raskaana vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja confused
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
C

confused

Vieras
Tätä aiheta on käsitelty täällä varmaan satoja kertoja ennenkin mutta silti haluaisin kommentteja omaan tilanteeseeni.
Tein viimeisen kolmen päivän aikana kolme eri raskaustestiä, joista jokainen antoi saman tuloksen: Hyvin himmeä mutta havaittava viiva testialueella. Tämä siis kertoisi hedelmöitylksestä ja alkion kiinnittymisestä, jotta raskaushormonia voisi erittyä testin havaittavaksi. Eikö?
Tänään alkoi sitten vuoto kuukautiskipujen kanssa. Näin alkuun ei voi vielä sanoa mitään vuodon runsaudesta, mutta vaikuttaa normaalilta kuukautisten alulta niinkuin ennenkin.
Nyt en siis voi tehdä muuta kun odottaa ensi viikkoon ja tehdä testin uudelleen ajatellen mahdollisen kemiallisen raskauden mahdollisuutta.
Olen lukenut täältä paljon vuodoista raskauden aikana ja tiedän, että tässä on suuri mahdollisus varhaiseen keskenmenoon.
Haluaisin kuitenkin kuulla etenkin kuukautiskipuiluun yhdistetyistä vuodoista raskauden alkumetreillä, sillä tuntuu, että ne joilla on vuotoa ollut ja raskaus jatkunut normaalisti ovat vuotaneet niukasti ja kivuttomasti. Pidättekö keskenmenoa todennäköisenä minun tapauksessani vai kannattaako tässävielä pitää toivoa yllä ensi viikkoon asti ja yrittää vaan elää epätietoisuudessa..?
 
Joo kyl siel yritystä on ollut sulla, mutta yritykseksi jäänyt, eli tullut itsekseen pois onneksi heti alussa. Sen takia on huonoja nää nykytestit kun ne näyttää niin aikaisin sen raskauden, että ne "kuukautiset" saattaa siltikin tulla.

uutta putkeen vaan jos teillä yritystä on :)
 
Kuukautiset oli myöhässä noin 5 päivää. Siinä mielessä vuoto poikkeaa tällä kertaa normaalista, että se on hyvin limaista.
Ei se kai auta kuin odotella vuodon loppumista ja varmistaa sitten vielä testillä miten kävi...
 

Uusimmat

Yhteistyössä