Puuha pete raamattu ja lopun ajan vainot

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja touhuilija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

touhuilija

Vieras
2 Piet 3:
3 ¶ Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

Raamatun sanan profetia kertoo lopun aikana esiintyvistä pilkkaajista, jotka pilkkapuheillaan pilkkaavat Herran Jeesuksen opetuslapsia sekä Jumalan sanaa. Nämä pilkkaajat ovat sellaisia, jotka vaeltavat synnin himojen orjuudessa, siksi he pilkkaavat, koska he eivät halua tehdä parannusta, sillä he haluavat elää synnin himojansa toteuttaen.

Uusi saatanallinen maailmanjärjestys on täynnä Jumalan pilkkaa, joka kohdistuu myös Herran Jeesuksen opetuslapsia kohtaan. Herran Jeesuksen opetuslapsina me rakastamme näitä pilkkaajia sekä kerromme heille Jumalan sanan totuutta aina sen mukaan kuinka Herra johdattaa meitä.

Jos istut pilkkaajien leirissä, niin sinulla on vielä mahdollisuus tehdä parannus. Lopunajan pilkkaajat tulevat kokemaan suuren hämmästyksen, kun he huomaavat petoksen ja Herran Jeesuksen tuomion lopun aikana. Monen pilkkaajan sydämessä on silloin ajatus "ne pahvipäät oli sittenkin oikeassa, voi kunpa olisin uskonut". Monet pilkkaajat eivät voi enää tehdä parannusta, vaan he joutuvat iankaikkisesti kohtaamaan syntiset tekonsa.

tekstin lähde; Lopunajan vainot Herran Jeesuksen opetuslapset

ps; mitäs ootta nyt täst mieltä? On raju skenaario.
 

Similar threads

A
Viestiä
0
Luettu
314
Aihe vapaa
apua saanut olen
A
O
Viestiä
3
Luettu
275
A
V
Viestiä
3
Luettu
347
Aihe vapaa
vierailija
V
P
Viestiä
10
Luettu
844
V

Yhteistyössä