Raivostuminen parisuhteessa

Ihmissuhde osastolla ärsyttävien ihmisten luettelossa oli seuraava kuvaus:"Raivopää, joka raivostuu vähintään kerran viikossa, ja ikinä ei tiedä mistä nyt räjähtää. Tai raivostuu pikkuasioista. Liikenteessä kun joutuu vähänkään odottamaan että pääsee tien yli tai jos vaikka tavara putoaa maahan. Kamala kiroilu ja sadatus."

Help me please...

Mieheni on juuri tuollainen, että raivostuu esineille ja asioille. Hän ei raivostu kerran viikossa, vaan vähintään kolme kertaa kahdessa päivässä- aivan yhden tekevää, onko kaikki hyvin vai huonosti, vaikka hetki sitten nauroimme ja oli mukavaa niin yhtäkkiä: pam.

Kaupassa hävettää hänen kanssaan kulkea, kun alkaa esim. hidastelevassa kassajonossa huokailemaan ja näyttämään NIIN inhoittavaa naamaa, että ihmiset välillä jopa näyttävät pelkäävän häntä.

Autossa: liikennevaloihin joutuminen on yhtä tuskaa ja marmatusta.
Ei hauku toisia autoilijoita kovin paljoa, mutta on NIIN vittuuntunut, ettei puhettakaan mistään leppoisasta sunnuntaiajelusta: jos ei löydy heti parkkipaikkaa, niin se siitä reissusta sitten.

Kotona: jos esine putoaa, se on maailman vakavin asia. Haukkuu itseään, että näköjään pitäisi viedä "saunan taakse ammuttavaksi" tms., kun ei enää maitopurkki pysy kädessä.
Naama on punainen ja suu IRVESSÄ, hakee paperia, vetää sitä rullan tyhjäksi ja luutuaa kaatuneen maidon: "On se V''TTU jos ei P'RKELE rupea maito pysymään purkissa, vittu laitetaan paperia sitten"

Olen sanonut siitä, kertaalleen jo muutin eri asuntoonkin pakoon hänen typerää raivoamistaan. Hän selittää asiaa huonolla elämäntilanteella. Muutin takaisin kun tilanne näytti rauhoittuvan: sitten näin hänen repineen parhaan paitansa riekaleiksi. Kysyin miksi? No siksi, kun paita "vastusteli päälle pukemista". Eli hän ei ollut saanut paitaa päälle kun hiha oli rutussa, ja oli repinyt sen takia koko paidan riekaleiksi.

Se "huono elämäntilanne" josta hän raivonsa keittää, on kestänyt nyt kaikki 4 vuotta jotka olemme olleet yhdessä. rahatilanne vaihtelee, on hyviä ja huonoja aikoja, raivoaminen on ja pysyy. Alan uskoa, ettei kyse ole ihan pelkästä väliaikaisesta mielenmasennuksesta.

Olen jutellut asiasta hänelle ennenkin, joskus erikoistilanteissa olen etukäteen pyytänyt häntä olemaan raivoamatta, yleensä hän kunnioittaa minulle tärkeitä asioita jos vain huomaan erikseen pyytää. Jos ei, niin taas tavarat lentelevät ja hakkaa vaikka nyrkillä seinään, tai sanallisesti uhoaa kuinka hän vielä näyttää taivaan merkit, jos harmittaa. Jännittävää tässä on se, että minuun tämä ei koske muten kuin ärsyttää vain. Hän ei ikinä ole vielä minuun purkanut kiukkuaan, eikä minun tarvitse häntä fyysisesti pelätä. Kyllästyttää vain ainainen riehuminen, kun ei ole mitään syytä ja paha tuuli tarttuu minuunkin, ei kai sitä voi olla täysin reagoimatta kun toinen vieressä irvistää kuin mikäkin raivohullu petoeläin.

Miten jaksan miestäni? Onko kellään vastaavia kokemuksia?

 

Se on tapa. Ilmeisesti hän saa tyydytystä raivoamisesta ja siksi hän sitä jatkaa. Se tukee teoriaani, että kun sinä kiellät, niin hän ei raivoa.
Moni asia on helppo oppia, mutta sata kertaa vaikeampi oppia pois.
En minä tiedä ohjetta, yksi voisi olla, että raivokohtauksesta tulisikin heti negatiivinen palaute.
Ilmeisesti hän nauttii siitä, että hänet silloin huomataan. Jos hän repii vaatteitaan, niin heitä hänelle lempivaatteensa ja poistu tilanteesta. Yleensäkin, jos hän raivoaa, niin ota auto ja aja parhaimpaan ravintolaan ja syö hänen laskuunsa. Kokeile poistua tilanteesta sanomatta mitään.

Voimia, en minä osaa muuta sanoa, tuo on vain opittu tapa.

 

Olisiko miehesi mahdollisesti adhd tai muu vastaava? En yhtään tiedä tällaisten termien sisältöjä, mutta tarkoitan ihmistä, jolla ei pinna riitä. Ei tuo nyt ihan normaalista itsehallinnalta kuulosta.

 

Osuin netissä surffaillessani käsitteseen raivopuuskasyndrooma, josta Medi Uutiset sivustolla todettiin seuraavaa:

"Raivopuuskasyndroma luultua yleisempi".
(Maria Tojkander 6.5.2006).

"Väkivaltaa johtavia hallitsemattomia raivokohtauksia aiheuttava oireyhtymä IED (Intermittant explosive disorder) on pahasti alidiagnosoitu, selviää amerikkalaisesta tutkimuksesta.

Oireyhtymän kriteerit täyttää jopa 16 miljoonaa amerikkalaista. Luku on paljon suurempi kuin aiemmin on arvioitu.
Tutkimuksen mukaan kahdeksan miljoonaa amerikkalaista sairastaa oireyhtymän vakavaa muotoa, jossa raivokohtauksia on tiheämmin kuin lievemmässä sairaudessa.

IED-diagnoosi edellyttää vähintään kolmea äkillistä hallitsematonta raivokohtausta, jotka ovat tilanteeseen nähden liioiteltuja. Puuskan valtaan joutunut menettää itsensä hallinnan ja saattaa rikkoa jotakin, lyödä jotakuta, tai uhkailla väkivallalla.

Oireyhtymään sairastutaan tyypillisesti nuoruusiässä. Sairastunut kokee ensimmäisen kohtauksensa noin 14 vuoden iässä.

Tutkijat harmittelevat, että maallikoiden lisäksi myös lääkärit pitävät helposti IED:n aiheuttamia raivokohtauksia huonona käytöksenä. Jos sairautta ei diagnosoida, ei sitä voida myöskään hoitaa.

Vaikka useimmat kyselytutkimukseen vastanneista olisivat saanet asiantuntija-apua mielenterveydellisiin ongelmiinsa, vain kolmannesta oli hoidettu raivokohtausten takia.
Haastattelu tehtiin vuosina 2001-2003. Aineistona on 9282 aikuista amerikkalaista.
Tutkimus on julkaistu Archives of General Psychiatry lehdessä".

Toisaaltaan ihmetyttää, että 9282 kyselytutkimukseen osallistunutta antaa tulokseksi 18 miljoonaa kyseisestä "sairaudesta" kärsivää. -Ettei kysymyksessä olisi medikalisointi, jolla varmistetaan niin psykiatrien, kuin lääketeollisuudenkin busineksen jatkuvuus?

Googlen haullla > raivopuuskasyndrooma< löytyy 4 "osumaa".
Haulla >ie disorder < löytyy 3.620.000 "osumaa<.

Kattavaa tietoa aggressiosta väkivallasta yleensäkin löytyy linkissä:
http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/aggressio/htm


Suomessa tehtiin vuonna 1998 kyselytutkimus (Usko, toivo, hakkaus Minna Piispa Markku Heiskanen) perheväkivallan uhriksi joutuneiden määrästä noin 5000 kyselylomakkeella, jossa tutkija ei kohdannut ihmisiä, vaan tulos saatiin vastausten perusteella. -Tutkimuksen mukaan joka vuosi Suomessa 90.000 naista joutuu joka vuosi puolisonsa pahoinpitelemäksi.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen "Suomalainen turvallisuus 2003 Jukka Savolainen" tutkimuksen mukaan luku oli vuonna 1988 n 24.000 tapausta.

Tilastokeskuksen tutkimuksen Perheväkivalta 1997-2005 mukaan vuonna 1998 perheväkivallan uhrien määrä olisi ollut 2646.

Vuonna 2004 Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan poliisin tietoon tulleita parisuhdeväkivatatapauksia oli 2269 tapausta, joista naisuhreja oli 1974 ja miesuhreja 295.

Siitä huolimatta Amnesty Finland ei muuta käsitystään, vaan väittää edelleenkin luvuksi 90.000 tapausta joka vuosi. -Ilmeisestkin kysymyksessä on RAY:n ja yhteiskunnan myöntämistä avustuksista ja määrärahoista järjestölle. -Mitä karmeimpia lukuja esitetään, sitä enemmän myönnetään avustusta.

Kattavaa puolueetonta tutkimustietoa perheväkivallasta löytyy Googlen hauilla >perheväkivalta wikipedia<, ja >lapsen kaltoinkohtelu wikipedia<.

TILASTO->TUTKIMUS >VALE> EMÄVALE.

 

Ajattelin kirjoittaa tänään tänne väsymyksestäni jatkuvasti pahantuuliseen mieheeni, mutta tämä liippaa jo tarpeeksi läheltä, joten keskustelen mielelläni tässä samassa ketjussa... Oma mieheni on hyvin samanlainen kuin alkuperäisenkin kirjoittajan, paitsi hän ei saa noin paljon ja noin pahoja kohtauksia, vaan on muuten vaan jatkuvasti pahalla tuulella, erityisesti kuitenkin juuri minua kohtaan. Minuakin hävettää julkisella paikalla kun hän alkaa kohtalaisen äänekkäästi valittaa kirosanoja käyttäen kaikesta, juurikin tyyliin "NO VI**U TÄÄ ON JUST TÄTÄ VI**U MUN TUURIA, EIHÄN TÄÄLLÄ OO VI**U TIETENKÄÄN SITÄ JOGURTTIA, MITÄ MÄ OON OSTAMASSA" tms... ja äänenpaino on sanalla "mä", eli aivan kuin hänellä menisi aina kaikki päin seiniä, toisin kuin muilla ihmisillä. Sama homma myös liikenteessä, sekä jos jokin hajoaa. Se on TAAS tätä HÄNEN tuuriaan kun se tietokone ei nyt sitten TIETENKÄÄN toimikaan juuri kun HÄN haluaa tehdä sillä jotain tms... Meilläkin on muuten mies repinyt yhden paidan, kun ei kuulemma lähtenyt tarpeeksi nopeasti pois päältä (tosin silloin meillä oli ihan oikea riita menossa). Lisäksi hän sättii ja moittii minua jatkuvasti virheistä joita olen aikoinaan tehnyt. Hän muistuttelee niistä päivästä toiseen ja on kuulemma myös siksi niin pahantuulinen, kun nämä asiat ovat mielessä. Joka tapauksessa mieheni on perusnegatiivinen, joka vetää herneet nokkaan jos vähänkin asiat ahdistaa. Silloin myös minulle ollaan tylyjä ja esim. puhelun lopuksi tulee vihainen "heippa!", ja kun pyydän ystävällisempää äänensävyä, niin sen jälkeen tulee "heippa" vitt*ilevan ystävällisellä äänensävyllä, todella teennäisesti. En oikeasti enää jaksaisi tätä jatkuvaa pahantuulisuutta, kun itsellänikin on juuri nyt aika vaikeaa. :/ Miehen käytös ei todellakaan helpota yhtään omaakaan oloani. Ymmärtäisin kyllä jos tämä olisi vain hetkellistä, mutta kun ei niin ei... ja koko ajan näyttäisi menevän vaan pahempaan. Jos kerran muka aiheutan hänelle NIIIIIIN pahaa oloa (kaikkihan on muka tietenkin mun syytä!), niin miksei hän halua erota!?!?

