Pystyykö tällaisessa tilanteessa enää parisuhdetta pelastaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja oi ei
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

oi ei

Vieras
Mies on pitkän aikaan laiminlyönyt parisuhteen hoitamista. Olen puhunut asiasta miehelle ja yrittänyt keksiä tilaisuuksia olla kahdestaan. Miestä ei ole kiinnostanut.. Nyt yhtäkkiä miestä sitten muka kiinnostaa tai no mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut mutta väittää kuitenkin että haluaa yrittää. Ongelma on nyt vaan se että mua ei vois vähempää kiinnostaa. Jotenkin tuntuu että liian myöhäistä ei voi enää korjata... Mutta erokin tuntuu paskalta..
 
pystyy.

Sinä olet liian kauan joutunut pettymään, saanut aina vain uuden "iskun",joka kerta sulkeutunut emotionaalisesti enemmän,kasvattanut suojamuuria,jotta ei sattuis. Kun tarpeeksi kauan tekee sitä(tiedostamatta tai päätöksellä) lopulta "katoaa"tunteet. On ne siellä jossain.

Puhukaa, vaikka menis alkuun riitelyksi,mutta puhukaa..kaikesta..paljon...
varatkaa parisuhde viikonloppu kriisissä olevalle parille...

tai sitten pariterapeutille aika.
 
Väestöliiton Toimivan parisuhteen sivulta:

Elämä ei ole jatkuvaa tiivistä yhdessäoloa

Elämän eri vaiheissa erilaisilla asioilla on tärkeä sija. Jossain vaiheessa voi riittää vain se, että voi olla toisen kainalossa ja tehdä asioita yhdessä. Elämä on onnellista, kun löytänyt rakkaan kumppanin ja itselle tärkeä ihmisen. Enää ei tarvitse miettiä, kenen kanssa viettää seuraavaa juhannusta tai joulua.

Kuitenkaan elämä ei voi olla jatkuvaa tiivistä yhdessäoloa. Jännite parisuhteessa saattaa syntyä siitä, että kumppanit eivät ole samanaikaisesti siirtymässä uuteen vaiheeseen. Jos toinen haluaakin hallita ja pakottaa toisen olemaan osana itseä, samanlaisuudesta voi pahimmillaan tulla vankila tai pakkopaita. Parhaimmillaan parisuhteessa on tilaa läheisyydelle ja erillisyydelle sekä sopiva tasapaino näiden välillä.

Tasapainoa voi auttaa myös aikanäkökulma; tänään asetetaan etusija toisen tarpeille, myöhemmin tulee tilaa myös omien tärkeiden asioiden toteuttamiselle. Lapsiperheessä vanhemmat joutuvat monta kertaa siirtämään sivuun omia tarpeitaan lasten välittömien tarpeiden noustessa etusijalle.

Oma kasvu tuo haasteen parisuhteelle

Yksilön kasvu, kehitys ja muuttuminen tuovat omat haasteensa myös parisuhteelle. Vaikka suhteen alussa olisi ollut tunne, että olemme kuin identtiset kaksoset, todellisuudessa kumpikin on oma yksilönsä ja kehittyy omaan tahtiinsa. Eikä muutoskaan tapahdu aina vain myönteiseen suuntaan, ihminen voi yhtälailla taantua.

Jännite syntyy, kun yksilön kehityksen myötä elämän painopisteet ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat. Se, mikä ennen oli molemmille hyvin keskeistä, ei olekaan enää merkitsevää toiselle tai ehkä kummallekaan. Ihmisen perustoive on tulla kohdatuksi jollain itselle tärkeillä alueilla ja löytää mahdollisuus jakaa tärkeitä asioita läheisten kanssa. Kasvun haasteita parisuhteelle tulee esimerkiksi silloin, jos taloudellinen ja ammatillinen eteneminen on ollut parille keskeisin elämän sisältö, mutta myöhemmin toisen elämään keskiöön tulee jotain muuta; esimerkiksi halu saada lapsi.

Ratkaisua tilanteeseen haettaessa joudutaan kysymään, mitkä ovat kummankin elämässä pohjimmiltaan keskeiset seikat. Olennaiset asiat voivat olla itseltäkin piilossa ja niiden kohtaaminen saattaa vaatia uusien kasvun haasteiden kohtaamista. Jos molemmat voivat kohdata itsensä kokonaisvaltaisemmin ja löytää yhteyden oman itsen tärkeisiin alueisiin, tämä luo pohjaa myös yhteiselämässä tapahtuvalle uudelle kohtaamiselle. Samalla se luo pohjaa parisuhteen kehittymiselle sekä yksilön omalle kehitykselle ja hyvinvoinnille.

Työn ykköseksi asettaminen voi aiheuttaa ongelmia

Työhön ja opiskeluun panostaminen, kenties ura, ovat osa elämää ja vaikuttavat myös parisuhteeseen. Ongelmia syntyy, jos toinen syystä tai toisesta asettaa työelämän ja uran ykköseksi elämässään niin, että kumppani kokee jäävänsä suhteessa yksin. Jollain voi olla niin kokonaisvaltainen heittäytyminen harrastukset pariin niin, että harrastus täyttää koko elämän. Työstä voidaan aina löytää hyvältä kuulostava lausuma; teen tätä perheen tai lasten takia.

Perheen ja lasten eteen työtä tehdään silloin, kun se on tarpeellista yhdessä sovittujen ja haluttujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin on, jos halutaan hankkia oma asunto ja lasten ollessa pieniä sovitaan työnjako; toinen keskittyy tietyssä vaiheessa enemmän rahan hankkimiseen, toinen ottaa enemmän vastuuta lapsista. Tällöin kyse on yhteisistä tavoitteista, yhteisistä unelmista ja parin työnjaosta niiden saavuttamiseksi

Joskus työhön paetaan omaa masennusta tai työn avulla yritetään hoitaa itsetunto-ongelmia, jolloin ei toteuteta yhteisiä tavoitteita ja unelmia. Lasten hyvinvointi ei lisäänny samassa mittakaavassa kuin osakesalkku kasvaa, vaan voi käydä toisinpäin. Lapset tarvitsevat enemmän läsnä olevaa vanhempaa kuin paksua osakesalkkua tai lomamatkoja ympäri maailmaa.

Toimiva parisuhde lisää onnellisuutta

Miten parisuhdetta voi ylläpitää niin, ettei se jää muiden elämän projektien jalkoihin? Ettei jouduta toteamaan ”kasvoimme erilleen”?

Olennaista on muistaa tärkeysjärjestys; toimiva parisuhde on paras onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisääjä. Tämän monet ovat havainneet siinä vaiheessa, kun parisuhde on päättynyt eroon elämän hetteiköissä. Siinä vaiheessa saattaa huomata, miten tärkeä toinen olikaan. Voisi olla syytä ymmärtää toisen arvo tässä ja nyt, ei vasta eron kautta. Jos toinen on sinulle numero yksi maailmassa, käytä aikaa ja energiaa myös suhteen hoitamiseen. Jos toinen on itsestäänselvyys ja tärkeysjärjestyksessä numero 37 hoidettavien asioiden listalle, sinne saakka listalla tuskin päästään ennen avioero-oikeudenkäyntiä.

Ystävät ovat tärkeitä, mutta kriisin ainekset voivat olla käsillä silloin, kun kumppanilla onkin henkiystävä, joka on tärkeämpi kuin oma kumppani. Jos parisuhteen keskinäinen henkinen läheisyys näivettyy ja jos fyysinen läheisyys häviää, suhde on enää pelkkä tyhjä sitoutuminen tai sitoutuminen asialiitoksi tai vanhemmuusliitoksi.

Elämänkulkuun liittyviä haasteita ja muutoksia voivat olla esimerkiksi sairaus, läheisen kuolema, stressitilanteet, työttömyys ja uudet vaikeat työkuviot. Silloin tarvitaan kykyä käsitellä stressiä niin, että muutoksista tulee vaikeuksien sijaan mahdollisuuksia muuttua yhdessä, kasvaa ja uudistua. Parit voivat juuttua muutoksiin ja seurauksena voi olla vieraantumista ja masennusta. Vaikeudet voivat etäännyttää ja heikentää parisuhdetta, jos suhteessa ei osata puhua ja keskustella näistä asioista. Toisaalta parhaassa tapauksessa vaikeudet voivat myös lujittaa suhdetta. Jos näitä elämän muutoksia tulee monia yhtä aikaa, voidaan tarvita ammattiapua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiedän;28774162:
Tiedän ton "on liian myöhäistä, juna meni jo " tunteen. Itse en ole pystynyt pääsemään siitä yli jos olen jo luovuttanut.

just tältä se tuntuu. Ihan sama mitä mies sanois tai tekis se ei voi enää korjata tätä tilannetta.
 
just tältä se tuntuu. Ihan sama mitä mies sanois tai tekis se ei voi enää korjata tätä tilannetta.

Niin että kun et saanut asiotia joita tarvitsit heti,niin ne ei kelpaa myöhemminkään..

mutta juuri siksi sulla on tuo tunne kun et saanut mieheltä sitä mitä tarvitsit.

jos teillä on lapsia sä et halua nähdä sitä kun ne ikävöi vuorotellen toista vanhempaansa, varaa siis aika ammattiauttajalle, niin että päätät että ongelma selvitetään..

Sulle voi käydä niinkin että toteat ettei onnistu enään ja sitten kun olet menettäny miehen niin huomaatkin että kaiken sen toivottomuuden alla onkin rakkaus vielä.
 
Niin että kun et saanut asiotia joita tarvitsit heti,niin ne ei kelpaa myöhemminkään..

mutta juuri siksi sulla on tuo tunne kun et saanut mieheltä sitä mitä tarvitsit.

jos teillä on lapsia sä et halua nähdä sitä kun ne ikävöi vuorotellen toista vanhempaansa, varaa siis aika ammattiauttajalle, niin että päätät että ongelma selvitetään..

Sulle voi käydä niinkin että toteat ettei onnistu enään ja sitten kun olet menettäny miehen niin huomaatkin että kaiken sen toivottomuuden alla onkin rakkaus vielä.

miks mä haluaisin miehen jolle en kuitenkaan kelpaa sellaisena kuin olen? En usko miehen välittävän minusta...
 
Palstalla tuntuu olevan vallalla käsitys että parisuhteen tulee olla kaikinpuolin hyvä, arvosanaltaan 9-10 luokkaa, jos ei ole tai muutama terapiakäynti ei auta niin lusikat jakoon.
Muitakin ajattelutapoja on. Olen monien vaikeiden vuosien jälkeen ja oman erohaaveilun jälkeen päätynyt siihen että en halua perhettä rikkoa. Mies on arkipäivässä perushyvä ja hyvä isä mutta välillemme tuli asioita joita ei voi korjata tai muuttaa, ei kuitenkaan toisia kumppaneita, alkoa tai muuta sellaista. Ennemminkin tuen ja avun puutetta toisen velloessa elämänsä pahimmassa ja pitkäkestoisimmassa kriisissä. Olin varsin katkerakin välillä ja ehkä edelleenkin mutta lievemmin, asiat on tasoittuneet. Mies tietää kyllä ajatukseni ja tunteeni, silloin kun niistä vielä viitsin jauhaa. Ei parisuhteesta tarvitse saada kaikkea mitä elämässään tarvitsee. Nykyisin haen henkistä yhteyttä muista läheisistäni, jos siltä tuntuu. Tilannetta voisi verrata siihen että parisuhteemme on kuin jostain raajasta amputoitu ihminen, täysin toimintakuntoinen ja elävä mutta ei täydellinen ja kaunis. Perheemme sen sijaan on ihana ja tulemme hyvin toimeen.
 
[QUOTE="vieras";28776381]Mies on arkipäivässä perushyvä ja hyvä isä mutta välillemme tuli asioita joita ei voi korjata tai muuttaa, ei kuitenkaan toisia kumppaneita, alkoa tai muuta sellaista. Ennemminkin tuen ja avun puutetta toisen velloessa elämänsä pahimmassa ja pitkäkestoisimmassa kriisissä. [/QUOTE]

Hmm. Tuen puute parisuhteessa on kuitenkin ikävä asia, sillä maailmassa varmasti on paljonkin itselle ihania tukevia kumppaneita. :) Itse en kyllä voisi olla suhteessa, jossa nainen ei ole hyvä minulle niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tietenkin "oma moka", jos sellaisen ihmisen kanssa perustaa perheen yms. Oma pahoinvointi suhteen kituuttamisen hinnalla olisi ainakin minulle liian raskas hinta suhteen säilyttämisestä.

Totta kai suhteen eteen täytyy tehdä työtä, päivästä ja vuodesta toiseen, ja niitä huonoja hetkiäkin on. Tämä työ on silti enemmän upeaa ja tyydytystä tuovaa - ei vaivalloista - jos vain kumppani on todellakin oikeasti ihana, hyvine ja huonoine puolineen. Huono kohtelu ei kuitenkaan pitäisi kuulua näihin huonoihin hetkiin. On eroa esimerkiksi riitelyllä ja suoraan sanomisella (joita tarvitaan ehdottomasti) ja pettämisellä, hylkäämisellä, väkivallalla, tukemisen puutteella, jne.

Kannattaa valita kumppani, jossa ei tällaisia "valuvikoja" yksinkertaisesti ole. Usein tällaiset ihmiset ovat kotona hyvin kasvatettuja, henkisesti hyvinvoivia, toiset huomioon ottavia, eettisesti hyväkäytöksisiä, yms.

Tutustumalla ihmiseen syvällisesti ja seuraamalla hänen käytöstään ja puheitaan ENNEN seksiä ja tiiviimpää yhdessäoloa pystyy aika hyvin minimoimaan nämä "valuviat". Esim. minua ei ole koskaan kohdeltu huonosti suhteessa, koska en voisi hyväksyä lähelleni naista, joka kohtelee huonosti minua. Kun suhteen säännöt on selkeät, tietää itse mitä haluaa, ja itsearvostus on kohdillaan, ei enää ajaudukaan kriisistä kriisiin näissä asioissa eikä tarvitse kohdata väkivaltaa itseä kohtaan.
 
Kaikkitietävälle miehelle: Entä jos huonot ajat vasta auvoisan parisuhteen kestettyä jo reilusti yli kymmenen vuotta? Ei ihminen, en minä enkä mieheni ole pelkästään hyvä tai paha, täydellisyyden tavoittelu on ihan turhaa. "Onnitttelut" jos olet onnistunut valitsemaan valuviattoman barbien - ihan mielenkiinnosta, oletko suhteessa ja miten pitkäaikaisessa sellaisessa?
 
Kyllä minusta tuon nimimerkin "mies" kirjoituksessa oli jotain sellaista ajatusta, mitä itsekin allekirjoitan. Moni ihminen lähtee parisuhteeseen hyväksyen toisessa sellaisia asioita, minkä kanssa eivät kuitenkaan voi elää loppuelämäänsä. Jos toisessa osapuolessa ei ole niitä ominaisuuksia, joita itse parisuhteessa arvostaa ja pitää tärkeinä, niin kannattaako sellaisen ihmisen kanssa lähteä pidempään parisuhteeseen? Siinä on myös sekin puoli, että täytyy tuntea itsensä, tietää mitä haluaa ja mitä tarvitsee. Itse ainakin haluan olla puolisolleni juuri se toiveiden täyttymys, joka pystyy antamaan hänelle kaiken sen, mitä hän tarvitsee. Sama tietenkin toisinpäin.
 
[QUOTE="vieras";28776381]Palstalla tuntuu olevan vallalla käsitys että parisuhteen tulee olla kaikinpuolin hyvä, arvosanaltaan 9-10 luokkaa, jos ei ole tai muutama terapiakäynti ei auta niin lusikat jakoon.
Muitakin ajattelutapoja on. Olen monien vaikeiden vuosien jälkeen ja oman erohaaveilun jälkeen päätynyt siihen että en halua perhettä rikkoa. Mies on arkipäivässä perushyvä ja hyvä isä mutta välillemme tuli asioita joita ei voi korjata tai muuttaa, ei kuitenkaan toisia kumppaneita, alkoa tai muuta sellaista. Ennemminkin tuen ja avun puutetta toisen velloessa elämänsä pahimmassa ja pitkäkestoisimmassa kriisissä. Olin varsin katkerakin välillä ja ehkä edelleenkin mutta lievemmin, asiat on tasoittuneet. Mies tietää kyllä ajatukseni ja tunteeni, silloin kun niistä vielä viitsin jauhaa. Ei parisuhteesta tarvitse saada kaikkea mitä elämässään tarvitsee. Nykyisin haen henkistä yhteyttä muista läheisistäni, jos siltä tuntuu. Tilannetta voisi verrata siihen että parisuhteemme on kuin jostain raajasta amputoitu ihminen, täysin toimintakuntoinen ja elävä mutta ei täydellinen ja kaunis. Perheemme sen sijaan on ihana ja tulemme hyvin toimeen.[/QUOTE]

se on totta, ettei parisuhteelta tarvitse saada kaikkea, mutta jotain pitää saada joskus, tai se ei ole parisuhde.
 

Yhteistyössä