Raskaana olevat: uskallatteko otta sikainfluenssarokotteen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolestunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen rv38 ja viikko sitten olin vahvasti rokotetta vastaan. Nyt kuitenkin synnytys lähestyy ja sikainfluessa riehuu Turun seudulla, jossa asun. Otin asiakseni selvittää ktl:n ja thl:n sivuilta rokotteen sisällöstä yms. Tulin tulokseen, että rokote ei sisällä mitään merkillistä tai vahingoittavaa ainesosaa ja olen jo raskauden viimeisellä kolmanneksella. (En ehkä suosittele kuitenkaan raskauden alkuvaiheessa oleville.) Niinpä siis päädyin rokotteen ottamiseen ja sainkin sen eilen. Rokote suojaa minua ja syntyvää lastani. Riskit saada tauti ja vakava jälkitauti on raskaana olevalle suuri. Keuhkojen toiminta on vajaa tilassa ja keuhkokuume saattaisi olla erittäin vaarallinen. Rokote annettiin minulle eilen päivällä ja mahdolliset reaktiot rokotteesta ennakoitiin tulevan illalla tai parin päivän sisällä. Yöllä ne sitten tulivat: pistoskohdan kipu/kuumotus, nivelkivut, kuumotusta ja särkyä vähän joka puolella, päänsärky ja outo flunssainen olo. Tukalalta tuntui, mutta ajattelin, että millainen olo olisikaan jos sairastuisin todelliseen sikainfluenssaan? Myös vauva vatsassani piti kokoyön merkillistä kamppailua. Nyt aamulla oireita ei enää ole, paitsi pistos kohta arka. Jos minä ja vauvani tulevat selviämään ilman tautia, näillä kuitenkin vähäisillä rokotteen aiheuttamilla oireilla, olen varsin tyytyväinen, että päädyin kuitenkin rokotteen ottamiseen.
 
Jos joku haluaa hyvää, asiallisesti kirjoitettua tekstiä aiheesta, niin tässäpä lasten infektiotautien erikoislääkäri Eeva Salon hyvä kirjoitus aiheesta.

http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=Y&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=dlv00138

Tuo rokotusinfon sivu on hirveää pelottelua, hehkutetaan sillä ettei rokotetta ole tutkittu raskaana olevilla. No ei tietenkään ole! Eihän mitään lääkettä ole! Eettisistä syistä raskaana olevia ei käytetä lääketutkimuksissa, vaan tulokset perustuvat yksittäistapauksiin + eläinkokeisiin. Sen vuoksi useissa lääkkeissä sanotaankin ettei käytön turvallisuudesta raskaana olevilla ole tietoa. Kuka hullu käyttäisi raskaana olevaa koehenkilönä lääketestissä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mikä on totuus:
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja mikä on totuus:
Onko tämä sikaflunssa sitten oikeasti vakavampi kuin tavallinen influenssa? Kuoleeko siihen riskiryhmäläinen todennäköisemmin? Sen haluaisin tietää...

On samaa luokkaa kuin normi-influenssa, mutta tarttuu helpommin. Luki Hesarissa.

No miksi tästä sitten niin kohistaan?

No tuossahan se sanotaan. TARTTUU HELPOMMIN. Jos tarttuu helpommin, tarttuu myös riskiryhmään kuuluviin helpommin, jolloin kuolleisuus on suurempaa. Terveille ihmisille ei niin isompaa väliä, vaikka hekin tietty sairastaessaan levittävät tautia, mahdollisesti johonkin riskiryhmään kuuluvalle.

Jos ammut kerran väkijoukossa, tai ammut kymmenesti, niin miksi viimeksi mainitusta kohistaan enemmän, vaikka yksikään laukaus ei ole sen vaarallisempi kuin ensimmäinen?
 
Veljeni -erittäin terve nuorimies yli 20v. - taisteli hengestään sikainfluenssan takia, mutta kiitos mm. tamiflun ja ripeän hoidon (lääkitys alle 24 tuntia ensioireista), hän on selviämässä.

Riippuu kuinka paljon virukselle altistuu ja vetääkö sen esim. hengitysilman mukana kunnolla keuhkoon, mutta omassa lähiopåiirissä tauti on ollut todella kova -kovin taistelu, mitä kenellekään on aiemmin ollut terveyden kanssa.

En uskaltaisi ajatellakaan tilannetta, kun on raskaana. Rokotteen riskit ovat taudin riskeihin nähden olemattomat.

Tauti on myös arvaamaton, se voi muuttaa suuntaa hetkessä...
 

Yhteistyössä