 

Sorry tuossa antamassani linkissä oli virheellinen osoite. Kyseisessä linkissä löytyy keskitetysti toista sataa asiantuntijan ja muiden tahojen tutkimuksia, kirjoituksia jne.
Googlen haulla > aggressio ja väkivalta < löytyy 26.700 "osumaa". Tässä tämä linkki, Jyrki Vartiaisen sivustolle, joka löytyy myös tuolla Googlen haulla.

http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/aggressio.htm

Vuosi sitten olin tekemisissä erään henkilön kanssa kuukauden verran, joka sai käsittämättömiä raivareita. Hän kiukutteli kuin pikkulapsi, tai murkkuikäinen, mikäli kaikki ei mennyt juuri, niinkuin hän halusi. -Muutoin ihminen oli ihan OK, silloin kun ei saanut noita käsittämättömiä kikunpuuskia- raivareita.

Kävin keväällä hänen kotonaan pikaisella vierailulla. Hän saattoi käyttäytyä toista osapuolta kohtaan mielestäni alistavasti ja nöyryyttävästi ja hän ärsyyntyi kumppanilleen aivan pienistä toisarvoisista syistä. - Yritin vaivihkaa tuoda esille, että eihän tässä ole mitään sellaista tapahtunut, että pitisi nostaa "maitonsa".

Olemme omien vanhempiemme ja ympäristömme klooneja. Tallennamme syntymästämme lähtien "henkilökohtaiselle tietokoneellemme", eli aivoihimme, näkemämme, kokemamme, kuulemamme. -Se mitä sinne "tietokoneen keskusmuistiin" on tallentunut ovat suorassa suhteessa käyttäytymiseemme, mikäli emme tiedosta sen haitallisuutta.
-Näitä haitallisia ja virheellisiä tallenteita ei voida poistaa "Delete näppäimellä, tai tekstinkäisttelyllä" vaan siihen tarvitaan psykoterapeuttia, mikäli henkilölle ei saa menemään "jakeluun", eikä häntä saa tiedostamaan oman käyttäytymisensä haitallisuutta muita ihmisiä kohtaan.

Kotona opitut äiti- isä-mies-nainen -perhe- avioliitto- lapsiin suhtautuminen ja yleensä ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa toimiminen ja käyttäytyminen löytyvät sieltä "henkolökohtaisen tietokoneemme keskusmuistista".

Mikä sitten on tälläisen käyttäytymisen taustalla?

On hiekkalaatikkokiusaamista, tarhakiusaamista, koulukiusaamista, armeijakiusaamista (simputusta), koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista, vanhusten kiusaamista. -Kysymyksessä on kaiketikin "kiukuttelu".

"Hiekkalaatikkokiusaamisessa -kiukuttelussa" on ilmeisestikin kysymyksessä "oma tahto". -Jos et tee niinkuin, minä tahdon, niin otan nukkeni, ämpärini, autoni, pois enkä koskaan enään leiki sinun kanssai -meillä on parempi auto, kuin teillä, meidän isä on vahvempi, kuin teidän isä, jne. -Kannattaa seurata lasten hiekkalatikkoleikkejä.

Minusta oli aivan ihana se Saarioisten ruokamainos TV:ssä. Lapset kinastelivat hiekkalaatikolla, kenekä äiti tekee parasta ruokaa. Kiista päättyi siihen, kun ivan ihana pikkutyttö totesi "mutta meidämpäs äiti tekee ruokaa kaikkien teidän äideille".

Vähemmälle huomiolle on jäänyt "Parisuhdekiusaaminen- kiukuttelu". Kaitpa kiusaajalla on opittu käyttäytymismalli, jonka hän on tallentanut tietsikalleen" ja toistaaa oppimiaan käyttäytymismalleja, koska ei tiedosta käyttäytymisensä haitallisuutta. -"Parisuhdekiusaminen kiukuttelu", ei pääty vihkitilaisuudessa "papin aameneen", vaan saattaa voimistua ja pahentua, kun toinen on nyt "omaisuutta".

TV4 lähettää klo 17.30 viitenä-kuutena päivänä joka viikko ohjelman Dr Phil. Näissä ohjelmissa käsitellään näitä ihmis- parisuhdeongelmia, jotka ovat joskus hyvinkin raadollisia. Ohjelma on erittäin suosittu ja sitä esitetään 40 maassa ympäri maailmaa.- Kannattaa katsoa.

 

" "NO VI**U TÄÄ ON JUST TÄTÄ VI**U MUN TUURIA, EIHÄN TÄÄLLÄ OO VI**U TIETENKÄÄN SITÄ JOGURTTIA, MITÄ MÄ OON OSTAMASSA" tms... ja äänenpaino on sanalla "mä", eli aivan kuin hänellä menisi aina kaikki päin seiniä, toisin kuin muilla ihmisillä. Sama homma myös liikenteessä, sekä jos jokin hajoaa. Se on TAAS tätä HÄNEN tuuriaan kun se tietokone ei nyt sitten TIETENKÄÄN toimikaan juuri kun HÄN haluaa tehdä sillä jotain tms... "

Ihan kuin olsit ollut meillä joskus kärpäsenä katossa? DD
Juuri noin. Tuo jogurttijuttu on nimenomaan yksi mieheni vakiorepliikeistä kaupassa. Tietokone myös. Katson monesti parhaimmaksi häipyä paikalta kun näen, että hän avaa tietokoneensa, ja aikoo asentaa siihen jotain. se tietää sitä, että jos asennus ei toimikaan, se johtuu siitä että PITIHÄN SE ARVATA ETTÄ MULLE EI SUODA HETKENKÄÄN RAUHAA ETTÄ VOISIN JOTAIN TEHDÄ, MITÄS MENIN SYNTYMÄÄN TÄHÄN MAAILMAAN.

Välillä mietin, että onko tarkoitus karkoittaa minut katsomasta hänen mokailuaan, mutta ei sekään oikein selitä sitä. Joskus hän resuaa yksinäänkin, näen esim. ikkunasta että hän pieksää autonsa ovea, joka ei suostunut aukeamaan HETI, enkä usko että hän luulee kenenkään näkevän. Lisäksi monesti hän jauhaa, kuinka kaikki MUUT ihmiset saavat elää ja hän ei, esim jos verottaja iskee tai lasku tipahtaa luukusta. Hän jopa epäilee ääneen, että josko valtiolla on jokin systeemi joka valitsee rumimmat kansalaiset ja alkaa eri instanssien välityksellä häntä, rumaa ja elinkelvotonta, kiusaamaan. jos nauran, että hyvä vitsi, niin yllättäen hänellä on jopa perustelut tälle asialle, ja luettelee TAAS aasta ööhö n KAIKKI vaikeudet, jotka hän on eri tahoilta saanut osakseen. Niitä on paljon ja hän muistaa kaikki. Mitä hän ei muista, on se että olen kuullut ne jo tuhat kertaa.


"Lisäksi hän sättii ja moittii minua jatkuvasti virheistä joita olen aikoinaan tehnyt. Hän muistuttelee niistä päivästä toiseen ja on kuulemma myös siksi niin pahantuulinen, kun nämä asiat ovat mielessä."

Kauan olette olleet yhdessä? Meinaan että meillä mies ei ainakaan vielä ole tuohon ryhtynyt. Mietin vain että jos noin samankuuloinen perusnegatiivisuus on, niin minkälainen ennuste meillä on tuon haukkumisen suhteen, ja monennellakohan yhdessäolovuodella se etenee sille asteelle. Toisaalta, hän saattaa joskus "äärimmäisellä hetkellään" tiuskaista minullekin. Esim. jos hänen tietokoneessaan on ongelma, ja satun viattomasti kysymään että no mikäs siihen tuli, hän vastaa että se kaatui, kysyn että niin mutta mitä sitä ennen tapahtui niin : "NO VITTU SITÄHÄN MÄ TÄSSÄ KOITAN KOKOAJAN SELVITTÄÄ SAATAANA ETTÄ PÄÄSEE ETEENPÄIN, VAI PITÄISiKÖ TÄSTÄ NYT ALKAA KESKUSTELEMAAN YHDESSÄ" (viimeisimmät sanat vittumaiseen ja sarkastiseen sävyyn)
Ja naama on niin hirveässä irveessä, että näen kuinka hän kärsii tilastaan itsekin. Yleensä karjahdan tuossa vaiheessa itsekin, että vittuako mulle huutaa jos ei pärjää itsensä kanssa.

"Joka tapauksessa mieheni on perusnegatiivinen, joka vetää herneet nokkaan jos vähänkin asiat ahdistaa. Silloin myös minulle ollaan tylyjä ja esim. puhelun lopuksi tulee vihainen "heippa!", ja kun pyydän ystävällisempää äänensävyä, niin sen jälkeen tulee "heippa" vitt*ilevan ystävällisellä äänensävyllä, todella teennäisesti. "

Joo, ei kykene meilläkään olemaan ystävällinen vitutustilanteissaan. Sen pitää kuulua ja näkyä, jos ei muuta niin puhelimessa sen pitää kuulua kireänä äänenä- vaikka soittaisin töistä kesken päivän täydellisen tietämättömänä mikä herralla on mennyt pieleen, se pitää minulle osoittaa ja pilata päiväni töihin asti.

 

Luin kerran netistä ellaisesta kuin testosteronin vajaus. johon liittyi jotain karvankasvun erikoisuutta ja ärtymystä, masennusta , tunnetta elämän loppumisesta ym.

Mietin että olisiko nyt sitten miehellä hormoonnit sekaisin..

toinen vastaus, tuo mitä mies1 sanoi, että se on tapa. Jotenkin käy järkeen, se voisi olla sitäkin.

En oikein näe että hän olisi mikään hakkaajatyyppi, aggressiivinen kyllä, mutta ei ihan sillä tavalla. väkevät viinat tosin ei sovi ollenkaan, mutta eipä hän niitä ikinä juokaan.

 

Laitampa hieman lisää materiaali, joihinka tutustumalla saattaa löytää selityksiä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Viittasin tuossa edellä "henkilökohtaiseen tietokoneeseen ja keskusmuistiin", jossa on tallennettuna erilaisia vuorovaikutuskäyttäytymismalleja, joita olemme "tallentaneet" sikiövaiheesta ja syntymästämme lähtien.

Eric Berne loi 70- 80-luvulla käsitteen Transaktioanlyysi, jossa hän käsittelee näitä "tallenneteorioita". -Näyttää siltä, että ihmissuhde ja vuorovaikutuskäyttäytyminen on nousemassa uudelleen ajankohtaiseksi, koska ihmissuhteiden hoitaminen ei ole tällähetkellä parhaalla mahdollisella tasolla. -Itsekkyys, itsekeskeisyys, minä, minulle nyt ja heti haittaavat monia ihmissuhteita.
Tässä lyhyesti tranasktioanyylistä ja "tellenteistamme".

VANHEMPI MINÄTILA sisältää kaikki ajatukset, tunteet ja käyttäyhtymisen, mitä olemme oppineet vanhempihahmoiltamme.

AIKUINEN MINÄTILA sisältää kaikki ajatukset, tunteet ja käyttäytymisen, mikä on asianmukaista tässä ja nyt.

LAPSI MINÄTILA sisältää kaikki ajatukset, tunteet ja käyttäytymisen, niin kuin se oli lapsuudessamme.

Jotenkin tuntuuu, että AIKUISELTA > AIKUISELLE minätilakäyttäytyminen sopisi paremmin kahden kypsän aikuisen ihmisen väliseen vuorovaikutuskäyttäytymiseen, kuin KIUKUTTELEVAN LAPSEN käyttäytymisen minätila.

Nämä kolme minätilaa ovat pääryhmät, jotka jakaantuvata ristikkäisiin transaktioihin, joissa ihminen saattaa muuttaa käyttäytymistää, kuin kemeleontti vaihtaa väriään eri tilanteissa. - Aiheesta enemmän allolevasaa linkissä.

Googlen hauilla > tranasktioanalyysi < , >eric berne <, sekä > kehittyvä vanhemmuus < löytyy runsaasti materiaalia. Tässä linkki Finta Ry -Transaktioanalyysiyhdistyksen sivuille, jossa saa kuvan näistä transaktioista.

http://www.finta.net/

 

Miten jaksan miestäni? Onko kellään vastaavia kokemuksia?

Miehesi on selvästi masentunut ja sen lisäksi hänellä on huono itsetunto.

Laita miehesi harrastamaan rankkaa liikuntaa. Lääkärissä käyntikään ei olisi pahitteeksi, tai parisuhdeterapia.

 

Miehillä tuollainen kiukkuaminen on sairaus. Naisilla sitä sanotaan temperamentiksi ja räiskähtleväisyydeksi - joskus myös "pirtsakkuudeksi".

 

Miehillä tuollainen kiukkuaminen on sairaus. Naisilla sitä sanotaan temperamentiksi ja räiskähtleväisyydeksi - joskus myös "pirtsakkuudeksi".

Mulle tulee tästä väistämättä mieleen tässä hiljattain ollut ketju, jossa aloittaja, nainen pyysi apua ja kommentteja raivonsa hallintaan, sekä lohtua pelkoon siitä, että lääkityksestä huolimatta raivokohtaukset tulevat takaisin.

Olipas aika erilaista kommenttia, samaan asiaan, kuin tässä ketjussa.

Tämän ketjun aloittajan ongelmasta, että mikään ei ole niin kamalaa, kuin toisen raivoamisen kuunteleminen. Meillä mies on oppinut isältään tavan raivota, kun asiat eivät suju hänen toivomallaan tavalla. onneksi nämä tilanteet ovat aika hyvin ennakoitavissa, liittyvät juuri johonkin huonekalujen kokoamiseen. ylipäätään pieniin remppahommiin, siivoamiseen tms. Pyrin poistumaan paikalta hyvissä ajoin, ei sitä vittuperkeleiden määrää vaan jaksa kuunnella.
Sama juttu myös tuon parkkipaikan etsimisen kanssa.

Aamukiukuttelua yritän vaan olla kuuntelematta, se kuitenkin aina päättyy suukkoon ja anteeksipyyntöön. Lisäksi aika paljon aamuäreyttä annetaan anteeksi, koska mies kuitenkin keittää minulle aamukahvit joka aamu, vaikkei itse juokaan.

 

Kuullostaa minusta aika lapselliselta käytökseltä. Ei osata tippaakaan käsitellä turhautumista vaan pinna palaa heti. Tuohan on yleistä pikkulapsilla, mutta vanhemmat yleensä opettavat lapsensa malttamaan mielensä...

Minulla kyllä menisi hermot tuohon aika äkkiä. Spontaani reaktioni olisi kiukuttelun ja kiroilun alkaessa karjaista "ÄLÄ MULLE RAIVOA! EI OLE MUN VIKA JOS LIIKENNEVALO ON PUNAINEN!! Voisit aikuinen ihminen hillitä ittes, toi on ihan naurettavaa".

Minullakin on perusnegatiivinen ystävä, hänellä on aina joku asia huonosti eikä koskaan hyvä päivä. Vaikka hän onkin joskus rasittavaa seuraa, jaksan häntä koska hän ei sentään pura muihin pahaa tuultaan kiukuttelemalla kuin kakara.

 

Miten te kestätte tuollaista parisuhteessa?! Mulla oli entisessä työpaikassa tollanen duunikaveri, enkä jaksanut sitäkään kovin pitkään! Itse olen yleensä kuin viilipytty, mutta puoleni pidän, ja kun se huuto ja raivoaminen ja marttyyrimainen "MINULLE aina käy näin!"-mesoaminen jostain pikkuasiasta taas kerran alkoi mun huoneeni ovella, karjuin kahta kovemmalla äänellä, että sen kun raivoat mutta tee se helvetti vieköön muualla!
Pian sen jälkeen se irtisanoutui... taivaan kiitos.

Mutta, tuollainen käytös tuskin paranee itsekseen, taustalla voi olla vaikka kuinka monenlaista ongelmaa jopa lapsuudesta lähtien. Jonkunnäköinen terapia on tarpeen, muuten mekkala jatkuu, vaikka nalkuttamalla välillä vähän laantuisikin.

 

Tiedostamoton.net sivustoilla löytyy runsaasti aineistoa, joissa pohditaan erilaisia aiheita, kuten:

Math Psych Tiivis johdatus tunteisiin.

Miksi meillä on tunteet? -Neljä perustunnetta. -Laumaeläimen tunteet. -Tunteiden yleinen kaava toiminnassa. -Impulsiivisen tason ja tietoisen tason eroja. -Minän puolustuskeinot- torjunta, eristäminen. -Masennus ja epätoivo. -Aggression biologinen ja yhteiskunnallinen taso , jne, jne, jne.

Uskoisin, että sivustolta löytyy paljon materialia ja tietoa ihmisenä olemisen vaikeudesta.

TIETO EI AINA LISÄÄ TUSKAA.
Tieto saattaa lieventää tuskaa ja auttaa ymmärtämään, "mistä kenkä puristaa" ja mistä jotkut asiat ja ilmiöt johtuvat. - Suuren helpotuksen tunteen saattaa saada siitä, että tietää, ettei vika olekkaan minussa, vaan ympäristö, tai perinnöllisyystekijöissä.

 

Huomasin, että en muistanut laittaa linkkiä sivustoon. Löytyy kylläkin myös Googlen haulla - tiedostamaton. net -, Jolla itseasiassa löytyy paljon materiaalia.

http://www.tiedostamaton.net/

 

En oikein usko, että tuollaisesta totaalisesta marttyyrimaisesta vittuuntumisesta pääsee eroon, jollei mies itse pidä käytöstään ongelmana. Uskoisin, että jonkinlainen terapia (pahan tavan poisopettelu eli tavan korvaaminen toisella tavalla) auttaisi. Lisäksi yleensä missä tahansa mielenterveysongelmassa tai -häiriössä liikunnasta on hirveästi apua. Se vapauttaa mielihyvää tuovia endorfiineja ja oikean lajin löydyttyä sitä negatiivista energiaa saa purettua hyväksikatsotulla tavalla. Itselläni on henkisesti rasittava työ ja en kerta kaikkiaan jaksaisi ilman liikuntaa. Yksinhuoltajana minun on vaikea löytää omaa aikaa, joten varmasti naapurit kyllä katsovat vähän kieroon, kun saatan myöhään illalla käydä juoksemassa jne.

 

Näitä äksyjä ukkoja taitaa olla sitten muillakin.

Mieheni osaa pilata monta mukavaa hetkeä lapsellisella mesoamisellaan.
Lähdimme sunnuntaiajelulle hänen lastensa kanssa suuntana jäätelökioski. Koko matka ihan pilalla, kun lapset eivät olleet hipihiljaa ja kaikkea muuta tekosyytä.

Kaunis kesäilta, tehdään yhdessä pihatöitä ja on niin leppoisaa ja mukavaa ja lämmintä. Yhtäkkiä harva ei toimi niin kuin pitäisi (?) ja koko tienoo kuulee kiroilun ja mesoamisen. Hänellä on myös jo jonkun toisenkin mainitsema asenne, että maailma on häntä vastaan ja juuri hänellä kaikki menee päin seiniä.

Enää en kuuntele kiltisti hiljaa, huudan takaisin, että vittuako mulle huudat, opettele käyttäytymään ja lähden tilanteesta. Aina se ei ole mahdollista, mutta sitten olen hiljaa.

Tai jos mesoaminen on sitä, että mikään ei onnistu, kysyn, että mikä tässä nyt on niin pielessä. Onko hän varma, että kaikilla muilla on paremmin ja yritän saada hänet ymmärtämään, että vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Voiko nimetä jonkun, jolla elämä on tasaista ja aurinkoista.

Ikävintä tuossa käytöksessä on se, että vältän tiettyjä tilanteita ja häpeän hänen käytöstään. Ja se, että häpeän johtaa myös siihen, että rakastan aina vaan vähemmän.

On hän rauhoittunut paljon näinä kolmena vuotena, jotka olemme yhdessä olleet. Mutta ei tunnu kovin mukavalta olla aikuisen miehen kasvattaja, mieluiten olisin tasaveroinen kumppani.

 

Ellit naistentaudit ja klinikalla foorumeilla kysellään aina silloin tälläin pms oireista. Nämä oireet saattavat olla yksi osatekijä, miksi nainen muuttuu kärttyisäksi, saa käsittämättömiä itku ja raivokuhtauksia. Paiskoo ovia, kiljuu, huutaa, haastaa riitaa, heittelee tavaroita, ilkeilee, piruilee ja vittuilee miehelle. -Joskus miehen sietokyky ylittyy ja hän alkaa vittuilemaan takaisin. -Usein nainen ei edes itse tiedosta omassa käyttäytymisessä tapahtuvia muutoksia kuukautiskierron eri vaiheissa, koska ne hiipivät pikkuhiljaa ja salakavalasti.

