistäsi ennen pitkää ja jaksat taas hoitaa lapsesi erityistarpeita ajautumatta turhuudentunteen valtaan. kyllä se siitä, ajan kanssa.

toivottavasti mies osaa kunnioittaa tunteitasi ajautumatta avuttomuuteen. ja toivottavasti osaat kertoa mitä tarvitset.
 

Yhteistyössä