V
vieras
Vieras
Kaikkea sitä tulee mietittyä ja ensi viikolla on neuvola jossa aion asiaa kysyä mutta kysympäs myös täältäkin,elikkä meillä on vauva 6kk ja nyt tän hellejakson aikana on nukkunut mielestäni tosi paljon verrattuna aikaisempaan.
Ei jaksa olla hereillä kuin max. 2h,en kyllä tiedä minkä verran yleensä tuon ikäiset on hereillä mutta olettaisin että enemmän kuitenkin ja muutama kuukausi sitten vauva saattoi olla 4-5h hereillä putkeen.
Tosin voihan se tietysti olla että tämä helle tekee tämän mutta vähän huolestuttaa kuitenkin.Yöunille vauva käy puoli yhdeksän aikaan,herää puoli kahdeksan,kahdeksan välillä.siitä noin tunnin päästä ottaa pienet puolen tunnin unet,sitten syödään ja leikitään ja viimeistään kahden tunnin päästä vauva on jo väsynyt ja nukkuu noin 1-3h ja vielä ennen yöuniakin ottaa puolen tunnin torkut..
sitten saattaa olla päiviä että ottaa viidetkin 30min-1h unet