Rivari/omakotitalo vai kerrostalo

Pohditaan asumismuotoa: satsataanko rahaa nyt tilavaan kerrostaloasuntoon vai odotetaanko vuosi ja sitten etsitään husholli omalla pihalla. Kumman sinä haluaisit ja miksi?

Asumme pääkaupunkiseudulla ja siltä aluelta, missä haluaisimme asua ei meidän budjetilla saa kun kerroatalosuntoja. Pitäisi muuttaa kauemmas oman pihan vuoksi.

 

Itse aiemmin pk-seudulla asuneena ihmettelen suuresti, miksi lapsiperheet haluavat ahtautua ylikalliisiin kerrostaloasuntoihin, joissa ei usein ole kunnon kylppäriä eikä pihaa. Mutta toki jokainen tekee itse omat valintansa.

Nyt asutaan lapsiystävällisellä omakotitaloalueella alle 10 km keskisuuren kaupungin keskustasta, halvemmalla kuin keskustassa kerrostalossa. Kyllä oma piha on lapsen kanssa tosi kiva juttu jos siihen vaan on mahdollisuus!

 

Me muutettiin vuokrakerrostalokaksiosta Vantaalta omaan rivarikolmioon alle tunnin ajomatkan päähän hki:n keskustasta. Oma piha, sauna, rauhallinen alue ja kohtuullinen hintataso puolsivat tätä ratkaisua. Kerrostaloon en maalla kasvaneena halunnut jäädä ja omakotitalo tuntui turhan suuritöiseltä pihoineen kaikkineen..

Nyt on hyvä.

 

Omakotitalossa asumme - tämän lapsikatraan kanssa ihan naapuriystävällinen teko.

Olemme viihtyneet vaikka pihassa ja ylläpidossa on kyllä hommaa. Saimme aikoinaan vielä edullisilla hinnoilla, nykyisillä hinnoilla pitäisi varmaan funtsata uudestaan oliskos varaa. Meidän kaupungissa hinnat ovat aivan älyttömän korkealla, vieläkin, vaikka ovat mukamas laskeneet...

 

Omakotitaloon haluttaisiin muttei ole varaa joten rivarissa elellään. Kerrostaloon en halua missään tilanteessa. Kokemusta on kolistelevista yläkerran naapureista (ärsyttävämpää ei voi ollakaan kuin että kolistelut alkaa päiväuniaikaan tmv...!).

Meillä sijainti ratkaisi enemmän kuin esim asunnon koko. Lapsiystävällinen alue ja iso takapiha. Lapsilla on tilaa temmeltää ulkona vaikka sisällä vähän ahtaasti eletäänkin =D. Palveluja ei myöskään pahemmin ole, mutta kulkeehan niitä busseja ja autollakin päästään miehen ollessa kotona =). Kaupunkiin matkaa siis reilut 10km.

 

Asumme Helsingin keskustassa vanhassa ja arvokkaassa kerrostalossa. Tämä on ollut unelmieni asumismuota aina, mutta nyt olemme kuitenkin muuttamassa lapsiystävällisemmälle alueelle. Lapsemme on vauva vielä, mutta uskon, että vilkas liikenne ym. alkavat pian vaikutaa elämäämme. Oma piha on ehdoton vaatimus tulevassa asunnossa..siis oikea piha jolla voi pelata ja leikkiä, ei pelkkä patio, niin kuin ne usein ovat pääkäupungissa. Joitain kompromisseja joudumme tekemään, ihan maallekaan en halua muuttaa, sillä kavereitakin pitäisi lapselle löytyä läheltä ja neliöitäkin olisi kiva saada aika paljonkin nykyistä enemmän.

 

Makuasioita. Itse viihdyn kerrostalossa, kunhan alue on mukava, sisäpihalla tarpeeksi virikkeitä lapselle niinkun muussakin ympäristössä. Itse asuin lapsuuden kerrostalossa alueella, jossa oli leikkipuistoja, rantoja, toimintaa kävelymatkan päässä. Kiva sisäpiha, jossa oli aina kaverit leikkimässä. Koen että mulla oli huippulapsuus.

