Raskauden todennäköisyys

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Hei.
Tiedän, että varmaksi ei voi sanoa kukaan mitään, mutta kuinka moni teistä on raskautunut yhdestä siemensyöksystä sisään?

Luin, että yhden kierron aikana epätodennäköistä, että tärppää.

Mulla ollut semi epäsäännölliset kuukautiset, mutta mikäli nyt pitäisi paikkaansa aiempi kierto (28pv) niin menkat pitäis alkaa 15.3. Tunsin ovarin tapahtuvan (huomaan aina) eilen.

Homman nimi on siis se, että edelliset menkat alkoivat 19.3 ja kumppanin kanssa tyhminä silloin annoin laueta sisään kolmesti (menkkojen aikana siis). Viimeinen kerta oli 22.3, kun menkat loppuivat sitten samana iltana.

Nyt hieman juovuspäissämme kaksi päivää sitten 1.4 sama homma, mutta mies laukesi kahdesti sisään saman illan aikana. Mitään ehkäisyä ei siis ollut ja olin unohtanut laskea kiertoni, joten ovarihan osui luultavasti juuri tuohon.

Olen 20-vuotias, mies 19v jos sillä merkitystä.
Lapsi on tervetullut, jos näin käy, mutta todennäköisyyksiä tässä mietin. Onko muilla siis ollut vastaavista tilanteista "kertaheitolla" raskaaksi?
Kiertoni on siis ollut hyvin epäsäännöllinen, sillä multa poistettiin ehkäisykapseli 03/2019 5 vuoden käytön jälkeen, jonka myötä ei nyt sit oo vielä täysin tasaantunut kierto. Kapselin käytön aikana mulla ei ollut kuin 2krt menkat (eli tuon 5v sisään) ja kaikki on gynellä näyttänyt olevan ok.

Molemmat tupakoivat, joka myös laskee riskiä raskautua (tupakointihan loppuu itsellä ainakin asap, jos plussaisin tästä parin viikon sisään).

Oliko myös näin, että voin aikaisintaan 6pvä ennen menkkoja, eli näillä laskelmilla 9.4 plussata?
 

Yhteistyössä