Rypäleraskaus

  • Viestiketjun aloittaja Tullero
  • Ensimmäinen viesti
olivia
Näin mä olettaisin, että sinne on sitten kuitenkin jäänyt jotain. onko mahdollisesti mun ottamalla jälkiehkäisyllä jotain tekemistä siinä, että se sysäsi tämän käyntiin? Voi olla, mutta toisaalta hyvä, että lähti käyntiin nyt vielä kontrollien aikaan niin saatiin se samantien nalkkiin.

Sinällään jännää on, että briteissähän molan läpikäyneet on seurannassa käsittääkseni koko loppuelämänsä puolen vuoden välein. Että vähän eri systeemi meihin nähden.

En tiedä, kun mulla ei sitä betaa koskaan setvitty aiemmin, että onko esimerkiksi ollut niin, että se Beta hcg ei kuitenkaan ole ollut nollilla vielä.
 
olivia
Riskipisteiden mukaan valitaan hoito. Jos nyt oikein olen itse laskenut niin, jos etäpesäkkeitä ei löydy niin se olisi se ActD. Toisaalta mun tunteet on vähän ristiriitaiset, että jos se Metokaan ei auttanut tähän niin tuleeko taas ns. nollatulos ja puolen vuoden päästä hoidoista ollaan taas uudelleen saman paskan äärellä. Toki en hingu raskaita hoitoja, mutta parempi sekin kuin, että puolivuosittain tätä samaa uudestaan. Metoa ne ei voi enää antaa. Briteistä mulle vastattiin jo aiemmin, että nyt jos se on tullut takaisin niin sen pitäisi olla Emacot automaattisesti, mutta Suomi noudattaa omaa hoitolinjaansa...
 
Rusinak
No joo, siinä mielessä kyllä se Emaco mieluumin että se nyt varmasti toimii vaikka kamala ja rankka hoito onkin. Tai no, mikä nyt voi olla varmaa ja mikä ei, mutta liki ainakin.
Vaan menihän mullakin 1,5kk "hukkaan" kun kolme 5 päivän kuuria ehdin joka toinen viikko saada daktinomysiinia, vaikka se jo tokan kiekan jälkeen oli ihan selvä että se EI toimi. Löivät silti kolmannenkin ja sitten viikko taukoa ja emakkohoito.

Ja joo, erityisesti Olivia tämän sun homman jälkeen vähän hirvittää kyllä että mulla lopetetaan seuranta nyt... Tai reilun viikon kuluttua on viimenen verikoe. Toki mä ajattelin kysyä (jos vaan muistan) kun hoitaja soittaa, että oisko vielä mahdollista esim ees parin kuukauden kuluttua ottaa ees yksi näyte vielä.
 
Rypäle :)
Voi´kauheata!! mutta sen kaikki joutuu niihin kontrolleihin että jos se uusiutuu..
itse kävin sen vuoden 1krt/kk!! ilmoitettiin että 5vuotta seurataan..
oliko se kuinka iso mola? oliko kohdun seinässä?
eli siis aloitit pillerit niin tulit uudelleen raskaaksi?? ¨
koska sen vuoksi näissähän on se karenssi koska riski uusiutua on suuri :(

Voimia todella paljon!! seurailen täältä.. onko tälle facessa mitään tuki ryhmää?? koska itse haluaisin auttaa ja tukea enemmän mutta en oikein osaa muualta kuin täältä :(
 
Olivia
Tukiryhmä on englannin kielellä fabossa. Oon miettinyt suomenkielistä ryhmää? Tulisko joku mukaan? Ryhmää ei vaan se perustettua illman, että lisää siihen henkilöitä.

Niin siis pillerit mulla meni koko ajan, mutta jälkiehkäisyn otin kuukautta ennen kuin kosahti.

Molan suuruudesta en tiedä, kun ultrassa näkyi joku valkoisempi kohta, jonka lääkäri ajatteli olevan molaa. Nyt selvitetään onko pesäkkeitä. Kohtu ja keuhkot on puhtaat. Aivot kuvattiin eilen, ct ja vatsan alueen magneetti ens viikolla.

Ei se riski uusiutumiseen kovin suuri ole: suomen hoitomallilla 8% ja brittien 3%. Onneksi ei kuitenkaan ollut uusi mola. Eli siis uutta raskautta mulla ei ole ollut vaan mola tuli vain takaisin.
 
Olivia
Uusi mola ja uusiutunut mola on hirvittävän suuri käsite-ero (mulle), koska uusiutuneessa molassa riski tuleviissa raskauksissa on 1% molalle ja jos tämä olisi uusi mola niin riski olisi 1:6,5.
 
Rusinak
Kyllähän tuollaiseen ryhmään voisi liittyä. :)

Asiasta kukkaruukkuun... Näihin ei käsittääkesni sytoja kovin monessa paikassa saa. Mitkä ovat paikat joissa hoidetaan?
Tyks, Tays, Nkl, varmaan jossain pohjoisemmassakin joku? Oliko Kuopio kenties?
 
Olivia
Meinaatko Emacoja vai metojakin? Kyllä mä sain metot ihan kotisairaalassa, johon ne sairaala-apteekista tuotiin naistentautien polille. Emacojen kohallakaan ei oo puhuttu mitään muusta sairaalasta ja kun onkologian puolikin on niin olettanut, että siellä sitten vähintään voivat antaa.

Toi ryhmä... Tarttisin tosiaan jonkun fb kaverikseni, että sen ryhmän sais pystyyn. Kuihan se onnistuisi?
 
Rusinak
Joo ylipäänsä sytoja rypälehommaan.
No ok, sitten niitä annetaan muuallakin. Jotenkin annoin itseni ymmärtää että ei ihan joka sairaalan juttu ole.

Eikö ryhmän voi tehdä ilman muita henkilöitä, ja jos oot ylläpitäjä, sulle tulee pyyntö jos joku haluaa liittyä? Ja laittelet vain niin että se on suljettu ryhmä eikä kirjoituksia välttis ulkopuoliset edes näe?
 
Rusinak
Näköjään joo vaatii vähintään yhden kaverin.
Ei sulla sitten olisi ketään jonka voit ottaa ryhmään ihan aluksi? Ja kerro että voipi erota sitten. Ehkä miehesi?
Kun ryhmä on tehty ja asetukset kunnossa, infoa tänne niin eiköhän siihen jokunen jäsen liity. :)
 
Rypäle :)
Megessä ryhmän perustamiseen :) joissakin ryhmissä on semmoinen seula että ennen kuin otetaan ryhmään niin ollaan "haastateltu" että on oikea ihminen/oikeasti ns. oikeutettu kuulumaan ryhmään?? että sitä kautta saadaan pidettyä hieman yksityisyyttä :)
ryhmän nimi voisi olla jokin MOLAn tapainen niin ei heti iske silmään henkilö x liittyi ryhmään rypäleraskaus :) (kun kaikki ei tajua tätä).
Meitä ketkä saa sytoja niin ei vuosittain niin montaa kyllä ole.. jos rypäleitä on noin 60??
 
OkiviaOlivia
Joo kaveri lupas olla sen aikaa, että saan ryhmän pystyyn :) tokihan sinne kaikki molan läpikäyneet voi tulla ja jos nyt tässä ketjussa on maininta niin löytää moni oikeasti asiaan vihkiytynyt. Siihen vois tiedoksi laittaa, että hakija kertoo sitä sairashistoriaansa jne ja muuten kysellään lisää :)


Menen luomaan ryhmää!
 
Olivia
En ehtinyt illalla katsoa, mutta täytyy yrittää tänään illalla. Tänään soitin beta-hcg.n reilun viikon takaa ja se tulos oli alle 5, joka tuossa testissä kai on normaalitulos, kun oli viimeksikin ollut alle 5 ja se oli kuulemma normaali... Tänään otettu ct ja ylihuomenna vielä toinen magneetti. Sitten alkavat arpomaan lääkettä. Niin ja perus hcg pitäisi vielä käydä ottamassa kerran.
 
Rusinak
Alle 5 normaali? Ei.....

HCG:n viitearvo alle 50v naisilla on 0-3. Ja beta kaikilla 0-2.
Jolloin siis ollaan "miinuksella". Ja nää mulla nyt olleet kumpikin <1..

Ja joo, ei löydy ryhmää. :( Ja totta ehkä tuo että sen "raskauden" voisi jättää pois. Ehkä vain joku "Molan läpikäyneet" tai vastaava voisi olla hyvä.
Ja eihän tietty varmaan voi...tai "voi" toki kysellä terveysjuttuja, mutta ehkä siihen voisit laittaa infoksi että ryhmään hyväksytyksi tuleminen vaatii "pienen kertomuksen" miksi sinne haluaa.
Voihan olla että joku jonka läheinen käy tuota läpi, tahtoo saada tietoa.
Ja jos silloin se ite potilas on semmonen kun minä olin, mähän EN halunnutkaan mitään ikäviä faktoja mistään netistä penkoa lainkaan, ennen kun tosiaan kävi ilmi että kaikki meni niin huonosti kun voi, ja sytot alkoi.
Kun en halunnut murhetia ja pelätä ennen kun siihen oikeasti oli aihetta. Mies kyllä kaivoi tietoja, mutta onneksi ei mulle kertonut. :) Kertoi vasta kun hoidot alkoi, että niin hän kokoajan epäilikin tapahtuvan.
 
Olivia
Se normaaliarvo riippuu aina käytetystä mittarista. Hcg voi olla normaali jos se on alle 1, 3 tai 5 riippuen siitä mittarista. Muualla maailmalla ne on ihan erilaisia paikasta riippuen. Ei siis ole vain yhtä yleispätevää arvoskaalaa.

Tuosta betan mittaamisesta en tiedä muuta kuin, että arvon perässä ei ole ilmeisesti ollut labraluokituksen tähtiä.
 

Yhteistyössä