Toggle sidebar

Rakkautta vai anarkiaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja BirgittaBB
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
B

BirgittaBB

Vieras
Minua ärsyttää suunnattomasti mieheni kontrollinhalu. Tai hän sanoo sitä haluksi auttaa tms. mutta minä en näe asiaa niin.

Esimerkkejä: selailen kirjahyllyä, hän kysyy: mitä etsit? Olen tietokoneella messengerissä tms. hän kysyy ketä siellä on, kenelle kirjoittelet?
Menen toiseen huoneeseen, hän huutaa: mihin menet/ mitä teet?

Tuntuu, että saan vain istua lähellä ja olla hiljaa ilman selitysvelvollisuutta. Näinkö se kuuluu avioliitossa ollakin, että joka pihaus pitää etukäteen ilmoittaa ja ikäänkuin hyväksyttää toisella?
Mikä sitä miestä oikeasti vaivaa, pelkääkö minun katoavan olemattomiin, jos en ole koko ajan silmissä tai jos hän ei tiedä tarkasti mitä teen/missä olen? Vai onko sairaalloisen kontrolloiva?

Haluaisin elää riippumattomammin, mutta nyt tuntuu, että tukehdun. Olenko itse liian vapaudenhaluinen avioliittoon?
 
Minun mieheni tekee kaikesta suuren numeron. Mistään ei saisi sanoa mitään, kun se on heti valittamista. Huumorinikin on vakavaa, likimain mustamaalaamista. Itse hän voi huutaa neekeri-sanaa monta kertaa päivässä, vaikka pyydän säästämään lasten korvia.
 
Itse saatan kysyä asuintoveriltani, mitä hän myllää kaapissa, koska 95% kaikki asuntomme tavara ja esine on minun. Hän muutti likaiset sukat kainalossaan luokseni. Eikä aina muista, että minun tavarani on edelleenkin minun, eikä sitä voi sukulaisilleen ilman minun lupaani lahjoittaa.
 
tuosta pitää keskustella. kysymyksessä on juuri itsenäisyys ja itsenäisyyden antaminen. Tietysti sinua alkaa asia ahdistamaan enemmän, kun sitä ajattelet. Toisaalta se voi olla merkki kiintymyksen alenemisesta miestäsi kohtaan. Miehellä on selvä virhekäyttäytyminen kannaltasi.

Vastaavasti ihminen, joka puhuu ja puhuu, käyttää myös valtaa ja haluaa kontrolloida. Tällaisten asioiden taustalla voi olla isojakin henkisiä ongelmia.
 
No tuohon kirjahylly-juttuun voisin sanoa että meidän "perheessä" on kyllä ihan sama tapa molemmin puolin - kyseessä on mielestäni vain TAPA jolla ei välttämättä tarkoita mitään. Ja myöskin saatetaan leikkimielisesti kysyä "mitäs teet?" jos toinen puuhastelee omissa oloissaan pitempään kuin 5-10 minuuttia. Sekin on vain mielestäni hellyttävä tapa osoittaa mielenkiintoa. Tietysti riippuu äänensävystä/tyylistä miten asian esittää...
Tuo mesettäminen on mun mielestä sellainen nykyajan juttu joka ei edes kuulu kypsään parisuhteeseen. Jos ollaan yhdessä jonkun kanssa niin miksi pitää hakea "seuraa" ulkopuolelta - edes mesetämällä ???
 
Mesetän muualla asuvien, aikuisten lasteni, ja ystävättärieni kanssa silloin tällöin, en hae seuraa ulkopuolelta. En näe suurena syntinä yhteydenpitoa muihin ihmisiin nykyajan välinein, tulee halvemmaksikin kuin soitella puhelimella. Ihan vanki tai erakko ei tarvitse olla "kypsässäkään parisuhteessa" käsittääkseni.

Taidatpa olla "joka junaan" samaa sarjaa mieheni kanssa. Minä asun talossa, joka on alunperin hänen, nyt meidän kummankin omistuksessa. Mutta ilmeisesti se ei muuta asiaa miksikään: kaikki on edelleen hänen ja minä olen epäilyttävä vieras, vaikka en mitään ole sieltä vienytkään. Päinvastoin, investoinut huomattavia summia.
 
Ihan miten vaan. Emme ole naimisissa. Mies elää kuin porsas, eikä aina ota osaa perheemme asioihin, mutta minun on otettava. Kannan vastuun monesta asiasta. Huonekalut, astiastot, verhot, matot, ym tekstiilit, tv:t, kahvinkeittimet, kodinkoneet keittiössä, imuri ym siivoustavara... Minä en ole ominut miehen autoa, maksan bensat jos sillä ajan. Maksoin lähes 7 vuotta 90% ruoasta, asunnosta, sähköstä, vedestä. JA lasten menot lähes kaiken. Mutta mies ei tätä laske miksikään. Eikä tarvitsekaan. Eräänä päivänä töistä tullessaan astuu omaan kotiinsa. Saa jatkaa likaisten sukkien keskellä, ihan keskenään.
 
Eihän mesetys tarkota ulkopuolisen seuran hakua. Mä pidän yhteyttä ulkomailla asuviin ystäviini ja paikallisiinkin. Nopea tapa sopia asioista.
Mese on aina auki kun olen kotona, mutta en suinkaan koko ajan puhu ihmisten kanssa.
jos tulee jotain asiaa, voi vaan huikata mesen kautta.
 
Minä en kyllä jaksaisi sitä, että toiselle on jatkuvasti tilivelvollinen. Kyllä minä haluan mennä vessaan tai jääkaapille ilman, että koko ajan pitäisi selostaa, minne on menossa. Jos kumppanini utelisi minulta kuten AP:lta, niin ärähtäisin varmasti aika nopeasti, että anna mun olla rauhassa. Liiallinen yhdessäolo ei sovi minulle. Joka päivä pitää olla ainakin vähän aikaa, että saa olla ihan yksin ajatustensa kanssa olipa se sitten kaupassakäynti, kävelylenkki tai vaikka yksin makuuhuoneessa kirjaa lukien. Kun on välillä yksin, niin sitten jaksaa paremmin nauttia yhdessäolostakin.
 
No sepä tässä ongelma onkin, että ärähtelyni alkaa olla aina vain äreämpää.
Miksi pitää edes "leikkimielellä" olla kyselemässä ja miksi ei kestä puolison itsekseen olemista? Onko se jotain epänormaalia riippuvaisuutta/luottamuspulaa vai mitä ihmettä.

Ei minua häiritse, vaikka hän touhuaa omiaan pihalla tai tallissa tms. Jos on mennyt monta tuntia, voin kysyä, että mitä puuhailit.
 
En koskaan enää kysy mitään asuintoveriltani. Huomenta ja hyvää yötä. Kunnes sekin ilmoitetaan täällä jotenkin kieroutuneeksi tavaksi tai kyttäämiseksi.
 
juuri teillä olisi aihetta pariterapiaan, koska ei missään tapauksessa ole normaalia kysellä toiselta jokaista liikettä. En tiedä voiko sitä ongelmaa poistaa, mutta sitten mies ainakin tietää, että hän tekee väärin eläessään toisen elämää.
 
Jospa se kysely onkin vain tapa pitää puheyhteys yllä ja ottaa toinen huomioon. En tiedä miten ja millaisella äänensävyllä kysymykset esitetään, mutta ehkäpä ne ovat sellaisia, joihin ei edes vastausta odoteta.

Minunkin mieheni on kova kyselemään kaikkea turhanpäiväistä. Tiedän, ettei hän tarkoita tungetella tai udella tai mitään, mutta silti se välillä ärsyttää. Varsinkin, jos kysymykset ovat tuulesta temmattuja ajatusleikkejä tai huuhaa-ideoita, joihin minun todellakin pitäisi antaa joku kekseliäs vastaus tai kertoa omaperäinen näkemys mokomasta höperryksestä. Monesti vastaankin vastakysymyksellä, että odotatko sinä ihan oikeasti, että vastaan tuohon jotain.

Olen aamuäreää sorttia, ja tykkään olla aamulla hiljaa ja heräillä omissa ajatuksissani. Varsinkin se, että heti ensimmäiseksi aamulla tulee suusta joku tyhjänpäiväinen kysymys, johon minun pitäisi repiä energiaa vastatakseni nokkelasti, on raivostuttavaa. Olen ottanut sen linjan, etten sano yhtään mitään.

Olen sanonut asiasta miehelleni - ihan ystävälliseen sävyyn - jolloin emme voineet kuin nauraa aamukeskustelulle, joka minua niin suuresti kiukuttaa:

Mies: "Huomenta, muru."
Minä: "...huomenta..."
Mies: "Nukuitko hyvin?"
(hiljaisuus)
Mies: "Väsyttääkö?"
(hiljaisuus)
Mies: "Otatko kahvia?"
Minä: "...joo..."

Sitten hän menee keittiöön, ja tuo kohta minulle kupillisen höyryävää maitokahvia sänkyyn. Ja kaikki tämä on minusta "ärsyttävää tivaamista heti ensimmäiseksi aamulla, kun ei vielä silmiäkään ole kunnolla auki saanut!". En se ole helppo minäkään... Hoh-hoijaa. Onneksi mieheni on ymmärtäväistä sorttia.

Ei vaan vakavasti ottaen, kyllä minua välillä ottaa pattiin se, että jos olen hiljaa tai vain istun ja tuijotan tyhjä ilme kasvoillani, hän haluaa tietää mitä mietin.

"En mitään."
 
Sama juttu. MIkään ei tee ythä vaivautuneeksi, kuin mies joka kysyy "mitä mietit"..
ja saatan miettiäkin jotain, en vain ole valmis vielä avautumaan siitä.
Siinä sitten keskustellaan siitä mistä keskustellaan, mietitään sitä mitä toinen miettii, aaaargh, tekisi mieli hakea ämpärillinen kylmää vettä ja heittää se molempien niskaan että se miettimiskehä hellittäisi.
 
