Lapsi ei ainakaan pelasta parisuhdetta! Se pistää sen entistä kovemmalle. Jos sinulla ei miehen kanssa ole nytkään hellyytä, rakkautta tai yhteistä aikaa ei asiat siitä lapsen myötä helpotukkaan. Unettomat yöt pistävät hermot entistä tiukemmalle. Sinä hoidat lasta yksin. Se olet sinä kuka lapselle herää öisin antamaan tissiä, ja jossa se on parintunnin välein kiinni ympäri vuorokauden. Mies on töissä ja sinä vietät päivät lapsen kanssa, yksin. Lapsen valveillaolo aikaan miehesi tuskin montaa tuntia on kotona. Eli olet käytännössä yksin huoltaja, joka elää onnettomassa kulissi suhteessa.
Jos oikeasti ryhtyisit yksin huoltajaksi tulee sinulla olla hyvä tuki verkko, jolle voi puhua, ja josta saada hoito apua. Elämä voi tuntua rankalta kun on 24/7 kiinni toisessa, mutta ne lapsen tuomat hyvät hetket tuntuu todella hienolta kaiken paskan jälkeen. Ja aina on isovanhemmat ja kummit joille voi soittaa ja jakaa hieno hetki. itsekkäälle ihmiselle ei yksinhuoltajuus sovi. Taloudellisesti on toki tiukempaa, mutta minulle se on pieni hinta onnesta. Välillä tulee kyllä olo että vietänkö nyt loppu elämääni yksin, ja mistä minä miehen elämääni löydän, kerta lapsi on kokoajan kiinni minussa, mutta uskon että asiat aina järjestyy.
Jos päätät pitää lapsen, muista että miehesi voi vaikka viikkoa ennen laskettua aikaa sanoa että haluaa erota, ja häipyä.(itse koin tämän, viime kesänä). Silloin sinusta tulee yksin huoltaja, tahdoit tai et. Olen siis sitä mieltä jos lapsen tekee on oltava valmis myös yksinhuoltajuuteen, ikinä ei tiedä mitä voi käydä.
abortti on taas toinen iso päätös. Olen itse 15 vuotiaanatehnyt. Näen yhä asiasta painajaisia. Omalla tavalla katuu asiaa, kun kattoo puolivuotiasta esikoistani. Hänellä voisi olla sisar. Minkäköhän lainen hän olisi? olisinko kyennyt olemaan millainen äiti?
abortti on pelottava asia, mutta m ielestäni parempi vaihtoehto kun lapsen heitteille jättö, tai pois anto.
Älä kuuntele mitä muut sanoo. Tee niinkuin sinusta parhaalta tuntuu!