Puutuinko naapurin lapsiin väärin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Viime syksynä tapahtui ikävä selkkaus naapurin kanssa.

Naapurissa asuu äiti kahden poikansa kanssa, hänen pojat ovat syntyneet lyhyellä ikäerolla vuoden sisään ja leikkineet aina yhdessä. Naapurikseen he saivat meidät kaksi vuotta sitten. Emme paljon ole nähneet, koska olivat hoidossa ja meidän eskari-ikäinen tuolloin kotona, mutta pikkuhiljaa yhteisiä leikkejä tuli. Opettelivat mm. pyöräilemään yhdessä kaikki kolme.

Pojat olivat kaiketi innoissaan uudesta leikkikaverista ja tavallista oli, että aina, kun meidän sakista joku astui ulos, heti toinen pojista huusi pihalta "Moi, minne menette, miksi, kauanko viivytte". Kyselivät paljon pihan poikki kuulumisia.

Vähitellen yhteisleikit lisääntyivät, ja pojat kävivät aina soittamassa meidän ovikelloa ja kysymässä eskarilaistamme mukaan leikkimään. Jos olin nukuttamassa kuopusta, en voinut aina avata, ja joskus pojat avasivat itse oven ja tulivat sisälle. Tästä meillä mies ei pitänyt, ja ohjeisti poikia, että jos ovea ei kukaan avaa, ei sisällekään pidä tulla omin luvin.

Leikit kävivät välillä kolmistaan rajuiksi. Yhteiset pyöräilyn opettelut piti naapurin äidin kanssa yhteisymmärryksessä kieltää, koska pojat kaahailivat vieri vieressä ja aina joku kaatui. Metsässä rymyämiset sen sijaan sujuivat hyvin, samoin jalkapallo.

Ongelmaksi alkoi kuitenkin muodostua se, että aina jossain vaiheessa leikkihetkiä meidän lapsi tuli kotiin itkien. Toinen pojista yleensä jossain vaiheessa tönäisi kovemmin tai sanoi jotain "tyhmää". Perheen äiti kertoikin, että keskenään veljekset ovat tottuneet rajuihin otteisiin. Luulen, että meidän poitsun luonne puski kyyneleet esiin, vaikka mitään "oikeasti" pahaa ei sattunutkaan. Naapurin veljekset toisaalta olivat ajoittain toistensa kimpussa mustasukkaisuuttaan, sillä olivat aina tottuneet leikkimään kahdestaan pihalla.

Viime syksynä nämä kolme aloittivat koulun ja kouluympäristössä tuli ongelmia. Välitunnilla meidän tyyppi pahoitti viikottain mielensä jostain, ja ruokajonossa kumpikin naapurin veljeksistä tuuppi ja oli pari kertaa potkaissut kunnolla jalkoväliin. Aloimme olla vähän tarkempia, että mitähän nyt... Kunnes eräänä iltapäivänä heti koulun jälkeen toinen naapurin pojista oli potkaissut täysillä lastamme nenään tämän lajitellessa jaliskortteja.

No, lyhyestä virsi kaunis: meidän isimies oli kyllästynyt ainaisiin ongelmiin ja itkuihin ja koki, että naapurin pojat olivat liian vilkasta seuraa. Minua huoletti, että kuinkahan usein noita potkimisia kouluvuonna tulee olemaan.

Eräänä iltana menin sitten juttelemaan perheen äidin kanssa ja kerroin, että minua jännittää, että tuleekohan koulupäivän aikana lisää vammoja. Perheen äiti provosoitui heti ja sanoi, että lapsemme on niin herkkä että ongelma on siinä. Hän otti huoleni aika raskaasti/suuttuen ja tuli vielä seuraavana päivänä aika tympääntyneenä juttelemaan kanssani, ja kertoi, kuinka rasittavaa on ollutkin seurata itkupillimme kanssa leikkimistä. Hän myös kertoi olevansa erittäin ihmeissään siitä, että kommennamme poikia pois ulko-ovelta jos he tulevat sisälle koputtamatta.

Olen tyytyväinen siihen, että pysyin erittäin ystävällisenä ja asiallisena jutellessani hänen kanssaan, ja pidin ääneni koko ajan tosi tasaisena. Kuitenkin hänen sanansa olivat niin pahaa kuultavaa, että kirjoitan tänne.

