Eli sain hiljan kuulla, että verikoikeissani oli häikkää. Olen siis Rh-positiivinen (kuten suurin osa ihmisistä on), MUTTA vasta-aineet oli positiiviset. Multa löytyi siis vasta-aine Anti E. Luin siitä netistä ja huoleni on nyt melko suuri. Olen 13 viikolla raskaana ja pelottaa miten vauvan käy tuon vasta-aineen takia. Vauvalle saattaa tulla esim. anemia jo masussa ollessaan ja se aika todennäköisesti on keltainen synnyttyään, joten tulee saamaan sinivalohoitoa, kun hän syntyy.
Mistä ihmeestä senkin tietää jos ja kun vauvalla on masussa ollessaan anemia ja miten se hoidetaan?? Tai että jos sillä on jotain muutakin hätää siellä?? Olen huolissani vauvani hyvinvoinnista. Tämä tulokas on meidän perheen viides lapsi ja kenenkään muun aikana vasta-aineita ei ole löytynyt eikä ole ollut.
Kaikki edelliset neljä synnytystä on menneet normaalisti ja ovat kaikki myöskin olleet alatiesynnytyksiä. Mulle ei ole ikinä laitettu verta eikä kukaan lapsista ole ollut keltainen synnyttyään.
Mies kävi viime viikolla verikokeissa ja sen tulokset saadaan luultavasti vasta ensi viikolla. Menee kuulemma parisen viikkoa ennenkuin tulokset tulevat :kieh: Piinaavaa odotusta :'(
Onko täällä joku joka on jo saattanut synnyttääkin ja on ollut itsellään myös tuo sama Anti E vasta-aine (ja itse Rh+)?? Mitä hoitoa vauvasi sai synnyttyään tai jo raskausaikana?? Auttakaa pikaisesti pelokasta