Hae Anna.fi-sivustolta

Rapumiehet?

Viestiketju osiossa 'Tähtimerkit' , käynnistäjänä leijonasinkku, 17.08.2005.

  1. Minun rapumieheni ainakin on lempeä, kiltti ja lojaali. Joustaa yhteisen hyvän eteen ja tekee asioita kotona mielellään. Palvelee aidosti ja omasta halustaan. Tunteista on vaikea puhua ja vaikeista asioista ylipäätään.Ne vain vaietaan ja ohitetaan. Elämä on yksinkertaista, helppoa ja luotettavaa. Pieni miinus on alkoholiin menevyys, mutta on siinäkin halunnut selvästi tulla vastaan huomattavan paljon. Passiivisempi ja hitaampi minua, mikä joskus rasittaa, mutta muistan silloin aina niitä hyviä asioita joita tuo rauhallisuus myös tarkoittaa. Minun kanssani hänellä on lehmän hermot ja lempeä huumorintaju. Parasta on luottamus: mustasukkaisuutta ei pätkän vertaa. Ihana sängyssä. Hänellä on muistaakseni kuu skorpionissa. Ehkä olen ansainnut kohdalleni tuollaista sisäänpäinkääntyneisyyttä tunne-elämässä hänen ihmisrakkaudestaan ja sosiaalisuudestaan huolimatta. Hänen sisäistä maailmaansa en voi sanoa juuri tuntevani. Sen jotenkin aavistan, että se lienee herkkä ja aistikas.

    Aiempi mies oli leijona. Lienenkö jäänyt rapuuni kiinni juuri tuon päinvastaisuuden vuoksi aiemman suhteen repivyyden takia. Voi sitä ainaista itsetehostusta. Kehua olisi pitänyt kaiken aikaa kuin pientä lasta: Voi miten tuli hieno kakka! Valtataistelua, mustasukkaisuutta, asioiden rikki puhumista, ongelmien tekemistä, ylileveää ja vauhdikasta elämää, kuin olisin ollut näyttämöllä statistina ja yleisönä koko maailma.
    Täydellinen ei ole kukaan, eikä täydellistä suhdetta. Minussa on paljon hiottavia puolia ja jos joku minun kanssani pärjää se on varmasti tämä rapu.
     
  2. Leijonaneito34 Vierailija

    Ei helvetissä sovi, välttele mielummin niin säästyt ainaisilta väärinymmärryksiltä :-\
    Rapumiehellä on mielestään oikeus loukata toista ja jatkuvasti itse loukkaantua kaikesta, on sellainen Neiti mieheksi, että huh'huh. Vaativa, mutta häneltä ei saa vaatiayhtikäs mitään tai on riita taas pystyssä. Valittaa, arvostelee yms...mutta sinun täytyisi palvoa häntä. Hohhoijaa, paljon olisi vielä sanomista, mutta jätetään tähän.
    Tämä vain minun kokemukseni ja mielipiteeni, en tarkoita lytätä koko Rapukansaa :-D
     
  3. Pettäviä valehtelijoita.kovia arvostelemaan muita mutta itse on täydellinen.hyvin narsistinen luonne.en ota enää ikinä.kaikki vika aina muissa.eukko nalkuttaa mutta itse ei tee kuulemma mitään joka johtaa sanomisee.tekee lapsia ympäriinsä muttei jaksa yhdestäkään huolehtia ja ottaa vastuuta.naisen pitäisi olla pelkkä passaava äiti joka huolehtii aivan kaiken kun herra itse juoksee vieraissa ja kyttää muita naisia kaupungilla.tämä mies ei myöskään häpeile mitään.esim sitä että flirttailee avoimesta muiden naisten kanssa ja kehuu muita naisia yms ottaa kontaktia.
    Elämäni eka ja vika rapu. Tälle miehelle ei riitä mikään.vaikka saisi kaiken naiselta kotona ja vaikka nainen olisi miten hyvä ja hyvännäköinen tahansa.mikään ei riitä.aina on oltava uutta kalaa koukussa.kolmas seurustelusuhteeni ja ykskään miehistäni ei ole ollut vielä vastaavanlainen eikä yhtä röyhkeä luonteeltaan.
    Suhteet päättyneet aivan muista syistä.
    Mutta empä ole kuulemani mukaan ensimmäinen joka on ravusta samaa mieltä!!! En ota enää ikinä.
     
