Raskaus ja seksi

  • Viestiketjun aloittaja vaimo 28v
  • Ensimmäinen viesti
Xy1
Olen samassa tilanteessa nyt muutamaa kuukautta myöhemmin, ja haluaisinkin kuulla miten seksielämäsi tasoittui synnytyksen jälkeen, onko kaikki ennallaan ja vieläkö tekee mieli piiskaa?

Itselläni seksihalut ovat myös lisääntyneet raskauden aikana entisestäkin niin paljon että joudun tyydyttämään itseäni päivittäin. Mieheltäni halut katosivat ensimmäisen kolmanneksen jälkeen aivan kokonaan. Vedin tasaisin väliajoin asiasta itkupotkuraivareita, purin myös kai turhautuneisuuttani ja loukkaannuin aina kun koin saaneeni pakit... En ole saanut liikakiloja juuri ollenkaan ja tunnen itseni kauniiksi ja niin kuulemma olen muidenkin mielestä. Rinnat ovat ihanan turpeat ja pimpsa kostea yötä päivää...;)
Miehen kanssa ollaan juteltu asiasta riitojen jälkeen, ja hän kertoo haluavansa minua mielettömästi, mutta samalla kokee jonkinlaista suojeluvaiston minua ja vauvaa kohtaan niin kovana, ettei jotenkaan pysty heittämään rojuja torveen, niinkuin itse asian ilmaisee... Kai hän näkee meissä jotain neitsytmariamaista pyhyyttä, ettei halua kajota vaikka mieli tekeekin.. Nämä tunteenpurkaukset ja syyttelyt tuskin asiaa ovat auttaneet, päinvastoin..
Tähän on tyydyttävä, vaikka välillä panettaa niin että tukka lähtee päästä ja tekee mieli pirauttaa kaikille entisille hoidoille, jos sitä patukkaa sais edes kerran kunnolla!
Seuraavan raskauden ajaksi toivon vähempää himotusta, koska mieliala pysyisi varmasti tasaisempana. ..
Anteeksi vaan, mutta on harvinaisen tyhmä mies. Meillä on 4 lasta ja vaimo halusi joka raskaudella jatkuvasti seksiä. Nautimme tästä suunnattomasti. Hän oli kertakaikkiaan kuumana. Yllättäen huomasin, että peukalon työntäminen anukseen laukaisi oikein ilotulituksen. Sillä sitten vaimoani "kiusasin". Sen jälkeen tuo anus on ollut kutakuinkin tyystin kiellettyä aluetta. Mutta viimeisen raskauden aikana kaikki oli toisin. Anuksesta lähtenyt supistelu levisi koko lantion alueelle ja pelkäsin jo ennen aikaista synnytystä. Mutta eipä tuo mitään vaikuttanut, pari viikkoa meni silti yli ja terve tyttö sieltä syntyi. Vaimo on muistellut kaiholla tuota aikaa, varsinkin viimeistä raskauden aikaista seksiä. Himot olivat silloin pinnassa ja nyttemin on tyydytty kerta pari viikossa seksiin.
 
Viimeksi muokattu:
xxxy

sama juttu, halusi useammin kuin normaalisti siinä raskauden keskivaiheilla ja lopussakin. ehkä hormonit teki.
 
Viimeksi muokattu:
ML
En nyt ihan ymmärrä osaa näistä kommenteista. Vaimoni on raskaudesta huolimatta minusta kauniimpi ja haluttavampi kuin koskaan. Toki olen itsekin huolissani, että en satuttaisi häntä tai vauvaa kun rakastelemme, mutta rauhallinenkin seksi on täynnä tunnetta ja syvää yhteyttä. Nyt en voi enää jatkaa sillä vaimoni on vieressäni ja haluan antaa hänelle huomiota ja rakkautta. Minulla on maailman kaunein ja seksikkäin nainen...raskaanankin :)
 
RandoM
Hei! Kysymykseni on suunnattu niille miehille, joilla on tällä hetkellä tai on ollut raskaana oleva puoliso. Miten haluttavana olette kokeneet puolisonne hänen raskaana ollessaan? Vähentyikö seksi raskauden aikana, miksi? Kumpi osapuoli oli haluttomampi/halukkaampi seksiin raskauden aikana?

