Hae Anna.fi-sivustolta

Putkiremontti ???

Viestiketju osiossa 'Rakentaminen ja remontointi' , käynnistäjänä kerrostaloasuja, 05.07.2013.

  1. kerrostaloasuja Vierailija

    Kerrostaloyhtiössäni päätettiin tehdä ns. linjastosaneeraus, eli kansankielellä putkiremontti. Kaikki uusitaan - käyttövesi, viemäröinti, kylpyhuone ja sähköt. Remontin on määrä alkaa syyskuussa kuluvaa vuotta.

    En tunne ketään, joilla vastaava remontti olisi tehty, joten hieman kauhulla odotan, kuinka tuo kaikki tulee hoitumaan. En omista "kakkosasuntoa" tai kesämökkiä, joten voiko asunnossa mitenkään asua remontin aikana edes öisin?

    Askarruttava asia on myös se, kun olen työni takia paljon poissa kotoa, joudun jättämään kaiken asunnossani olevan omaisuuteni ilman valvontaa jopa useiksi päiviksi. Kuka on vastuussa, jos asunnostani varastetaan jotakin remontin aikana, kun huoneistoon on vapaa pääsy yleisavaimella?

    Isännöitsijä ei ottanut kantaa tähän(kään) kysymykseeni, mutta sen sijaan sanoi, että parhaillaankin on oikeusjuttuja käynnissä juuri siksi, kun asunnoista on hävinnyt tavaraa remonttien aikana. Varkaita voi olla toki remonttimiehissäkin, mutta enemmän satunnaisia pitkäkyntisiä kiinnostanee nuo "avoimien ovien päivät", jolloin kuka tahansa voi poiketa asunnossani ja esittäytyä asunnon omistajana, joka tulee noutamaan "tavaroitaan" jonnekin muualle.

    Eli, kaikki kokemukset ja vinkit olisivat tervetulleita, sillä remontin on arvioitu kestävän 8-10 viikkoa/ linjasto (porraskäytävä).
     
  2. totuus Uusi jäsen

    liittynyt:
    21.06.2006
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    Suosittelen, että vuokraat varastotilan remontin ajaksi, ja viet kaiken arvokkaamman ja helposti vaurioituvan sinne. Muutamalla tuttavalla on ollut putkiremontti ja he ovat kyllä muuttaneet pois työn ajaksi. Vesi, viemärit ja sähköt poikkastaan eli kyllä asuminen on melko mahdotonta. Sijoitusasuntotalossamme oli putkiremontti ja siellä kaiketi asusteli muutama opiskelija. Asumista helpotti toimiva wc ja suihku pohjakerroksessa. Pohjakerroksen putkiremontti oli tehty jo aikaisemmin.
     
  3. putkirempan kokenut Vierailija

    Asuminen putkiremontin aikana on lähestulkoon mahdotonta, koska 3 kk:n ajan huoneistosta puuttuvat sähköt, vesi ja viemäröinti. Putkiremontti aloitetaan yleensä taloyhtiön yhteisistä tiloista, saunoista, WC:stä ja varastoitiloista, jotka pyritään saamaan asukkaiden käyttöön ennen huoneistoihin tuloa.

    Valvonta on todellakin tarpeen, sillä remontin aikana asunnoissa on ns. avoimien ovien päivät. Oman putkiremonttini aikana tein pistokokeita eri kellonaikoihin jolloin huomasin, että ovet saattavat olla auki silloinkin, kun remonttimiehet ovat tupakalla, ruokatunnilla tms. Kuka tahansa voi tulla sisään, ja ottaa mukaansa sen, mitä jaksaa kerralla kantaa. Myös remonttimiehissä voi olla työvoimaa, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen.

    Vaikka remontista on aikaa jo yli vuosi, on omassa taloyhtiössäni käynnissä edelleen pari oikeusjuttua, jotka käsittelevät remontin aikana tapahtuneita varkauksia. Poliisi tutki tuolloin tapaukset ja totesi, että varkaudet ovat tapahtuneet remonttiaikoina, ja ovet ovat olleet joko auki tai sisään on menty yleisavaimella, koska murtojälkiä ei ole. Vakuutus ei korvaa mitään murtojälkien puuttumisen vuoksi.

    Kannattaa valokuvata kaikki, ja ottaa ylös esim. laitteiden sarjanumerot. Mahdollisimman paljon arvotavaraa pois huoneista, ja kaikki mitä voi lukita, lukkoon.

    Pienempiä varkauksia tulee joka tapauksessa tapahtumaan, koska kaikkea ei voi olla vahtimassa. Ne vaan täytyy hyväksyä osana "normaalia" toimintaa. Remonttifirma ei ota vastuuta mistään, käytännössä ei edes tekemästään työstä.
     
  4. Kakkapössy Vierailija

    Meidän putkiremontti oli painajainen. Kaikki oli pitkän aikaa suunniteltu, tekijä valittu. Putkiremonttia oli kestänyt taloyhtiössä jo 2 kk kun meille soitettiin putkiremppafirmasta, että ensi viikolla alkaa remontti teidän asunnossanne ja se valmistuu aikataulun mukaisesti. Oltiin äimän käkenä, että kävikö oikeasti näin hyvä tuuri?!? Seuraavana päivänä (!) postiluukusta tuli kirje, jossa luki että putkiremppafirma on mennyt konkkaan, koko urakka on keskeytetty, uutta tekijää etsitään. Kesti 3 kk että uusi tekijä pääsi jatkamaan urakkaa.

    Ihmettelen vaan, etteikö yrityksen taloudellinen tilanne oikeasti ollut tiedossa 2 kk aiemmin jolloin remppa alkoi?? Konkurssista koitui osakkaille 200 000 euroa lisähintaa urakalle. Henkilökohtaisesti tästä koitui meille urakkahinnan lisäksi ylimääräisiä kuluja ainakin 3000 euroa.

    Uusi urakoitsija ei ollut kartalla vanhan urakoitsijan kanssa tehdyistä materiaalivalinnoista mutta ei kuitenkaan ilmoittanut osakkaalle, että emme ole selvillä teidän materiaalivalinnoistanne, vaan sohelsi omiaan. Meidän asunnossamme oli kaikki hanat väärin, katon väri väärin, kylpyhuoneen kalusteet väärin. Laatat sentään tuli oikein, niitä olisi ollut aika iso homma ruveta vaihtamaan sovitunlaisiksi!

    Pk-seudulla taitaa olla aikamoinen pula kunnollisista urakoitsijoista. Siksi hinnat on kaksinkertaiset muuhun Suomeen verrattuna ja tekijöinä on kaikenmaailman söhlääjiä rahan kiilto silmissä.

    Ei ikinä enää asuntoa, johon putkiremontti juuri tulossa!!
     
  5. Kysele lukittavia varastoja tai varastokontteja, jonne laitat kaikki tavarasi. Arvoesineet voit vie ne pankin holviin. Varaapa aika pankkisi palveluneuvojalta sopimuksen tekemiseksi. Ei maksa paljon ja voit halutessasi säilytellä siellä jatkossakin kaikki asiakirjasi, korut yms.

    Minulla oli yhden tuttavan muutama mööpeli olkkarissa, toisella hänen ystävällään jotain muuta. Joten hädässä ystävätkin auttavat. Kuskaamisissa on tietysti hommansa.
     
  6. Jasmin77 Uusi jäsen

    liittynyt:
    16.10.2012
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    teetti tällä firmalla: http://www.viemarisaneeraus.info

    Ei ollut kuulemma niin etovan kallista kuin yleensä eikä tavaraa hävinnyt :)

    Ja ymmärtääkseni putkiremontille on nykyisin vaihtoehtojakin olemassa?

    Ettei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. En ole ihan varma tästä kuitenkaan..
     
  7. Betonikuutio.. Vierailija

    Jos pärjäät ilman vettä ja wc:tä eikä sinua haittaa, että asunnossa on isoja reikiä toisiin asuntoihin (sieltä voi tulla lintuja, hiiriä ja rottia). :)

    Jumalauta, kun tuhat euroa on niiiin mitättömän pieni raha betonikasarmin putkirempoissa, että niitä saa polttaa rekkalastillisen ennen kuin mitään tapahtuu. Ja se on varmaa, että remppa viivästyy, venyy ja venyy. Lisälaskua tulee ties mistä syystä, mikä ei kuulu urakan laajuuteen.

    Kotivakuutus ei korvaa omaisuutta, joka katoaa remontin aikana, koska silloin asuntoon on ollut vapaa pääsy. Baltian "putkimiehillä" on kova tarve pikaisille lisätienesteille eikä rehellisyys ole heille samanlainen hyve kuin suomalaisille.
     
  8. No johan.. Vierailija

    ??!!!!!
     
  9. olipa Vierailija

    halpaa asua hostellissa remontin ajan.
     
  10. Fiksuutta Vierailija


    Stadissa abloyavaimia on kopioitu putkiremonteissa ja asunnot putsattu. Kannattaa sarjoittaa muuten lukot uudelleen kun putkis on valmis.
     
  11. Ja..? Vierailija

    Ihanko tosissasi sinä tulet tänne neuvomaan taloyhtiöiden hallituksia ja isännöitsijöitä töidensä hoitamisessa?

    Annapa muuten linkki tai kohteen osoite johonkin tapaukseen, jossa "asunnot on putsattu" remonttimiesten kopioimia avaimia hyväksi käyttäen.
     
  12. Ei ole fiksua Vierailija

    olla niin sinisilmäinen, ettei pidä asuntojen "putsausta" isojen kiinteistöremonttien yhteydessä mahdollisena. Nykymaailmassa on kaikki mahdollista, ja kyllä niitä toinen toistaan härskimmin tehtyjä "putsauskeikkoja" voi lukea lehdistä lähes päivittäin.

