raskauden vaikutus mielialaan

  • Viestiketjun aloittaja Mrrrrrrr
  • Ensimmäinen viesti
Leia*
Se kollega; tunteiden kontrolli ja rationaalisen käyttäytymisen ihannointi on länsimaalainen, ja erityisesti Suomalainen ilmiö. Täällä ei saa itkeä kuin hautajaisissa, eikä silloinkaan liikaa, ettei ole vaivaksi muille ja häpäise itseään.

Aikuiset pärjää ehkä näin, mutta vauvat ja pienet lapset ei ole rationaalisia, vaan sensitiivisiä. He reagoivat aina suoraan tunteeseen, ja siihen on nimenomaan reagoitava takaisin aina tunteella. Tämä on äärimmäisen tärkeää lapsen kehitykselle. Raskausajan tunnemyrskyt ja herkkyys läheisissä ihmissuhteissa valmistaa äitiä tähän kaikkien tärkeimpään tehtävään; herkkyyteen vauvan tarpeille ja tunteille. Kun katsotaan nykypäivän lasten ja nuorten emotionaalista nälkää, minulle tulee kyllä mieleen, että me ei tarvita enempää rationaalisuutta, tehokkuutta, innovatiivisuutta eikä ihmisiä, jotka on aina vaivattomia ja helppoja. Kyllä me tarvittais enemmän herkkyyttä omille ja toisten tunteille.

Lisäksi tässä on sama evolutiivinen juttu, kuin mitä pms-oireilla on arveltu olevan. Herkässä ja haavoittuvaisessa mielentilassa oleva nainen tarvitsee miehen huolenpitoa, ja samalla selviää, onko miehestä kantamaan vastuuta ja turvaamaan elämä tilanteessa, jossa naisen energia menee lapsen kehittymiseen, synnytykseen ja lapsen hoitoon. Tunnekylmä ja ärtyisä käytös mieheltä tuntuu niin järjettömän pahalta siksi, että se on selvä merkki naiselle siitä, että mies voi jättää hänet pahimmilla hetkillä yksin lapsen kanssa - ja ei niin kovin kauaakaan ole siitä, kun tämä merkitksi lähes varmaa äidin ja lapsen menehtymistä. Ei tässä pelata millään ohuella ja nuorella länsimaalaisella sivistyksen ja sosiaaliturvan alueella, vaan alkukantaisten tunteiden alueella.Kun kyse on eloonjäämisestä, on ihan normaalia myös ylireagoida. Ihan samaa mekanismia voi tällä hetkellä tarkkailla kaikkialla Suomen metsissä, kun linnut aloittavat pesintänsä. Naaraslintu kerjää pesän vieressä ruokaa koiraalta, joka ei ehdi muuta tehdäkään kuin lykkiä ruokaa vaativan emännän suuhun. Ihan varmaan se naaras tuntuu koiraasta rasittavalta ja v*maiselta, varsinkin kun takana on raskas muuttomatka. Mutta jos koiras ei kykene huolehtimaan edes naaraasta silloin, kun sitä tarvitaan, ei se pysty huolehtimaan myöskään poikasista.

Jos ihmiseen pistetään adrenaliinia, hän reagoi voimakkaammin sekä negatiivisiin, että positiivisiin asioihin, ja nimenomaan tunteella. Ei hän ajattele, että tämä pelko, suuttumus tai ilo johtuu siitä, että elimistössä on adrenaliinia, vaan kyllä hän kokee nimenmomaan näitä tunteita. Sama juttu raskaushormoneissa; niiden aiheuttama tunne on todellinen, vaikka kuinka järkeilisi, että tämä johtuu nyt tästä progsteronihormoonista.

Niin kauan kuin sinä tai tyttöystäväsi ette ole raskaana, niin tuomitse ja järkeile ihan mielin määrin. Jos sinun on vaikea samaistua naiseen, jonka sisällä kasvaa toinen ihminen, niin samaistu sitten vaikka miesten tunteisiin.Joka tapauksessa raskaana olo on niin iso asia, ettei sitä voi ymmärtää ennen kuin on itse siinä tilanteessa. Mutta sitten, kun sinusta on tulossa vanhempi, muista että annat armon sekä itsellesi että kumppanin tunteille, ja myöhemmin lapsenkin tunteille.
 
pimpampum
luulen että Leia tarkoitti juuri nais-YSTÄVIÄ, ei kumppania. ainakin itse tekstin kokonaan luettuani näin ymmärsin. Eli tahtoo sanoa että jos et sinä eikä kukaan naispuolisista ystävistäsi ole ollut koskaan raskaana niin kannattaa laittaa suu suppuun kunnes on kokemusta.
Itse olen 13+1 viikolla raskaana, muutamalla itkulla olen selviytynyt, mutta väsymys ja pinnan lyhyys on normaalia koska elämänarvotkin vaihtuvat - joskus työjutut tuntuvat toisarvoisilta jolloin voi ärsykekynnys madaltua.
 
taikaliina
Mulla on vähän samoja ajatuksia kuin Se kollegalla..

Meillä on töissä nainen joka on raskaana ja katsoo oikeudekseen tyrannisoida koko työyhteisöä vain sillä syyllä että sattuu olemaan raskaana. Ihan suoraa v*ttuilua ja nälvimistä suoraan päin naamaa ja seläntakana. Kaikkensa yrittää että saa vieritettyä omat työnsä toisten tehtäviksi, vaikka kyse ei ole siitä ettei hän VOISI tehdä niitä jos vain haluaisi. Käy sitten itkemässä pomolle, kuinka haluaa omien projektien etenevän ennen äippälomalle jääntiä.

Tämä nainen oli ihan mukava ennen raskauttaan, mutta nähtävästi joku on napsahtanut hänen päässään raskauden takia. Vaikka kuinka pa*ka olo onkin ja kaikki vituttaa, ei sitä saisi kuitenkaan tuolla tavalla purkaa työkavereihin jotka on kuitenkin syyttömiä tuohon olotilaan.

Varsinkin näin naisvaltaisessa työyhteisössä ihmiset puhuvat keskenään. Tuollainen käytös ei jää salaisuudeksi. Jos suusta ei oikeasti tule muuta kuin pelkkää p*skaa, niin voisi harkita sen kiinnipitämistä. Tuosta voi olla myös etua oman itsensä kannalta..

Mutta mitä olette, mieltä saako tuollaisessa suoranaisessa v*ttuilu/ivaus tilanteessa sanoa takasin, vai pitääkö hyväksyä kaikki mitä tulee ja olla sanomatta vastaan mitään, vain koska hän odottaa lasta? Ainahan sanotaan, ettei raskaus ole sairaus, niin miksi se olisi hyvä syy olla v*ittumainen ulkopuolisille ihmisille?
 
tunteilija
Heipä hei! Kommentoimpa minäkin tätä mielenkiintoista keskustelua.
Itselläni raskaus on vaikuttanut mielialaan alussa se ilmeni, etenkin itkuisuutena. Reagoin asioihin tunnepitoisesti, joissa ei kertakaikkiaan mitään tunteilemista. Esim. kerran itku tuli radiouutisista, että Kemijärven juna kulkee jälleen. Mulla ei oo mitään tunnesiteitä Kemijärveen. No laitoin tietenkin radion kiinni, kun tunsin itseni ihan pöljäksi.

Tunteet ovat vaihdelleet muutenkin tosi kovasti. Oon sitä mieltä kuitenkin, ettei raskaus oikeuta huonoon käytökseen. Joskus sitä vaan toimii tunne pohjalta! Yleensä kun tunnekuohu on mennyt ohi, alan miettiä käytöstäni. Jos mä huomaan olleen hölmö, pyydän anteeksi. Jos pahoittaa toisen mielen niin mun mielestä PITÄÄ OTTAA VASTUU SIITÄ! Töissä oon hyvin hillinnyt itteeni, mut jos jotain väsyneenä töksäytän niin sanon työkavereille, esim. et sori mulla on huonopäivä tai jos oon kiukkunen niin sanon, että oon tänään kiukkunen ku ampiainen, et ei kannatta ihmetellä. Oon huomannu, et pari työkaveria toimii samoin. Just viimeviikolla työkaveri oli tosi äkäinen, mut se jo aamulla sanoi, että sillä on huonopäivä, että ei kannata tulla ylimääräsii puhuu. Niin musta se oli tosi ok. En mä tarkoita, et parisuhteessa pitäis olla kokoajan anteeksi pyytelemässä, mutta voi sille toiselle vaikka just todeta, että oli huonopäivä tms. Raskaus ei oikeuta vierittämään syytä muiden niskoille, kun itteä ärsyttää. Toki on tilanteita, joissa on oikeus olla vihainen!
 
Leia*
Tarkoitin kyllä nimenomaan tyttöystävää. :) Koskaan ei voi tietää, millaisissa parisuhteissa ihmiset elää, nimittäin.

Taikaliina; Minusta tässä keskustellaan kahdesta eri asiasta; siitä, voiko omaa käyttäytymistään hillitä, ja siitä, miten kantaa vastuun omasta käyttäytymisestään. Raskaana tunteita ei aina voi hillitä, MUTTA, ainakin minä olen kokenut raskausajan herkkyyden myös niin,että silloin on erityisen suuri tarve myös olla tasapainossa ympäristön kanssa. Onko kukaan teistä oikeasti ottanut asian puheeksi hänen kanssaan? Vuorovaikutustilanne kun toimii kahteen suuntaan...jotkut ihmiset tarvitsevat muita muistuttamaan, että muutkin on otettava huomioon.

Muuten en kyllä osaa neuvoa, sillä olen itse juuri raskausaikana muuttanut työpaikkaa naisvaltaiseen yhteisöön, ja täysin järkyttynyt siitä, miten naisen tosiaan "puhuvat" .Entisessä työpaikassa oli yhtä paljon naisia ja miehiä, ja toverihenki hyvä. Täällä ei muuta tehdä kuin pidetään kyökkipsykologien kokouksia, jossa tehdään syväanalyysejä jokaisen käyttäytymisestä. Ei täällä uskalla suutaan aukaista, kun asia on jo edennyt valon nopeudella jokaisen osaston kahvipöytään. Naisvaltainen yhteisö on minusta raskaampi kestää kuin tämä raskaus ikinä. ;)
 
toinen kollega
Ihmettelempähän vaan, kun täällä oikeutetaan raskaanaolevien pärähdykset ja muut kiukuttelut hormoneihin ja joihinkin ikiaikaisiin käyttäytymismalleihin vedoten. Eikö sitten ole ihan oikeutettua, että hormoniensa vallassa olevat biologiastaan kärsivät miehet saavat myös naiskennella kaikkia kiinnostavia, potentiaalisia "äitiehdokkaita", toisin sanoen pettää puolisoaan? Tämähän torjutaan kaikkialla hyvin vahvasti, ja sanotaan just, että kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä hallitsemaan itsensä ja mielihalunsa. Mitäpä me naiset miesten hormonitoiminnasta ja käyttäytymisen hallitsemisen vaikeudesta ymmärrämme? Eikö ole juuri niin ollut "silloin ennen", että mies kävi kiksauttalemassa mahdollisimman monia naaraita, jotta oma suku jatkuisi? Minulle on annettu ymmärtää, että miesten sukupuolivietti on yleistäen paljon voimakkaampi kuin naisten.

Jos joku raskaanaoleva tulee minulle esim. työpaikalla suoraan kettuilemaan, niin eipä ole paljon sympatiaa hänelle jakaa. Kyllä aikuisten ihmisten nyt vaan on osattava käyttäytyä yhteiskunnassa. Tai sitten tosiaan otettava vastuu käytöksestään ja pyydettävä sitä anteeksi heti. Mutta kun useiden mielestä raskaanaoleminen on sen luokan IHME että millään muulla ei enää ole väliä.
 
vieraileva tähti
aaaaaaargh ja murr. Kai mä nyt saan edes täällä huutaa ja mesota jos sitä ei tässä ihanan lempeässä ja seesteisessä yhteiskunnassa sallita edes raskaana. Ja siis käsittääkseni pointti ei ollut tän keskustelun aloittajalla se että onko raivoaminen ja pinnan katkeaminen oikein vai väärin raskaana vaan lähinnä hän etsi kanssasiasisaria jakamaan fiiliksiä kanssaan. Ja eihän tietenkään voida välttää sitten niitä neropatteja jotka tulevat kertomaan että oletpa urpo kun käyttäydyt noin tai kun et voi aina olla maltillinen. Kyllä mä sanon että jos j*malauta sulla supistuu ja vääntää ja kääntää ja närästää ja liitoskivut on kukoistuksessa niin sua kiinnosta ihan kaikille sillon hymyillä. Ja vaikka ei mihkään sattuisikaan niin kyllä sitä on oikeus välillä on hirviö. Mä ainakin olen. Ja kyllä mun mieheni tietää sen. Mä olen monesti sanonutkin että odotan että taas oma iloinen Hanna löytyy täältä raskauden takaa sitten kun synnytys on ohi, näin se vaan menee. Samallalailla käyttäydyin kun odotin esikoista. Ehkä jopa vähän vielä impulsiivisemmin kuin nyt, eihän sitä lapsensa edessä voi räjähdellä miten sattuu.
Ja mä osaan kyllä käyttäytyä, kyse on tunteistä joita en pysty enkä halua aina säädellä. En mä yleisellä paikalla mesoa ja haistattele ihmisille, tuskin kukaan muukaan. Joten viisastelijat menkäähän hiiteen ja antakaa meidän täällä raivota niin ei tartte ruveta pyytelee anteeksi *virn*

