Rintapaise?

  • Viestiketjun aloittaja pahkura
  • Ensimmäinen viesti
pahkura
Täysimetän 10 viikon ikäistä vauvaani. Pari viikkoa sitten huomasin oikeassa rinnassa, lähellä kainaloa patin, jota luulin aluksi tukkeutuneeksi maitorauhaseksi. Kova patti ei kuitenkaan poistu imettäessäni ja on kasvanut alun herneen kokoisesta pallurasta pingispallon kokoiseksi. Esim. vauvan nostelu on ajoittain vaikeaa, koska patti on niin hankalassa paikassa ja kosketusarka.

Tänään kävin lääkärissä ja hän epäili että kyseessä olisi paise. Siihen viittaisi se, ettei patti pienene eikä minulla ole tulehdukseen / maitotiehyttukokseen viittaavia oireita kuten kuumetta. Nyt siis olen menossa ultrattavaksi (pakko mennä yksityiselle koska julkisella puolella olisin päässyt ultraan vasta elokuussa...), jotta saataisiin selvyys tilanteeseen.

Onko täällä kenelläkään tietoa tai omakohtaista kokemusta asiasta? Jos kyseessä on paise, niin miten sitten edetään? Minkälainen operaatio paiseen poistaminen on? Kestääkö paraneminen kauan? Entä onnistuuko imetys toipumisen aikana?

Ajatus mahdollisesta veitsen alle joutumisesta hirvittää. Vasta kun kiireellisestä sektiosta olen toipunut niin en erityisemmin haluaisi taas toipilaaksi joutua. :( Eihän tätä nyt etukäteen pitäisi murehtia, mutta...
 
Hilppa.
Mulla tuli kesäkuun alussa toiseen rintaan paise. Se havaittiin vasta toisen antibioottikuurin jälkeen (joka ei siis enää auttanut), kun kuumetta oli jo neljättä päivää n. 39 astetta. Paise oli ehtinyt kasvaa niin isoksi (10 cm), että rinta piti avata nukutuksessa. Yleensä paiseet leikataan paikallispuudutuksessa, mikä on aika kivuliasta. Leikkaushaava jätettiin auki ja nyt kuukausi myöhemmin haava on edelleen auki, mutta jo huomattavasti pienempi. Haavaa suihkutellaan väh. kerran päivässä ja siihen laitetaan sellasta bakteereita sitovaa nauhaa. Oli aluksi aika järkkyä, mutta nyt olen jo ihan tottunut tuohon. Haava ei kuitenkaan ole kipeä, vaikka olikin alun perin monta senttiä pitkä ja syvä. Olen myös imettänyt tästä rinnasta melkein koko ajan, aluksi pidin pari päivää taukoa, kun sairaanhoitaja sairaalassa oli sitä mieltä, että niin on parempi. En tiedä kyllä miksi, koska maitohan alkoi heti pakkaantua siihen. Sitä tulee jonkin verran myös itse haavasta, mutta se ei haittaa mitään.

Minua hirvitti leikkaus myös tosi paljon etukäteen, mutta onni onnettomuudessa oli tuo paiseen koko, jonka vuoksi sain nukutuksen. (Jouduin kyllä sitten jäämään sairaalaan yöksi ja vauva lähti isänsä kanssa kotiin korvikkeiden kanssa. Pärjäsivät kuitenkin ihan hyvin.) Sain sairaalassa myös suonensisäistä antibioottia ja kotona jatkoin Kefexinillä 10 päivää. En huokaise vielä helpotuksesta, koska rinta on haavan vierestä omituisen kova, ihan kuin osa patista olisi vielä jäljellä...

Toivottavasti kaikki menee kohdallasi hyvin, tsemppiä!
 
hieman aiheen vierestä..
Ei suoraan asiaan liittyen, mutta tuohon hilpan pattiin joka on ed. kova. Mulla muutama kk sitten leikattiin 2x bartholin rauhanen (herneen kokoisesta rauhasesta paisunut yli luumun kokoiseksi paiseeksi) ja se oli useamman viikon vielä leikkauksen jälkeen kova ja isohko kokoinen, luulin jo hetken aikaa ettei leikkaukset auttaneet ja joudun rauhasen poistoon. Onneksi kuitenkin pehmeni ajan myötä.
 
pahkura taas
Kiitos vastauksista. Tänään siis kävin ultrassa ja siellä heti todettiin että paise ei voi olla kyseessä, koska patti on kiinteä. Paise olisi näyttänyt nestemäiseltä sisältä. Niinpä otettiin näyte neulalla (auts!), mutta suureksi helpotuksekseni patti oli kuin olikin nestettä. Maito oli pakkautunut niin tiukaksi paketiksi, että ultrassa patti näytti kiinteältä.

Nyt sitten odottelen, että pahkura häviäisi itsekseen pikkuhiljaa. Jos niin ei muutaman viikon sisällä käy, niin sitten pitää mennä uudestaan tutkimuksiin. Arka tämä patin alue on vieläkin, ja iho hieman punoittaa (voi toki johtua osaksi myös näyteenotosta) mutta muuten on olo kyllä helpottunut.
 
heippa.
Mulle tuli kerran niin paha rintatulehdus että pumppaamalla tuli semmoista limaa (kuin todella sitkeetä räkää) jota sai ihan nyppiä pois kun pumppukaan ei saanut kun vähän. Auttavana toimi lämpimät suihkut rinnalle ja samalla hieronta sekä jatkuva pumppaus. Oli kyllä tuskaa!
 

Yhteistyössä