Itse en ymmärrä miksi jotkut lapset saatuaan muuttaa 'rauhalliselle' alueelle, kauas kaikesta, sitten valitellaan kun ei itsellä eikä lapsellakaan ole kavereita ja työmatkat on pitkät. Tokikaan kaikilla ei tällästä ole vaan jotkut viihtyy, mutta pari pariskuntaa tunnen ketkä valittelee.

 

Lisään vielä, että yksi kaveri on ajoittain aika hajalla kun on vaan lapsen kanssa kotona alueella josta ei tunne ketään, eikä siellä tunnu asuvan hänen ikäisiään äitejä. Kysyn häneltä miksi eivät muuta pois, vastaus kuuluu että pitää asua rivarissa ja olla oma sauna. Itse valitsisin mielenterveyteni.

 

Me asutaan keskustassa kerrostalossa ja viihdytään hienosti. Kaikki palvelut on lähellä (ruokakauppa kadunkulmassa, pankki, posti, kahvilat, puistot, Stockmann, elokuvateatterit jne.) Minusta on kiva, kun kahden lapsen kanssa pääsen kävellen kaikkialle. Nautin siitä, että on elämää ympärillä. Puistoissa on paljon samanikäisiä lapsia ja äitejä ja puistoja on paljon. Minä en voisi ajatella liikkuvani lasten kanssa autolla joka paikkaan (kuopus nukahtaa AINA autoon ja sitten rytmit menisi ihan sekaisin) ja vihaan isoja marketteja. Taloyhtiössämme on sauna, jossa käymme koko perhe kerran viikossa. Kotona on iso kylpyamme. Kuopus nukkuu päiväunet parvekkeella ja esikoinen käy myös puistotädillä, joka on lähipuistossa joka arkipäivä. Nämä on makuasioita. Itse en jaksaisi hoitaa omaa pihaa, enkä myöskään jaksaisi olla siellä yksin lasten kanssa. Lähden mielummin puistoon tai talomme pihalle tapaamaan muita äitejä ja lapsia.

 

En ole koskaan asunut missään muualla kuin kerrostalossa. Mieheni on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingissä omakotitalossa ja haaveilee siitä, että meillä olisi joskus varaa kivaan omakotitaloon hyvien yhteyksien varrella. Mulle omakotitalo tuntuu jotenkin pelottavalta ja yksinäiseltä enkä ole koskaan kuvitellut muuttavani omakotitaloon.

Lapsena oli ihanaa, kun oli tuttuja naapureita ja mukava pihapiiri, jossa oli paljon lapsia. Kaikkien yhteinen piha teki elämästä helppoa ja sosiaalista. Kerrostalossa on aina joku lähellä, jos jotain tapahtuu eikä ole niin oman onnensa varassa. Kerrostalossa on mahdollista tarvittaessa pyytää apua ja ympärillä kuuluvat äänet luovat turvallisuuden tunnetta.

Nyt asumme Helsingin keskustan tuntumassa, vanhassa talossa, hiljaisella kadulla. Toivomme, että saisimme aikanaan isomman asunnon samalta alueelta. Haaga on lapsuuteni aluetta ja se on mielestäni ihanteellinen paikka lapsen kasvattamiseen. Omakotitalon yksinäisyyteen en haluaisi lapsiani viedä.

 

Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut omakotitaloalueella, joten sen haluan lapsillenikin, vaikka kerrostalossa on viime vuodet menneet. Nyt vaan alkoi kyllästyttämään rappuset, naapurit, ja se ettei lasta voi jättää vaunuissa pihalle. Mutta en minnekään kauas kaupoista halua, ja naapurista olisi kiva löytyä taloja lapsineen, ja leikkikenttineen oman pihan lisäksi. Ja tällaiseen ollaan nyt päätymässäkin.

