Raskaustesti negatiivinen, silti ei menkkoja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieraileva maisa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieraileva maisa

Vieras
Hellou! Tosiaan siis olenpa ajautunut tilanteeseen, että menkat pitäis olla jo kovaa vauhtia vuotamassa, mutta mitään ei kuulu tai näy. :s Menkat on nyt 4 päivää myöhässä ja se on omalla kohdalla epänormaalia, hyvinkin säännölliset on kuukautiseni. Raskaustestin tein eilen suurella jännityksellä, mutta tulos näytti negaa. Silti ollut kaikenmoisia oireita, osa voisi liittyä menkkoihin mutta osa on täysin uutta ja selittämätöntä minulle. On pahoinvointia/kuvotusta, mies sanoi että rinnat turvonneet ja oli pari päivää aratkin, väsyttää koko ajan, olen itkuherkempi ja tunteet heittää vuoristorataa. Päätä särkee, näössä ollut heikkenemistä ja samanlaista alavatsan ja -selän nipistelyä kuin menkkoja ennen. Nenäkin tukossa aivan kuin yöstä ja suuta on alkanut kuivaa kovasti, varsinkin kun aamulla herää. Nälkä tuntuu olevan melkein koko ajan mutta tuntuu ettei mitään saa alas. Kysymys herääkin siis, että olenkohan raskaana vai onko kaikki vaan kuvitelmaa ja toiveajattelua?

Ikää on siis itsellä 20 vuotta ja raskaus olisi ensimmäinen ja toivottu, rakastavat vanhemmat tiedossa. :) Elämäntilanne ei ehkä paras mahdollinen, mutta miehen kanssa mietittiin että kummatkin tätä oikeasti haluaa ja oltiin hieman pettyneitä negatiiviseen tulokseen raskaustestistä. :(
 
Olen itse suuren pereen äiti ja yksi raskauteni oli erilainen muihin verrattuna, silloin raskaustesti näytti plussaa vasta rv 7 (tein suurinbpiirtein testejä menkkojen oletetusta alkamispvästä lähtien), ultrassa sitten varmistui nuo viikot. Ja kaikki oli normaalisti ja syntyi täysaikainen terve lapsi :) Kaikissa muissa raskauksissa testit näyttäneet plussaa heti kuukautisten poisjäätyä.

Eli periaatteessa voit olla vielä raskaana, mutta toisaalta säännöllinen kiertokin voi olla vikka kerran elämässä epäsäännöllinen :) Toisaalta,iso osa raskauksistahan jää "sen kummemmin jatkumatta" eli tulee vaan hieman myöhemmin runsaampana vuotona pois esim kehityshäiriöiden vuoksi.
 
Mulla on olleet menkat kolmekin viikkoa myöhässä, panikoin ja mietin ja sain hailakan plussan, mutta vasta sen ajan jälkeen kun testi olisi jo pitänyt heittää pois. Tuo on ollut ainoa kerta kun mulla kuukautiset myöhästyneet mutta kun kävin lääkärillä ja sain tietää etten ole raskaana, unohdin asian ja sitten melkein heti ne tulivatkin. Jos vauvaa toivotte, niin toivottavasti tämä on nyt sitä
 
Mullakin on menkat parhaillaan olleet pari viikkoa myöhässä, mutta kyllä ne sieltä tulivat sitten loppujen lopuksi. Stressi ovulaation paikkeilla voi myöhästyttää ovista--> menkat tulee normaalia myöhemmin.

Voihan se myös olla mahdollista, että tärppi on käynyt. Kannattaa tehdä uusi testi parin päivän päästä.
 
Itselläkin joskus aiemmin ollut myöhässä viikon nuo menkat, mutta pitää tosiaan seurata tilannetta josko ne taas vaan olisi myöhässä! Tosin olo on jotenkin ihan erilainen, sen on aina ns. tiennyt ja aavistanut että tänään ne alkaa, ja se on ollut sellainen tietty tunne. Nyt se puuttuu kokonaan, on ihan eri fiilis ja jotenkin kummallisesti varma olo siitä että tää on nyt jotain muuta. Ja toivonkin että asia olisi niin, peukut pystyssä jännäillään.

Ja kiitos Mupelo, pitää tehdä uusi testi tässä parin päivän kuluttua!
 
Voit hyvinkin olla raskaana. Minulla kierto on yleensä n.32 päivää. Sain testiin plussan kuitenkin vasta kp 41. Luultavasti ovis ollut myöhemmin tms. Tee parin päivän päästä uusi testi. Tsemppiä! :)
 

Yhteistyössä