Tilanne poikien kesken on rauhoittunut, välissä pidettiin kuukausien tauko leikeissä. Nyt pojat näkevät toisiaan pihalla silloin tällöin ja tykkään heidän seurastaan kovasti, eikä samoja kiistoja kuin viime vuonna ole ollut. He OVAT tosi symppiksiä, empaattisia, mutta impulsiivisia ja kokeilunhaluisiakin, minusta siis kivaa seuraa, ei siinä mitään.

Lähinnä kavahdan vain heidän äitiään. Hänen eleensä olivat niin ivalliset ja ärtyneet viime syksynä, että minua suorastaan pelottaa esim. ohittaa hänet kevyen liikenteen väylällä jos tulemme lenkillä vastakkain. En uskalla katsoa päin, en tervehtiä, koska en tiedä lataako hän sieltä täyslaidallisen vai "kiusaako" muuten.

Periaatteessa asia on sovittu, mieheni kävi hänen kanssa "päätöskeskustelun" syksyllä, mutta asia ainakin minun mieltäni vaivaa vielä. Hän on tosi jykevä, voimakas, sellainen kunnioitusta herättävä iäkkäämpi äiti.

Mitenhän voisin saada asian lopulliseen päätökseen, kun se vaivaa? Kannattaako enää jutella asiasta? Kannattaisiko alkaa jutella kuin hyvän päivän tutulle vai antaa olla ikäänkuin kokonaan rauhassa?

Kiitos vastauksista.
 
Et puuttunut väärin ollenkaan, vaan aivan asiallisesti tilannetta lähdit selvittelemään. Tuollaiset potkimiset jne. fyysiset satuttamiset selvitetään heti ja joku olisi voinut sijassasi jo "ärähtää" kunnolla aiemminkin...että melko kärsivällinenkin olit...

Vastapuolen äiti taas ei sitten osannutkaan ottaa rehellistä palautetta lastensa käytöksestä vastaan asiallisesti. Näin ollen HÄNELLÄ olisi syytä asian vaivata jos kenellä....
 
Ensinnäkin sinun pitäisi nyt vähän hankkia itsetuntoa, jotta osaisit ja uskaltaisit kohdata vaikeitakin tilanteita/ihmisiä. Ei ole normaalia, että aikuinen ihminen on niin peloissaan, ettei uskalla naapuriin päinkään katsoa.
Omalla esimerkilläsi vaikutat myös lapseesi, eli jos sinä annat toisten lasten potkia omaasi ja heidän äidin höykyttää itseäsi, ilman että puolustaudut tai puolustat lastasi, opetat lapsellekin avuttomuutta.

Jos nuo potkimistilanteet eaim. ovat olleet sellaisia, että tahallaan on kasvoihin potkaissut, niin kyllähän tuollaisesta oikeasti pitää tehdä isompi asia, jotta lapsi tajuaa, miten vaarallista moinen on. Jos tilanteet tapahtuvat koulussa, niin opettajan ja koulunkin pitäisi jo niihin puuttua.
 
Olet yliherkkä. Ei ihme, jos lapsesikin on.

Yksinhuoltajan on pakko puolustaa lapsiaan normaalia kovemmin, koska hän on yksin siinä kahta aikuista vastaan. Tämä asetelma siitä helposti tulee. Siinä on toisen perheen äiti, joka voi tukeutua mieheensä, ja he sitten jauhavat yhdestä selän takana ja käyvät tavallaan kaksin voimin yhtä vastaan. Siinä yksin olevalle tulee helposti tarve käyttää hyökkäystä aseena, koska hän on automaattisesti heikommalla. Vaikka se toinen äiti siellä olisi kuinka roteva ja vahvan oloinen tahansa, hän on silti se heikompi osapuoli, enkä yhtänä ihmettele, että on puolustuskannalla. Kyllä minäkin olisin!

Kuulostaa siltä, että silloin alussa teidän lapsi ja nuo kaksi veljestä testasivat leikin rajoja, ja ehkä siinä oli sitäkin, että kokeiltiin kuka on pomo. Laumahierarkia se on ihmislapsillakin. Nyt, kun vihelsitte pelin poikki ja tilanne tasaantui, leikit taas sujuvat. Jännite poistui. Säännöt pitää tehdä selviksi, esim. tuo, ettei ovesta tulla sisään, jos kukaan ei sitä avaa, eikä ketään potkita, eikä lyödä, mutta kunhan ne selviävät, siinä on hyvä kolmen lapsen kasvaa keskenään, kunhan vanhemmat eivät rupea tukkanuottasille.

