Raskaana ja jo nyt kysellään milloin lapsi hoitoon

["huhhuh"]

[QUOTE="mie";30268562]Äitinä ei kannata olla mielensä pahoittaja...

Mutta joo. Hyvä että raha-asiat mallillaan. Miksipä sitten et opiskelisi ja miehesi jäisi hetkeksi kotiin esim kun lapsi on se vuoden? Soisihan miehellesikin mahdollisuuden olla lapsen kanssa ja sinä saisit samalla opinnot loppuun?

Ei siinä, jokainen tekee miten haluaa. Henkkoht vaan hieman "ärsyttää" se että ÄITI on se oikeutettu viettämään lapsen kanssa ensimmäiset vuodet. JA juuri tämä äiti kynsin ja hampain pitää kiinni oikeuksistaan. Vaikkakin lapsella voisi olla oikeus olla isänsäkin kanssa ja toisaalta monelle miehellekin tekisi hyvää hetkeksi hellittää oravanpyörästä. JA millainen esimerkki tuo onkaan lapselle...Ja äidin taistelu omasta oikeudesta alkaa jo ennen syntymää.

Ihan noin tiedoksesi, ani harva vie lapsensa 10kk hoitoon nykyään. En tiedä mistä nyt olet saannut käsityksen että noin on. Luulisi jos alaa olet opiskellut että tilastot on tuosta tuttuja...

Itse olen ikäpolvea jolloin lapset vietiin hoitoon 6kk vanhoina. Hyvä vai en, en tiedä sanoa. Mutta tuskin rikki olen siitä mennyt. Nykyään on hienoa kun voi valita, ja ennen kaikkea korottaisin isien osuutta pikkulapsiarjessa.[/QUOTE]

Tottakai mieskin voi jäädä meillä kotiin. Mutta ideana on se että lapsi ei siis kovin pienenä joutuisi hoitoon. Jos olisi pakko laittaa niin aikaisintaan 1,5v laittaisin hoitoon mutta mieluiten raja olisi se 2v.
Ja tiedän kyllä että nykyään kovin moni ei tuon ikäistä vielä hoitoon laita. Enhän ole niin sanonutkaan? Vaan kysyin onko muut törmänneet tommoiseen kummasteluun, että "mikset laita jo 10kk vanhaa hoitoon" tai vastaavaa. Mutta toisaalta meillä ei hirveästi opiskella tilastoja siitä kuinka vanhana lapset menevät Suomessa hoitoon, en opiskele miksikään päiväkotiohjaajaksi tms vaan tulen työskentelemään lähinnä erityislasten parissa (terapioissa, laitoksissa jne), joilla on esim. kommunikaatio-ongelmia, autismia, liikuntarajoitteisuutta yms.

 

["huhhuh"]

[QUOTE="vieraana";30268569]Kymmeniä tuhansia säästössä vaikka toinen on opiskelija? Olis kyllä kiva tietää miten tuo tehdään?[/QUOTE]

Niin, säästöjä löytyy. Asiahan ei tänne kuulu, mutta niistä useampi tonni on ihan itse säästöön saatu, mutta ei kyllä koko rahaa. Esimerkiksi miehelleni on tullut säästöjä jo siitäkin, että hänen isänsä on kuollut ja hänen äitinsä on saanut aikamoiset tuet ja korvaukset siitä hyvästä, mutta laittanut joka ainoan pennin vuosien varrella pojalleen säästöön. Asiaa en halua sen enempää puida. Ja ei ole pelkästään miehellä säästöjä siis, myös itselläni on, katsos jotkut ovat voineet ihan vain säästää rahaa jo muksusta asti. 12-vuotiaasta asti olen myös tehnyt jotain pikkuhommia mistä on saanut rahaa, mm. lapsenvahdin tehtäviä, lasten kerhojen vetämistä, yms, ja kun ne hilut on laittanut säästöön vuosien varrella niin kyllä niistä on ihan hyvin kertynyt..

