Rypäleraskaus

Heippa taas
Mitä noita viestejä alusta jonkin verran lueskelin niin siellä jollakin oli jonkunlaista vuotoa ollut. Osaako kukaan sanoa missä määrin vuoto on normaalia vai täytyykö tuota kuitenkin ihan lääkäriltä varmistella? Kun siis imukaavinnan jälkeen en vuotanut kun todella pähän parin päivän ajan ja sain sellaisen käsityksen että menkkojen pitäisi alkaa vasta joskus abaut 6-8 viikon päästä kaavinnasta. Itselläni on kaavinnasta nyt kolme viikkoa ja eilen ja tänään on vuotanut vain pyyhittäessä hieman sellaista vaaleanpunaista vuotoa, eilen oli hieman menkkamaista juilintaa mahassakin mutta nyt ei ole sen kummemmin mitään ollu. Aloin syömään cerazette minipillereitä ja mietin että eivätkös nekin aluksi pientä tuhruttelu vuotoa voi aiheuttaa? Kaikenlaiset pienetkin asiat vaan saavat pelon päälle kun sitä niin paljon toivoisi että kaikki menisi hyvin ja lasta pääsisi yrittämään mahdollisimman pian :/

 

Cerazet vuosi mulla on off yli puoli vuotta. 4-6 viikkoa on ainakin joku ohjeistus menkoille kaavinnan jälkeen, mutta veikkaan tuota ehkäisyä. Jos haisee niin ota yhteys lääkäriin.

Mullakin alkoi nyt vuoto 18pv leikkauksen jälkeen, joka sekin on vähän outoa. Tosin hcg saavutti nollan, että ehkä kuitenkin jotain hormonaalista.

 

Miten tytsyliinin vointi? Tai miten on mennyt muuten?

 

Heippa!
Vähällä pääseminen taisikin olla vain toiveajattelua... mutta pikkuhiljaa alkaa asian sisäistämään ja sietämään asia että vauvan yritystä täytyy hieman siirtää ja yrittää ensin oma terveys saada kuntoon. Arvoni lähtivätkin nousuun ja vatsasta ultrattiin epämääräinen möhkäle, epäilyt ja kauhukuvat istukkasyövästä nousivat pintaan ja henkisesti alkoi voimat loppua kun jatkuvia pettymyksiä vain, eikä edes pientäkään ilonvälähdystä. Nyt sitten onneksi selvisi että mahassa oleva juttu viittaisi jääneeseen rypälekudokseen eikä ole laisinkaan viitteitä istukkasyövästä, sytostaattihoidoilla kuitenkin täytyy nuo arvot saada laskemaan. Viime viikolla oli ensimmäinen hoitoviikko (hoitona suonensisäisesti aktinomysiini-D:tä) joka sujuikin ihan kohtalaisen hyvin ja nyt tämä viikko vuorostaan ollut taukoviikko hoidoista. Arvot nyt viikon hoidon jälkeen melkein puoliintuneet ja hCG-betan prosentti osuus kokonais hCG:stä laskenut todella hyvin mikä sekin viittaisi että kyseessä onneksi ei siis tuo istukkasyöpä Sitä on nykyään niin innoissaan pienistäkin asioista kuten pieni hCG:n laskukin tuntuu todella suurelta asialta elämässä, vaikka edelleen suuri kaipuu ja toive omasta pienokaisesta painaakin mieltä Lähipiirissänikin useat ystävät odottavat lasta ja tuntuu todella pahalta ajatus siitä että heidän lastensa laskettun ajan tienoilla myös meidän pienokaisemme olisi syntynyt, toki olen heidän puolestaan todella onnellinen, mutta se vaatii kovaa ponnistelua. Katkeruus iskee pintaan ja tuntuu epäreilulta että toiset vahingossa tulevat raskaaksi ja kaikki menee hyvin ja itse kun oikeen lasta yrittänyt on niin menettää lapsen ja joutuu vielä lisäksi kestämään pitkää raskauskarenssia. Mutta pikkuhiljaa päivä kerrallaan etiäpäin Tätä ketjua on kyllä tässä matkan varrella usein lueskeltu Täällä on asiasta kun asiasta kirjoiteltu ja ainakun syntyy uusi kysymys eikä malta lääkäriin pääsyyn asti odottaa niin täältä kyllä aika hyvin vastauksia on löytynyt Niin harvinainen asia tämä ilmeisesti edelleenkin on että tuntuu, että tämä ketju on lähes tulkoon ainoa ketju jossa on paljon keskustelua asiasta käyty. Asian myötä tullut tuo google jo aika moneen kertaan läpikotaisin selailtua

