Raivostuminen parisuhteessa

  • Viestiketjun aloittaja vesipallo
  • Ensimmäinen viesti
vesipallo
Alkuperäinen kirjoittaja huonoa käytöstä:
Minusta tuo on huonoa käytöstä, taustalla voi olla psyykkisiä ongelmiakin. Mielestäni kysyjän ei kannata tuota sietää tai yrittää "auttaa miestään", vaan vaatia parempaa kohtelua tai lähteä omille teilleen. :/
Joo, olin jo unohtanut, että täällä on tällainen keskustelu kesken..

Heh, olen varma että mieheni on masentunut.
En usko että hän lämpenee kuitenkaan ajatukselle mistään masennuslääkkeistä ja terapioista. Varsinkaan jos minä ehdotan sitä, sensijaan jos joku muu kaunis nainen häntä auttaa niin heti on niin hövelinä-
Olen itsekin niin masentunut, että en jaksaisi enää mitään.
Tilanne ei ole mennyt paremmaksi eikä huonommaksi, olen tosin alkanut aika helposti huutamaan miehelle takaisin.
Mutta hän kuulemma sanojensa mukaan on mies joka "kiroilee silloin kun vituttaa", ja sitä ei tule kukaan sanelemaan hänelle miltä hänestä saa tuntua. Naurattaa välillä.

Olen tullut siihen tulokseen ettei mieheni halua tosissaan olla kanssani, koska jos minä tekeisin hänet onnelliseksi niin ei hänen tarvitsisi huutaa. Mikä sitä pinnaa kiristää enemmän kuin väärä akka ja surkea duuni. Poistetan yksi elementti vähemmäksi yhtälöstä, jos se miehen mieli siitä paranisi.
Ehkä jossain odottaa häntä jokin vihainen akka, joka kiroilee kun vituttaa ja he elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka, huutaen liikennevaloille ja maitopurkeille. Se on muka aina meidän akkojen tehtävä parsia miesten ongelmia, enpä usko että jos minussa olisi vika niin mieheni alkaisi katselmaan. Sitäpaitsi minulla on myös kärttyinen ja vanhaksipojaksi jäänyt velipoika, jota myöskin minun pitäisi kouluttaa.
taidan sanoa itseni irti tästä helvetistä-

Olen ajatellut jättää hänet.
 
tuttua
Miestäsi et voi parantaa, mutta suosittelen sinulle käyntiä hyvällä psykiatrilla. Masennus on käsittääkseni helppo hoitaa, lääkitys ja terapia auttaa. Kun paranet, voit miettiä, miksi olet kuluttanut itsesi loppuun miehesi raivoamista sietämällä.
 
yyyyyyyyyyyyy
Alkuperäinen kirjoittaja vesipallo:
Ihmissuhde osastolla ärsyttävien ihmisten luettelossa oli seuraava kuvaus:"Raivopää, joka raivostuu vähintään kerran viikossa, ja ikinä ei tiedä mistä nyt räjähtää. Tai raivostuu pikkuasioista. Liikenteessä kun joutuu vähänkään odottamaan että pääsee tien yli tai jos vaikka tavara putoaa maahan. Kamala kiroilu ja sadatus."

Help me please...

Mieheni on juuri tuollainen, että raivostuu esineille ja asioille. Hän ei raivostu kerran viikossa, vaan vähintään kolme kertaa kahdessa päivässä- aivan yhden tekevää, onko kaikki hyvin vai huonosti, vaikka hetki sitten nauroimme ja oli mukavaa niin yhtäkkiä: pam.

Kaupassa hävettää hänen kanssaan kulkea, kun alkaa esim. hidastelevassa kassajonossa huokailemaan ja näyttämään NIIN inhoittavaa naamaa, että ihmiset välillä jopa näyttävät pelkäävän häntä.

Autossa: liikennevaloihin joutuminen on yhtä tuskaa ja marmatusta.
Ei hauku toisia autoilijoita kovin paljoa, mutta on NIIN vittuuntunut, ettei puhettakaan mistään leppoisasta sunnuntaiajelusta: jos ei löydy heti parkkipaikkaa, niin se siitä reissusta sitten.

Kotona: jos esine putoaa, se on maailman vakavin asia. Haukkuu itseään, että näköjään pitäisi viedä "saunan taakse ammuttavaksi" tms., kun ei enää maitopurkki pysy kädessä.
Naama on punainen ja suu IRVESSÄ, hakee paperia, vetää sitä rullan tyhjäksi ja luutuaa kaatuneen maidon: "On se V''TTU jos ei P'RKELE rupea maito pysymään purkissa, vittu laitetaan paperia sitten"

Olen sanonut siitä, kertaalleen jo muutin eri asuntoonkin pakoon hänen typerää raivoamistaan. Hän selittää asiaa huonolla elämäntilanteella. Muutin takaisin kun tilanne näytti rauhoittuvan: sitten näin hänen repineen parhaan paitansa riekaleiksi. Kysyin miksi? No siksi, kun paita "vastusteli päälle pukemista". Eli hän ei ollut saanut paitaa päälle kun hiha oli rutussa, ja oli repinyt sen takia koko paidan riekaleiksi.

Se "huono elämäntilanne" josta hän raivonsa keittää, on kestänyt nyt kaikki 4 vuotta jotka olemme olleet yhdessä. rahatilanne vaihtelee, on hyviä ja huonoja aikoja, raivoaminen on ja pysyy. Alan uskoa, ettei kyse ole ihan pelkästä väliaikaisesta mielenmasennuksesta.

Olen jutellut asiasta hänelle ennenkin, joskus erikoistilanteissa olen etukäteen pyytänyt häntä olemaan raivoamatta, yleensä hän kunnioittaa minulle tärkeitä asioita jos vain huomaan erikseen pyytää. Jos ei, niin taas tavarat lentelevät ja hakkaa vaikka nyrkillä seinään, tai sanallisesti uhoaa kuinka hän vielä näyttää taivaan merkit, jos harmittaa. Jännittävää tässä on se, että minuun tämä ei koske muten kuin ärsyttää vain. Hän ei ikinä ole vielä minuun purkanut kiukkuaan, eikä minun tarvitse häntä fyysisesti pelätä. Kyllästyttää vain ainainen riehuminen, kun ei ole mitään syytä ja paha tuuli tarttuu minuunkin, ei kai sitä voi olla täysin reagoimatta kun toinen vieressä irvistää kuin mikäkin raivohullu petoeläin.

Miten jaksan miestäni? Onko kellään vastaavia kokemuksia?
ihan oikeesti haluat neuvoja täältä? Ettet vain mollaisi jonkun toisen elämää, sen mitä luulet siitä tietäväsi?

 
hei,
Entinen mieheni oli vähän samanlainen tapaus. Raivostui suunnattomasti sellaisista jutuista mitä minä pidin ihan pikkuasioina esim. juuri jonkun esineen tiputtaminen, ruuan palaminen pohjaan, liikenneruuhkat tms. Sitten jossain vaiheessa rupesi raivoamaan myös minulle jos olin vaikka laittanut jonkun astian väärään paikkaan mistä ei sitä heti löytänyt. Loppujen lopuksi miehestä tuli myös väkivaltainen kun ei osannut hallita raivostumistaan, riidan tullessa jos sanoin hänelle jotain ärsyttävää tai haukuin häntä sain turpaani. En nyt sano että kaikki miehet jotka suuttuvat herkästi tai ovat tempperamenttisia ovat väkivaltaisia, mutta itselläni homma meni sellaiseksi....

Tiedän kuinka raskasta on elää tuollaisen ihmisen kanssa kun se raivostuminen voi tulla juuri ihan milloin vain ihan pienimmästäkin asioista. Itselläni ainakin meni monta kertaa kivat yhteiset hetket miehen kanssa aivan pilalle kun toinen suuttuu yhtäkkiä jostain.
 
Pelasta itsesi!
Mulla kanssa edellinen mies aloitti tuolla perusnegatiivisuudella ja raivokohtauksilla, oli myös masentunut mutta ei hakenut hoitoa. Muutamassa vuodessa se raivo alkoi kohdistua tavaroista minuun ja aloin saada nyrkistä naamaani ja muualle kehooni. Ei ole tervettä tuollainen hallitsematon raivo. Miehen omalla vastuulla on auttaa itseään. Kannattaa lähteä suhteesta kun vielä itse jaksaa, tuo nimittäin johtaa siihen, että itsekin uupuu ja masentuu.
 