 

["huhhuh"]

[QUOTE="vanhempi";30268579]Johtuiskohan tuo elämän kokemuksesta? siitä että elämää vähän pidempää katsellut tiedostaa sen että asioita KANNATTAA hieman mietiskellä etukäteen. Sehän nykymaailman nuorten kompastuskivi on, mitään ei ennakoida vaan eletään tässä hetkessä ja sitten kummastellaan että mikä menikään pieleen kun hommat kusee.

Joo, miehesi elättää sinut nyt. Olet kovin varma hänen työstään. Jep. Niin oli kaikki Nokian insinöörien vaimotkin. Eihän työn pitänyt loppua koskaan.. Ja ei, miehen ei pitänyt sairastua. JA ei eron ei pitänyt tulla. Ei elämää toki voi negaatioiden päälle rakentaa. Mutta kun on vastuussa lapsesta, mielestäni ei ole väärin ennakoida. Eri asia kun on vastuussa vaan omasta pärjäämisestä. Istu peilin eteen ja mieti, miten selviätte jos perheen ainoa tukijalka pettää. Selviättekö? Vai pitäisikö sinunkin hieman varautua. Lapsesi vuoksi?[/QUOTE]

ENkö muka ole miettinyt asioita? Jään vauvan kanssa kotiin, ja kun lapsi kasvaa, niin hän menee päiväkotiin tai perhepäivähoitajalle, minä vedän opinnot loppuun, ja toivottavasti sitten astun työelämään (ainakin alalla, johon kouluttaudun, tällä hetkellä on runsaasti työpaikkoja).

Ja mistä ihmeestä olet saanut päähän että mies elättää minut nyt? Elättää minut miten? Mulla on opintolaina, opintotuki, ja lisäksi työskentelen henkilökohtaisena avustajana mistä tulee muutama lisäsatanen joka kuukausi. Ja maksan kyllä kaikki menoni ihan itse, samoin oman osuuteni vuokrasta ja sähkölaskusta. Tietty tulot pienenee kun vauva syntyy ja jään kotiin, mutta jopa niilläkin rahoilla pystyisin itse maksamaan kaiken, tosin minun ei tarvitse, koska ollaan PERHE, ja mies haluaa maksaa asumisesta yms isomman osan kun toinen on kotona pienellä rahalla hoitamassa vauvaa.

Tottakai voi käydä niin että työpaikalta loppuu työt, firma menee konkkaan, tms. Tai että tulee se ero. Mutta en minä halua koko ajan suunnitella raha-asioita jne ajatellen, että "säästän tämän verran nyt, siltä varalta, että sitten jos se ero tulee ja tuo Pekka tuosta lähtee...". Olisi aika kurjaa elämää. Mutta tottakai jokainen tiedostaa että tuollaisia asioita VOI sattua. Voi käydä niin että puoliso kuolee kolarissa työmatkalla, ero tulee, tai mitä tahansa.

Eli en ymmärrä miksi puhut ilmeisesti miehestä perheen tukijalkana, kun pärjäisin tarvittaessa yksinkin rahallisesti ja turvaverkkoakin löytyy runsain mitoin. Eli millä tavalla minun pitäisi varautua? Meillä on säästöjä, parisuhde kunnossa, miehellä työpaikka, ja kun saan itse koulutuksen loppuun niin varsin suurella todennäköisyydellä löydän koulutukseni mukaista työtä.

 

[Ken guru]

[QUOTE="huhhuh";30268677]Niin, säästöjä löytyy. Asiahan ei tänne kuulu, mutta niistä useampi tonni on ihan itse säästöön saatu, mutta ei kyllä koko rahaa. Esimerkiksi miehelleni on tullut säästöjä jo siitäkin, että hänen isänsä on kuollut ja hänen äitinsä on saanut aikamoiset tuet ja korvaukset siitä hyvästä, mutta laittanut joka ainoan pennin vuosien varrella pojalleen säästöön. Asiaa en halua sen enempää puida. Ja ei ole pelkästään miehellä säästöjä siis, myös itselläni on, katsos jotkut ovat voineet ihan vain säästää rahaa jo muksusta asti. 12-vuotiaasta asti olen myös tehnyt jotain pikkuhommia mistä on saanut rahaa, mm. lapsenvahdin tehtäviä, lasten kerhojen vetämistä, yms, ja kun ne hilut on laittanut säästöön vuosien varrella niin kyllä niistä on ihan hyvin kertynyt..[/QUOTE]

Vaikutat fiksulta ihmiseltä. Mielestäni päätös hoitaa lapsi/lapset kotona ainakin 2-v ikään asti on järkevä. Meillä näin on toimittu, ja on ollut kaikin puolin hyvä ratkaisu.