    Vaikka remonttifirmojen työntekijät lienevät pääsääntöisesti rehellisiä, tarjoutuu putkiremonttien yleistyessä röyhkeille pitkäkyntisille mahdollisuus käyttää hyväksi asuntojen avoimia ovia. Kun remontti kerrostalossa kestää likimain vuoden, on varkaan tai varasliigan helppoa seurata remontin etenemistä ja iskeä silloin, kun työkohteena oleva asunto on ilman valvontaa, esim. työntekijöiden ruoka- ja tupakkatauoilla.

    Omassa taloyhtiössäni tehtiin putkiremppa reilu vuosi sitten, ja kaikki meni onneksi hyvin. Mutta käydessäni asunnossani lähes päivittäin työpäivän aikana, oli usein ovi rappukäytävään avoimena, eikä yhtään työntekijää ollut asunnossani. Ja silloinkin, kun asunnossani oli joku tekemässä työtään, ei minulta kysytty todistusta henkilöllisyydestäni, kun tulin hakemaan tavaroitani vietäväksi vuokrakämppään. Olisin siis voinut olla kuka hyvänsä, varaskin.

    Monilla saneerausfirmoilla on nyt töitä yli oman tarpeen, ja kun kaikki urakat halutaan ottaa mitä tarjotaan, saatta saneerausfirma joutua palkkaamaan lisätyövoimaa, jonka taustat saattavat jäädä tutkimatta.

    On myös hyvä muistaa, että asuntojen valvonta remontin aikana on asunnon omistajan tai asunnossa asuvan vastuulla, eikä remonttifirma vastaa mistään kadonneesta omaisuudesta. Asunnon omistaja voi halutessaan valvoa itse remonttia, tai palkata vartijan, mikäli haluaa varmistua, ettei asunnosta katoa mitään pitkäkyntisten mukaan.
     
  13. Tässä sulle Vierailija


    6.5.2014 uutisoi metro-lehti näin:

    linkki: Putkiremontissa olevan talon asunnot putsattiin omaisuudesta ? "Yleisavaimia ilmeisesti isolla joukolla" - Metro.fi

    "KONTULA

    Putkiremontissa oleva kontulalainen taloyhtiö joutui vapun alla murtovarkaiden kynsiin. Ainakin noin kymmenestä asunnosta on viety tavaraa, osin arvokastakin.

    – Paikat myllätty niin pahasti, ettei voi vielä sanoa mitä on viety, kertoo Metroon yhteyttä ottanut asukas.

    Erikoiseksi tapauksen tekee se, että asuntoihin on mitä ilmeisimmin menty yöaikaan yleisavaimella.

    Poliisi tutkii tapausta, mutta epäiltyjä ei vielä ole.

    – Ilmeisesti yleisavaimia on ollut isolla joukolla, sanoo tutkinnanjohtaja Kari Niinimäki.

    Urakoitsijan mukaan kaikilla avaimen käyttöönsä kuitanneilla on se tallessa.

    Taloyhtiön palkkaama rakennuskonsultti Atte Stambej uumoilee, että avaimia on saatettu kopioida. Hänen mukaansa vastaavaa epäillään myös konsulttiyhtiön toisessa kohteessa pääkaupunkiseudulla.

    Kontulalaisessa taloyhtiössä on käytössä Abloy Exec -lukkojärjestelmä, jonka patenttisuoja vanheni maaliskuussa 2013. Sen jälkeen avaimia on voinut kopioida ilman avainkorttia ja henkilöllisyystodistusta.

    Stambej suosittelee harkitsemaan suojattomien lukkojen uusimista jo ennen isoja remontteja. Usein lukot vaihdetaan tai sarjoitetaan uudelleen remontin päätyttyä. Lisäksi asukkaiden pitäisi hänen mukaansa olla varovaisia.

    – Ennen urakkaa on tiedotettu, että arvokasta tavaraa ei pidä säilyttää asunnossa.

    Vastuu työmaan turvallisuudesta on tilaajalla eli taloyhtiöllä, kertoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelm. Jos avaimia on toisaalta kopioitu yhtiön selän takana, tilanne tilanne on eri. Joka tapauksessa on tärkeää hankkia kotivakuutus, Furuhjelm muistuttaa.

    Avainten kopiointia yleisempää on, että varkaat hyödyntävät remonttikohteen avoimia ovia.

    – Tyypillisemmät tilanteet liittyvät siihen, että päivällä tullaan kadulta sisään ja viedään ihan pokkana tavaroita, Furuhjelm sanoo."
     
  14. vierailija1234 Vierailija

    FIRA palvelut oy tekee parhaillaan meille putkiremonttia ja naapurilta oli remontin aikana varastettu tavaraa. Kävin katsomassa oman asuntoni ja ainakin oli lähtenyt pesukone ja smart -tv. Saa nähdä mitä kaikkea muuta varastettu, kun pääsee tarkemmin tutkimaan asuntoa remontin jälkeen.
     

Horoskooppimerkkien yhteensopivuus – testaa, ovatko tähdet rakkautenne puolella!

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti