A
arpinen sydän
Vieras
Vaikka on anteeksi antanut ja elämä jatkunut niin unohtaminen on niin vaikeaa.
Vuosia sitten erosimme mieheni kanssa, johtuen alkoholista ja pettämisestä ja kertakaikkisen huonosta parisuhteesta. Miehen joka viikonloppuinen baareilu ja pettäminen aiheutti minulle syvät arvet.
Kuten sanoin, asiat on sovittu ja liitto voi paremmin kuin koskaan.
Mutta kun mies lähtee yksin viihteelle, nykyisin noin kerta vuoteen ja silloinkin yhdessä sovitusti, olen aivan hajalla.
Mielestäni en voi enkä haluakaan kieltää häntä menemästä, menenhän itsekin joskus mutta olo kun mies on viihteellä on jotain aivan kamalaa.
En usko että hän pettäisi enää tai en asiaa pelkää. Voisihan hän pettää minua vaikka työpaikalla. Tai että yhdestä juhlintakerrasta alkaisi taas pitkä kierre mutta silti minua ahdistaa.
Montakohan vuotta pitää kulua että asiasta pääsee yli.