  4. Täällä rapumies kirjoittelee :) Kerron itsestäni ja luonteestani. Elikkäs kyllä :D Tunteellinen on ja tunnekuohuja tulee mutta itsekkin sen tiedän ja mököttäminen onnistuu, mutta keskustelu taitoinen nainen kyllä saa tästä heti riipastua irti :) Hymy kasvoilla melkein aina enemmän. Ja tällä ravulla on itsevarmuutta puhua asioista ja hyvänä puolena näkisin sen että tarkkanäköinen toisen mielenalaan. Tunteikkuus näkyy varsinkin makkarin puolella.. Silloin ei aina tärkeintä ole se että itse saa, vaan toisen nautinto :) Sen kun vaistoaa niin johan on ilotulitusta mielentilassa itsellä :)

    En tiedä mistä oletta omat ravunne löytäneet, mutta todellakin yksi asia mihin voi luottaa on se että omaa perhettä ei lähdetä sekoittamaan kolmansilla pyörillä.. Ja kolme rapumiestä kaverina niin sen lojaalimpia kumpaneita ei tarvitse etsiä :) kavereina mitä parhaimpia koska luottamus on syvää, kunhan se on ensin ansaittu. :) Ystävällinen ja kohtelias sekä huomioon ottava on ainakin sellaisia piirteitä mitä itsessäni ja näissä kavereissa on selvästi samaa :)

    Itse olen parisuhteessa se osapuoli jolla se kuudes aisti on toiminut ja se että toisen tunnetila onnistutaan havaitsemaan ihmeellisen tarkasti on luonut tilanteita joissa todellakin toinen on ihmeissään että mistä tiesit.. Pettäämään en ikinä ole alkanut ja en ala. Luottamus asiat on tärkeitä ja sen kyllä kanssa on elämän aikana myös tapeltu. Mutta kun on varma toisesta ja se luottamus on löytynyt molemmilla. Niin takuu varmasti toinen myös näkee ne positiiviset puolet. Uhrautuvaisuus toisen puolesta ja vakaa tuki joka seisoo tilanteessa kuin tilanteessa takana varmasti taattu. Keskustelu taidot on kyllä itselle tärkeitä toisessa ja tosiaan väärä sana toiselta saattaa saaha herkkyyden esille ja kovuudenkin. Mutta toimii myös sekin että kilpi ja sakset tipahtaa saman siliän tien kun sieltä tulee myös se maaginen sana kumppanilta. Minä sinua rakastan.. Toiminut aina.. Jo loppu riidat ja huono päivä muuttui kuin salama kirkkaalta taivalta aurinkoiseksi. Tunteellinen.. Mutta jos et sitä tarkoita välttele, nimittäin rapu luultavasti on sen havainnut jo.. Ja siitähän se melske sitten saattaa johtuakkin. Ei todellakaan helpoin ihminen varmasti vieressä alkuun. Mutta kun töitä jaksaa molemmat parisuhteen eteen tehdä edes jonkusen verran, niin varmasti tulet nauttimaan kyydistä molemmat! Leijona naisen kanssa ollessani muistan sen aina että peti hommissa ei todellakaan pelkoa ole ettei hommat toimisi
    ;) ja vahva luonne kun kohtaa herkkyyden niin kyllä siellä välillä varmasti ristiriitoja syntyy. Mutta rakastan itse temperamenttisia naisia, eipähän tarvi arvuutella harmittaako vai ei, kun asiat on käyty läpi niin varmasti se on muualla näkynyt sitten ;)

    On niitä lojaalejakin rapuja ja varmasti niitä meneviäkin.. Mutta auta armias kun löydät sieltä sen oikean tyylisen rapumiehen.. Nautintoa on edessä ja yhteinen taival ei todellakaan ole tylsää ;) ja mies joka tekisi puolestasi mitä vain on taattu..
     