Itse olen ap:n kanssa samaa sorttia, että ärsyttää ja ahdistaa jos toinen on koko ajan kyselemässä, mitä teet, mihin meet, kuka soitti, mitä puhuitte jne jne.

Viimeisin exäni on hyvä esimerkki tästä. Itse arvosta yksityisyyttä ja sitä että molemmilla saa olla myös omia juttujaan, toisen puheluita ei kuunnella eikä puhelinta tutkita. En myöskään pidä siitä että aina kun puhelimeen tulee viesti niin pitää kysyä kuka oli ja mitä asiaa...ensimmäistä kertaa kun hän kysyi minulta näin, vastasin kohteliaasti että mielestäni asia ei sinulle kuulu, sillä puhelimeni on yksityisasiani. En minäkään häneltä koskaan kysy vastaava, koska se on hänen asiansa mitä kenenkin kanssa viestittelee. Siitäkös riita syntyi...riita sovittiin, mutta hän jatkoi kysymistä ja tivaamista koko suhteen ajan. Hän myös ihmetteli useasti jos laitoin puhelimeni äänettömälle yöksi. Halusin nukkua rauhassa ettei baarista kotiutuvat kaverit herätä meitä turhilla soitoillaan...hän ei tätä ymmärtänyt, riitahan siitä tuli...joka kerta.

Sama meininki jatkui useassa eri tilanteessa. Kenen kanssa olin kahvilla, mitä puhuitte, missä kävit kaupassa, mitä ostit jne jne. Varmasti monen lukijan mielestä vauhkoan ihan turhasta, että tuollainen pyyteetön uteliaisuus vaan kuuluu parisuhteeseen, ettei mitään salaisuuksia pitäisi olla ja toiselle pitäisi kertoa kaikki. No minun sallittakoon olla eri mieltä. Minä arvostan parisuhteessa molemmin puolista luottamusta. Pidän siitä että molemmilla on myös omat kaverinsa ja omat menonsa ja jokaista päivän askelta ei tarvitse toiselle raportoida tai toiselta kysellä.

Mielestäni tuollainen jatkuva kysely vaan tukahduttaa parisuhteen. Niinkuin ap, myös minä ahdistun moisesta. Tulen kiukkuseksi ja loppujen lopuksi tilanne on kuin umpisolmu, etten sitten halua kertoa enää mistään mitään. Jos kyselyt ja utelut pidetään ns. normaalilla tasolla ja annetaan toisen välillä touhuta omia juttujaan puuttumatta niihin, mielestäni silloin parisuhdekkin voi hyvin ja molemmilla on tilaa hengittää.

Vielä palaan tuohon exäni kyselyikään, tälle kaikelle löytyi aika nopeasti myös selitys. Jo alusta asti epäilin että hän epäilee minun pettävän. Kävimme tästä pitkät keskustelut ja sanoin useasti ettei minulla ole mitään aikomusta häntä pettää, luotan häneen koska en kysele koko ajan ja toivon useasti sitä samaa myös häneltä. Mutta ei...jokainen tekstiviesti, jokainen puhelinsoitto oli aivan varmasti vieraalta mieheltä. Kahvilla kävin aivan varmasti jonkun miehen kanssa kuin ystävieni. Ihmettelin asiaa, että miten ihminen voikaan olla noin mustasukkainen, kun en siihen mielestäni mitään syytä anna. Suhteemme loputtua sekin tuli selville...hän oli pettänyt minua:)

ap:lle vielä...sinä olet vapaudenkaipuinen niinkuin minäkin, siinä ei ole mitään väärää. Miehesi ei vaan taida olla:)
 
Hauskoja kommentteja, en ole yksin "ongelmineni".
Ei minustakaan parisuhteessa saa olla suuria salaisuuksia, mutta ei joka ajatuksenpuolikastakin pidä toisen kanssa jakaa.

Tuosta selittämisen pakosta tulee mieli, että pitäisi tehdä jotain muuta kuin mitä teen, järkevämpää/parempaa. Saattaahan se olla keino pitää puheyhteyttä, mutta minun kohdallani se ainakin sulkee suun totaalisesti. En osaa edes sanoa hänelle selkeästi, mikä tässä häiritsee. Hän pahoittaa mielensä, sanoo tarkoittavansa vain hyvää ja haluaa auttaa yms.
 
Mies saattaa myös minulta kysyä, että mitä mietit, etenkin jos ollaan nukkumaan menossa! No, siihen aikaan en oikeastaan mieti enää mitään muuta kuin nukkumista sanonkin hänelle, että "en mitään" tai "nukkumista". Niin mies jatkaa vain, että "Kyllä sinulla on nyt jotain ihan varmasti mielessä", ja monesti saan KEKSIÄ jonkun aiheen.

Ongelma on siinä, että mies on illan virkku ja tykkää keskustella tuntikausia pedissä ennen nukkumaan menoa; itse haluaisin taas välittömästi mennä nukkumaan. Koska jos aloitan jonkun mielenkiintoisen keskustelun hänen kanssaan, niin uniaika menee ohi, enkä saa enää sen jälkeen unta.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa