Heippa! Eksyin tänne, jospa täällä joku osaisi auttaa. Ongelmana on synntyksen ja imetyksen jälkeinen kuukautiskierto, joka on aivan sekaisin.
Viime lauantaina tuli pikkuhousuihin ruskeaa ja tummanpunaista vuotoa, vähän. Ensiksi tunsin että nyt tuli jotain housuihin. Kävin vessassa, huomasin ruskeaa valkovuotoa. Vähän myöhemmin oli taas outo tunne, kävin vessassa uudestaan, ja huomasin ruskean vuodon päälle ilmestyneen tummanpunaista verta (ns. vanhaa verta?) Osaisko joku jelpata, mikä voisi olla kyseessä?
Munasolun irrotessa voi kuulemma tulla verta, mutta eikös ovulaation olisi pitänyt jo mennä?! Vieläkin virtaa valkovuotoa housuihin, ihan lorisemalla. Entäs, jos se olisi kiinnitymisvuotoa? Koska kannattaisi testata? Tein raskaustestin tiistaina, se oli negatiivinen. Eli en ainakaan vielä ole "niiin raskaana" että näkyisi. Jos kuvitellaan, että vuoto olisi johtunut munasolun irtoamisesta, voisinko muka olla raskaana, kun seksiä on harrastettu 5pv aikaisemmin ja edellisiltana siten, että mies laukesi ensiksi kun harrastettiin suuseksiä, ja sitten uudelleen kun hän oli sisälläni. Voiko muka siittiöitä tulla heti, että n. 15min väliä ja sitten kun laukeaa uudelleen, niin voisin raskautua siitä? Sen jälkeen ei olla pupuiltu, kun olen ollut todella ärtynyt, eli ollaan vain riidelty nämä päivät. Nolo juttu, mutta auttakaahan mua! Ja laittakaa omia kokemuksia ja niin edelleen..