  5. Anna.fi-toimitus Administrator Ylläpidon jäsen

    liittynyt:
    05.04.2013
    Viestejä:
    70
    Saadut tykkäykset:
    17
    Millaisen naisen rapumies (22.6.−22.7.) haluaa?
    Rapu kaipaa syvällistä parisuhdetta. Hän hakee hellää mutta jämerää naista, omaa kuningatartaan.

    Tällainen nainen on rapumiehen makuun:
    • ymmärtäväinen
    • myötätuntoinen
    • sitoutuva
    • perhekeskeinen
    • kiltti
    • rauhallinen
    • hyväkäytöksinen
    • lojaali
    • uskollinen
    • hellä
    • vahva

    https://anna.fi/horoskoopit/horoskooppimerkit/millaisen-naisen-rapumies-haluaa

    Lue kaikkien horoskooppimerkkien kuvaukset: Tällaisen naisen mies haluaa horoskooppimerkin mukaan
     
  6. Ravunkaa Vierailija

    Mulla on pitkä suhde ravun kanssa ja tämä siis vesimiesnaisen kokemus, että näkökanta on siis tästä suunnasta katsottu.

    Mun rapuni: hellä, herkkä ja ailahtelevainen. Rakastaja. Sängyssä rakastaja, muutenkin rakastaja. Paljon olen rakkautta saanut. Mun ravulla ei ole mitään silmää sisustukselle. On kyllä siisti ja hygieeninen, mutta keräilijä. Kaikenlaista tavaraa laatikoissa ja niitä laatikoita on paljon. Ei osaa luopua mistään; tavaroista tai ihmisistä. Haluaa omistaa ja kahlita. Vaikka onkin koti-ihminen, niin mun rapu on hyvin vähän kotona: menee kokouksissa, työmatkoilla ja auttamassa ystäviään. Sosiaalinen, mutta vaikka menee ja touhuaa niin on kyllä ehdottomasti uskollinen ja turvallinen. Mä en koskaan ole epäillyt tätä. Kerran oli pussannut jotain kännissä (epäilen kyllä, että tyttö oli pussannut tätä miestä), ja kertoi siitä heti mulle. Alkoholia ei ole juonut, kun tämän yhden kerran, eikä se siis sopinut hänelle ollenkaan. Makeanpersoja ovat; eivätkä kovin liikunnallisia. Eikä tällä miehellä ole mitään tyylitajua - hölmö pukeutumistyyli. Mitä enemmän yrittää, niin sitä kirjavemmaksi menee, joskus saa hävetä, ja pitää valita vaatteet uusiksi. Vähän höntti hän on kaikinpuolin, mutta hauska.

    Hyvä ja lämmin isä, mutta ei osaa/viitsi laittaa ruokaa joten jos iskä hoitaa niin lapset syö pizzaa.

    Tosi ailahtelevainen on joo ja tuo työt kotiin. Sopii naiselle, joka on kiltti, hellä (tykkää rapsutuksesta ja silityksestä), kodinhengetär, mutta myös salonkikelpoinen. Rapu tykkää hallita, joten naisen olis hyvä antaa ravun tehdä päätökset. Haluaa olla The Boss.

    Ajattelee aina rakastaan ja tuo kukkia, suklaata, kosmetiikkaa, vaatteita, koruja jne, mutta oikeasti ei opi ikinä esim sitä mistä kukista nainen tykkää vaan tuo aina niitä ruusuja.
     
  7. kg1 Vierailija

    Horoskoopeilla ei oikeasti ole mitään tekemistä sen kanssa millainen ihminen on. Käykö vieraissa vai ei. Tekeekö ruokaa vai ei...Puhuuko, pussaako vai ei. Uskooko joku näihin horoskooppeihin oikeasti. Että niistä kiinni kenen kanssa parisuhde onnistuu vai ei. Älä kysele mitään horoskooppeja, alat päässäsi muodostaa heistä jotain ihan omaa käsitystäsi. Persoona on persoona. Ei horoskooppi.
     

Suuri kesähoroskooppi 2017: Rakkaus, työ ja terveys

Tilaa Annan uutiskirje!

Annan uutiskirje tuo sähköpostiisi uusimmat artikkelit, testit ja kilpailut.

Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti