R
RV38
Vieras
Rusehtava vuoto alkoi eilen illalla yhdeksän maissa, mitään muuta oiretta ei silloin ollut. Olin liikkunut kyllä aika paljon ennen sitä. Säikähdin tietysti, koska koko raskauden aikana minulla ei ole ollut epänormaaleja vuotoja, ja soitin synnärille josta rauhoiteltiin että ei hätää jos verta ei ole tullut kuin vähän ja veri on rusehtavaa eikä kirkasta. Käskettiin seurailla ja ottaa iisisti. En ollut tuolloin vielä kotona, mutta kotiin tullessa söin ja kävin suihkussa ja toimittelin normaaleja iltahommia.
Yöllä verta tuhrutti muutaman tipan lisää, supisteli jonkin verran (kotiin tullessa noin 20min välein mutta yöllä ei ilmeisesti kuin wc-käyntien yhteydessä kun en herännyt ainakaan niihin). Jossain vaiheessa ilmaantui sellainen menkkamainen jomotus alavatsaan, kävely tuntuu epämiellyttävältä (mahaa kiristää), alaselkä tuntuu kireältä mutta varsinaisia kipuja ei ole. Epämukava olo lähinnä. Vauva on liikkunut eilen ja tänä aamunakin ihan ok.
Mulla on onneksi neuvola nyt aamupäivästä, mutta näin odotellessa kiinnostaisi tietää miten teillä muilla on synnytys alkanut ja jos on ollut samankaltaisia oireita niin kauanko on kestänyt ennenkuin on pitänyt lähteä sairaalaan? Jännittää, kun kyseessä eka lapsi