.......
Olen nainen ja raivosin hallitsemattomasti parin vuoden ajan. Tavaroita rikkoontui ja räyhäsin miesystävälleni. Syynä oli masennus. Onneksi sain siihen hoitoa ja olen nykyisin oma rauhallinen itseni!
 
gii
Tunnistan itseni kuvauksesta, ja voin sanoa että ainut asia joka auttaa itse tilanteessa on huumori..Matkikaa vaikka miehiänne. Esim. jos huutaa tietokoneelle, niin ala huutamaan ja paasaamaan tietokoneelle sinäkin sormea sille heristäen, kuinka tuhma ja ajattelematon se on oikein ollut,yms..Masennuksellakin voi toki olla sormensa pelissä rauvoamisen kanssa, minun kohdalla kyse on puhtaasti huonosta stressinsietokyvystä, tuntuu että joskus maailma kaatuu niskaan. Työelämän puolella ongelmia ei onneksi ole:) Masennuksesta jos puhutaan, niin toisen osapuolen on hyvä heti aluksi tehdä itselleen selväksi, mihin asti hän on valmis menemään toisen auttamisessa ettei huku matkassa jos toisen laiva sattuu jatkamaan uppoamistaan.
 
Suora totuus
Kenenkään aikuisen ihmisen ei tarvitse sietää aikuiselta kumppaniltaan hallitsematonta kiukuttelua ja raivoa. Silloin on kyseessä ihan oikea ongelma, johon kiukuttelijan on itse haettava apua. Nuo opitut käyttäytymismallit eivät poistu itsestään, kiukuttelija tulee vastuuttaa niistä kohtauksista ja vaatia muutosta esimerkiksi eron uhalla.

Kiukuttelijat ja raivoajat. Te toimitte yksinkertaisesti väärin ja ellette muuta toimintaanne, voitte syyttää vain ja ainoastaan itseänne, jos parisuhteenne päättyvät. Puolisonne ei ole äitinne tai isänne, eikä tasavertaisessa parisuhteessa voi edellyttää toiselta ymmärrystä sairaita ja vahingollisia tapoja kohtaan. Myös masennukseen avun hakeminen on teidän omalla vastuullanne. Aikuinen ihminen on vastuussa itsestään - masennus ei voi olla tekosyy väkivallalle tai sillä uhkaamiselle (mitä raivoaminen ketjussa kuvatulla tavalla on). Jos ette muutu omaehtoisesti ja hae apua, on vain ja ainoastaan kohtuullista, että elätte loppuelämänne yksin tai kaltaistenne ihmisp*skojen seurassa.
 
ölkjhgfd
Entinen mieheni oli vähän samanlainen tapaus. Raivostui suunnattomasti sellaisista jutuista mitä minä pidin ihan pikkuasioina esim. juuri jonkun esineen tiputtaminen, ruuan palaminen pohjaan, liikenneruuhkat tms. Sitten jossain vaiheessa rupesi raivoamaan myös minulle jos olin vaikka laittanut jonkun astian väärään paikkaan mistä ei sitä heti löytänyt. Loppujen lopuksi miehestä tuli myös väkivaltainen kun ei osannut hallita raivostumistaan, riidan tullessa jos sanoin hänelle jotain ärsyttävää tai haukuin häntä sain turpaani. En nyt sano että kaikki miehet jotka suuttuvat herkästi tai ovat tempperamenttisia ovat väkivaltaisia, mutta itselläni homma meni sellaiseksi....

Tiedän kuinka raskasta on elää tuollaisen ihmisen kanssa kun se raivostuminen voi tulla juuri ihan milloin vain ihan pienimmästäkin asioista. Itselläni ainakin meni monta kertaa kivat yhteiset hetket miehen kanssa aivan pilalle kun toinen suuttuu yhtäkkiä jostain.

Kysyisin ihan mielenkiinnosta, onko teidän raivopäisillä miehillänne tapana käydä dokaamassa viikonloppuna? Meillä näet tuo pahantuulisuus tuntuu jotenkin liittyvän jonkinlaiseen hitaaseen toipumiseen rankasta viikonlopusta. Oikeesti kun mies tuntuis tarvitsevan viikonloppuna paljon unta ja lepoa työviikon päätteeksi. Siitä vain olen hypoteesini vetänyt, kun viimeisen vuoden aikana ulkona käyminen on harventunut sellaiseen 1x/3kk. Pahantuulisuudet seuraavat näitä ryyppykertoja kuin pms ovulaatiota... ja kestävät vähintään puoli viikkoa. Oikeastaan vasta seuraavana viikonloppuna alkaa helpottaa kun pääsee nukkumaan edellisen viikonlopun univelat pois.
 
ölkjhfghjk
Tunnistan itseni kuvauksesta, ja voin sanoa että ainut asia joka auttaa itse tilanteessa on huumori..Matkikaa vaikka miehiänne. Esim. jos huutaa tietokoneelle, niin ala huutamaan ja paasaamaan tietokoneelle sinäkin sormea sille heristäen, kuinka tuhma ja ajattelematon se on oikein ollut,yms..Masennuksellakin voi toki olla sormensa pelissä rauvoamisen kanssa, minun kohdalla kyse on puhtaasti huonosta stressinsietokyvystä, tuntuu että joskus maailma kaatuu niskaan. Työelämän puolella ongelmia ei onneksi ole:) Masennuksesta jos puhutaan, niin toisen osapuolen on hyvä heti aluksi tehdä itselleen selväksi, mihin asti hän on valmis menemään toisen auttamisessa ettei huku matkassa jos toisen laiva sattuu jatkamaan uppoamistaan.
Minusta se, että et kärsi ongelmasta työelämässä kertoo siitä, että työssä olet eri roolissa kuin kotona. Aikuisessa roolissa. Itsehillintäkykyä sinulla on, muuten menettäisit hermot myös töissä. Erilaiset niksit - huumori ym. käyvät mainiosti kyseeseen uhmaikäisen lapsen kanssa, joka vasta harjoittelee itsehillintää, mutta parisuhteessa ei pitäisi antaa itselleen lupaa asettua lapsen rooliin ja odottaa kumppanilta jämäkän, lempeän ja huumorintajuisen kasvattajan roolia (tai terapeutin). Ei sellaista kukaan pidemmän päälle jaksa. Vastuu stressinsietokyvyn kehittämisestä on aikuisella ihmisellä itsellään. Keinoja löytyy kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Vittuuntunut
Vaikka toinen ihminen saattaa olla paikalla kun ärsyynnyn asioista ja kyllä kiroilen. Niin jos vähän ajattelee voi tämä puoliso tajuta ettei kiroilu ole hänelle kohdistettua eikä kiukku. Mutta ilmeisesti sun on tapana ajatella että olet maailman napa.

Kuullostaa minusta aika lapselliselta käytökseltä. Ei osata tippaakaan käsitellä turhautumista vaan pinna palaa heti. Tuohan on yleistä pikkulapsilla, mutta vanhemmat yleensä opettavat lapsensa malttamaan mielensä...

Minulla kyllä menisi hermot tuohon aika äkkiä. Spontaani reaktioni olisi kiukuttelun ja kiroilun alkaessa karjaista "ÄLÄ MULLE RAIVOA! EI OLE MUN VIKA JOS LIIKENNEVALO ON PUNAINEN!! Voisit aikuinen ihminen hillitä ittes, toi on ihan naurettavaa".

Minullakin on perusnegatiivinen ystävä, hänellä on aina joku asia huonosti eikä koskaan hyvä päivä. Vaikka hän onkin joskus rasittavaa seuraa, jaksan häntä koska hän ei sentään pura muihin pahaa tuultaan kiukuttelemalla kuin kakara.
 
Viimeksi muokattu:
Vittuuntunut
Vaikka toinen ihminen saattaa olla paikalla kun ärsyynnyn asioista ja kyllä kiroilen. Niin jos vähän ajattelee voi tämä puoliso tajuta ettei kiroilu ole hänelle kohdistettua eikä kiukku. Mutta ilmeisesti sun on tapana ajatella että olet maailman napa.

Kuullostaa minusta aika lapselliselta käytökseltä. Ei osata tippaakaan käsitellä turhautumista vaan pinna palaa heti. Tuohan on yleistä pikkulapsilla, mutta vanhemmat yleensä opettavat lapsensa malttamaan mielensä...

Minulla kyllä menisi hermot tuohon aika äkkiä. Spontaani reaktioni olisi kiukuttelun ja kiroilun alkaessa karjaista "ÄLÄ MULLE RAIVOA! EI OLE MUN VIKA JOS LIIKENNEVALO ON PUNAINEN!! Voisit aikuinen ihminen hillitä ittes, toi on ihan naurettavaa".

Minullakin on perusnegatiivinen ystävä, hänellä on aina joku asia huonosti eikä koskaan hyvä päivä. Vaikka hän onkin joskus rasittavaa seuraa, jaksan häntä koska hän ei sentään pura muihin pahaa tuultaan kiukuttelemalla kuin kakara.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä