Mut olis joku voinut luokitella omeganaiseksi.
Olen aina ollut vähän ulkopuolinen ja erilainen, en ole päässyt mukaan joukkoon tai jos olen päässyt, en ole saanut läheisiä ystäviä. Tutustun ihmisiin huonosti ja olen kiinnostunut yleensä täysin erilaisista asioista kuin muut. Olen tuntenut itseni pohjattoman yksinäiseksi ja oudoksi friikiksi.
Kun aloitin opinnot lukion jälkeen, en saanut yhtään kaveria ennen kuin toisena opiskeluvuotena. Opiskelukaverini suhtautuvat minuun todella ennakkoluuloisesti, sillä vaikutin olevan erilainen. Tai olinkin erilainen. Jäin aina yksin, minulle ei puhuttu, minulle ei vastattu, en päässyt syömään muiden kanssa. Muutaman kuukauden jälkeen opinnot alkoivat ahdistaa niin paljon, että söin vessassa piilossa eväitä, tein kaiken yksin ja olin kaikki tauot kuulokkeet korvilla katse kirjassa, ettei tarvinnut koko ajan pettyä tai kuunnella "aikuisten" ihmisten haukkumasanoja. Aloin saada paniikkikohtauksia, enkä voinut aina lähteä edes luennoille.
Mulle netti ja netissä tapahtuva kommunikointi oli pelastus. Ilmaisen itseäni paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla. Mutta samaan aikaan huomasin, että jouduin netissäkin valikoimaan tarkasti mitä ja missä kirjoitin, koska otin todella raskaasti ne typerät provoilut ja nettimollaukset.
Mä olin 22, kun menetin neitsyyteni. Sitä ennen mulla ei ollut ollut yhtään oikeaa poikaystävää, pussaillut olin, ei yhden illan juttuja. Toisaalta pidin etäisyyttä muihin, eikä ne kiinnostaneet mua ja toisaalta ne eivät ottaneet kontaktia minuun.
Olin aika masentunut, ja mietin itseni tappamista usein. Vain itseni, en muiden. Kuvittelin, että minua oksettavaksi läskiksi haukkuvat ihmiset olivat oikeassa. Ihan oikeassa olivat, kun haukkuivat friikiksi, rumaksi, oudoksi, läskiksi, oksettavaksi. En osannut kyseenalaistaa sitä. Samaa olin kuullut aina.
Toisaalta tänä päivänä mä olen ihan normaali perheenäiti, jolla on lapsia, ura, kavereita, puoliso. Jos olen joskus kertonut somessa kiusaamisesta, entiset koulukaverit, peruskoulusta alkaen on kommentoineet, että eivät he pitäneet mua mitenkään outona tai friikkinä, vaan että olin muka yksi joukosta. Koskaan ei tuntunut siltä. Jälkikäteen sanottiin, että sähän oot aina ollut niin kaunis, kun silloin päin naamaa sanottiin, että olen ruma ja oksettava haiseva läski.
En mä nykyisinkään ymmärrä ihmisiä. En ole asperger, add mulla on, ja huono itsetunto.
Mulle ei äkkiseltään tuu ketään tälläistä mieleen.