Vaikket neuvoja varmasti tarvitsekaan, niin sen verran vaan sanon, että meillä mies on ollut lasten kanssa kotona hoitovapaalla ja osittain vanhempainvapaallakin. Edellisestä oli 7kk, ja tästä nyt 2kk vauvasta jää myös kotiin (tammikuusta) koska minä opiskelen. Miehen kotona olo on osoittautunut ihan järjettömän hyväksi ratkaisuksi. Miehelle puolen vuoden breikki töistä tekee usein hyvää, puhumattakaan niistä väleistä mitä lapsen ja isän välille tulee. Lisäksi äitinä pääsee myöhemminkin helpommalla kun mies osaa pyörittää kotia alusta loppuun .

Enkä nyt tarkoita etteikö miehet osaisi tehdä muuten kotona mitään.

 

[Ken guru]

[QUOTE="huhhuh";30268716]ENkö muka ole miettinyt asioita? Jään vauvan kanssa kotiin, ja kun lapsi kasvaa, niin hän menee päiväkotiin tai perhepäivähoitajalle, minä vedän opinnot loppuun, ja toivottavasti sitten astun työelämään (ainakin alalla, johon kouluttaudun, tällä hetkellä on runsaasti työpaikkoja).

Ja mistä ihmeestä olet saanut päähän että mies elättää minut nyt? Elättää minut miten? Mulla on opintolaina, opintotuki, ja lisäksi työskentelen henkilökohtaisena avustajana mistä tulee muutama lisäsatanen joka kuukausi. Ja maksan kyllä kaikki menoni ihan itse, samoin oman osuuteni vuokrasta ja sähkölaskusta. Tietty tulot pienenee kun vauva syntyy ja jään kotiin, mutta jopa niilläkin rahoilla pystyisin itse maksamaan kaiken, tosin minun ei tarvitse, koska ollaan PERHE, ja mies haluaa maksaa asumisesta yms isomman osan kun toinen on kotona pienellä rahalla hoitamassa vauvaa.

Tottakai voi käydä niin että työpaikalta loppuu työt, firma menee konkkaan, tms. Tai että tulee se ero. Mutta en minä halua koko ajan suunnitella raha-asioita jne ajatellen, että "säästän tämän verran nyt, siltä varalta, että sitten jos se ero tulee ja tuo Pekka tuosta lähtee...". Olisi aika kurjaa elämää. Mutta tottakai jokainen tiedostaa että tuollaisia asioita VOI sattua. Voi käydä niin että puoliso kuolee kolarissa työmatkalla, ero tulee, tai mitä tahansa.

Eli en ymmärrä miksi puhut ilmeisesti miehestä perheen tukijalkana, kun pärjäisin tarvittaessa yksinkin rahallisesti ja turvaverkkoakin löytyy runsain mitoin. Eli millä tavalla minun pitäisi varautua? Meillä on säästöjä, parisuhde kunnossa, miehellä työpaikka, ja kun saan itse koulutuksen loppuun niin varsin suurella todennäköisyydellä löydän koulutukseni mukaista työtä.[/QUOTE]

Älä tuota kuuntele. Se on juuri kaksplussaa parhaimmillaan. Teillä on KAIKKI asiat kunnossa, KAIKKI suunniteltu tosi hienosti ja järkevästi, ja SILTI joku valopää yrittää käntää kaiken negatiiviseksi ja keksiä jotain "parempia" ratkaisuja teille . TODELLA koomista!!

 

["huhhuh"]

Vaikutat fiksulta ihmiseltä. Mielestäni päätös hoitaa lapsi/lapset kotona ainakin 2-v ikään asti on järkevä. Meillä näin on toimittu, ja on ollut kaikin puolin hyvä ratkaisu.

Vaikket neuvoja varmasti tarvitsekaan, niin sen verran vaan sanon, että meillä mies on ollut lasten kanssa kotona hoitovapaalla ja osittain vanhempainvapaallakin. Edellisestä oli 7kk, ja tästä nyt 2kk vauvasta jää myös kotiin (tammikuusta) koska minä opiskelen. Miehen kotona olo on osoittautunut ihan järjettömän hyväksi ratkaisuksi. Miehelle puolen vuoden breikki töistä tekee usein hyvää, puhumattakaan niistä väleistä mitä lapsen ja isän välille tulee. Lisäksi äitinä pääsee myöhemminkin helpommalla kun mies osaa pyörittää kotia alusta loppuun .

Enkä nyt tarkoita etteikö miehet osaisi tehdä muuten kotona mitään.

No neuvot on kyllä aina tervetulleita ja on kiva kuulla millaisia ratkaisuja muut on tehneet.
On meillä alustavasti ollut puhetta että mieskin haluaisi johonkin väliin olla lapsen kanssa kotona jonkin aikaa, koska työ mitä hän tekee on kuitenkin aika raskasta hommaa fyysisesti (päivästä riippuen) ja mies on jo harmitellutkin, että kun toisinaan on työpäivän jälkeen väsynyt, niin sitten kun vauva tulee niin hän haluaisi pitää vähän taukoa hommista, niin jaksaisi sitten jonkin aikaa panostaa ihan vain perheeseenkin töistä murehtimatta.
Mutta ensialkuun minä olisin se joka jää vauvaa hoitamaan, kun vauva on ihan pieni, ja jos imetys onnistuu jne niin aika tiiviisti se pieni vauva on äidissä kiinni.

 

["huhhuh"]

Älä tuota kuuntele. Se on juuri kaksplussaa parhaimmillaan. Teillä on KAIKKI asiat kunnossa, KAIKKI suunniteltu tosi hienosti ja järkevästi, ja SILTI joku valopää yrittää käntää kaiken negatiiviseksi ja keksiä jotain "parempia" ratkaisuja teille . TODELLA koomista!!

Nojoo, pitäisi vain jättää omaan arvoonsa (yleensä onnistuukin hyvin) mutta pistääkö sitten hormonit ärsyyntymään helpommin Mutta itsekin olen sitä mieltä että kyllä meillä on suunnitelmat kunnossa ja tosiaan vaikka kävisi niin että erottaisiinkin (epäilen tuota, mutta kun "kaikki on mahdollista") niin siinäkin tapauksessa pärjäisin. Ja isä ei kyllä lähtisi lapsen elämästä silloinkaan pois.

 

[Ken guru]

[QUOTE="huhhuh";30268756]No neuvot on kyllä aina tervetulleita ja on kiva kuulla millaisia ratkaisuja muut on tehneet.
On meillä alustavasti ollut puhetta että mieskin haluaisi johonkin väliin olla lapsen kanssa kotona jonkin aikaa, koska työ mitä hän tekee on kuitenkin aika raskasta hommaa fyysisesti (päivästä riippuen) ja mies on jo harmitellutkin, että kun toisinaan on työpäivän jälkeen väsynyt, niin sitten kun vauva tulee niin hän haluaisi pitää vähän taukoa hommista, niin jaksaisi sitten jonkin aikaa panostaa ihan vain perheeseenkin töistä murehtimatta.
Mutta ensialkuun minä olisin se joka jää vauvaa hoitamaan, kun vauva on ihan pieni, ja jos imetys onnistuu jne niin aika tiiviisti se pieni vauva on äidissä kiinni.[/QUOTE]

Meilläkin on siis jäänyt tai jää kun lapset ovat n. 7kk ikäisiä, ettei nyt sentään ihan heti, vaikkei tuokaan nyt mikään hurjan vanha ikä ole. Minä kun tuosta en ole enää imettänyt niin on voitu tehdä niin.