Yksi asumismuotohan on kerrostalon alin kerros, jossa piha, tai luhtitalot, tai muut pienkerrostalot omilla pihoilla, niitä löytyy mielestäni pääkaupunkiseudultakin kohtuu hintaan.

 

Me asuimme ennen Viikissä pienessä kolmiossa pienkerrostalossa. Ympäristö oli aivan mahtava. Kävelyetäisyydellä oli ihana leikkipuisto, upea ulkoilureitti meren rannalla kauppa ja työpaikka. Julkisilla pääsi nopeasti tarvittaessa isoihin kauppakeskuksiin ja Helsingin keskustaan. Huonoa oli ainoastaan liian ahdas kotimme, joka oli hissitön 3. kerroksen vuokra-asunto ja meluavat naapurit.

Muutimme 15 kilometrin päähän Vantaalle tilavaan omakotitaloon, jossa on ihana iso, suojaisa piha. Täälläkin on kauppa ja leikkipuisto kävelyetäisyydellä. Isot kaupat ovat kaukana ja niihin lähteminen on iso projekti. Vaikka kaipaankin entistä helppoutta liikkumisen suhteen ja kauppakeskuksia, niin se hyvä puoli tässä on, että rahat säästyvät, kun ei tule lähdettyä niin usein shoppailemaan. Sen sijaan kauppakassien kantaminen ja koko pesueen & tavaroiden pakkaaminen autoon reissulle lähtiessä käy näpsäkästi, kun auto on ihan ulko-oven vieressä. Päiväkoti on kivenheiton päässä, koulu on lähellä ja alueella asuu paljon lapsiperheitä. Ihanaa on myös, ettei täällä ole yhtään baaria, joten juoppoja ei tarvitse katsella.

Tämä on kompromissi. Ulkoalueista (liikkumisen nopeus, leikkipuistot, harrastuspaikat, isot kaupat) olen joutunut tinkimään, mutta vastineeksi olen saanut täydellisen kodin. Ihan maaseudulle en suostuisi muuttamaan, koska haluan peruspalvelujen (kaupat, neuvola, päiväkoti, koulut, leikkipuisto, harrastuspaikat) olevan lähellä, enkä missään tapauksessa halua joutua lasten harrastuskuskiksi.

Minulle tärkeintä on koti, koska siellä vietän suurimman osan ajastani. Ympäristö tulee vasta kakkosena.

Mielestäni teidän kannattaisi odottaa pari vuotta asunnon oston kanssa. Ei ole mitään järkeä ostaa nyt asuntoa ja vaihtaa sitä parin vuoden päästä, koska sitten joutuu maksamaan isot varainsiirtoverot ja toisesta asunnosta myös verovähennyshyöty on pienempi kuin ensiasunnosta.

 

Asumme tällä hetkellä omassa 3h+keittiö 74m2 asunnossa. Meitä on neljä: lapset 11kk ja 2v6kk. Laskeskelin, että kyllä tässä pari vuotta pärjätään, kun olen viimeisen vuoden aikana heittänyt tavaraa pois tai lahjoittanut eteenpäin. Silti hinku omasta pihasta tai edes talon yhteisestä pihasta, jossa olisi muita lapsia, on suuri. Nyt ei ole muita lapsia talossa. Lapset eivät kauaa pysy omalla pihalla sitten kun ikää tulee, joten se oma piha lasten kanssa olisi nyt hyvä. Näyttää kyllä pahasti siltä, että siitä ei vielä tule mitään. On niin järkyttävän kovat hinnat, että ei ole järkevää ottaa isoa lainaa, vaan säästää asumalla tässä asunnossa. Meinasimme ostaa läheltä ison kerrostaloasunnon, kun hinta olisi ollut kohdallaan. Oltaisiin varaamn tehty tarjous, mutta sitten paljastui ikäviä asioita asunnosta. Tuollaisia haarvoin tarjolla täältä.
Olisi tartuttava heti kiinni, jos on.