Täältä meidän koko perheeltä isot halit kaikille ja tsemppiä kaikille asiaan kun asiaan Kyllä se kai niin on että aina asiat loppujenlopuksi jotenkin hyväksi muuttuu.

 

Onpa ikävä kuulla, että jouduit tuohon prässiin hienoa kuitenkin, että arvot laskevat. Tuo karenssi aiheutti itsellekin suurta ahdistusta sen jälkeen kun hoidot oli kahlattu läpi. Nyt toki voin todeta, että aika menee hirmu nopeasti, maaliskuussa loppuu mun vuoden karenssi.

 

Muuttuukohan tavat toimia ja hoito tyyli ajan myötä vai riippuuko ihan tilanteesta? Kun lueskellut olen että sytostaattien jälkeen aina vähintään vuosi (joskus kaksikin) täytyisi olla yrittämättä lasta. Mutta minulle lääkäri hieman vihjaili että koska nyt ei ollut kyseessä istukkasyöpä niin sytostaattien jälkeen voi olla että selviän sillä puolen vuoden karenssilla. Kuinkahan nopeasti nuo sytostaatit kehosta oikein häviää? Kun tosiaan syöpää ei ole niin sen kannalta pitkä karenssi ei välttämätöntä ole mutta mietityttää sitten ettei vain sytostaateista ole haittaa sikiölle? Sen puolivuotta nyt siis ainakin minimissäni aijon odottaa, toivottavasti se riittäisi Ja tottahan se on että jälkeenpäin tuntuu että aika on mennyt todella nopeasti, minullakin olisi nyt maaliskuussa jo tullut se puolivuotta operaatiosta joka oli alunperin suunnitelmissa. Edessä päin aika vaan aina tuntuu niin kamalan pitkältä.

 

Kai se aika yleistä on että min. vuosi pitää odottaa, jos lääkehoitoon joudutaan. Minullakaan ei ollut kyse syövästä ja arvot laskivat pelkällä metotreksaatilla ja silti vuosi oli ehdoton.

 

Sitä piti sulta vielä kysyä, että osaatko sanoa miksi sulla valikoitui lääkkeeksi tuo aktinomysiini eikä metotreksaatti? Olen vain utelias minkä perusteella valinta tehdään.

 

Mitä itse käsitin niin ilmeisesti tuota lääkettä sen takia saan että lääkäri on itse kokenut sillä arvojen laskevan parhaiten ja siksi päätyi tuohon hoitoon. Ja tänään olikin arvot todella hyvin laskussa viikko sitten hCG oli 3503 ja nyt enään vain 507

 

Mitä tänne kuuluu? Miten tytsyliini on jaksellut?

 

Minähän sain myös daktinomysiinä. Ja ymmärsin että muuta ei naisten klinikalla ees anneta. Tai siis että metoa ne ei pelkästään tuohon siellä anna.
Ja mulla se ei toiminut. Mutta, monilla toimii.

Joten peukutuksia paljon että sillä selviät! Se kun on kuitenkin niin mieto ja helppo lääke! (Erityisesti verrattuna emakkoon!!!)