 

[Ken guru]

[QUOTE="huhhuh";30268759]Nojoo, pitäisi vain jättää omaan arvoonsa (yleensä onnistuukin hyvin) mutta pistääkö sitten hormonit ärsyyntymään helpommin Mutta itsekin olen sitä mieltä että kyllä meillä on suunnitelmat kunnossa ja tosiaan vaikka kävisi niin että erottaisiinkin (epäilen tuota, mutta kun "kaikki on mahdollista") niin siinäkin tapauksessa pärjäisin. Ja isä ei kyllä lähtisi lapsen elämästä silloinkaan pois.[/QUOTE]

Joo, ehkä nyt ei kannata tuollaisia miettiä kuitenkaan . (Eiköhän täällä Suomessa jokainen pärjää jos jotain tapahtuu). Elätte elämässänne upeaa aikaa!

 

["zxc"]

Niin kuin itse kerroit, niin anoppisi kokemukset perustuvat siihen, että lapsi viedään aikaisin hoitoon. Sinun perheessäsi on taas ollut toinen tapa. Mutta anoppi siis puhuu ja puolustaa sitä tapaa, mikä hänellä on ollut. On varmaan kokenut sen hyväksi.

Itse olin tässä samassa tilanteessa, paitsi, että vielä miehenikin oli anopin kannalla. Hän ei ollut nähnytkään muunlaista mallia. Pidin kuitenkin puoleni ja kustansin kotonaoloni niin kauan kuin lapsi oli 2 v 2 kk. Senkin jälkeen podin huonoa omaatuntoa, kunnes lapsi täytti 3 vuotta. (Meillä olisi ollut taloudellisesti mahdollista pitää lapsi kotona vielä sen 10 kk). Mies ei ajatellutkaan jäädä kotiin hoitovapaalle, koska se ei hänen "tuntemaansa" maailmaan mahtunut. Jälkikäteen hän on kiitellyt sitä, että pidin pääni/käänsin hänen päänsä siihen, että olin kauemmin kotona kuin vain vajaan vuoden.

Mutta tarinallani yritän kertoa sitä, että te perheenä teette päätöksen. Toki kannattaa kuunnella kokeneempien neuvoja, mutta niihin pitää suhtautua varauksella. Tärkeintä on olla sujut oman päätöksensä kanssa. Niitä ei edes tarvitse puolustella. Voi vain todeta, että me olemme suunnitelleet näin.

 

[höhhh]

Hohhoijjaa mitä vastauksia taas. 2 vuotta poissa työelämästä ei kyllä kaada kenenkään loppuelämän taloutta, tai sitten on itsessä vika. Ja toisekseen, asia nyt vaan ei kuulu kilin kullin vertaa muille, miten teidän perheessä asia järjestetään. Joten mummot ja muut muidut pitäköön vaan suunsa supussa.

 

[Oisku]

Ota nyt rauhallisesti. Kuten jo aiemmin sanottiin niin äitinä ei kannata olla mielensäpahoittaja. Jos otat neuvoja vastaan niin älä nyt vielä niin hirveästi julista että te teette näin ja noin ja ikinä ei ainakaan tuolla tavalla. Todennäköisesti suunnitelmat kuitenkin muuttuvat jollain tavalla jossain vaiheessa, ja silloin vasta saatkin kuulla jos on jo sukset ristissä anopin kanssa. Koskaan ei tiedä miten elämä heittelee.

Anna anopin puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Teette sitten ratkaisut sen mukaan mikä teille on perheenä paras täysin riippumatta anopista. Sillä pääset kaikkein vähimmällä riitelyllä ja pahalla mielellä.

 

["huhhuh"]

[QUOTE="zxc";30268854]Niin kuin itse kerroit, niin anoppisi kokemukset perustuvat siihen, että lapsi viedään aikaisin hoitoon. Sinun perheessäsi on taas ollut toinen tapa. Mutta anoppi siis puhuu ja puolustaa sitä tapaa, mikä hänellä on ollut. On varmaan kokenut sen hyväksi.

Itse olin tässä samassa tilanteessa, paitsi, että vielä miehenikin oli anopin kannalla. Hän ei ollut nähnytkään muunlaista mallia. Pidin kuitenkin puoleni ja kustansin kotonaoloni niin kauan kuin lapsi oli 2 v 2 kk. Senkin jälkeen podin huonoa omaatuntoa, kunnes lapsi täytti 3 vuotta. (Meillä olisi ollut taloudellisesti mahdollista pitää lapsi kotona vielä sen 10 kk). Mies ei ajatellutkaan jäädä kotiin hoitovapaalle, koska se ei hänen "tuntemaansa" maailmaan mahtunut. Jälkikäteen hän on kiitellyt sitä, että pidin pääni/käänsin hänen päänsä siihen, että olin kauemmin kotona kuin vain vajaan vuoden.

Mutta tarinallani yritän kertoa sitä, että te perheenä teette päätöksen. Toki kannattaa kuunnella kokeneempien neuvoja, mutta niihin pitää suhtautua varauksella. Tärkeintä on olla sujut oman päätöksensä kanssa. Niitä ei edes tarvitse puolustella. Voi vain todeta, että me olemme suunnitelleet näin.[/QUOTE]

Niin, no, eri asiat sopii eri ihmisille. Laitetaanhan Hollannissakin (tosin ilmeisesti äitiyslomien lyhyyden takia?) jo 2-3kk vanhoja hoitoon. Tosin tämä ei mielestäni tee lapsen kehitykselle ja vanhempi-lapsi kiintymyssuhteelle yhtään hyvää. Minä haluan että lapsi saa rauhassa viettää pikkulapsiaikaa kotona vanhempien kanssa kun ei semmoinen vuoden vanha osaa edes muiden lapsien seuraa kummemmin kaivata, tai edes leikkiä yhdessä muiden lasten kanssa vuorovaikutuksellisesti. Ja toki muita lapsia voi tavata vaikkei oma napero olisikaan päiväkodissa.
Meillä kuitenkin siis mieskin on samoilla linjoilla ettei ihan pientä minnekään hoitoon laiteta. Niin pitkään ehtii tämän elämän aikana tekemään töitä ja opiskelemaan moneen kertaan vaikka mille alalle, mutta ne lapset on lapsia vain hetken ja mielestäni siitä pitää ottaa mahdollisimman paljon irti. Ja toki isompana lapsi sitten osaa siitä päiväkodista/eskaristakin nauttia ihan eri tavalla, kuin aivan pieni vauva. Isommalla lapsella kuitenkin on jo sitten niitä yhteisiä leikkejä ja juttuja muiden kanssa, omat kaverit yms.

 

[-.-]

Mun mielestä on järkyttävää jo se, että lapsi ei ole edes syntynyt ja sukulaiset saa tuollaisia ongelmia aikaan :O

Ensinnäkään se ei kuulu muille, miten lastanne hoidatte ja missä. Te teette niinkuin katsotte parhaaksi.

Sinuna sanoisin suorat sanat niille jotka tulee äpisemään tuosta asiasta.

 

["huhhuh"]

Mun mielestä on järkyttävää jo se, että lapsi ei ole edes syntynyt ja sukulaiset saa tuollaisia ongelmia aikaan :O

Ensinnäkään se ei kuulu muille, miten lastanne hoidatte ja missä. Te teette niinkuin katsotte parhaaksi.

Sinuna sanoisin suorat sanat niille jotka tulee äpisemään tuosta asiasta.

No tuskin ne sukulaiset pahaakaan tarkottaa, kuitenkaan. He vaan ovat omassa elämässään tehneet tuommoset ratkaisut. Mutta aika painostavalta tuntuu, toivottavasti ei sitten ole semmosta, että kun vauvaa hoidan kotona niin niskaan huohotetaan ja kysellään, joko vauva pannaan hoitoon ja minä palaan koulunpenkille.

Ja eihän se kuulukaan muille miten ja missä lastamme hoidamme (paitsi jos olisi aihetta epäillä että lasta kaltoinkohdellaan ja pahoinpidellään, mutta se nyt on ihan eri ääripää se). Eikä muiden mielipiteet tuohon meidän päätökseen tulekaan vaikuttamaan, mutta pahalta tuntuu jos muut eivät sitten ymmärrä ratkaisuamme ja siitä tulee jupinaa.

