raha-asiat parisuhteessa

[takaisin töihin]

Meillä minä hoidan vuokranmaksun, jo reilun vuoden ajan. Maksan lapsen vaipat, vaatteet ja ruuat ja omat laskuni sekä osan yhteisistä ruuista. Puolison kontolla olisi hoitaa ruokaostokset ja omat laskunsa. Hän tarjoaa aika pitkälle makaroonipitoista ruokaa. Suhteen alussa maksoimme ruuat ja vuokran puoliksi, joka omassa arvomaailmassani oli oikein. Nyt vain asiat ovat menneet tähän pisteeseen. Olen ehdotellut puolisolle erilaisia työpaikkoja, mutta aina löytyy syy miksi jotain työtä ei voi hakea. Olenkin puhunut, että jos minä lähtisin töihin ja keskeyttäisin vanhempainvapaani, että saataisiin syötyä monipuolisemmin, se käy hänelle. En itse kyllä hypi riemusta asian suhteen, koska lapseni on esikoiseni ja todella tärkeä minulle.

Puoliso on reilun puolen vuoden ajan ollut työttömänä, sitä ennen oli vain kaksi kuukautta töissä, vaikka paikka oli vakituinen, mutta irtisanoutui. Olenkin yrittänyt kysellä hänen tulevaisuuden suunnitelmiaan ja ehdottaa, jos menisi käymään vaikka ammatinvalintapsykologilla, jos se selventäisi hänen suunnitelmiaan, mutta ei kuulemma usko sellaiseen. Minun olisi helpompi ymmärtää ja hyväksyä tämä tilanne, jos hänellä olisi edes jonkin asteisia tulevaisuuden suunnitelmia, mutta sanoo vaan, että eiköhän tämän asian hoida. Näkisi vaan, että miten ja milloin.

Olen miettinyt, että jos saan vakipaikan haluaisin ostaa omistusasunnon, mutta en tiedä, että jos puolisolla ei silloinkaan ole minkänlaisia työhaluja/koulutusintoa, mitä minä häntä elättämään? Koska hän on Kelan päivärahalla ja minun tulot vaikuttaa hänen tuloihinsa, voihan olla että jossain kohtaa joutuisin maksamaan myös hänen kaikki laskunsa ja antamaan "viikkorahaa".

 

[Niin.]

Ei kyllä hyvältä näytä.

Pakko kysyä, mikä oli se peruste, kun irtisanoutui työstään.

 

[ap]

Ei kuulemma tykännyt esimiehestä

 

[talouspaperi]

Onpa harmi, että olen yhden sijasta saanut vastuullesi kaksi lasta. Voisit ehkä päättää kumpi on tärkeämpi ja jättää toinen oman onnensa nojaan? Se, että uhraat arvokasta energiaasi miehesi ryhdistämiseen on valmiiksi tuomittu epäonnistumaan. Miehesi ei muutu mihinkään, vaikka perustelisit hänelle näkemyksesi kuinka taitavasti tahansa. Siispä toimi, osoita käytännössä, mitä haluat ja miehesi saattaa ymmärtää viestisi paremmin.

Jos olisin sijassasi hyväksyisin sen, että toinen on täys plösö. En toivoisi, en odottaisi, en uhraisi ajatustakaan, vaan lähtisin neuvottelemaan elämänlaadun parantamisesta niillä eväillä, mitä teillä on. Joten ekaksi kävisin läpi ruokavalionne. Lainaisin isännälle keittokirjan kirjastosta, josta löytyisi makaronin hintaisista raaka-aineista valmistettuja muita ruokia esim. kotimaiset juurekset, joista jo aika näppärästi saa aikaiseksi huomattavasti monipuolisempaa tarjottavaa kuin makaroneista(toivottavasti ette syötä sitä sokerilla höystettyä mössöä lapsellenne).

Ajatukseni on, että etene pienin askelin. Älä aseta liian suuria päämääriä, kuten omistusasunto ennen kuin olet nähnyt pärjääkö miehesi edes ruokavalionne monipuolistamisessa. Jos miehesi ei tee yhteistyötä pienessä, niin ei varmasti myöskään isossa. Sinä olet kuitenkin parisi valinnut ja joko suostut elämään hänen kanssaan tai alat pohtimaan muita vaihtoehtoja.

 

[Itse valittu]

Kauanko olette olleet yhdessä, onko mies ollut aina yhtä lusmu? Miksi (taas jälleen kerran) joku suostuu tekemään tuollaisen kanssa lapsia?

Jos laiskuus ja toisen rahoilla eläminen on miehen perusluonteessa eikä syynä ole esim. masennus, ei se tuosta mihinkään muutu. Silloin sinun tosiaan pitää tehdä päätös, elätätkö häntä loppuikäsi ja sanot hyvästit esim. sille omistusasunnolle, vai pistätkö miehen ulkoruokintaan selviämään omillaan. Se fakta, että tuollainen käytös on mieheltä lapsellista ja väärin, ei tule hänen luonnettaan muuttamaan. Niin klisee kuin se onkin, voit vaikuttaa vain omaan käytökseesi ja joko hyväksyä hänet tuollaisena, mäkättää loppuikäsi hänen kanssaan pysyen tai lähteä omille teillesi.

 

[ap.]

Aikaisempaan viestiin lapsi syö hyvin, minä hoidan hänen ruokahankintansa. On vielä alle vuosikas eli syö eri ruokaa kuin me.

Olemme olleet yhdessä reilun kolme vuotta. Kun tapasimme puoliso oli töissä, mutta sairastui masennukseen. Oli vuoden sairaslomalla. Omien sanojensa mukaan edelleen on masennusta, mutta terapeutin mielestä ei. Kumpaa sitten uskoa.

Sairauden ymmärrän, laiskuutta en. Mutta tämän hetkinen tilanne vaikuttaa enemmän laiskuudelta kuin sairaudelta. Olen kyllä laskenut, että jos jäisin yksinhuoltajaksi tulisin paremmin taloudellisesti toimeen, mutta toisaalta haluaisin, että lapsella olisi läheiset välit isäänsä. Enkä usko, että se toteutuu, jos asumme erillämme. Olen kuitenkin tyytyväinen puolison tapaan hoitaa lasta.

 

[Niin.]

Sitten voikin jäädä kokopäiväiseksi koti-isäksi, jos se homma hoituu.

Mutta sitten on tuo asia, kun hän ei viihdy työssä.
Tuohon työnvieroksuntaan pitäisi yhteiskunnan puuttua tiukemmin.
Samoin masennusten hoitoon.

Sen sain vuosi takaperin kokea miten helposti ihminen tottuu laiskuuteen.
Olin sentään tehnyt töitä 43 vuotta ja aina olen tykännyt työnteosta.
Olin 3 kuukautta lomautettuna.
Noin lyhyenkin ajan jälkeen oli työn aloittaminen vastenmielistä.
Onneksi se meni sentään 2:ssa viikossa ohi.
Nyt taas työ maistuu kuten ennenkin.

Tuo ettei pidä esimiehestä on tekosyy.
Todellinen syy on jokin muu.

 

[raha-asiatkin kuntoon]

Olen kyllä laskenut, että jos jäisin yksinhuoltajaksi tulisin paremmin taloudellisesti toimeen, mutta toisaalta haluaisin, että lapsella olisi läheiset välit isäänsä. Enkä usko, että se toteutuu, jos asumme erillämme. Olen kuitenkin tyytyväinen puolison tapaan hoitaa lasta.

Ennen pitkää nuo taloudelliset asiat tulevat kiristämään välejänne, puolisosi ei saa mistään rahaa - ei työttömyyskorvausta, työmarkkinatukea eikä sairauspäivärahaa - jos ei hoida asioitaan. Sinä elätät itsesi, lapsesi ja kohta hänetkin.

Kun on yksi lapsi ei tarvi olla kummoisetkaan tulot kun päivähoitomaksua menee kalleimman mukaan eikä lasta kannata jättää masentuneen vanhemman hoitoon silloin kun sinä ole töissä. Muutenhan homma hoituisi niin että sinä käyt töissä, hän saa kotihoidon tukea ja tekee ruoat ja leipoo alusta asti itse, raaka-aineet on halpoja (jauhot, juurekset ja vihannekset, tuore liha jne).

 

[Minnah]

Puoliso on reilun puolen vuoden ajan ollut työttömänä, sitä ennen oli vain kaksi kuukautta töissä, vaikka paikka oli vakituinen, mutta irtisanoutui. Olenkin yrittänyt kysellä hänen tulevaisuuden suunnitelmiaan ja ehdottaa, jos menisi käymään vaikka ammatinvalintapsykologilla, jos se selventäisi hänen suunnitelmiaan, mutta ei kuulemma usko sellaiseen. Minun olisi helpompi ymmärtää ja hyväksyä tämä tilanne, jos hänellä olisi edes jonkin asteisia tulevaisuuden suunnitelmia, mutta sanoo vaan, että eiköhän tämän asian hoida. Näkisi vaan, että miten ja milloin.

Mitä pidempään on työttömänä, sitä hankalampi on päästä takaisin työmarkkinoille. Joka työhaastettalussa työnantaja tulee kysymään "mitä olet tehnyt tämän vuoden aikana kun CV:ssä on tyhjää" ja "miksi olit vain kaksi kuukautta töissä".

Tuollainen "enköhän hoida" ei ole mikään vastaus, jos hän oikeasti aikoisi ja olisi hoitamassa asiaa, etsisi hän töitä, tai koulutuspaikkaa. Mistä hän sen työn luulee löytävänsä, jos istuu vain kotona tekemättä mitään? Eikö edes lapsen tulevaisuus kiinnosta häntä, että siis motivoituisi siitä että voi antaa lapselle paremman tulevaisuuden tekemällä töitä ja tuomalla palkan talouteen?

Ymmärrän täysin turhautuneisuutesi, ja tiedän kuinka rasittavaa voi olla kun toinen vetoaa masentuneisuuteen. Varsinkin jos sille ei näy loppua, eikä se välttämättä ole edes totta. Minä muuttaisin omilleni, jos mies ei ryhdistyisi. Voithan asettaa vaikka aikarajan kuinka kauan katselet miehen laiskottelua... Jos ei ala tapahtua, niin sitten lähdet.

 

[Elämän laatu]

Tämähän asia hoidetaan perinteisellä, ja hyväksihavaitulla ratkaisumallilla:
YHTEINEN PANKKITILI = ONNELLINEN PARISUHDE

 

[..näinkin]

Afrikkainen neuvo miehelle, tee töitä, voit ostaa radion, tee lisää töitä, voit ostaa polkupyörän, ota vaimo, niin voit ajella polkupyörällä ja kuunnella radiota!

 

[särvin]

Minusta miehesi on hyväksikäyttäjä. Hän näkee, että sinulta onnistuu lapsen hoito, kodinhoito ja raha-asiatkin ovat balanssissa. Häntä ei haittaa, että sinä vähän nariset, koska hän saa kuitenkin lekotella kotona.

On ihan fakta, että kotona oleskeluun tottuu tosi helposti varsinkin, jos siihen on taloudelliset mahdollisuudet. Oletko miettinyt, miten vähän mies maksaa perheenne yhteisiä kuluja? Jos olisit yksinhuoltaja, mies joutuisi maksamaan kokonaan vuokran, ruoat ja vielä maksamaan lapsesta elatusmaksua?

Ero ei nykypäivänä tarkoita sitä, että lapsen ja isän suhde katkeaisi. Päinvastoin sitä yritetään kaikin tavoin suojella. Jos mies on pelkästään laiska, niin eron jälkeenhän hän voi hoitaa lasta päivät, kun sinä olet töissä ja sillä tavoin sinun ei ole pakko vielä viedä lasta hoitoon. Tai sitten asutte lähekkäin, jolloin mies voi tapailla lasta vaikka useita kertoja viikossa. Jos mies oikeasti on masentunut, niin hoidattakoon itsensä kuntoon ja sen jälkeen alkakoon uudestaan rakentaa ihmissuhteita.

Itse en valitettavasti suostuisi siihen, että mies olisi noin vuoden "ihmisiksi" ja sitten heittäytyisi masentuneeksi ja laiskaksi avovaimon passattavaksi. Ymmärrän masennusta tiettyyn pisteeseen, mutta joskus ihminen saattaa näissä mielen sairauksissa olla tyytyväinenkin, kun saa vain olla laiskana eikä ole mitään motivaatiotakaan lähteä saamaan elämäänsä uusia ilonaiheita.

Elin avoliitossa laiskan miehen kanssa 2 vuotta ja loppukuukausina olin jo niin raivoissani, että suorastaan kihisin. Eron päällimmäinen tunne olikin helpotus. Itse olen oppinut sen ajattelumallin, että tehdään hommia, vaikkei aina huvittaisikaan. Laiskottelukin tuntuu kivemmalta, kun on ensiksi tehnyt kunnolla töitä. Nyt olen yksinhuoltaja, joten teen täyttä työpäivää, hoidan lapset, käymme yhdessä kaupassa ja yhdessä tehdään ruokaa ja siivotaan, kuulustelen koululäksyjä, kuskaan harrastuksiin jne ja nautin joka hetkestä. Itse asiassa on vähemmän siivottavaa ja ruokalaskut pienenivät, kun laiska mies poistui kuvioista.