Kari Heusla on suomentanut kirjan Naisen seksuaalisuus, jossa hän käsittelee PMS ( pinna, menee, syystäkin) oireyhtymää. Tässä pieni ote eräästä hänen artikkelistaan

"Premensrualsyndroomaan kuuluu yli 150 erilaista psyykkistöäja fyysistä oiretta. Ne alkavat yleensä pian kuukautiskierron jälkeen ja jatkuvat kuukautisten alkamiseen asti. -Tavallisimpia fyysisiä oireita ovat vatsan turpoaminen, rintojen herkkyys, akne, ruokahalun muutokset, päänsärky, josta kärsii 60% PMS-potilaista.

Pms:n psyykkisiä oireita ovat väsymys, ärtyneisyys, mielialan vaihtelut vihaan ja masennukseen. Potilas voi olla myös altis itkukohtauksille, sosiaalisesti eristäytynyt, huonomuistinen, ja kykenemäöttömyys keskittymiseen, samoin jännittyneisyys. Naisen itsetunto ja kiinnostus normaaleuhin aktiviteetteihin voivat alentua.

Hurjimmillaan oireet voivat johtaa itsetuhoisiin ajatuksiin ja kriminaaliseen käytöksenn, sekä syyntakeettomuuteen. -Amerikkalainen psykiatriliitto tunnusti Pmdd:n mielenterveyshäiriöksi vuonna 1994. Sitä on käytetty puolustuksen perusteluina murhaoikeudenkäynneissä.

Määrittelytavasta ja lähteestä riippuen Pms:stä kärsii 1-95% naisista. Pms kiusaa varsinkin kolmekymppisiä naisia, vaikka sitä esiintyy jo alle 20- vuotiailla, vaikeimmillaan se on 35-45 vuotiailla naisilla".

Googlen haulla > pms oireyhtymä < löytyy lähes tuhat aihetta käsittelevää kirjoitusta. Googlen haulla > pms disorder < ja haulla > pms < löytty muutama miljoona aiheeseen liittyvää kansainvälistä tutkimusta, mielipidettä ja kirjoitusta.

Tässä eräs linkki "Kissimirristä tiikeriksi kerran kuukaudessa".
http://veteraaniurheilija.blogspot.com/2005/10/kissimirrist-tiikeriksi-kerran.html

 

Olen nainen; ja itse olin aiemmin aika itsekeskeinen tapaus, vaikkakaan en varmaan pahimmasta päästä mutta kuitenkin. Valitin ongelmistani, sanoin välillä varmaan ikävästikin vastaan, oikuttelin läheisilleni. Elämäni oli ollut helppoa ja kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan, olin perheeni kuopus, joten olin jossain määrin lellitty. Opiskelujen jälkeen minulla oli aika pitkä yksinäinen, parisuhteeton jakso, joka koulutti minusta 'lauhkeamman'. Silmäni avautuivat, ja tajusin, että moni asia on vallan hyvin, ongelmani ovat pieniä monen rinnalla, ja jos koskaan parisuhdetta haluan, voisin olla vähän myönteisempi ja puoleensavetoavampi, jotta minuun halutaan tutustua. Tämä yksinkertainen oivallus oli todella tärkeä elämälleni, ja elämä on maistunut paljon paremmalta sen jälkeen.

Jokainen on oman onnensa seppä, kuten sanotaan. Kysykääpä 'hankalilta' läheisiltänne "millaisena haluat, että sinut muistetaan?".

 

Kyselit kauanko olemme olleet yhdessä (olen siis se, jonka mies myös raivoaa... esimerkkinä oli jogurtit ja tietokone ). Meillä alkaa olla kolmisen vuotta täynnä, eli ei nyt hirveän kauaa kuitenkaan olla oltu yhdessä. Kauanko itse olette? Minun mielestäni tämä raivoaminen on pahentunut vain ajan myötä. Mitä enemmän on tullut muita ongelmia suhteeseen, niin sitä enemmän on myös mies alkanut raivota. Voi olla, että myös teillä alkaa miehen raivo suuntautua enemmän sinuun, mutta voi aivan yhtä hyvin olla, että ei suuntaudu. Ehkä sinun miehesi ymmärtää raivota vaan itsekseen, kohdistamatta sitä sinuun? Minua ei niin hirveästi enää edes kotona raivoaminen häiritse... välillä tietenkin tympäännyn itsekin jatkuvaan negatiivisuuteen, mutta julkisella paikalla raivoaminen hävettää minua ihan suunnattomasti. En kehtaa enää lähteä mieheni kanssa YHTÄÄN mihinkään, kun kaupassa käyntikin alkaa olla jo noloa. Puhumattakaan siitä että lähtisimme syömään tai elokuviin. Emme ole varmaan kahteen vuoteen enää käyneet "treffeillä". Kestän sen kyllä että mies huutaa kotona, mutta haluaisin vajota maan alle, silloin kun mies alkaa huutamaan tai valittamaan muiden ihmisten lähellä. Viime viikonloppuna kuitenkin erehdyimme syömään ulos, ensimmäistä kertaa siis lähes kahteen vuoteen. Lähtötilanteessa oli ollut kiirettä, joten mieheni oli pahalla tuulella. Koko matkan mies oli hiljaa ja vit**untunut. Ravintolassa sitten mies alkoi valittaa henkilökunnalle vittumaisella äänellä että "teillä ei sitten tietenkään käy visa electroni!?!?" johon nainen vastas että "kyllä käy", johon mies tokaisi tylysti että "no vittu sehän se oiski ollu suorastaan TÄYDELLISTÄ, ku sekään ei ois ees käyny!!" ja perään mutisi jotain itsekseen. Kyllä mua taas hävetti! :/ Me emme mieheni kanssa asu yhdessä, mikä on ERITTÄIN positiivinen asia (ainakin tässä suhteessa!), koska raivotessaan mieheni tykkää hajottaa tavaroita. :/ Lähes kaikki seinät ja kaapinovet ovat jo reikäiset tai kolhuilla, siis hänen kotonaan. Minun luonani hän ei ole vielä hajottanut mitään, eli hän pystyy ilmeisesti tarvittaessa myös kontrolloimaan raivoaan. Mutta aina jos meillä tulee tappelu minun kotonani, niin vaikka syy olisi kuinka mieheni, niin tyydyn olemaan hiljaa ja yritän lopettaa tappelun mahdollisimman lyhyeen, siksi ettei mikään hajoa. Sitten kun mies menee kotiin ja soittaa, niin tappelu alkaa (kun oma asuntoni on turvassa). Kuulostaa aivan naurettavalta!! Mutta esim. puhelimessa mies saattaa tapellessa karjua OIKEASTI NIIN LUJAA KUIN ÄÄNTÄ LÄHTEE!! Ja hänelle on aivan sama mikä vuorokaudenaika on kyseessä ja mitä naapurit mahtavat asiasta ajatella. :/ Huh, mieheni ja suhteeni kuulostavat ihan kamalalta näin kirjoitettuna. :/