Ja kyllä mulle vuoden karenssi lävähti. Tosin ihan sama, kun en ole ollut lasta tahtomassakaan. Vahinko siis oli koko raskautuminen (jota en ees tajunnut tapahtuneeksi, vuosin vain verta viikkotolkulla kunnes yltyi ihan kamalaksi ja lähin päivystykseen sairaalaan).
Mä kyllä oisin selvinnyt tolla puolellakin vuodella (ainakin lääkäri semmosta väläytti), mutta halusin ite vielä lisäseurannan.
Ja koska oli eri lääkäri joka ei mua ollut hoitanut, oletti että haluan päästä lasta yrittämään, joten kun tuon lisäseurannan sain itelleni puhuttua, totesi lääkäri mulle että sittenkin kesäkuun alussa vasta saapi taas yrittää.

Mä en ois kyllä kestänyt jos seuranta ois lopetettu tuohon puoleen vuoteen.

 

niin siis että emaconkin jälkeen olisi riittänyt 6kk karenssi? Ja mulle sanottiin että vuosi on ehdoton, vaikka oli vaan merotreksaatti käytössä. Aika jännä.

 

Niin ainakin seuranta ois lopetettu siihen, ja jotenkin ymmärsin että karenssi loppuisi samalla. Mutta en kysellyt enempää, koska tosiaan ei omiin interesseihin kuulu... Eli varmaksi en osaa sanoa.
Ja jotenkin tuntuu itestä typerälle että kun näinkin pitkän kaavan mukaan tuo tuli sairastettua, että ois vain puoli vuotta?!

 

Enemmän molasta tietoa kaipaavat - olen kerännyt jotain blogiini: https://vauvantekemist.wordpress.com/

 

Meidän karenssi päättyi toukokuussa. Tällä hetkellä raskaana viikoilla 9+. Kaikki näyttää hyvältä, joskaan osittaista molaa ei olla vielä 100% varmuudella tietenkään voitu poissulkea.

 

Heissan! Olenkin jo salaisessa facebook-ryhmässä jotain tapauksestani kirjoitellut, mutta nyt haluan jakaa kokemani myös muille, ehkäpä varoittavana esimerkkinä. Ottakaa langetettu karenssiaika tosissaan! Nyt seuraa pitkä sepustus siitä, miten voi käydä.

Kaikki alkoi 22.2.2016 jolloin olin onnellisesti raskaana viikolla 9 ja hakeuduin alkuraskauden ultraan yksityiselle klinikalle. Odotin toista lasta ja ihmettelin kun raskausoireet poikkesivat kovasti ensimmäisestä raskaudestani. Tai lähinnä niitä ei ollut lainkaan; pientä kuvotusta iltaisin sekä rusehtavaa vuotoa oli alkanut ilmaantua. Ehdin käymään neuvolassa, jossa terveydenhoitaja käski minun olla huolehtimatta.
Yksityinen lääkäri katsoi ultraa ja sanoi heti, ettei nää elävää sikiötä. Huomasin sen itsekkin, sikiö oli vain möykky. Sitten hän kiinnitti huomionsa istukkaan, joka oli reikäinen. "Joudun laittamaan sinut yliopistolliseen sairaalaan heti huomenna. Kaavinta on tässä tapauksessa ainut vaihtoehto." Puhui jostain rypäleraskaudesta..
Shokki. En heti ymmärtänyt mitä hän sanoi. Sain kysyttyä, että voinko heti yrittää uutta raskautta? Lääkäri totesi vain ympäripyöreästi, että ei tämän tilan pitäisi vaikuttaa raskautumiseen (halusi odottaa patologin lausunnon). Kuinka väärässä hän olikaan..

Kaavinta oli heti seuraavana päivänä. Hcg oli vain noin 7000 lähtötilanteessa. En saanut puhua lääkärin kanssa, vaikka olin illan osastolla. Heti kun kykenin kävelemään ja käymään vessassa lähetettiin kotiin.. Ilman mitään tietoa, ilman tukea, ilman mitään. Sanottiin vain, että jatkohoito määräytyy patologin lausunnon mukaan. Ehkäisyä tulee käyttää niin pitkään kun ei ole tietoa.. Onneksi löysin tämän foorumin ja rohkaisevia kirjoituksia. Aloin ymmärtää, että mitä minulla oli ehkä edessä.

Alkoi pitkä piinaava odottelu. Odin, että minulle soitetaan kaavinnan PAD-tuloksesta. Sanoivat, että kestää 2-3 viikkoa. En siis käynyt hcg-mittauksessa tai muutakaan jälkitutkimusta ei tehty. Tein itse negatiivisen raskaustestin 3vk kaavinnasta. Sitten lopulta 17.3 itse tuskaisena soitin ja kysyin tuloksia. Hoitaja vastasi, ja luki tietokannasta, että "Molaan viittaavia löydöksiä siellä oli ollut. Pääsetkö keuhkokuvaan heti? Entäs verikokeeseen?". Vihdoinkin! Ihmettelin, että miksei verikoetta määrätty jo 2vk kaavinnan jälkeen..? Miksei minulle soitettu? No jokatapauksessa se oli jo alle 2, kun vihdoinkin siellä kävin neljä viikkoa kaavinnasta. Eli hcg:n lasku oli nopea.

Tuon jälkeen kävin kuukausittaisissa kontrolleissa kolme kertaa. Joka kerta hcg oli hienosti alle 2 ja kohtu näytti hyvälle. Kuukautiset alkoivat 5vk kaavinnasta ja tulivat ajallaan, normaalisti. Olin kuin mitään osittaista rypäleraskautta ei koskaan olisi ollutkaan. Aloin ahdistua karenssista.. Vauvakuume nosti päätään ja tuntui, että elämästä puuttui se jokin. Tutkin illat nettiä, selasin julkaisuja ja hain ahkerasti tietoa.
Rupesin kyseenalaistamaan karenssin pituuden. Miksi jossain päin maailmaa riittää, että kuukautiset tulevat normaalisti kolme kertaa ja jossain karenssiksi riittää 3kk? Miksi meillä tulee automaattisesti se 6kk, tapauksesta riippumatta? En löytänyt yhtään tapausta, joissa osittaisen molan jälkeen se olisi tullut seuraavassa raskaudessa takaisin, kun arvot olivat olleet 0 useamman kuukauden ajan. Tiesin olemassa olevasta riskistä, mutta kuvittelin olevani mola-perkeleeltä suojassa. "Ei se Meille tule uudestaan! Meillähän on jo terve lapsi, miksei toinenkin?!"

Meidän karenssia oli kulunut 3kk ensimmäisestä 0-tuloksesta ja 4kk kaavinnasta, kun soitin eräälle lääkärille. Hänen puheistaan sain käsityksen, että jos sattuisin vahingossa tulemaan raskaaksi, niin todennäköisesti mitään ongelmia ei tulisi..
Puhelun jälkeen aloin olla entistä varmempi, että otamme riskin. Heitin pallon miehelleni, joka myös tiesi riskit. Otimme myös huomioon sen, että ensimmäistä lastamme yritettiin useampi kierto ja olin myös sairastunut kilpirauhasen vajaatoimintaan. Raskaus ei siis todennäiköisesti edes alkaisi ensimmäisellä yrittämällä. Mutta kuinkas kävikään..

20.6 tein jälleen positiivisen raskaustestin. En ollut uskoa sitä.. Mitä? Eihän nyt vielä? Pelko alkoi hiipiä mieleen, mutta sysäsin sen sivuun. Olin varma, että olen raskaana, koska bongasin ovulaation ja raskaus sopi ajankohtaan. Ei vielä molaa, eihän..?