Sinuna lakkaisin kyyristelemästä ja arkailemasta. Morjesta naapuriasi niin kuin ihminen, äläkä luimuile ja uikuta kuin maahan lyöty rakki. Ole positiivinen ja iloinen, sellainen asenne tarttuu. Ehkä hymy voisi tehdä sen, että naapurisikin laskee suojaukset alas ja sopuisa naapurielo jatkuu.
 
Näitä tilanteita tulee, ja ne on hankalia, ei sille voi mitään. Ja koska vastaavia ristiriitoja naapureiden kesken tulee harvemmin ilman lapsia (siis näin tunnepitoisia) niin niissä ei ole ns. valmiiksi kirjoitettuja sääntöjä.

Se yksinhuoltajaäiti voi olla niin väsynyt, ettei jaksa puuttua lapsiensa välisiin kähinöihin, ei vaan enää kiinnitä niihin huomiota. Ne leikit voi siksikin olla rajuja ettei niissä ole koskaan aikuinen antamassa välineitä ristiriitojen ratkaisuun ja ohjaamassa lapsia. Äiti on vaan se tuskastunut, väsynyt ja etäinen otus joka ärisee, että nyt loppuu, s-tana. Siinäpä lapset ei vaan opi muita käytösmalleja kuin sen, että valta on sillä joka huutaa kovimmin. Jokainen äiti tuntee siitä syyllisyyttä, koska eihän sen niin kuuluisi mennä. Siellä äidin puolustuskannan takana voi olla riittämättömyyden tunne, joka purkautuu sitten niin, että älä sinä tule tänne arvostelemaan asioita jotka äiti itsekin tietää. Ei kukaan normaali aikuinen oikeasti ole sitä mieltä, että oma lapsi saa lyödä ja potkia. Itkisihän hänkin jos joku potkaisisi ja löisi häntä. Yhtä kipeää se käy aikuiselle mitä lapsellekin.

Ongelma on ratkaistu miten se on ratkaistu, ja sitä ristiriitaa joka siitä jäi, pitää vaan oppia sietämään. Nyt vaan reippaasti moikkaat kun kohtaatte, mihinkään kyräilyyn ei ole aihetta. Sen paremmat välit ei tarvitse olla, sen enempää ei tarvitse jutella.
 
Joillakin vaan on rajummat leikit kuin toisilla ja toiset vaan on herkempiä kuin toiset, sille ei oikein voi mitään. Mutta, potkut haaroväliin ja kasvoihin ei ole enää mitään vilkkautta tai rajua leikkiä. Ne on ilman muuta kitkettävä pois. Tönimiset on niin ja näin, ei sallittua sekään, mutta toinen voi kokea tönimiseksi sen mitä toinen vaan leikiksi.

Naapurin äiti on tottunut poikansa leikkeihin ja tapoihin, mutta sun on tehtävä selväksi, että teillä on teidän säännöt. Sisälle ei tulla pyytämättä, jos näin on teillä tapana. Naapurin äiti taas määrää tällaiset säännöt omassa kodissaan. Sanoisin, että alat nyt katsoa äitiä silmiin kun kohtaatte ja tervehdit reippaasti. Nykyinen käytöksesi näyttää naapurista varmaan aika ylimieliseltä, vaikkei siitä olekaan kyse (tunnistan tuollaisen käytöksen itsekin ujona, mutta kaikki eivät tunnista). Jos äiti tulee juttelemaan asioista, niin ystävällisesti mutta tiukasti toteat että teille on pojat aina tervetulleita, kunhan noudattavat talon sääntöjä kuten muutkin. Ja että väkivaltaista käytöstä et poikaasi kohtaan hyväksy, vaikka hän sitten olisikin luonteeltaan herkempi kuin naapurin pojat, niin sitten on, hänellä on oikeus olla oma persoonansa ilman häneen kohdistuvaa haukkumista tai väkivaltaa. Hyvät kaverit osaavat huomioida tuollaiset asiat, eikä ne pojat enää niin pieniä ole etteivät puheesta ymmärtäisi tuollaisia. Joten nyt vaan kitket pois tuollaisen käytöksen, etkä anna naapurin mamman jyrätä sinua. Pidä puolesi, ja lapsesi puolta, ja omalta osaltasi lopeta kyräileminen.
 
Eli pojat ovat aina leikkinyt keskenään esim ulkona??

Alun alkaen olisi pitänyt olla vanhempi mukana ohjaamassa ja neuvomassa miten toimitaan.

Siitä seuraa juuri tuo kun lapset ovat keskenään.

Täälläkin naapurin lapset on hirveitä rääväsuita. Ovat aina ilman vanhempaa tiellä leikkimässä.
 

Similar threads

Yhteistyössä