 

Ei ole kuin ajankysymys että sinullekin tapahtuu jotain jos on nyt jo noin lyötävä kaapin ovia yms.
Kehoittaisin sinua puhumaan miehelle että hakisi mielenterveys ammattilaiselta apua. Eihän tuo ole
normaalisti pettyneen ihmisen toimintaa mitenkään. Huutaa voi mutta kun siihen liittyy fyysistä tavaroiden hajottamista,
niin siinä on jo kontrolli toimintaan pettänyt.

 

Ihmissuhde osastolla ärsyttävien ihmisten luettelossa oli seuraava kuvaus:"Raivopää, joka raivostuu vähintään kerran viikossa, ja ikinä ei tiedä mistä nyt räjähtää. Tai raivostuu pikkuasioista. Liikenteessä kun joutuu vähänkään odottamaan että pääsee tien yli tai jos vaikka tavara putoaa maahan. Kamala kiroilu ja sadatus."


Tunnistan itseni niin hyvin tuosta raivopää-kuvauksesta. Silmäni ovat vihdoinkin aukeamassa siihen, että olen vakavasti masentunut. Auta miestäsi hakemaan apua masennukseen, hän itse kärsii oireilustaan paljon enemmän kuin sinä, vaikka tietenkin sinullakin on todella paha olla kun läheinen ihminen on kyseessä. Mutta ajattele niin, että sinulla on sentään ehkä työsi ja harrastuksesi jotka tekevät sinut onnelliseksi; miehesi on luultavasti kadottanut täysin mielihyvän kokemisen taidon eli kaikki hänen elämässään on mustaa. Älä hylkää vaan hanki tietoa masennuksesta esim. netistä niin tunnistat varmasti oirelistoista useita piirteitä miehestäsi. Hänen tilanteensa kuulostaa todella pahalta, ja hän hakee huomiota pahalle ololleen sanomalla "pitäiskö vielä saunan taakse ja ampua"; olen itse tehnyt ihan samalla tavalla kun tuntui ettei avuntarpeeni mennyt läheisilleni perille. Älä sivuuta näin vakavaa asiaa ajattelemalla että hän liioittelee, sillä jos masennus tarpeeksi pahaksi äityy on todellinen vaara siihen että tämä uhkaus toteutetaan.

En minäkään halua saada raivokohtauksia tyhmistä pikkuasioista, kuten muiden autolijoiden töppäilyistä tai maitopurkin putoamisesta, mutta ei sitä pysty ihminen estämään järjellisesti ajattelemalla tai "ottamalla itseään niskasta kiinni" tms. Olen yksin yrittänyt n. 5 vuotta ja oireet ovat aina vaan pahentuneet; ei se ole mikään vaihe mikä menee ohi ilman että siihen puututaan ammattilaisen avulla. Raivoavaa käytöstä voi ehkä vaikea käsittää masennukseksi mutta näin se vain on.

 

Kuullostaa minusta aika lapselliselta käytökseltä. Ei osata tippaakaan käsitellä turhautumista vaan pinna palaa heti. Tuohan on yleistä pikkulapsilla, mutta vanhemmat yleensä opettavat lapsensa malttamaan mielensä...

Minulla kyllä menisi hermot tuohon aika äkkiä. Spontaani reaktioni olisi kiukuttelun ja kiroilun alkaessa karjaista "ÄLÄ MULLE RAIVOA! EI OLE MUN VIKA JOS LIIKENNEVALO ON PUNAINEN!! Voisit aikuinen ihminen hillitä ittes, toi on ihan naurettavaa".

Minullakin on perusnegatiivinen ystävä, hänellä on aina joku asia huonosti eikä koskaan hyvä päivä. Vaikka hän onkin joskus rasittavaa seuraa, jaksan häntä koska hän ei sentään pura muihin pahaa tuultaan kiukuttelemalla kuin kakara.

VOI KETTU!!!!!!!!!!!!!!
Hillitse ittes tosiaan. EIKÖ OO TULLUT MIELEEN ett tommonen raivoaminen ei ole normaalia, ts. ihmistä voi vaivata jokin syvempi ongelma kuin se perkeleen liikennevalo, mutta liikennevaloa voi solvata kun ei osaa käsitellä/käsittää sitä syvempää ongelmaa ja onnettomuutta, masennusta?!!!

 

Minusta tuo on huonoa käytöstä, taustalla voi olla psyykkisiä ongelmiakin. Mielestäni kysyjän ei kannata tuota sietää tai yrittää "auttaa miestään", vaan vaatia parempaa kohtelua tai lähteä omille teilleen. :/