Raiskaus pohdintaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mielipiteitä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen pahoillani rankoista kokemuksistasi.
Tuo taitaa olla aika tavallinen kokemus hyväksikäytetyillä lapsilla. En muista missä yhteydessä kuulin sen. Että jotain sytytettiin liian aikaisin ja riistettiin samalla niin paljon pois. Siinä pureudutaan paljon syvemmälle uhrin minään kuin esimerkiksi aikuisena raiskauksen kokeneilla (vähättelemättä yhtään sen rikkovuutta, vahingoittavuutta ja kipua).

Nyt täytyy muistaa, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on kuin yö ja päivä verraten aikuisten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttävät aikuiset pyrkivät usein kaikin tavoin tekemään asiasta miellyttävää tuolle lapselle saadakseen lapsen pysymään hiljaa.

En todellakaan sano sen tekevän asiasta yhtään hyväksyttävämpää, se vain on lapsiin kajoavien tapa pystyä harjoittamaan toimintaansa mahdollisimman tehokkaasti. Täten myös uskoisin jonkinlaisen hetkellisen mielihyvän tunteen olevan todennäköisempi lapsilla, jotka joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi, kuin aikuisilla.
 
Lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttävät aikuiset pyrkivät usein kaikin tavoin tekemään asiasta miellyttävää tuolle lapselle saadakseen lapsen pysymään hiljaa.

Onko näin. Että hyväksikäyttötilanteesta pyritään tehdä miellyttävää lapselle saadakseen tämä pidettyä hiljaisena. Vai siitä, että se hiljaisuus hankitaan jollain muilla manipulaation keinoilla. Hyväksynnällä, väärillä palkitsemisenkeinoilla, painostamalla, varmasti joskus uhkailemalla seuruksilla, jne yleisellä tasolla (eli puhumme suunnilleen samasta asiasta noin kokonaiskuvaltaan). Itse hyväksikäyttötilanteeseen taas kietoutuu aikuisen antama "hyväksyntä", mutta lapsi joutuu tyydyttämään juuri ne aikuisen sairaat mielihalut ja mieliteot sekä tarpeet. Lapsen elämä on sukupuolistettu.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole edes harvinaista. Fyysinen orgasmi on toki eri asia kuin nautinto. Ihminen voi kärsiä ja silti saada fyysisen, pelkästään mekaanisen orgasmin. Huomioikaa, että jopa lapsi voi saada fyysisen orgasmin hyväksikäytön yhteydessä.

Tämä on yksi ongelma, joka saa monet raiskauksen ja seksuaalisen hyväksikäytön uhrit tuntemaan syyllisyyttä omiin kokemuksiinsa.
 
Niin siis selvennän tässä, että tuo EI ole millään tavalla uhrin vika eikä siis todellakaan tarkoita että uhri nauttisi tilanteessa.

Ylempänä vain väitettiin, että fyysinen orgasmi raiskaustilanteessa olisi epätodennäköinen tai harvinainen, mitä se tutkimusten mukaan ei ole. Moni nainen myös kostuu erittäin helposti vaikka ei olisi kiihottunut, pelkästä fyysisestä stimulaatiosta, koska kostumisen tarkoitushan on suojata alapäätä vaurioilta seksuaalisissa tilanteissa. Moni uhri tuntee myös tästä häpeää, luullen että kostuminen tarkoittaa heidän olleen tietämättään "mukana" tilanteessa.
 
En tiedä moniakaan tutkimuksia, joissa sanottaisiin, että se on tavallista. Ja se mistä tilanteesta lähdetään, vaikuttaa myös paljon. Veikkaan, että toistuvasti rikottu, läheisessä suhteessa tapahtuvissa raiskauksissa aikuisuhri saattaa kietoutua erilaiseen helvettiin kuin puskaraiskauksen kokenut. Raiskaukseen itseensä kietotuu niin paljon häpeää ja syyllisyyden aiheita, että se vaikkakin kokemuksena voidaan löytää paljon samaa sen kokeneiden välillä, se on kuitenkin jotain jonka jokainen kokee omalla tavallaan. Syyllisyyttä ja häpeää ammennetaan ja kauhotaan lähes kaikesta pienestäkin yksityiskohdasta.
 
En tiedä moniakaan tutkimuksia, joissa sanottaisiin, että se on tavallista.

Ainakin siinä tutkimuksessa, jonka minä luin (taisi olla Journal of Clinical Psychology:ssa julkaistu) arvio oli noin 20% uhreista. Tietysti määritteleekö tuon "tavalliseksi" vai ei on eri juttu... vähemmistö totta kai, mutta ei se nyt ihan häviävän pieni lukumäärä ole.

Ja se tutkimus käsitteli raiskauksen uhreja, sen kummemmin erittelemättä.
 
20 prosenttia kuulostaa huomattavasti järkeenkäyvemmältä kuin moni villimpi luku. Pelkästään penetraatiossa saatavan orgasmien määrä naisten keskuudessa yleensäkin on alhaisempi kuin hmm... toiminnallisemmin saavutetut.

Näistä luvuista ja tutkimuksista on kuitenkin monia versioita. Ainakin vaihtelua oli minusta juuri siinä, miten ja kuka raiskaa, jopa sukupuolella. Pitäisi varmaan tarkistaa ja päivittää oma tietonsa jos kantti kestää.

Juuri mekaaninen kostuminen on biologiselta kannalta järkeenkäypää. Se suojaa vahingoilta. Samoin "mielihyvän" tunteminenkin voi olla tavallisempaa, orgasmin saavuttaminen ei. Asia on aikamoinen tabu, joten ehkä se on tavallisempaa kuin itsekään pystyn kuvittelemaan.
 
Yhteistyössä