Kädet täristen ja ääni väristen soitin naistentautien polille. Vastannut hoitaja huokasi syvään.. " No eikä... Nyt jo raskaana?". Ymmärsin silloin, että vastaanotto ei tule olemaan iloinen. Odotin pidossa pitkät minuutit kun hoitaja jutteli lääkärin kanssa.
Lopulta vähän iloisempi ääni ilmestyi luurin toiseen päähän ja ilmotti, että alkuraskauden ultra tehdään siellä heillä rv7, sitä ennen ei tarvitse käydä edes mittauttamassa hcg:tä. Huokasin syvään..Ehkä en sittenkään saa saarnaa?

Koitti rv7 heidän laskujensa mukaan. Omat laskut poikkesivat sen verran, että oikeammin viikkoja oli kasassa 6+3..Mutta toivoin kovasti sydämen jo läpättävän kuvaruudulla. Niinhän se tekikin, hentoinen sydän pamppaili, mutta en uskaltanut katsoa ruutua. Lääkäri oli nuori ja tutki istukkaa kulmat kurtussa. "Näyttää hieman epätasaiselle..Röpelöiselle. Soitan kollegalle, jos hän voisi myös katsoa.". Paniikki! Mitä? Eikö kaikki olekkaan kunnossa?
Toista lääkäriä ei koskaan kuulunut ja annettiin lupa nousta tutkimuspöydältä. Annettiin aika rv 9, joilloin nähdään varmasti jos rypäle on uusinut. Paska.. Ei kai taas.

Koitti rv9 ultra. Jälleen marssimme sydän pamppaillen ja itkua pidätellen tuomiolle. Vastassa oli reipas lääkäri joka heti kertoi, että ei ainakaan reikäiselle ja röpelöiselle istukka näytä. Ja siellähän se sikiökin köllöttää sydän villisti pamppaillen. Mitä?! Voinko vihdoinkin varata ensimmäisen neuvolan? "Kyllä. Voitte varata ja voitte myös rentoutua. Hyvälle näyttää!". Pienen keskustelun jälkeen päädyimme siihen, että niskaturvotusultran olisi hyvä suorittaa lääkäri, mutta jatkotutkimuksia ei enää tarvittaisi naistentautien polille. Olimme onnesta soikeina!

Kunnes koitti nt-ulta rv12...
Sikiöllä paljon poikkeavuuksia (mm. laajentunut sydän, paha niskaturvotus 5,7mm ja paha napatyrä). Istukka on todella suuri, reikäinen, molamainen. Kyyneleet vain puskivat pintaan. Ne kyyneleet joita en koskaan muiden nähden vuodata..
Jatkot sikiötutkimuskeskuksessa viikonlopun jälkeen. Lääkäri ei voinut uskoa molan uusineen. Sehän on niin harvinaistakin..
Sikiöllä ei ole elinmahdollisuuksia. Otetaan istukkaverinäyte..Miksi? Jos sikiöllä ei ole elinmahdollisuuksia? Vai onko sittenkin? Onko tämä jotain muuta kuin mola? Kysymykset tulivat yhtenä ryöppynä. Valvoin koko viikonlopun, itkin ja valvoin.

Seuraavat päivät menivät niin sumussa, että en edes muista kaikkea. Sikiö ehti kuolla kohtuun viikonlopun aikana ja minut lähetettiin lääkkeelliseen keskeytykseen, koska viikkoja oli kasassa yli 12 (laskettuna 13, vaikka sikiö vastasi enää 11+2).

Lääkkeellisestä keskeytyksestä en kerro sen enempää, kuin että siitä jäi traumat. Istukka ei monista yrityksistä huolimatta halunnut tulla ulos ja pääsin (!!) lopulta anelujen jälkeen kaavintaan. Hcg oli ennen kaavintaa yli 200 000 ja heti kaavinnan jälkeen n.80 000. Kolme viikkoa kaavinnasta hcg oli enää 76 ja kohtu näyttää jälleen hyvälle. Kontrollin tehnyt lääkäri oli niin ymmällään, että ehdottikin jo downin syndroomaa sikiön kuoleman syyksi. Mutta tutkittuaan tarkemmin kuvia ennen kaavintaa pyysikin odottamaan patologin lausuntoa, jota ei jälleen kerran kuulu... Sikiö lähti myös tutkittavaksi.

Tänään juttelin kaavinnan tehneen lääkärin kanssa, ja hänen mukaansa istukka oli selvästi molamainen. Ei juuri epäilyn varaa jää, vaikka toki se PAD-vastaus täytyy kuulla ennen kuin jatkoista tulee ohjeistusta.. Näitä foorumin sivuja lukiessani tajusin, että minusta ei koskaan ole pyydetty beta-hcg:tä. Se oli 385 raskauden ajan verikokeissa.. Pyysinkin lääkäriä laittamaan sen mukaan seuraavaan kontrolliin, mutta kuulemma se ei ole tarpeellinen..

Erilaiset kysymykset risteilevät mielessä päivittäin. Olisiko mola uusinut, jos olisimme odottaneet sen 2kk, kuten jotkut sairaalat ohjeistavat? Olisinkin ehtinyt "tervehtyä" noissa parissa kuukaudessa? Uskallammeko enää yrittää? Mitä jos tulee kolmas mola? Selviänkö tällä kertaa yhtä vähällä kuin ensimmäisellä? Voisiko molan diagnosoida ennen tuota nt-ultraa? Jos, niin miten? Miksi meille? Miksei niille kolmelle kaverille, jotka tässä vuoden aikana ovat raskautuneet? Onko minun munasoluissa vikaa, tai kohdussa? Onko mieheni siittiöissä vikaa?

Ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärrä, että mitä käymme läpi. Käsketään olla ajattelematta asiaa. "Aika parantaa haavat", entä jos tässä tapauksessa ei paranna?

 

Nelli sinulle suuret osanotot. Voin sanoa että ymmärrän täysin tunteesi. Jos saa hieman udella niin kiinnostaisi kovasti miten nyt tämän toisen raskauden jälkeen? Onko arvot laskussa ja kuinka pitkä karenssi? Paljon voimia ja tsemppiä sinne.
Syksyisin terveisin. tytsyliini

 

Moikka tytsyliini!
Tuo 76 oli viimeisin arvo. Seuraava mitataan 10.10. Menkkoja ei vielä ole kuulunut, mutta kaavinnastakaan ei ole kuin 3,5vk. Niitä nyt odottelen kuuluvaksi..

Olot vaihtelee laidasta laitaan. Välillä pystyn unohtamaan koko asian ja välillä jään vellomaan tapahtuneeseen. Eilen kävimme lapsen neuvolassa, jossa haavat repäistiin taas auki. Neuvolantäti kun on sama, jolla ehdin käymään molemmissa raskauksissa äitiysneuvolassa. Hän esitti osanotot ja kehotti käymään pelkopolilla (keskeytys oli todella järkyttävä). En vain halua jutella tästä enempää kuin mitä jo kotona juttelen miehen kanssa ja mitä läheisille olen voinut puhua.Ja en halua selittää psykologille mitä on rypäleraskaus.. Se mitä haluaisin nyt vain kuulla, on se että mitä hel*ettiä minun kropassa tapahtui? Miten se pystyi tulemaan uudestaan, kun arvot olivat nolla 3kk? Lääkäritkin on yhtä ymmällään. Aina vain sanotaan, että "riski on olemassa, mutta emme tiedä mitä tapahtui."

Tuntuu, että emme uskalla yrittää uudestaan enää koskaan. Riittääkö edes vuosi?

 

Karenssia ei vielä ole määrätty tosiaan, kun tuo edellinen on niin tuore tapaus.. Samapa se. Tuntuu että odotamme nyt sen vuoden ainakin. Kropan pitää saada levätä.

 

Heippa taas
Saakos kaikilta vielä sen verran udella että mikäs sen facebook ryhmän nimi on? Tai että miten sinne pääsisi liittymään?

 

Toki saat udella!

Faceryhmä on muistaakseni nimeltään Molan läpikäyneet. Sieltä sivuilta löytyy ohje miten ryhmään pääsee.
Täällä on sivulta 79 käyty asiasta keskustelua. jos et jostain syystä löydä ryhmää, niin sieltä löytyi muistaakseni linkkikin. Minulla ainakin puhelimella ei heti löytynyt. Kiva olisi saada lisää tuoretta porukkaa juttelemaan. Vaikkakin ei tätä tautia kellekkään toivo..

Oliko sulla tytsyliini vielä karenssia jäljellä? Miten sulla menee?

 

Mulla olis karenssia maaliskuuhun asti. Pari viikkoa sitten oli sytostaattien loppumisesta puolivuotis kontrolitarkastus ja molan vuoksi kaikki oli hyvin, uutena riesana nyt vaan tullut munasarja kystat jonka vuoksi taas kolmen kuukauden päästä kontroli ultraan. Mulla alkaa nyt menemään jo paremmin. Oikeastaan vasta nyt kuukauden verran olen jaksanut innostua asioista ja pystynyt edes muutamia päiviä olemaan ajattelematta tätä asiaa. Mutta edelleen se kyllä pyörii paljon mielessä ja henkisesti ja fyysisestikkin ihan lopussa. Tämä puoli vuotta on kyllä mennyt todella nopeasti joten ehkä sitä viellä toisen puoli vuotta jaksaisi. Pikkuhiljaa vaan etiäpäin

 

Kiva kuulla, että olet nuin hyvin jo päässyt asian kanssa sinuksi vaikka varmasti on ollut rankkaa. Voin vaan kuvitella miltä tuntuu, kun vielä löytyy molan lisäksi muutakin. Monesti itsekkin miettinyt, että mitähän sitä VIELÄ eteen tulee.. Kaavintaa odottaessa kuoli koirakin yhtäkkiä. Antaa tulla vaan! Kyllä niistä yli rämmitään, tavalla tai toisella.

Mun tuurillahan se hcg ei lähde laskemaan. Olen jo henkisesti siihen valmistautunut.

 

Toivotaan ettet sytostaatti rumpaan joudu. Itse jouduin sen läpi käymään ja vaikka suht koht mietoa ainetta sainkin niin ne sytostaattien aiheuttamat oireet olivat ihan hirveitä, toiste en enään niitä halua kokea, siitäkin saan motivaatiota yrittämään sinnitellä karenssin kanssa. Jotain positiivista ainakin sytostaateista, ajattelen asiaa niinkin että nyt kun myrkyillä kunnolla ollaan perkuleen mola kukistettu niin jospa se sitten karenssin jälkeen ei ainakaan uusiutuisi. Alkaavaan olemaan kaiken kanssa nii skeptinen että ei tässä enään tiedä mitä pitäis ajatella... sinun tarinasikin luettua ei mikään ole itsestään selvää... kun vain saisi oman pienen käärön syliin niin ehkä sitä sitten uskaltaisi iloita. Huhhuh ihan kun terapeutilla kävisi juttelemassa aina kun tänne purkaa ajatuksia

 

Samat ajatukset tästä palstasta. Itselle ainoita väyliä purkaa oloa on mies, ystävät, perhe ja tämä netti. Näistä muut ovat alkaneet kyllästyä mun juttuihin (tai ehkä eivät vaan tiedä miten enää tukea) paitsi nämä netin kanavat.
Mietin jo psykologiakin, mutta sitten luin ja kuulinkin jostain, että jos joskus adoptiota harkitsee, niin mielenterveysdiagnoosit voi olla pahasta, jollei jopa tyssätä prosessin kokonaan. Sitä kun ei voi etukäteen tietää, että mitä se psykologi sitten kirjottelee minun aivoituksista.
Ja kun tämä mola osasi näköjään tulla takaisin, niin miksei kolmannenkin kerran? Sen jälkeen aijotaan aukaista toisenlaiset väylät lapsen hankinnalle.

On tässä kyllä kironnut elämän epäreiluutta monet kerrat.