Meillä ihana parisuhde, jossa ennen raskautta harrastimme seksiä n. 3 kertaa viikossa. Kun tulin raskaaksi, alussa ei ollut mitään vaikeuksia seksin harjoittamisessa, mutta nyt viimeisellä raskauskolmanneksella seksiä on ehkä kerran kahdessa viikossa (jos sitäkään). Minua turhauttaa se ja olemme puhuneet asiasta. Mieheni sanoo, että seksi ison mahan kanssa on kömpelöä ja vauva tuntuu jo liian konkreettiselta seksin aikana, häiritsee kuulemma keskittymistä (?).

Onneksi on enää pari viikkoa laskettuun aikaan.

Ja toivon asiallisia vastauksia, ei mitään tyyliin "miehesi käy vieraissa" jne. Aitoja kokemuksia siis ihan mielenkiinnosta haluaisin lukea. Onko yleistä se, että mies ei uskalla rakastella tai halua naistaan raskauden takia?
Oma kokemukseni (25 vuoden takaa) on se, että vaimo ei halunnut. Ei hän kovin aktiivinen oillut ennen raskauttakaan, mutta sen aikana erityisen vähän. Mie olisin halunnu toki. Noh. meidän juttu on jo päättynyt, se onkin toinen juttu eikä tästä johtunut. Mikään ei oloe haluttavampi kuin raskaana oleva nainen, myös imettävä....
 
Viimeksi muokattu:
Onnellinen isä
Vaimo voi raskauden ensimmäisellä kolmanneksella niin huonosti, että jäi pariin kertaan. Oli siis kärvistelemistä, mutta ymmärrän hyvin kun ajattelen haluaisinko itse lopen väsyneenä yrjöolossa seksiä.

Tuon kolmanneksen jälkeen sitten naidaan taas aika reippaasti. Vaimo ei joskus saa unta, kun panettaa ja huhuilee mua sitten nopeasti käymään makkarissa. Pitää vain sanoa "lapselle, että iskä käy äiskän luona ja tulee kohta takaisin." Loppuvaiheessa lähetyssaarjaana-asento ei enää onnistu, mutta mies voi olla silä lailla kyljellään ja nainen selällään. Lisäksi takaa päin jne. onnistuu. Orgasmit tulee ja ensimmäinen synnytys vain lisäsi vaimon orkkuherkkyyttä.

Raskauden lopussa vaimo herätti mut keskellä yötä, koska häntä PANETTI NIIN KOVASTI ETTEI SAANUT UNTA. Hän pelkäsi, että suutun, mutta mikäs siinä. Me naimme ihan raskauden loppuun asti. Itse asiassa vielä n. 4 tuntia ennen kuin meni lapsivesi... :)

Naikaa ihmeessä.
 
Been there, done that
Vähän on erilaisia kokemuksia kuin suurimmalla osalla, eli itse en raskauden aikana kokonut vaimoani niin haluttavaksi. Tosin pidän muutenkin timmeistä kropista, ja vaikka vaimon kroppa sinänsä pysyikin normaalissa kuosissa koko raskauden(kin) ajan (tietysti jotain pientä painonnousua oli, mutta sepä kait on ihan tervettäkin), en vain oikein osannut suhteutua siihen isoon vatsaan. Lisäksi ajatus siellä lepäävästä sikiöstä ei oikein kirvoittanut mitään suuria haluntunteita. Sikiö ei ole ideana kovin seksikäs...

Synnytyksen jälkeen seksi taas alkoi reilun kuukauden päästä sujua. Tähän auttoi se, että vaimo palasi takaisin entisiin mittoihinsa kaikinpuolin. Eli oli taas se sama ihminen myös fyysisesti, johon aikanaan fyysisestkin rakastuin. Toki koko raskaudenkin ajan rakastin vaimoani aivan yhtä paljon kuin ennen ja jälkeen, mutta halukkuus ei kulje käsi kädessä rakkauden kanssa.

Vaimoni on jälkikäteen sanonut, että koki asian häiritseväksi. Ei valittanut raskauden aikana, mutta sanoi kokeneensa, etten pitänyt häntä haluttavana. Väitti ymmärtävänsä, mutta tuskin sitä nyt sinänsä voi ymmärtää. Tarkoitus kun ei ollut loukata.

Loppukaneettina voisi sanoa, että molemmat olemme taustaltamme erittäin aktiivi(kilpa)urheilijoita, joten fyysinen olemus on erittäin tärkeä molemmille. Tämä niille, ketkä aikovat valistaa iän tuomasta rupsahtamisesta. Sen voi tehdä samanaikaisesti, ei niin että toinen ottaa varaslähdön ;)

Tästä huolimatta nykyään seksi sujuu ja elämä hymyilee :)
 
Xy1
Loppukaneettina voisi sanoa, että molemmat olemme taustaltamme erittäin aktiivi(kilpa)urheilijoita, joten fyysinen olemus on erittäin tärkeä molemmille. Tämä niille, ketkä aikovat valistaa iän tuomasta rupsahtamisesta. Sen voi tehdä samanaikaisesti, ei niin että toinen ottaa varaslähdön ;)

:)
En ymmärrä oikein ymmärrä noin pinnallista ajatustapaa. Urheilu ei ole mikään tekosyy. Minusta miehen pitäisi tukea raskaana olevaa vaimoaan kaikin tavoin, niin henkisesti kuin fyysisesti. Itse on hänet tuohon tilaan saattanut. Siten, jos vaimo kaipaa seksiä ja läheisyyttä, niin sitä on hänen toki saatava. Tuli eräänkin kerran yritettyä käynnistää synnytystä naimalla, muttei sekään onnistunut, saati, että olisi syntyvälle lapselle aiheutunut jotain ongelmia seksistä. Ennemmin niin, että vaimo muistelee hyvillä mielin raskausajan kiimaansa ja sen taltuttamista. Lisää kummasti yhteenkuuluvuutta, kun oma mies arvostaa ulkomuodossa tapahtuvista muutoksista huolimatta.
 
maikka
Meillä vaimo on nyt viimeisellä kolmanneksella. Touhuiltu on suhteellisen tasaiseen tahtiin, aluksi pahoinvointikaudella toki vähempi. Nyt on alkanut tuntua, ettei vaimolle enää seksi maistu. (laskettu aika kahden kk:n päässä) Minulle kyllä kelpaisi, eikä vaimo ole muuttunut yhtään vähemmän haluttavaksi kuin ennen raskautta. Ei hän kyllä ole fyysisesti yhtään muuttunutkaan muuten kuin että vatsa on muuttunut tiukaksi palloksi.

Ymmärrän halujen kaikkoamisen jos naisen vyötärön ympärys muuttuu alta 80:sta yli metriseksi pelkän lihomisen seurauksena, mutta pidän outona halujen katoamista kun kyseessä on raskaus. Se on kuitenkin miehen ja naisen yhteinen projekti, jossa nainen joutuu tekemään hommat ja ehkä kärsimään fyysisesti paljonkin yhteisen asian puolesta. Kyllä siinä miehen kuuluu olla tukena, vaatii se sitten panemista vaikka ei haluttaisi. Tai selibaattia vaikka kuinka tekisi mieli.
 
huhtikuussa iskä

Meillä on menossa vasta kahdeksas viikko, joten nyt naistani yrjöttää paljon ja panettaa vähän. Mutta ennen pahoinvointia tapahtui jo ensimmäinen riemuhetki. Rintojen (valtava) kasvu ja tuntoherkkyyden lisääntyminen johtivat jo ennestään hyvän seksin huikeaan parantumiseen. Oltiin ihan ekstaasissa molemmat. Nyt odotan jo innolla toisen kolmanneksen alkua, jolloin pahoinvointien pitäisi olla historiaa. Se, että olen siittänyt vaimoni, kiihottaa jo sinällään, enkä edellisenkään raskauden aikana halunnut pidättäytyä seksistä. Puuhasimme ihan loppumetreille saakka. Pankaa sivulta ja takaa, mutta pitäkää vaimoistanne huolta. Raskaana oleva nainen on seksikäs ja ilmeisesti yleensä myös erittäin halukas.
Ennen pahoinvointivaihetta me jo fantasioitiin siitäkin, että startataan yhdeksän kuukauden täytyttyä synnytys ottamatta enakkoluuloton kolmas pyörä (mies) leikkiin mukaan. Saas nähdä. Minä ainakin haluan yhtyä rakkaaseeni ihan niin kauan, kuin hän antaa sen tapahtua :)
 
Viimeksi muokattu:
vieras
Sorry vaikka vastaan kun olen nainen.

Itse nautin seksistä tosi paljon raskauden aikana (silloin kun ei ollut pahoinvointia tai kipuja). Minulle se oli ensimmäisiä kertoja seksiä ilman hormoonipillereitä tai kondoomia :).

Mieheni sain hommiin mukaan aika usein, tuntui että hän tykkäsi kun minäkin tykkäsin.

Meille kyllä tuli sitten ero myöhemmin. Lapsen imetysaika yms. vei meidät erilleen ja synnytyksen jälkeen seksiä oli harvemmin.

Yleisesti ottaen olen synnytyksen jälkeen (kun vauva kasvoi isommaksi) saanut helpommin orgasmeja miehen kanssa.
 
keskiraskaudessa
Mieheni ei ole kiinnostunut seksistä raskaana olevan kanssa. Ongelma alkoi suurinpiirtein silloin, kun raskaustestiin piirtyi "plussa". Aluksi oli kova pahoinvointi, jolloin en tietysti minäkään voinut ajatella paljon muuta kuin wc-pönttöä... Tilanne on rauhoittunut tuosta ja olen joskus todella alakuloinen asian vuoksi. Vastauksena olen kyllä ihan ystävällisesti saanut, että en ole siinä kunnossa, että voisin rakastella. Omasta mielestä alkaisin jo olla.
 
M39
Hei! Kysymykseni on suunnattu niille miehille, joilla on tällä hetkellä tai on ollut raskaana oleva puoliso. Miten haluttavana olette kokeneet puolisonne hänen raskaana ollessaan? Vähentyikö seksi raskauden aikana, miksi? Kumpi osapuoli oli haluttomampi/halukkaampi seksiin raskauden aikana?

Meillä ihana parisuhde, jossa ennen raskautta harrastimme seksiä n. 3 kertaa viikossa. Kun tulin raskaaksi, alussa ei ollut mitään vaikeuksia seksin harjoittamisessa, mutta nyt viimeisellä raskauskolmanneksella seksiä on ehkä kerran kahdessa viikossa (jos sitäkään). Minua turhauttaa se ja olemme puhuneet asiasta. Mieheni sanoo, että seksi ison mahan kanssa on kömpelöä ja vauva tuntuu jo liian konkreettiselta seksin aikana, häiritsee kuulemma keskittymistä (?).

Onneksi on enää pari viikkoa laskettuun aikaan.

Ja toivon asiallisia vastauksia, ei mitään tyyliin "miehesi käy vieraissa" jne. Aitoja kokemuksia siis ihan mielenkiinnosta haluaisin lukea. Onko yleistä se, että mies ei uskalla rakastella tai halua naistaan raskauden takia?
Miehenä seksi olisi kelvannut useamminkin. Kuitenkin nainen ei ollut ihan niin halukas raskauden aikana. Loppuaikana sai sitten taas enemmänkin, kun hän oli jostain kuullut että synnytys alkaa nopeammin kun tekee sitä, tai sinne tulee spermaa.. En muista kumpi oli tarkemmin se syy. Silloinhan sitä oli aika tyytyväinen tästä käänteestä, mutta jälkikäteen ajatellen sopii muutenkin exän tyyliin.. eli kun sopii hänen tarkoitukseen niin jeps, muuten ei..
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä