Eniten itkin varmaan tyttöni ekan rakkauden päättymisestä. Hän asui peruskoulun jälkeen kaukana kotoa koulussa, jonka hän vaan koki omakseen. Siellä sitten rakastui poikaan tai päinvastoin. Olivat muutaman vuoden onnellisia.
Pojan koti oli rikas ja siellä määrättiin sävelet, että kuinka edetään; siis nuorille rakennettiiin suuri hieno talo ja mielettömästi oli karjaa, jota sitten tyttöni opetteli (tietisikalla ohjailemaan). Niihin ei siis saanut kiintyä, eikä silitellä niitä lehmiä ja vasikoita jota tyttö teki.
Kävi sitten niin, että tyttö otti kyliltä yhden kaverin kaverinsa hyvän hyvyyttään asumaan heille, koska mimmi oli potkittu kotoaan pois. Siinä sitten ilmeni, että tyttöni 'rakas' hengailikin tuon tytön kanssa. Lapsi tankkas autonropposensa, otti koiransa ja vaatteensa, soitti puolimatkasta jotta saako tulla kotiin. Sai tulla.
Nyt on vuosia mennyt ja se ihana koira on edelleenkin täällä ja tytöllä oma elämä, johon saa vaikuttaa itsekin ja mukava kaveri, joka rakensi heille originellin talon keskelle ei mitään. Koiria ja hevosia on ja nuoret onnellisia.
Tää kaikki pohjustus siis siihen lauluun, mitä tyttö soitti kuulokkeilla (etten minä olis kuullut) Tää ei oo mun koti.... esittäjää en tiedä.