 

["zxc"]

Vielä lisäyksenä, että kuten varmaan jo tiedätkin, niin lapsen syntymän jälkeen tulet samaan monenlaisia neuvoja/ohjeita ja jopa syytöksiä eri päätöksen tekotilanteisiin. Jotkut henkilöt kokevat, että heillä on oikeus ja velvollisuus neuvoa sinua toimimaan heidän toimintapansa mukaisesti. Siinä on sitten vaan pidettävä pää kylmänä ja olemaan loukkaantumatta, sillä yleensä neuvoja luulee toimivansa oikein.

 

[-.-]

[QUOTE="huhhuh";30268974]No tuskin ne sukulaiset pahaakaan tarkottaa, kuitenkaan. He vaan ovat omassa elämässään tehneet tuommoset ratkaisut. Mutta aika painostavalta tuntuu, toivottavasti ei sitten ole semmosta, että kun vauvaa hoidan kotona niin niskaan huohotetaan ja kysellään, joko vauva pannaan hoitoon ja minä palaan koulunpenkille.

Ja eihän se kuulukaan muille miten ja missä lastamme hoidamme (paitsi jos olisi aihetta epäillä että lasta kaltoinkohdellaan ja pahoinpidellään, mutta se nyt on ihan eri ääripää se). Eikä muiden mielipiteet tuohon meidän päätökseen tulekaan vaikuttamaan, mutta pahalta tuntuu jos muut eivät sitten ymmärrä ratkaisuamme ja siitä tulee jupinaa.[/QUOTE]

Mä en vaan näe mitään järkeä alkaa miettimään hoitopaikkoja lapselle kun se ei ole vielä edes syntynyt. Ja tarkoitan siis sukulaisianne. Luulisi tärkeintä olevan se, että raskaus sujuu hyvin ja lapsi syntyy terveenä.

 

["huhhuh"]

Mä en vaan näe mitään järkeä alkaa miettimään hoitopaikkoja lapselle kun se ei ole vielä edes syntynyt. Ja tarkoitan siis sukulaisianne. Luulisi tärkeintä olevan se, että raskaus sujuu hyvin ja lapsi syntyy terveenä.

Sehän se minuakin närkästyttää, ettei lapsi ole syntynytkään, ja jo kaavaillaan, milloin lapsi laitetaan hoitoon. Eikö pitäisi keskittyä miettimään nyt ensin raskautta, ja sitten kun vauva syntyy niin keskittyä vauvaan ja vauvan hoitamiseen ja sen kanssa olemiseen, eikä koko ajan pohtia, että millon tää nyt tuupataan hoitoon. No, enpä itse ota turhaa stressiä asiasta. Mutta kunhan kummeksuttaa nuo mielipiteet.

 

[viera.s]

Älä ala ollenkaan perustelemaan sukulaisille ratkaisujasi. Toteat vain hymyssäsuin, että olemme nyt päättäneet toimia näin.

Jos alat selittelemään mitä haittaa päivähoidosta on pienen lapsen hyvinvoinnille, saat helposti toisenlaisen ratkaisun tehneet takajaloilleen. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Kuten itsekin olet havainnut, vanhemmuuden arvostelu on pahimman luokan arvostelua ja tuntuu todella häiritsevältä jopa silloin, kun kokee toimivansa oikein. Vielä pahemmalta se tuntuu, jos epäilee itsekin ratkaisujaan. Silloin kaikenlainen kritiikki lyö herkästi puolustusmekanismit pintaan ja ihminen alkaakin arvostelemaan toisten ratkaisuja. Ei kukaan halua myöntää edes itselleen, että olisi toiminut vastoin lapsen hyvinvointia. Toisaalta, mitä hyötyä itsesyytöksistä olisikaan, kun kyse on vanhoista jutuista joille ei kuitenkaan mitään voi. Ja sitä paitsi kaikella on aina puolensa ja puolensa, harvoin ratkaisut ovat absoluuttisen oikeita tai vääriä.