Viikonloppu meni ihan pilalle miehen kanssa näitä asioita pohtiessa. Nyt olen päättäänyt laittaa etuovi.com sivut pannaan - en mene sinne vaikka mieli kuinka tekisi! Yli vuoden olen asuntoa sieltä etsinyt.

 

Asumme kerrostalossa, ja tämä on rauhallista, arvostettua ja luonnonläheistä aluetta. Ei kerrostalo ole samaa kuin reuhaton ja turvaton asumismuoto, vaan kaikki riippuu asuinalueesta.

Voisin tulevaisuudessa muuttaa omakotitaloon hivenen kauemmaksi, kun lapsi on isompi, mutta olen onellinen, että ollan asuttu pikkulapsiaika ihmisten keskuudessa. Neljän seinän sisällä tulee muuten ihan hulluksi, jos ei pääse kosketuksiin ihmisten kanssa. Tässä on lähellä ostoskeskus, jonne voi kävellä parissa minuutissa, lisäksi merenranta ja katukahviloita. Puistoaluetta on myös aivan vieressä, jossa on hyvä leikkipuisto ja siellä on aina kymmenittäin muita lapsia ja hyvät puiston ohjaajat.

Tämä kerrostaloja ja siis muita ihmisiä ja lapsiperheitä täynnä oleva asuinalue on pelastanut minut hermoromahdukselta kotiäitinä, en usko, että olisin kestänyt päivääkään jossain kuusessa. Lisäksi kärsin ensimmäisen vauvavuoden niin pahasta univajeesta, että en pystynyt ajamaan autoa ollenkaan. Oli onni, että saatoin kävellä joka paikkaan ja että täällä on erinomaiset julkiset liikenneyhteydet (joissa voi muuten ajaa ilmaiseksi lastenrattaiden kanssa).

 

Esikoisen aikaan asuimme pääkaupunkiseudun tuntumassa pikkukaupungin keskustan vieressä kerrostalokaksiossa. Autoa ei tarvinnut ja joka paikkaan pääsi kävellen. Tarvittaessa pääsi julkisilla kulkuneuvoilla nopeasti Helsingin keskustaan. Lähellä oli puistoja, joissa kävi paljon porukkaa, oli äiti-lapsi -kerhoja jne. En kokenut oloani ollenkaan yksinäiseksi, sillä ympärillä oli niin paljon virikkeitä niin äidille kuin vauvallekin ja tarvittaessa luontokin oli lähellä. Heti, kun vauva oppi istumaan itse, aloimme pyörällä liikkumaan esim. pyöräilimme lähimetsään poimimaan mustikoita. Vauva nukkui päiväunet päiväkävelyitteni aikana, parvekkeella tai kesäaikaan jopa takapihalla (asuntomme sijainti on päättyvän kadun varrella, ei juurikaan läpikulkua jalankulkijoiden osalta jne).

Toinen vauva syntyi sitten aikanaan kaksioomme ja tajusimme toki sen, että pitäisi päästä siirtymään isompaan asuntoon ennemmin tai myöhemmin.

Otimme jättilainan ja muutimme kotikaupungissamme keskustasta kauas laitamille "maalle" saadaksemme juuri ne himoitut oman pihan ja saunan. Tajusimme aika pian, että se oli virheliike. Suurin osa naapureistamme oli meitä vanhempia, joilla ei ollut pikkulapsia, vaan murkkuikäisiä. Ne, joilla oli pikkulapsia, olivat niitä vanhempia, joilla laina oli niin iso, että oli kummankin vanhemman pakko käydä töissä. Rahaa ei ollut ostaa toista autoa, joten olin keskellä ei-mitään syrjässä palveluista, julkinen liikenne toimi huonosti, ei ollut kavereita sen paremmin itselle kuin lapsillekaan. Myös rahan puute tuntui. Lapset halusivat omalta pihalta puistoon ja kavereitten luokse, eikä heille ollut mikään arvo se, että pihapläntti oli oma. Pidimme asuntoa vain 2 vuotta, jonka jälkeen muutimme takaisin kerrostaloon.

Nyt elämme taas tyytyväisinä. Aikaa ja rahaa on enemmän. Hermotkaan eivät ole niin riekaleina, kun koti pysyy kunnossa pienemmällä puuhastelulla. Kerrostalon saunavuoro + uintireissu järvelle tai uimahalliin riittää meille. Omaa pihaa ei ole, mutta kesäisin vuokrataan mökki tai käydään vanhempien mökillä.

Kannattaa tosiaan miettiä asioita monelta kantilta. Vaikka omakotitaloa pidetään parhaana asumismuotona, se on kallis eikä ollenkaan niin huoleton kuin kerrostalo. Rivitalo puolestaan yhdistää omakoti- ja kerrostaloasumisen hyvät sekä huonot puolet.

Muuten, paras ystäväni asuu perheensä kanssa huonomaineisessa lähiössä kerrostalossa. Hän on kehunut alueen hyväksi, sillä lähiöissä on usein paljon lapsia. Vaikkei sitä omaa pihaa olekaan, niin lasten ei tarvitse yksinään olla pihalla, vaan kavereita riittää. Tuossa lähiössä on myös vieressä päiväkoti, jonka pihalla voi käydä leikkimässä iltaisin, vieressä on pulkkamäki ja isommille lapsille lähellä on koulu, jonka pihalla voi käydä luistelemassa tai pelaamassa pesistä tai futista. Eri elämäntilanteissa "huonokin" vaihtoehto voi olla oikeasti tosi hyvä. Huonomaineisten lähiöiden maine voi perustua yksittäisiin vuokrataloihin, joissa on meteliä tai esim. juuri alueen baarin läheisyyteen.

 

Kannattaa miettiä mitä haluaa pitkällä tähtäimellä. Millaisia tarpeita teillä on parin vuoden päästä? Miltä arkenne näyttää? Kannattaako muutto taloudellisesti? Entä tuleeko muuton mukana isoja muutoksia lastenne elämään - uusi tarha, koulu?

Ostimme pienen kaupungin ydinkeskustasta 4h+k ensiasuntomme. Vaihtoehtona oli uusi rivarikolmio usean kilometrin päässä keskustasta, jossa olisi ollut rauhallisempaa mutta olisimme olleet riippuvaisia kahdesta autosta. Asuimme ennen vuokrakolmiossa Espoossa, yhtiössä jossa oli ihanan lapsirikas ja lapsiystävällinen pihapiiri (ainoa asia mitä olen jäänyt kaipaamaan). Minä olen kerrostaloasuja, mies on asunut elämänsä ekat 20v omakotitalossa.

Kerrostaloasunnon ostoon vaikutti seuraavat asiat:
- itse asunto: löysimme luonteikkaan asunnon joka ei käy pieneksi moneen vuoteen (2 aikuista + 2 lasta). Olemme muuttaneet 4 kertaa 4:ssä vuodessa, ei enää kiitos!
- hinta: Samalla hinnalla olisi saanut pienen rivarikolmion tai homevaurioisen pienen omakotitalon, pääkaupungista pienen kerrostalokolmion.
- sijainti: keskustan KAIKKI palvelut ovat alle 10 min kävelymatkan päässä. Helsingin keskustaan on alle tunnin matka, myös bussilla. Muutimme myös lähemmäs sukulaisia.
- helppous: ei tarvitse huolehtia pihan hoidosta, talon kunnossa pitämisestä jne.
- hyvä talo: isot korjaukset tehty, kivat naapurit, rauhallinen talo, paksut kiviseinät
- koulujen ja päiväkotien läheisyys. Kävelyetäisyydellä tusina eri puistoja.

