reipasta meininkiä Raumalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja #teilläsevastaunelmaonkin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

#teilläsevastaunelmaonkin

Vieras
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...si-riehui-puukon-kanssa-kerrostalossa/5570752

Raumalaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeän pahoinpitelyn yritykseen perjantai-iltana.

Mies oli mennyt kerrostalolle, jossa oletti asuvan maahanmuuttajia. Hän oli mennyt talossa olleeseen asuntoon ja pyytänyt pari pulloa olutta siellä asuvilta ulkomaalaisilta työntekijöiltä.

Ne juotuaan mies oli vaatinut lisää olutta, mutta enempää hänelle ei tarjottu. Silloin mies oli ottanut puukon esille ja osoitellut sillä asunnossa olijoita. Miehen poistuttua asunnosta hänen peräänsä oli lähdetty porukalla. Pihalla raumalainen oli ilmoittajien mukaan yrittänyt lyödä puukolla yhtä perään lähteneistä.

Mies otettiin kiinni ja toimitettiin poliisivankilaan. Poliisille hän kertoi vastustavansa maahanmuuttoa ja menneensä siksi olettamaansa vastaanottokeskukseen.

muistakaa sit kun tällainen teidän kohdalle osuu, et ihan oli suomalaisten puolella ja hyvä jätkä
 
missäs tälläinen on tapahtunut?

turhien juttujen levittäminen, rikosten keksiminen, ja paniikin luominen on täysin ala-arvoista hommaa, joka ei palvele loppupeleissä ketään.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/pankkiryostajat-italiassa-emme-ole-isis/5570636

Ei tarvitse keksiä rikoksia kun matut tekevät niitä kuin liukuhihnalta.

Linkittämäsi pankkiryöstönkin tekivät matut, koska ei muuten kukaan olisi pelännyt ryöstäjien olevan matuja.
 
Ei tarvitse keksiä rikoksia kun matut tekevät niitä kuin liukuhihnalta.

Linkittämäsi pankkiryöstönkin tekivät matut, koska ei muuten kukaan olisi pelännyt ryöstäjien olevan matuja.

ai ne oulun raiskaajat olikin mamuja, ja helsingissä se yks ryöstettiinkin ihan oikeesti? tai ne lukemattomat some jutut, joista ei kuitenkaan poliisille viitsitä ilmoittaa? "koska ei ne kuitenkaan tee asialle mitään"
tai yhden kaupunginvaltuutetun väitteet polttopullojen löytymisestä vokista, mitä ei kuitenkaan voi todistaa muuten kuin "kuulin luotettavalta taholta"
 
Silti matut tekevät rikoksia kuin liukuhihnalta, vaikka mitä yrität selittää.
 
Silti matut tekevät rikoksia kuin liukuhihnalta, vaikka mitä yrität selittää.

esim kangasala, Finland ryhmässä facessa voit käydä lukemassa kuinka yhdellä pahoinpitelyllä josta on tehty kuulemma rikosilmoitus, mut ei poliisille (poliisi yrittää selvittää asiaa ) , ja ahdistelutapauksella, josta ei myöskään ilmeisesti tehty ilmoitusta, selitellään vokin puukottajien tekoa. eli kaksi väärää väitettä, yksi oikeasti tapahtunut rikos.hmm.
ei keksitä ei

ja tiedän et tekevät rikoksia, mut jos niitä tehdään liukuhihnalta niin miksi niitä pitää keksiä lisää, eikö todelliset tapahtumat riitä?
 
Tässä inisevälle suvakille:

Pitäjänmäen asemies olikin mamu? Voiko tämä pitää paikkaansa?!
Heikki Porkka kirjoittaa julkisessa FB-päivityksessään mielenkiintoisen asian.
21.11.2015 11:23, 6062 lukukertaa

Nappaa 100% talletusbonus sekä yhteensä 100 ilmaiskierrosta Gonzo's Questiin!

Tässäkö on syy, että media oli tapauksesta hiljaa?

ei sit todisteita laittanu? nimeä edes?

ja toi vangitemisoikeudenkäynti juttu alkaa jo huvittamaan, koska ne on lähes poikkeuksetta AINA salaisia, ja tää sama asia on yritetty joka helvetin oikeudenkäynnin jälkeen teille kertoa.Mut aina se vaan kuulostaa yhtä raflaavalta, koska mv
 
Jollen nyt ihan väärin muista niin sukunimi on Sihvonen.

Poliisi jahtaa kaapupoikia, mopopoikia, rasistisia pakoputkia ja myös 5kypänen polttopullomies sai runsaasti julkisuutta, mutta Pitäjänmäen vokin edestä konepistoolin ja pistoolin kanssa tavoitettu henkilö ei ole kiinnioton jälkeen enää päässyt lehtien sivuille - miksiköhän ei?
 
siksi kun se jäi heti kiinni? kaapujätkästä oli juttuja kun ei ollut jäänyt kiinni? polttopullomies sai tuomion ja siit tehtiin juttu, pitäjänmäen jätkää ei ole vielä tuomittu?

montas juttua olet esim oulun raiskaajista nähnyt?

ja näytäppä mulle uutinen missä väitettiin tuon vok miehen olevan kantasuomalainen?
 
Olet toivoton: Mikään fakta ei saa sua järkiintymään...
 
Olet toivoton: Mikään fakta ei saa sua järkiintymään...

mitä faktoja sä oot esittäny mitkä mun pitäis uskoa?

ja edelleen, mä kerroin vain asioita mitkä tossa oli pielessä, esim tuo salattu vangitsemisoikeudenkäynti, tai se miksi sellaisista jutuista missä tekijä on jo jäänyt kiinni, yleensä tiedoitetaan tai uutisoidaan vähemmän kuin asioista jotka ovat selvittämättä.
tuo pitäjänmäen tapaus, missään ei käsittääkseni ole edes väitetty et asemies olisi suunnitellut iskua vokkiin, vaan kerrottu et tapahtui vokin läheisyydessä.

mä ymmärrän tasan tarkkaan ulkomaalaistaustaisten tekemät rikokset, mut mä en ymmärrä sitä et niitä väännetään ja käännetään, puhutaan paskaa, keksitään lisää ja samaan aikaan suomalaisten rikoksia vähätellään, niitä perustellaan jollain tavoin niin, et nekin on ulkomaalaisten vika jne

ja tässä vielä tuo vangitsemisoikeudenkäynti juttu ihan selvennykseksi

Vangitsemisoikeudenkäynnit pidetään usein tutkinnallisista syistä yleisön läsnä olematta. Myös epäillyn pyynnöstä vangitsemiskäsittely voi olla suljettu.

http://www.lakineuvo.fi/lakineuvo/99/oikeudenkäynti-oikeudenkäynnin-julkisuus

se ei ole siis riippuvainen siitä minkävärinen ihminen siellä on syytettynä, vaikka niin koitatte väittää
 
Yhteistyössä