nimimerkki erittäin kypsä aikuinen... =)
 
paksukainen''
"Ja mä osaan kyllä käyttäytyä, kyse on tunteistä joita en pysty enkä halua aina säädellä. En mä yleisellä paikalla mesoa ja haistattele ihmisille, tuskin kukaan muukaan."

Se on tosi hyvä että osaat käyttäytyä, mutta valitettavasti kaikki ei osaa. On tosiaan ihan sama kuinka paljon haistattelee ja v*ttuilee läheisille ihmisille, miehelle, sukulaisille ja ystäville. Mutta niitä kohtaan, joiden kanssa on olosuhteiden (työn) takia pakko olla tekemisissä, voisi hieman itsehillintää harrastaa, vaikka raskaana onkin.
 
pii314
Tuskinpa tuo raskaus nyt mitenkaan niin yleisesti juuri tyopaikoilla haittaa kollegoja. Keskiverrosti raskaana olevat ihmiset varmasti haluavat kayttaytya hyvin erityisesti vieraampien ihmisten parissa. Kylla tyopaikoilla varmasti muutenkin viattomia tyokavereita kiusataan esim. avioerotilanteissa, vakavammissa sairastapauksissa, yt-neuvottelu-uhkan ollessa paalla, tyopaikkakiusaamisen muodossa etc. joten tuo pakonomainen raskaana olevien vainoaminen voitaisiin jo jattaa tassa ketjussa sivuun (Raskaana olevia kun vainotaan osassa tyopaikkoja jo ihan tyonantajankin toimesta). Ketjun tarkoitus kasittaakseni oli jakaa tuntoja raskauden vaikutuksista omaan mielialaan. Ikavaa jos jonkun tyopaikalla on yksittainen raskaana oleva nainen, joka on hankala, mutta sen ei kaikkia kait tarvitse leimata? Tunteet ovat jokatapauksessa pinnassa ja kyyneleet herkassa, mutta oman kokemukseni mukaan tyopaikallani raskaana olleet eivat ole mitenkaan kamaliksi muuttuneet, vaika kenties hiukan herkempia ovat olleetkin. Mutta vasta nyt itse raskaana ollessani ymmarran tuota herkyytta paremmin, koska en ole aimmin moista kokenut. Ja kylla-osa raskaana olevista on hyvin vasyneita eivat vain laiskoja, jalat voivata olla turvoksissa, selkaa sarkea, supistella. Osa voi olla teekenneltya/yliampuvaa, mutta niin on osa normaali ihmistenkin saikuista/sairauksista! Samoin joillain raskaana olevilla on komplikaatioita ja vakaviakin sellaisia, jotka lisaksi vaikuttavat mm. kykyyn keskittya toihin. Onneksi kuitenkin ajan kanssa asiat palutuvat uomilleen viimeistaan raskauden paatyttya. Suvaitsevaisuutta ja antakaa meidan keskustella tunnemyrskyistamme. Tilanne on monelle meistakin uusi ja hammentava ja tama tyopaikkakanta nyt on tullut hyvin selvaksi.
 
Cathy 74
Joo..mulla on meneillään rv25 ja olen tähän saakka ollut tasaisen rauhallinen, eikä mielialassa ole ollut muutoksia ym.
Nyt jotenkin masentaa(liian jyrkkä ilmaus?) kaikki, tympii, ei jaksa mitään, sitten potee huonoa omaatuntoa esim. kotitöistä ja alkaa kiukuttaa ja ärsyttää oma olemassaolo..saamattomuus ja laiskuus...
vietän juuri nyt vapaapäivää...nytkin ulkona paistaa aurinko ja kaiken järjen mukaan pitäisi lähteä kävelylle ja sen jälkeen alkaa raivata vaatehuonetta...vaan eipä huvita pätkän vertaa...
 
-Miisis-
Kommenttina tähän "saako käyttäytyä näin"-keskusteluun: Tunteitaan ei voi hallita, tekojaan/käytöstään voi paremmin. Jos itkettää ihan helvetisti, silloin ei voi tekojaankaan ihan hallita, vaan itku tulee kun on tullakseen, ja joskus tunteiden kuohuessa suusta tulee sammakoita ennenkuin ehtii hillitä itseään. Mutta eiköhän suurin osa meistäkin ole sitä mieltä, että jos alkaa huutamaan toisille ihmisille turhasta, oli se oma mies tai kollega, tästä käytöksestä pitää ottaa vastuu ja pyytää sitä anteeksi. Ja harva taitaa tosiaan vieraille ihmisille alkaakaan vittuilemaan ja huutamaan. Eli ei tietenkään raskaus oikeuta käyttäytymään miten vain, mutta pointtinahan täällä olikin kai se, millaisia tunteita ja sitä myötä myös käytöstä raskaushormonit aiheuttaa. Tosiaan jos ei itse ole raskaana ollut, turha löpistä että kyse on huomionhakuisuudesta. Ei minulla ole PMS-oireita juuri ollenkaan, kuukautisten alkaessa on joskus lievää alakuloisuutta ja ärtyisyyttä, mutta kyllä tämä raskaus on Jotain Ihan Muuta(TM).

Ja sitten siihen pointtiin: Olen aika räjähtelevä persoona noin muutenkin, samoin kuin mieheni, joten sen suhteen en ole huomannut suurta eroa, en siis ainakaan vielä ole (omasta mielestäni, vielä) saanut erityisiä raskausraivareita. Ehkä ne ovat vasta tulossa - varsinkin alkuraskaudesta tuntui että olen ennemmin tavallista tyynempi. Mutta nyt raskauden puolivälin jälkeen (rv24 menossa) tuo itkuherkkyys on lisääntynyt selvästi. Kun olen jostakin asiasta pahoittanut mieleni, alkaa tuntua kuin koko maailma kaatuisi päälle enkä saa itkua loppumaan. Vaikka kuinka yritän sanoa itselleni, että ei tässä näin isoista asioista ole kyse ja kaikki on kuitenkin ihan hyvin, eikä siinä pillittämisessä ole järkeä. Ja tietysti oloa pahentaa se, jos mies ei ymmärrä, hän on tainnut vähän kyllästyä mun pillityksiini juuri nyt kun niille eniten tarvisin ymmärrystä. Toisaalta, enhän oikein itsekään ymmärrä itseäni, onhan se sitten mieheltä aika paljon vaadittu. Joskus alkaa kesken työpäivänkin itkettämään. Minä tosiaan alkuraskauden kuvittelin että eihän tässä mitään mielialojen heittelyjä ole, mutta ne olivatkin vasta edessäpäin. Mitähän tässä vielä ehtiikään ennen syyskuuta...
 
pii314
Mina olin ehka hitusen normaalia kireampi/karsimattomampi alkuvaiheessa raskautta, kun minulla oli jatkuva pahoinvointi paalla. Sain tosiaan tehda kaikkeni, etten toissa tiuskinut. Nama kohteet, joiden kanssa oli vaikeuksia hillita itseaan ovat hiukan hankalia ja normaalisti olen huumorintajullani selvinnyt heista, mutta nyt pahoinvointi vei huumorintajuani. .. Sen sijaan miehelleni en tuolloin ollut erityisen artynyt. Lisaksi muutaman kerran itkeskelin, koska olin turhautunut, etten pysty normaaliin suoritustasooni toissa. Niista selvisin, kun menin vessaan itkemaan. Keskivaiheessa raskautta olin jopa normaalia tyynempi ja tosi onnellinen. Mutta nyt (26 viikko menossa) olen huomannut ihmeellisia artymyspuuskia, mutta muutoin edelleen tosi rauhallinen. Osittain taitaa tuo artymys selittya sokerivaihteluilla, koska en aina meinaa muistaa syoda tilaani nahden riittavan usein. Minulla ei ollut mitaan menkkaoireita aikanani. Liikuttuneempi olen myos, mutta saan nieltya kyyneleeni eli pysyy -silmat kostuvat asteella, mutta liikuutumisen kohteet ovat kylla valilla hiukan naurettavia. Pesanrakennusviettia loytyy myos samoin kuin outoja unia. Stressitilanteet otan rauhallisemmin kuin ennen raskauttani (Asiat vain eivat tunnu niin merkityksellisilta, kuin aiemmin. Tama johtunee omasta muuttuvasta navastani:) Tasta uudesta tyyneydestani nautin kovin. Oudoista kohtuuttomista artymispuuskistani taasen en.
 
raskaana
olen raskaana, eikä vatsa edes näy.. oli pakko ottaa töistä viikko lomaa koska tunnen et voimat ei kestä enään. ja nyt inhottaa olla kotona ja miheni on myös sairas lomalla ja tekisi mieli kuristaa sitä koska, mua ketuttaa,oksettaa,inhottaa kaikki, en tiedä onko tämä normaalia mut mua oksettaa nukkua mun miehen vieressä ja en haluis et hän koskis muhun millään tavalla!! mitä teen, joka päivä mietin sitä että olisi pitäny tehdä aborttia! mikä on aivan kauheeta ajatella niin!! yleensä olen hyvin positiivinen ja iloinen ihminen.. tällä hetkellä en edes tunne itseäni!! ja mua pelottaa kamalasti!
 
näin täällä.
Yleinen käsityshän on että naiset on ihan mahdottomia raskaana ollessa. Itsessä en ole huomannut psyykkisiä muutoksia ollenkaan (fyysisiä sitten enemmänkin). Ja nyt jo loppusuoralla. Onhan se tietty normaalia että voi harmittaa, ettei pysty joitakin asioita tekemään kuten ennen, ja mies pystyy edelleen harrastuksissa juoksemaan. Mutta kun tähän tilaan on haluttu, tämä nyt kestetään.
 
--
Myös mä olen raskaana eikä vatsa vielä edes näy. Olen koko ajan tosi huonovointinen ja väsynyt. Ja mua ärsyttää koko ajan. Mua ärsyttää kun tuntuu etten jaksa töissä ja oon siellä vaan tiellä. Ja jos mulla on hetken ok olo ni mua pelottaa että kohta taas oksettaa. Joka asia ärsyttää ja sit sitä vaan tsemppaa ja tsemppaa niin kauan että jossain kohtaa kiehuu yli. Sit itku tulee ja huuto (mutta onneks kuitenkin kotona). Muutenkin itkettää koko ajan, tosiaan vaikka jos jossain sarjassa on kaunis loppu (tyyliin poika saa tytön) ni mä vollota ihan täysillä ja en tosiaan ollu ennen sellainen. Tää huono olo ja väsymys kuitenkin tuntuu et tekee suurimman osan kiukusta, ainakin nyt tuntuu et vois olla ihan normaali jos vaan fyysisesti olo olis edes siedettävä suurimman osan päivästä.
 
Jessy
mulla ollut paha psm ja mielialalääkitys, cipramil 20mg, nyt raskaana syön ed. cipramil 10 mg ja mies sanoi ettei ikinä ole nähnyt mua tasapainoisempana ja siltä minustakin tuntuu. luulin aina, että minusta tulee ihan hirviö raskausaikana mutta ihana näin. tietenkin taas kaikki yksilöllistä... :)
Siis joo. Mulla on kaikenlaisia mielialamuutoksia ja olen sairastanut masennusta yms mutta nyt rv noin 4 (?) Kierto vähän sekasin, olen itse rauha. En kärtyile, en tuittuile ja kaikki on auvoa ja seesteyttä. Tunnen syvää rakkautta kanssaihmisiäni kohtaan, tosin itku on herkässä. Enkä ollut kuvitellut et mie olisin ikinä näin rauhallinen... mieski ollut et mitähän ihmettä, mut tajusi vaan nauttia tästä tyyneydestä. Kyllä ärryn mut se menee ohi tosi nopeaa.
Tissien arkuuskin vain lähti pois. Ainoa on pieni etova olo koko ajan ja kauhea nälkä aamusta iltaan.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä