Refluksi, allergia, itkuinen vauva -apua!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja järki lähtee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

järki lähtee

Vieras
Vauvalla 2 kk ruoka-allergiaepäily, itse olen sen vuoksi dieetillä (maidoton, munaton, kalaton). Dieetti ollut päällä vasta viikon. Refluksivaivaa on myös runsaasti. Vauvan kakan koostumus, väri ja lapsen iho ovat viikossa jo rauhoittuneet, mutta pulauttelu on ihan entisellään ellei jopa pahentunut. Hirveää ähräämistä, nieleskelyä, hosumista, itkemistä. Sen oikein kuulee kun puklu nousee suuhun. Neuvolasta ei ole mitään apua. Paino on noussut hyvin, joten viis siitä että vauva itkee lohduttomasti :( Mainittakoon, että allergia-asiakin on ihan omaa arvelua, jälkitarkastuksessa lääkäri vahvisti tämän epäilyn. Pulauttelusta ei silloin ollut puhetta.

Ei tuota itkua jaksa kun näkee että on paha olla. Ja kun ei ole mitenkään päin lapsella hyvä (sylissä, sitterissä, autossa, pystyssä, makuulla... )Kantoliinaan ja autoon saattaa nukahtaa, mutta järjettömän huudon kanssa. Kun liike lakkaa, huuto alkaa saman tien. Toki tätä nyt ei ihan 24/7 ole, mutta päivittäin kuitenkin useamman tunnin ajan. Yöunille on tosi vaikea nukahtaa, mutta kun unen päästä saa kiinni nukkuu kyllä hyvin n. 8h. Päivässä ei ole mitään rytmiä, huuto voi alkaa yhtä hyvin aamusta kuin päivästäkin ja sitä myöten päiväunet ovat tietenkin mennyttä.

Olen kokeillut samasta rinnasta syöttämistä useamman kerran peräkkäin, pitänyt lasta pystyasennossa niin paljon kuin mahdollista, yrittänyt röyhtäyttää kesken syöttöä, pidentää syöttöväliä. Vertaistukea, viisaita sanoja, lääkärisuosituksia, jotain nyt pian!!
 
Meidän pojalla nyt 5kk allergiaoireet alkoi kanssa 2kk ikäisenä. Refluksioireet alkoi jo ihan parin viikon ikäisenä. Meillä ei dieetit auttanut lainkaan ja jouduin lopettamaan imetyksen tosi nopeasti kun vauva vain huusi. Meillä oli esikoisella sama aikoinaan joten ei se yllätys ollut.

Muuta neuvoa en voi tähän sanoa muuta kuin viekää vauva yksityiselle allergologille, sieltä saatte avun kaikista nopeimmin. Me käytetään yksityistä lääkäriä joka on myös lasten gastroenterologi, niin saatin siihen refluksiinkin hyvä lääkitys heti.

Raskasta tuo aika on, mutta kun saatte vauvan maitoasian kuntoon, oli se sitten imetys tai erikoiskorvike alkaa homma helpottumaan paljon. Kunnon refluksilääkitys on myöskin hyvä juttu.

Meidän vauva reagoi myös kaikille viljoille minun maidon kautta, ja nyt kun kiinteitä yritetään pojalle löytää niin yhtäkään ei olla listalle saatu, reagoi kaikkiin. Nyt lähdetään sitten siedättämään vauvaa rotaation avulla.

Meidän pojalle joudutaan syöttämään jatkuvasti antihistamiineja kaikenlisäksi, tuntuu tosi kurjalta :(

Voimia paljon teille!
 
Neuvola ei tiedä refluksista mitään! :wave:

vie kunnon gastroenterologi/lastenlääkärille ja kysy asiasta. Meillekin sanottiin, että ei ole refluksia, kun paino nousee ja kasvaa. Ja pashat. Kun lapsi kieltäytyi jo syömästä ja itki vain, soitin yksityiselle, joka sanoi, että tuolla painolla/kasvulla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko vai eikö ole refluksia.

Määräsi meille gavisconia ja nutriton instantia ja meillä onneksi ne auttoi. Nuo on kaikista lievimmät vaihtoehdot ja niitä saa ilman reseptiäkin. Gaviscon ei imeydy mihinkään, mutta muodostaa suojaavan kalvon.

Käytä kunnon lääkärillä on mun neuvo.
 
