rakkaus loppui

[miehen masennus]

Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä kohta 5 vuotta. Meidän yhteisen lapsen syntymän jälkeen(2v sitten) Mies alkoi muuttumaan, hänestä tuli inhottava, huusi koko ajan, marmatti, käytti henkistä väkivaltaa, eli kaikkea sitä mitä ei aikaisemmin ollut.
Nyt muutama viikko sitten tuli pohja vastaan ja lääkäri totesi keskivaikean masennuksen, nähtävästi se masennus on päällä ollut jo pari vuotta.
No, on masislääkkeet käytössä ja mies käy puhumassa asioistansa.
Mutta mä pelkään että se on liian myöhäistä.

Ennen diagnoosia ajattelin eroamista, mä en kestä sitä ahdistuneisuutta mikä tuli kun mies oli kotona, huusi lapsille huusi mulle. Mutta nytkun se diagnoosi on ja mies hieman parempi lääkkeiden kanssa, niin musta tuntuu että peli on menetetty, en tunne häntä kohtaan enää mitään.

Mitä mä teen, en mä voi häntä jättääkään ainakaan vielä, se olisi isku päin kasvoja. Mutta mä en ole onnellinen

Neuvoja?

 

[g]

sinuna minä antaisin ajan kulua ennenkä teen päätöksiä. entä jos miehestä tulee oma itsensä ajan kanssa, juuri se johon rakastuit aikanaan?

 

[ap]

Olen miettinyt sitä että onko mahdollista, mä katson häntä niin mä en tunne mitään enää. Pelko on koko ajan päällä että koska hän taas alkaa raivoamaan.
Mä en usko häneen enää. En siis tiedä, mä olen niin sekaisin kuin vai voi olla

 

[viiraska]

Rakkaus tulee ja menee ja tulee taas. Minun neuvoni on että älä jätä. Hoitakaa suhdettanne, siitä saatte molemmat voimia. Ei henkinen väkivalta oikein ole, eikä missään tapauksessa sallittua, mutta nyt jos syy on löytynyt, sen voi hoitaa kuntoon ja saat ehkä entisen miehesi takaisin.
Elämän parasta antia on pitkä, luottamuksellinen parisuhde. Mutta sitä ei saa ilman vaikeuksia ja sitoutumista myös vaikeina päivinä.

 

[ap]

Rakkaus tulee ja menee ja tulee taas. Minun neuvoni on että älä jätä. Hoitakaa suhdettanne, siitä saatte molemmat voimia. Ei henkinen väkivalta oikein ole, eikä missään tapauksessa sallittua, mutta nyt jos syy on löytynyt, sen voi hoitaa kuntoon ja saat ehkä entisen miehesi takaisin.
Elämän parasta antia on pitkä, luottamuksellinen parisuhde. Mutta sitä ei saa ilman vaikeuksia ja sitoutumista myös vaikeina päivinä.

Totta puhut.
Mulla vaan pää hajoaa kohta, tai on jo hajonnut.
Mulla on 3 lasta, 2 ensimmäisestä liitosta, mä olen tämänkin vuoden rampannu joka viikko viemässä 2 lasta tutkimuksiin, perheneuvolaan, puheterapiaan
Joka viikko ravannu omissa tutkimuksissani, fysioterapiassa, terveydentilani on huono, sairastan reumaa ja nivelrikko äityi niin pahaksi etten kykene edes kunnolla kävelemään. Mies tekee 3 vuorotyötä joten kaikki tulee mun niskoilleni, kolmas lapsi, tämä nuorin on korvatulehdus lapsi.
Mä olen se joka tekee, vie tätä perhettä eteenpäin. Ilo on mennyt kaikesta, ja vain sen takia kun äijä tulee kotiin töistä ja alkaa huutamaan että en ole lattioita pessyt vaikka muuten kämppä onkin tiptop. En kykene pesemään lattioita
Nyt kun miehellä todettiin tämä, niin siinä on yksi lisää joka tukeutuu minuun, jota minun pitää viedä eteenpäin.

Mies valittaa mulle koko ajan että hän on väsynyt, mä annan hänen nukkua, minä herään lasten kanssa aamulla, tai yöllä. Minä laitan lapset nukkumaan, minä käyn kaupassa, minä teen ruoan ja mitä ukko sanoo...häntä väsyttää.
Niin perhana minuakin, minua väsyttää olen henkisesti rikki. Mutta pakko kotityöt on tehtävä, pakko lapset ruokkia, kipulääkkeillä mennään päivästä toiseen.

En jaksa!

 

[cougar]

Nyt jotain apuja teille kehiin? Onko sukulaisia tai sit ihan jotain perhetyöntekijää hoitamaan käytännön asioita. Olisko vaikka siivoojasta apua, kun nykyisin saa kotitalousvähennykset ym. Meinaan, ettei toi arki olis niin rankkaa, jaksaisi eritavalla suhtautua tämän hetkisiin ongelmiin. Joskus tulee vaan elämänvaiheita, että on pakko jaksaa ja jos kykenee ajattelemaan jotain muutosta parempaan ja pyrkii siihen, niin sekin on jo jotain... sinuna antaisin vähän ajan kulua ja hommaisin apua noihin kotiaskareisiin.

 

[ap]

Nyt jotain apuja teille kehiin? Onko sukulaisia tai sit ihan jotain perhetyöntekijää hoitamaan käytännön asioita. Olisko vaikka siivoojasta apua, kun nykyisin saa kotitalousvähennykset ym. Meinaan, ettei toi arki olis niin rankkaa, jaksaisi eritavalla suhtautua tämän hetkisiin ongelmiin. Joskus tulee vaan elämänvaiheita, että on pakko jaksaa ja jos kykenee ajattelemaan jotain muutosta parempaan ja pyrkii siihen, niin sekin on jo jotain... sinuna antaisin vähän ajan kulua ja hommaisin apua noihin kotiaskareisiin.

Keskimmäisen lapseni suhteen kun hänellä todettiin käytöshäiriö niin, tein hänestä lastensuojelu ilmoituksen ja ensi viikolla mietitään mitä tukea voitaisiin saada.
Mä vaan kulun loppuun, paremmin menisi jos mies ymmärtäisi, rakastaisi ja huomioisi, mutta ei. Sen sijaan tulee halveksuntaa.
Mulle on tulossa leikkaus kesäkuussa ja jalka on paketissa 6 viikkoa, stressaa ihan hirveästi että kuka pystyy huolehtimaan tästä kaikesta kun minä en voi

 

[Pohdin ja pyörittelen]

Sinä selvästi haluat jättää miehesi. Tässä on jo muutama antanut vinkiksi rauhassa etenemisen KOSKA nyt on tiedossa MIKSI mies on käyttäytynyt kuten käyttäytyi. Lääkitys aloitettu ja elämä helpottanut siltä osin. Sen ymmärrän ja uskon, että sinusta tuntuu ettet jaksa. Mutta hae apua. Etene hissukseen. Ihminen jaksaa kuitenkin aika paljon. Mutta jos tosiaan tuntuu ettei jaksamista ole pätkääkään niin heittäydy yksinhuoltajaksi. En tosian tiedä helpottaako se paljoakaan juuri siihen jaksamiseen...

 

[ap]

Sinä selvästi haluat jättää miehesi. Tässä on jo muutama antanut vinkiksi rauhassa etenemisen KOSKA nyt on tiedossa MIKSI mies on käyttäytynyt kuten käyttäytyi. Lääkitys aloitettu ja elämä helpottanut siltä osin. Sen ymmärrän ja uskon, että sinusta tuntuu ettet jaksa. Mutta hae apua. Etene hissukseen. Ihminen jaksaa kuitenkin aika paljon. Mutta jos tosiaan tuntuu ettei jaksamista ole pätkääkään niin heittäydy yksinhuoltajaksi. En tosian tiedä helpottaako se paljoakaan juuri siihen jaksamiseen...

Kyllä, olen kiitollinen neuvoista mitä täällä on sanottu.
Mutta tuli tarve kirjoittaa mitä mielessä on silti, mikä ajaa mua miettimään ja mitä mä koen jotta voin itsekkin nähdä ne niinsanotusti paperilla rustattuna.

Mä menen ajan kanssa, en aio vielä ainakaan erota, katellaan mitä elämä tuo tullessaan.
Ainoa varma juttu on se että aion ottaa itselleni sitä omaa aikaa nyt, sanokoot mies siihen mitä sanoo

 

[Masentuneen vaimo]

Ap, olen kuullut sanottavan, että jos suhteen alkutaival on auvoisa, mahdolliset vaikeudet tulevat hankalana yllätyksenä, mutta jos vaikeuksissa on ryvetty alusta lähtien, niitä työvälineitä suhteen selvittämiseen ja rakkauden hoitamiseen kertyy eri tavalla.

Itse olen elänyt 13 vuotta enemmän tai vähemmän masentuneen kanssa ja liitossa aika vaikeita olivat vuodet 2 ja kolme ja erittäin vaikeita vuodet 4, 5 ja 6. Kuvailemasi asiat kuulostivat niin kovin tutuilta - tosin minulla olisi kerrottavanani aika paljon raskaampiakin asioita. Olemme selvinneet ja tiettyjen asioiden muuttuessa mieheni on löytänyt elämäänsä mielekkyyttä ja viime vuodet olemme olleet hyvinkin onnellisia. Välillä tunnen ihan huikaisevaa onnen tunnetta perheestäni ja miehestäni.

Voimia sinulle! Masennus, varsinkin miehellä, voi olla melkoisen suuri rasite parisuhteessa, mutta siitä voi todella selvitä.

 

[sama täällä]

Kärjistetysti voisi sanoa, että oman avioliittoni tuhosi miehen sairastama masennus. Sen vuoden aikana, kun etsittiin sopivaa lääkitystä ja apua, paloin ihan loppuun, olin itsekin töistä hetken sairaslomalla. Hoidin yksin ison talon, lapset ja eläimet. Meidän suhteen kaatoi lopulta se, että olimme sanoneet toisillemme ihan liikaa pahoja asioita ja kaikki kunnioitus oli sitä myöten mennyttä. Kun olisi ollut miehen vuoro tukea minua, hän ei enää sitä halunnut. Masennus muutti häntä persoonana ja hän oli ihan eri ihminen kuin ennen sairautta.

Painin hirveiden omantunnontuskien kanssa ennen eropäätöstä, mutta näin vuosi eron jälkeen voi sanoa, että päätös oli oikea - meille molemmille. Olemme paljon onnellisempia näin tahoillamme, lasten asiat hoidetaan yhteisymmärryksessä ja asiat sujuvat paremmin kuin yhdessä ollessamme.

Ei tässä muuta voi sanoa kuin että tuossa tilanteessa todella punnitaan suhteen kestävyys. Olette molemmat sairaita, toinen fyysisesti ja toinen henkisesti, todella toivon että saatte apua arkeenne ennen kuin on liian myöhäistä.