Rintakipua uhmaikäisen kiukusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen uhmaikäisen yksinhuoltaja ja olen yksin hoitanut lapsen alusta asti. Stressitaso on ollut kova lapsen toisen vanhemman ollessa hankala ja yksin selviytyessä. Omaa aikaa ei ole koskaan saati hoitoapua.

Lapsi on vilkas ja kovatahtoinen. Pienetkin arjen asiat kuluttavat energiaani, lapsi karkailee, kiukkuaa, juoksuttaa ja muutenkin venyttää hermojani äärimmilleen. Nyt viime aikoina lapsen uhmatessa minulle on ilmaantunut rintakipua vasemmalle puolelle. Kipu on sen verran jomottavaa että alan huutaa lapselle jotta hän lopettaisi härnäämiseni. Onko yleistä että lasten kiukkuaminen ja uhmailu aiheuttaa niin kovaa stressiä että vanhempi voi oireilla fyysisesti?

Tänään otettiin yhteen päiväunista, lapsi kiukkuili ja temppuili, kaatoi maidon pöydälle jolloin vein jäähylle. Sieltä tuli itkien, pyysi anteeksi ja valitti väsymystä. Sovittiin että menee nukkumaan. Kuitenkin makkarista kuului supinaa ja kolinaa. Menin viereen rauhoittelemaan jolloin lapsi vain veuhtoi, potki ja jatkuvasti härnäsi minua. Hermostuin lopulta niin että rinnasta alkoi puristaa. Lapsi lähti leikkimään ja minä sanoin että äiti lepää sängyssä hetken. Rintakipu juilii ja mietin voiko kyse olla ylirasittumisesta ja voiko hermostumiseni sekä huutamisenu vahingoittaa lapsen uhmakehitystä. Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Hoitoapua ei ole tarjolla meille joten tilanne pitäisi ratkoa yksin.
 
Siihen vaaditaan aika paljon, että lapsi menisi jotenkin "rikki". Tuossa tuskin ollaan lähelläkään sitä riskiä. Varmaan jos jatkuvasti aiheetta huutaisi tai jos lapsen persoonaa kovasti mollaisi (tyyliin "olet tyhmä" tai "sinusta ei ole mihinkään") niin sitten voisi olla haitaksi.

Myös uhmaikäisen saa minun kokemukseni mukaan aika hyvin kuriin, kunhan jaksaa olla tiukka ja ennen kaikkea johdonmukainen. Jos jotain kerran määrätään tai käsketään joku seuraamus niin sitten se pitää.

Mitä karkailuun tulee, niin meillä siihen auttoi tosi hyvin valjaiden käyttö. Valjaat olivat ulos mennessä aina taskussa mukana, ja jos lapsi lähti omille teilleen niin sitten ne puettiin päälle.
 
Olen uhmaikäisen yksinhuoltaja ja olen yksin hoitanut lapsen alusta asti. Stressitaso on ollut kova lapsen toisen vanhemman ollessa hankala ja yksin selviytyessä. Omaa aikaa ei ole koskaan saati hoitoapua.

Lapsi on vilkas ja kovatahtoinen. Pienetkin arjen asiat kuluttavat energiaani, lapsi karkailee, kiukkuaa, juoksuttaa ja muutenkin venyttää hermojani äärimmilleen. Nyt viime aikoina lapsen uhmatessa minulle on ilmaantunut rintakipua vasemmalle puolelle. Kipu on sen verran jomottavaa että alan huutaa lapselle jotta hän lopettaisi härnäämiseni. Onko yleistä että lasten kiukkuaminen ja uhmailu aiheuttaa niin kovaa stressiä että vanhempi voi oireilla fyysisesti?

Tänään otettiin yhteen päiväunista, lapsi kiukkuili ja temppuili, kaatoi maidon pöydälle jolloin vein jäähylle. Sieltä tuli itkien, pyysi anteeksi ja valitti väsymystä. Sovittiin että menee nukkumaan. Kuitenkin makkarista kuului supinaa ja kolinaa. Menin viereen rauhoittelemaan jolloin lapsi vain veuhtoi, potki ja jatkuvasti härnäsi minua. Hermostuin lopulta niin että rinnasta alkoi puristaa. Lapsi lähti leikkimään ja minä sanoin että äiti lepää sängyssä hetken. Rintakipu juilii ja mietin voiko kyse olla ylirasittumisesta ja voiko hermostumiseni sekä huutamisenu vahingoittaa lapsen uhmakehitystä. Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Hoitoapua ei ole tarjolla meille joten tilanne pitäisi ratkoa yksin.
k

Stressiltä vaikuttaa sinun oireesi. Jos kipuilu jatkuu,kannattaa käydä kuitenkin lääkärissä.
Sinun täytyisi nyt saada itsellesi omaa aikaa. Asutko millä paikkakunnalla? Olisiko siellä tarjolla esim. MLL n kummitoimintaa? Sinulla myös mahdollisuus saada ennakoivaa apua lastensuojelusta tukiperheen muodossa.
 
Joo, yrittäisin ottaa vähän omaa aikaa. Löytyisikö esim naapurista joku teini katsomaan lasta vaikka tunnin lenkin ajaksi silloin tällöin.

Ja samalla yrittäisin selvittää, miksi/missä tulanteissa lapsen käytös menee yli. Esim nälkä, väsymys, huomion puute ovat ne yleisimmät syyt, että lapsi alkaa temppuilemaan. Niitä kun yrittää välttää, pääsee helpommalla.
 

Yhteistyössä