Kiitos teille! Tuntuu niin loputtomalta suolta tämä touhu... Esikoisellekaan 2v. ei ole aikaa kun vauva vaatii kokoa ajan sitä huomiota. Pakko tähän on nyt jotain tolkkua saada ennenkuin kaikki seotaan. Vauvaan ei ole päässyt tutustumaan ollenkaan, kun se reppana joko vain nukkuu tai huutaa. Nyt metsästämään lääkäriä :)
 
Täällä reilu 3 kk maitoallergikko (ties mitä muita allergioita??!!) silent refluksilla varustettuna. Tällä hetkellä menee pelkkä Neocate (viimeiset 4 vkoa) ja Nexium 10 mg (jo 3 vkon ajan) aamuin illoin. Refluksi oireilee silti ja lisäksi hirvittävät ilmavaivat!! Nukkuminen yhtä tuskaa kun tavara seilaa koko ajan suuhun ja sitten vielä kaasuuntuu pahasti. Tuntuu että keinot loppu?! Kellään mitään ideaa esim. korviketta, lääkettä joka vois vielä auttaa?!
 
Neuvolassa ei todellakaan osata puuttua refluksiin: meillä oireilu oli enemmän yöpainotteista, eli herättiin sata kertaa yössä, ja piti saada tissiä lääkkeeksi.... neuvolan ainoa neuvo oli lopettaa imettäminen. jota ei siis tarvinnut meidän tapauksessa lopettaa kun yksityisellä lääkärillä kävimme.
Mutta siis mene ja varaa ihmeessä aika lastenlääkärillekin, jos ei paikkakunnallasi tai lähelläsi ole oikein refluksiin erikoistunutta lääkäriä. Lastenlääkärikin osaa kumminkin jotain!!! ja lääkkeet tuovat teillekin toivottavasti apuja! :)
 
ap, mene suoraan yksityiselle allergologille!!! uudellamaalla jos asut osaan suositella hyvää. älä luota kunnalliseen, sairaalaan, tk:hon tai nlaan. Meillä kesti 7kk saada edes jtn selvyyttä. lapsi on nyt 10kk suolioireinen maitoallergikko, ruoka-aineallergikko ja refluksi löytyy myös.
 
:hug: Ensinnäkin supervoimia! Tiedän, että tuo vaihe on aivan perseestä :(

Munkin suositus on valitettavasti, että pätäkkää kehiin ja erikoislääkärille gastroenterologille tai lastenlääkärille. Soita lääkäriaseman ajanvaraukseen (ovat yleensä hoitajia siellä) ja selitä asia. Jos olet Helsingin seudulta niin suosittelen lämpimästi Myymannin Pikkujättiä. Ovat nimenomaan lasten juttujen kanssa tekemisissä.
 
Refluksi on allergia oire siinä missä muutkin (itsellä 3 suolioireista lasta). Eli omassa dietissäsi on jotain vielä pielessä.

Heti huomenna apteekkiin ja haet Gaviscon "närästyslääkettä", se tekee suojaavan kalvon ruokatorveen joka on varmasti ihan sökönä jatkuvien refluksioireiden vuoksi. Annostus oli 0,5ml painokiloa kohti jaettuna kolmelle tai neljälle kerralle päivässä (6kg lapsi -> 2ml 3kertaa päivässä). Voit varmistaa apteekista, saa ilman reseptiä.

Sitten oma ruokavalio niin tiukaksi kuin pystyt. Jos jätät jotain pois älä heti olta mitään uutta tilalle. Esim. maidon tilalle kauramaito, koska toden näköisesti myös kauramaito aiheuttaa oireita. Ensin listalta kannattaa jättä yleisimmät pois, maito, muna, hedelmät, marjat, kotimaiset viljat (jätä aluksi vain vehnä, muut pois), mehut, porkkanat. Syö mahdollisimman paljon vain kypsennettyjä tuotteita. Ensin tiukka ruokavalio ja sitten lisäät yksitellen takaisin ruokavalioon jos olo helpottaa. Muista itselle kalkit ja monivitamiinit.

Tai ostat sieltä apteeksita allergiselle lapselle tarkoitettua korviketta, koitat korviketta viikon ja lypsät itse ja katsot mihin menee. Korviketta voi ostaa myös ilman reseptiä. Althera korvike on nyt uutta ja vissiin aikahyvin siedettyä.

Pidä päiväkirjaa omista syömisistä, vauvan syömisistä ja oireista. Ja niitten kanssa sitten lääkärille. Pääset vähemmällä kun sinulla on mustaa valkoisella yllä mainituista toimenpiteistä ja niiden vaikutuksesta vauvan oloon. Muuten lääkärit helposti toteavat vaan että katsotaan nyt vielä... Ja muista aina mielummin vähän liioitella oireita. Silloin saat paremmin apua!

Meillä ei vauva pulauttele/nieleskele enää yhtään kun olen saanut ruokavalion kohdalleen, Gavisconkin on tarpeeton.

 

Yhteistyössä