Tietysti monesta asiasta joutui luopumaan. Asumme pääkadun varrella, josta tulee melua, mutta toisaalta ympärillämme tapahtuu jatkuvasti. Taloyhtiössä on vähän muita lapsiperheitä, mutta toisaalta lapsemme ovat päivähoidossa ja sukulaislapsia asuu lähistöllä. Melutasoamme häpeän joskus, mutta onneksi yläpuolella asuu kolmilapsinen perhe. Olematon oma piha ja rattaiden säilytysongelma hissittömässä talossa ovat ongelmia jotka vaivaavat enää pari vuotta. Asunto ostettiin pitkällä tähtäimellä sekä hyvänä sijoituksena.

Ehkä kymmenen vuoden päästä olisi jo aikaa hoitaa puutarhaa..?

 

Ehkä kannattaa miettiä tarkkaan, että mitä oikeasti haluaa. Jos muuttaa kauemmas pelkän oman pihan takia, niin
a) ihan pientä lasta ei voi jättää sinne yksin vartioimatta edes ruoanlaiton ajaksi
b) onko piha niin iso, että siellä tosiaan pystyy pelaamaan jalkapalloa tai lennättämään fribeetä ilman, että naapurisopu ja naapurin ikkunat ovat vaarassa
c) onko oman pihan hiekkalaatikko ja keinu kuitenkaan kivat, jos kuitenkin lapset haluavat puistoon
d) onko lähistöllä leikkikavereita (tärkeää erityisesti kotiäidille)
e) miten helposti pääsee palveluihin ja miten julkinen liikenne pelaa, joten joutuuko isompia lapsia kuskaamaan kuitenkin harrastuksiin
f) oletteko nautiskelijoita vai uurastajia: ruohonleikkaus, lumien luonti, hiekoitus, istutusten kitkeminen, remontit jne ei hoidu itsestään. Onko puuhastelu hampaiden kiristelyä vai kivaa vastapainoa työlle, sillä usein lapset kyllä haluavat perheen kanssa olla yhdessä, muttei tosiaankaan pakkotyönä vaan ihan toisentyyppisissä hommissa. Osa jaksaa siivouksen, auton pesun ja pihahommienkin jälkeen lähteä lasten kanssa uimaan tai harrastamaan pihaleikkejä, mutta moni ei jaksa.

Kannattaa myös miettiä, että haluaako kerralla sen unelma-asunnon vai voisiko seuraava asunto olla vain tietyn elämänvaiheen asunto. Vauvaperheen tarpeet ovat vähän erilaiset kuin jos perheessä on isompia lapsia. Koulujen ja päiväkotien läheisyys on yksi pointti. Esikoiseni pelaa jalkapalloa 5 kertaa viikossa + matsit päälle, joten hänen harrastuksensa oli yksi iso syy, jonka vuoksi muutimme "maalta" kaupunkiin, kun julkinen liikenne ei toimi ja väsyin, kun omaa aikaa ei tuntunut olevan ikinä, vaan kellon mukaan mentiin koko ajan. Esikoista ei myöskään tarvitse kuskata enää elokuviin tms., vaan hän kulkee matkat pyörällä tai kävellen. Hissittömyys ei ole meille enää ongelma (nuorimmaisella on vielä rattaat, mutta niitä siedetään ala-aulassa).

 

omakotitalo on meille ollut hyvä ratkaisu.. nyt suunnistellaan josko rakennettaisiin uusi vielä enemmän maaseudulle.. nyt asutaan turun lähellä pienessä kunnassa 1kk on matkaa keskustaan ja palveluihin.. suunnitellaan josko mentäisiin n.10km päähän keskustasta.. ihan senkin takia koska tälläinen pieni piha ja naapurit kylkikyljessä ei oikein minua houkuta eikä isäntääkään..

kaikissahan on omat puolensa mutta en osaisi asua kerrostalossa/rivitalossa koska olen jo tottunut omakotitalon "vapauteen".. suihkuun koska haluaa vaikka keskellä yötä ja ei tosiaankaan tarvitse miettiä soiko musiikki liian lujaa taikka jos lapsi kipeänä huutaa koko yön..

 

Me asutaan rivarikolmiossa, jossa on pienen pieni pihapläntti. Siinä on mukava lasten kanssa kesäisin grillata, tai vaikka vaan piirtää nättinä päivänä. Ja vaunut saa mukavasti takapihalle jos ei ehdi vaunukävelylle. Itse en muuttaisi, eikä myöskään mieheni muuttaisi, kerrostaloon lasten takia. On niin helppoa kun ovesta pääsee suoraan pihalle lapsikatraan kanssa, ei ole monia rappuja kuljettavana ja yritä siinä sitten kantaa vaunuja ja vauvaa ja kaikkea muuta kahdella kädellä.
Omakotitaloa olemme hieman katselleet, miehellä tekisi mieli omaan taloon ja saada isompi piha. Mä en vaan tiedä kuka sitten tekee ne pihatyöt kun mä hoidan lapsia ja mies on lähes aina töissä... että siinä mielessä kannatan lapsiperhettä ajatellen rivaria, kun on pieni oma piha mut leikkipuisto ihan vieressä, ja ei siis paljoa pihatöitä, ja rivariasuminen on vaan niin helppoa. Meillä on niin hiljaiset naapuritkin että tuntuu ihan kuin me vaan asuttas tässä talossa, ainoot jotka pidetään meteliä! Ja totta sekin, että jos olis se oma iso piha, niin ei lapset siellä yksinään paljoa viihtyis, pitäis joka tapauksessa lähteä leikkipuistoon tai jonnekkin.

 

Me asutaan Hgin kantakaupungissa kerrostalossa. Mietittiin rivarin ja kerrostalon väliltä ja meille tämä ratkaisu oli lopulta ihan selkeä, sillä miestä eikä minua ei voisi vähempää kiinnostaa pihatyöt, talon mahdollinen ulkomaalaus, lumityöt jne. Lisäksi kaikki on lähellä ja julkisilla päästään liikkumaan erittäin kätevästi. Auto tuntui meille jotenkin tarpeettomalta kustannukselta. Jää enemmän rahaa matkustella Ja kun on koko ikänsä keskustan liepeillä asunut eikä muusta tiedä, niin ei ole mitään himoa tullut maalle tai lähiöihin muuttamisesta. Nyt meillä on reilu 80m2 4h ja keittiö ja lapsia 2.

 

Esikoisen odotusaikana ostettin rivari 3h+k 75m2 n. 5km päästä keskisuuren kaupungin keskustasta. Siinä asuttiin siihen saakka kunnes yhtiövastike nousi kohtuuttoman suureksi. Pistettiin kämpää myyntiin ja ostettiin okt 169m2 8km päästä keskustasta.
Nytten maksellaan vähemmän lainaa+käyttömenoja kuin ennen laina+vastike+käyttömenot. Että muistakaa aina se kerros/rivariasunto EI ole se halvin...

Meillä on nyt oma piha ja naapureissa on samanikäisiä lapsia kuin meillä. Lähipuisto on mutta emme käy siellä. Uimarantaan on 500m. Lumenluonti ja nurtsinleikkuu käy hyvästä kuntoilusta, eipähän tartte maksaa kalliita kuntosalimaksuja..

Itte oon aina asunut tätä ja rivaria ennen kerrostalossa ja pidän kyllä siitä kerrostalon "tunnelmasta". Elämää ja ääniä on ympärillä, ainoo mitä en kaipaa on mölyävät naapurit. Mä osin voinutkin muuttaa kerrostaloon mut mies ei sinne halunnut (asunut aina okt:ssä/rivarissa). JA eipä se yhtiövastikkeen maksaminen pitemmän päälle ois kauheesti houkuttanutkaan..

 

Kerrostalo on hyvä max 3 lapsen kanssa ja itsekkin pidän enemmän