Ristiriitaisia tunteita imetyksen lopetuksesta :(

["voikukka"]

Vauva nyt 4,5kk ja todella allerginen, en jaksaisi enää dietata mitään uusia ruoka-aineita omasta ruokavaliosta. Monien eri ruokien valmistus vie voimat ja oma syöminen jää vähän yksitoikkoiseksi, kun ei jaksa löytää motivaatiota keksiä vähistä aineista uutta syötävää. Mitään ei missään saa valmiina ja jo niin haaveilen että pääsis ravintolaankin syömään. Vauva edelleen näpyillä, joten joku taas ei sovi mitä syön. Maitoaltistus on tehty, että erityiskorvikkeeseen on jo mahdollisuus.

Kiinteitä pitäisi kohta alkaa suunnitella, kun on allerginen, siitäkin tulee varmasti haastavaa *huokaus* Moni asia siis puoltaa imetyksen lopetusta pikku hiljaa, mutta miksi siitä ajatuksesta tulee niin surullinen olo? On vaikeaa tehdä päätös, että milloin on se hetki alkaa siirtymään korvikkeeseen. Ja mitäs jos sekään ei sovi? Surku sentään....

 

["viola"]

Hohhoijaa näitä..se on vaan imetyksen lopettamista, ei siis mitään mihin maailma kaatuu..eikö sulla oo muuta elämässä kuin vauvaan liittyvät jutut??

 

["jjj"]

Hei, se on tosi normaalia että imetyksestä seuraa tuollaisia tunteita. Mullakin seurasi, vaikka en etukäteen ajatellut sen olevan kovinkaan suuri asia. Olin imettänyt niin kauan kuin olin suunnitellut ja lapsi ei enää niin imetyksestä piitannut. SILTI yllätyin huonoista fiiliksistäni imetyksen lopettamisen aikoihin. Mutta se menee ohi opeasti. Mullakin allerginen lapsi ja tiedän miten rankkaa se diettaaminen imetyksen takia voikaan olla.

 

["voikukka"]

[QUOTE="viola";25808248]Hohhoijaa näitä..se on vaan imetyksen lopettamista, ei siis mitään mihin maailma kaatuu..eikö sulla oo muuta elämässä kuin vauvaan liittyvät jutut??[/QUOTE]

Mun mielestä on erittäin normaalia, että vasta reilun nelikuisen vauvan äidin maailmassa ei ole paljoa muuta sisältöä kun vauva ja muu perhe. Kyllä sitä kaikkea muuta ehtii myöhemminkin. Olin suunnitellut imettäväni vauvaa kuten esikoista eli noin vuoden vanhaksi. Koen sen tärkeänä hetkenä minun ja vauvan välillä, siksi olen surullinen ja siitä tiedän ristiriitaisten tunteidenkin tulevan, kun olin kuvitellut asiat toisin. Mutta aika ylivoimaiseksi alkaa tämä arki muuttua ja kun ei vauva dietistä huolimatta ole oireeton, on kai pakko jotain tehdä. Juuri annoin pienellemme Ataraxlääkettä ekan kerran, kun kutina ihossa on niin kova, että sääliksi käy ressukkaa.

 

["voikukka"]

kohtalotovereita?