Rypäleraskaus

Ei kun vaan mielenkiintoisemmaksi menee. Tänään lääkäri soitti ilmoittaakseen, että patologin lausunto oli tullut ja kyllähön se selvä osittainen mola on. Myös sikiön kromosomit olivat kolminkertaiset, eli viittaa sekin osittaiseen molaan.

Nyt sitten olivat vain geneetikon (?) kanssa jutelleet, että olisikohan jotain muutakin tässä taustalla, kun kuitenkin niin harvinaista osittaisen molan uusiminen on. Aikoivat vielä keskustella ja miettiä, lähetetäänkö meille kutsu perinnöllisyyslääketieteen yksikköön. Sitä odotellessa ja pohtiessa, että Mitä ihmettä..??

 

Voi jukra kaikkea sitä joutuukin kokemaan niinkun ei olisi jo tarpeeksi koeteltu voimia sinne koko perheelle

 

Moikka taas
Semmoista vaan tässä utelen viisaammilta että minkäs pohjalta tuo karenssin pituus nyt oikeen määräytyykään? Onko siis sytostaateilla jotain vaikutusta raskauteen että suositellaan heti vuoden karenssia. Tässä mietin että jos ilman sytostaatteja karenssi on sen puolivuotta ja kun sytostaateilla kunnolla saadaan molamyrkky kukistettua niin miksi silloin tulee heti pidempi karensi kun luulisi että silloin se ei ainakaan uusiutuisi niin helposti kuin ilman sytostaattia...
Meillä ollaan puolessa välissä karenssia niin alkaa pikkuhiljaa olemaan vaikeaa tämän kestäminen, sitä ollaan jo niin lähellä loppua

 

Mitä solunsalpaajaa sulle annettiin? Metotrexaatilla on mun mielestä pelkästään lääkkeen takia puolen vuoden suoja-aika ettei saa tulla raskaaksi. Vuoden karenssi sytojen jälkeen perustuu siihen, että kyseessä on ollut invasiivinen mola ja lääkehoitoon on jouduttu. Eli mola-solut on lähtenyt tunkeutumaan kohtulihaksen ulkopuolelle. Kun hcg laskeee itsestään näin ei ole käynyt.

 

Mulle annettiin daktinomysiinia ja mitä siitä olen lukenut niin hoidon jälkeen suositellaan vuotta. Meillä kun aletaan olla sen verran loppu puolella karenssia niin pyörii erilaisia kysymyksiä päässä. Mietityttää että jos riski kuitenkin vuodenkin jälkeen on, toki se pienenee jatkuvasti, mutta että uskaltaako sitä vuodenkaan jälkeen yrittää tai että onko se aivan sama yrittäisikö sitä ennen karenssia vai karenssin loputtua kun riski kuitenkin jokatapauksessa on. Kova kaipuu omasta vauvasta on mutta alkaa olemaan ajatukset jo niin sekaisin että pelottaa ajatuskin raskautumisesta. Ollaan hieman yli puolen välin karenssia ja tähän asti mennyt tosi hyvin mutta nyt jotenkin taas mennyt pää aivan sekasin tätä katkeruuden määrää että miksi juuri minä ja te jotka saman olette kokeneet

Anteeksi taas valituksen määrää ja kai pikkuhiljaa voisi sanoa että hyvää joulun odotusta kaikille

 

Todellakin ymmärrän tuskasi, ihan samat asiat pyöri itsellä silloin päässä. Toisaalta jos olet jo yli puolen välin karenssia niin yritä vaan sinnitellä. JOS tulisit raskaaksi karenssin aikana ja jotain menisikin pieleen niin sen syyllisyyden kanssa olisi tosi raskasta elää. Paljon raskaampaa kuin kärsiä se karenssi. Näin ainakin itse yritin ajatella. Mullahan karenssin jäleen tärppäsi ekasta kierrosta , vaikka se mola-touhu sai pelkäämään että onko jotain vialla. Lääkärit myös tsemppasivat ja olivat optimistisia koko ajan. Tsemppiä ja jaksamista sulle, pahin on jo ohi ja suunta vain ylöspäin!

 

vernami =valmatti

 

Juu, en suosittele tätä syyllisyyden tuskaa kellekkään. Oli karenssi 6kk-2v toivon sydämeni pohjasta, että kaikilta löytyy sitkeyttä sen kärsimiseen enemmän kuin minulla.

Vaikka minun kohdalla lääkärit jankuttavat, että uusiminen on "outo sattuma" ja "todella huonoa tuuria", niin silti syyllistän itseäni. Olihan se karenssi kuitenkin vain 6kk, josta jaksoimme kärsiä vain 3kk.

Mutta aina jokainen tekee päätöksen omalla kohdallaan, ja minä jos kuka tiedän miten kova se lapsenkaipuu voi olla ja menee kaiken järjen edelle.

Kehottaisin ainakin ottamaan selvää viime aikaisista tutkimuksista uusivaan molaan liittyen (esim. hakusanalla recurrent complete mole tai recurrent partial mole).

 

Ai niin! Eilisessä mittauksessa hcg oli 6 (2vk sitten 74).

Ja tosiaan varmistui nyt se, että meille on laitettu lähete perinnöllisyyspoliklinikalle. Jännittää ihan, että mitähän siellä selviää, jos selviää yhtään mitään.

 

Kiitos paljon kannustavista teksteistä näillä jaksaa taas sinnitellä

Hienoa Nelli että arvot laskevat kuulostaa vaan jotenkin kauhean hirveältä tuommoiset geenitutkimukset mutta toivotaan että asia selviää ja teillekkin annettaisiin mahdollisuus pikkuisen saantiin

 

Hyvä että tytsyliini mietit asioita vielä, ennenkä päätät ryhtyä hommiin.
Mutta voin myös kertoa, että mikäli päädytte lasta yrittämään etuajassa, niin kannattaa yrittää pyytää ajatukselle lääkärin "siunaus". Mun itsesyytöksiä on vähän helpottanut se, että edes yksi lääkäri oli sitä mieltä että voin jo turvallisesti tulla raskaaksi.. Ja myös omat tutkimukset netin syövereissä ennen päätöksen tekemistä auttoivat. Olin 99% varma, että mola ei meidän kohdalla uusi.. Enkä kyllä edelleenkään ole kovin montaa mainintaa uusineesta osittaisesta molasta löytänyt.

Meille tuli nyt se kutsu perinnöllisyyslääkärille. Joskin vasta tammikuussa.
No, onpahan joku välietappi mitä odottaa ja jännittää tässä karenssia kuluttaessa.
Tein myös jo raskaustestin ja se näytti puhdasta negaa. Toivotaan että pysyy myös negana! Seuraavaan hcg verikokeeseen pari viikkoa.

 

Jes! Hcg nega elikkä alle 2.

Seuraava verikoe joulukuussa ja perinnöllisyyslääkäri tammikuussa.

Pikkuhiljaa alkaa ajatukset olla tulevassa, eikä enää tule päivittäin vellottua epätoivossa.

 

Hei vaan kaikille!

Hyppään uutena mukaan keskusteluun vasta nyt, vaikka taisteluni molaa vastaan alkoikin jo viime tammikuun puolella. Haluan kiittää aikaisempia kirjottajia jakamistanne kokemuksista. Ne ovat olleet hirmu tärkeitä oman kokemukseni valossa, koska tuntuu siltä, että on muutoin ihan yksin tämän taudin kanssa. Tuntuu, että vasta nyt pystyn jakamaan kokemukseni täällä.

Eli oma tarinani alkoi siitä, kun viime vuonna 26.12. tein positiivisen raskaustestin ja kyseessä oli tuolloin toinen raskaus. Ajattelin silloin, että onpas tämä vauvan saaminen "helppoa", kun taas tärppäsi ensimmäisellä yrityksellä. Minulla on siis esikoinen, joka syntyi 2014. Kuitenkin takapakkia tuli, kun ekana neuvolakäyntipäivänä tuli rusehtavaa tuhruvuotoa, jonka piti olla ihan normaalia alkuraskauden verenvuotoa. Esikoisen aikana ei mitään vuotoja tullut, joten se vaivasi minua niin paljon, että varasin ajan yksityiselle gynekologille. Vastaanotolla ei kaikki ollut kunnossa, pieni sikiökaiku löytyi ilman sykettä eikä sikiö vastannut raskausviikoja. Viikkoja oli tällöin minulla 8+. Tämä oli shokki minulle. Lääkäri antoi vielä mahdollisuuden ja pari viikkoa myöhemmin kävimme uudestaan ultrassa, jossa ei löytynyt enää lainkaan sikiökaikua, vaan paksuhkoa istukkakudosta. Minut lähetettiin naistentautien polille ja lääkäri totesi, että kyllä tuosta sytostaateilla selviää! En voi edes kuvailla tunnetta, mikä tuli silloin. Olin juuri kuullut, että olen menettänyt vauvani ja samalla kuulin, että pitää aloittaa solunsalpaajahoidot. Itkin silmät päästäni monta päivää ja odottelin aikaa verikokeisiin, jolla varmistettaisiin tilanne. Pian tuli aika verikokeisiin ja hcg oli tuolloin viikolla 10+ 232300. Siitä seuraavalla viikolla seurasi kaavinta 17.2., jonka yhteydessä oli vahva epäilys rypäleraskaudesta, vaikka ultrassa niin selkeä tilanne ei ollutkaan.

No, kaavinta meni hyvin ja 4 viikon sisällä varmistui diagnoosi täydellisestä molasta, tosi myös normaalia istukkakudosta oli ollut mukana. Keuhkot kuvattiin myös etäispesäkkeiden varalta. Hcg laski alkuun hurjaa vauhtia, mutta huhtikuusta kesäkuuhun arvot vaihtelivat välillä 4-5-4-6-4 ja kävin silloin 2 vkon välein kontrollissa. Odotin kuin kuuta nousevaa, että arvot laskisivat, jotta raskauskarenssi (6 kk negatiivisesta arvosta) alkaisi ja loulta pääsisi yrittämään uutta raskautta. Sytostaatteja ei keretty vielä miettimään, mutta heterofiilisten vasta-ainaiden ottamista harkittiin puheiden tasolla, koska arvo ei millään meinannut laskea. Kesäkuun lopulla arvo sitten loppujen lopulta laski negatiiviseksi ja ultrassa oli kaikki kunnossa!
Tähän päivään saakka arvot ovat olleet negatiiviset, mutta sitä ei usko, kuinka monet itkut on itketty ja masennusseulat täytetty, kun ei ollut tulla alakuloisuudesta loppuakaan. Eikä ystävien raskausuutisista ole yksinkertaisesta pystynyt nauttimaan, vaikka ei se mitään minulta itseltään pois ole ollutkaan. Sitä ei vaan pysty selittämään eikä kukaa muu ymmärtämään, jos ei ole itse tällaista kokenut. Toisen lapseni olisi pitänyt 3.9. syntyä maailmaan. Sen sijaan syntyi huoli omasta terveydestä ja mahdollisesta syövän kehittymisestä. Pelot valtasivat elämän, ja huoli siitä, että esikoiseni jäisi ilman äitiä.

Nyt pelot ovat pikkuhiljaa jääneet taka-alalle ja odotan vielä joulukuun hcg-kontrollia. Jos se on normaali, pääsee vihdoin yrittämään toista lasta Vieläkään en pysty täysin elämään ilman tätä tautia, mutta nyt olen siinä pisteessä, että yritän kääntää tämän kokemukseksi, mikä on vahvistanut perhettämme. Jospa meilläkin vielä onnistaa!

 

Hei Marli! Ja tervetuloa. Kovin on hiljaiseksi keskustelut menneet, mutta minä ainakin käyn vielä säännöllisesti tätä palstaa lukemassa. Et ole yksin.

Onpas sinulla ollut melkolailla samanlainen tilanne kuin minulla ensimmäisen osittaisen rypäleraskauden aikaan. Odotimme myös toista lasta ja laskettu olisi ollut 29.9. Minulla sinusta eroava tilanne oli siinä, että hcg laski heti alle 2, eli oli 0 kolmen kuukauden ajan. Päätimme ottaa riskin ja yritimme uutta raskautta ennen 6kk karenssin loppua ja nyt saamme katua sitä päätöstä. Uusi osittainen mola todettiin sikiön ollessa 12vk ikäinen. Nt-ultrassa oli vielä elossa, mutta keskeytykseen mennessä oli jo kuollut kohtuun. Keskeytys oli oma karmea kokemuksensa..

Nyt tilanne muistuttaa jo pelottavasti ensimmäistä osittaista molaa. Arvot laskivat pian ollen jo kahdessa mittauksessa 0. Henkinen hyvinvointi on rakoillut, alakulo vaivasi ja koin jonkin sortin romahduksenkin pari viikkoa sitten. Sain asiasta puhuttua ja elämä alkaa pikkuhiljaa taas hymyillä. Molan perkele ei minua taaskaan nujerra, olen sen päättänyt!

Nyt odottelemme rauhassa joulua ja tammikuun perinnöllisyyslääkäriä. En tiedä tuleeko olemaan turha vaiko hyödyllinen käynti. Käydään nyt kuitenkin. Miehelle se tuntuu olevan hyvinkin tärkeä, koska hänenkin osuudestaan asiaan otetaan vihdoinkin selvää. Tähän asti kun on tutkittu vain minua. Todennäköisesti mitään perinnöllisyyteen viittaavaa ei löydy ja meille jää ikuiseksi mysteeriksi, että miksi osittainen mola uusi. Lupa uuteen raskauteen tulisi ehkäpä huhtikuussa, mitta en tiedä olemmeko valmiita silloin vielä.
Päivä kerrallaan. Sitä koitan itselleni hokea. Tämän taudin kanssa oppii kärsivällisyyttä jos ei mitään muuta.

Kertoilehan kuulumisia tänne. Olen kuulolla ja koitan parhaani mukaan tukea!

 

Niin ja se piti vielä sanoa, että tuo tekstisi oli aivan suoraan minun ajatuksia. Etenkin kun on jo yksi lapsi, tietää mitä kaunista on menettänyt. Sitä luulee olevansa taas onnellisesti raskaana. Odottaa sisarusta esikoiselle.. Sitten vedetään matto alta.
Tämä tauti jättää jäljen. Sen kanssa oppii elämään, mutta sitä ei voi täysin unohtaa.

Onko sinulla ollut pelkoa esikoisen menettämisestä? Minulla sekin alkoi vaivaamaan toisen molan jälkeen. Sitä pelkää jotenkin, että esikoisestakin löytyy jotain "vikaa" ja hänet viedään yllättäin pois.

 

Hei, minulla todettiin osittainen mola ja olen nyt hcg seurannassa. Miten lääkärit ovat teille perustelleet karenssiajan pituuden? Monulle määrättiin 6 kk näillä näkymin. Todella vaikea asia hyväksyä koko mola ja kun vertaistukea ei juurikaan ole kun on niin harvinainen homma. Takana on jo yksi luonnollinen km. Pelko lapsettomuudesta kalvaa kun ei lasta vielä ole.

Miten te olette karenssin jaksaneet? On vaikea iloita oikeastaan mistään asioista nyt kun mikään ei lohduta..

 

Hei Katsu!

Mulle on perusteltu kaksi kertaa 6kk karenssi sillä, että hcg-arvo laskee 2kk sisällä kaavinnasta nollaan. Muutenkin nopea tasainen lasku on syy päästä sillä 6kk karenssilla, vaikka se vähän yli menisikin. Ei ole kiveen kirjoitettu sekään tasan 2kk.. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin. Näissä kun on todellakin paikkakunta/sairaala/lääkäri ja jopa hoitaja-kohtaisia eroja.

Mulla menee/meni pitkään ennenkä annoin luvan itselleni taas rentoutua ja nauraa vedet silmissä asioille. Klisee alkaa jo olla, että suruun auttaa vain aika, mutta näin se vain on. Itsellä takana kaksi osittaista molaa ja todellakin välillä on tuntunut sille, että "helvetti jätetään yrittämättä enää, kun selvästi homma ei toimi!". Olin kyllästynyt selvittämään miksi vauvaa ei tule ja mikä on rypäleraskaus.
Mutta sitten muistan erään lääkärin, joka tuli minua katsomaan toisen kaavinnan jälkeen ja sanoi suurieleisesti "teistä ja erityisesti sinusta tuntuu nyt, että isketään hanskat tiskiin! Unohda se. Te voitte vielä saada ja saatte sisaruksia teidän lapselle!". Sokeasti olen siihen nyt uskonut. Usko loppuu ehkä kolmannen menetyksen jälkeen, mutta sitten on olemassa vielä muita vaihtoehtoja.
Tietämys tästä taudista on jopa naurettavan vähäistä. Kirjottaisipa joku rohkea kirjan!

 

Kiitos nelli vastauksesta!

Mulla on muutamassa viikossa laskenut se jo aika reippaasti ja lähtöarvokin oli 50000. Lääkäri lohdutteli sillä että kun olen kahdwsti jo tullut erittäin helposti raskaaksi että hän on varma että onnistun vielä. Mutta raskainta on tämä odottaminen. Keskenmenon jälkeem paras lohtu on se että saa yrittää uudelleen ja keskittyä jo tulevaan. Mutta tämän karenssin takia tätä asiaa ei voi unohtaa ja jättää taakse kun joutuu olemaan seurannassa.

Vaikean asian tästä tekee myös se ettei minulla ole vielä omaa lasta ollenkaan niin mielessä roikkuu vaan kysymykset että mitä jos en onnistu koskaan. Totuus on kuitenkin se että sitä miltä tämä tuntuu ei monikaan ymmärrä koska joo keskenmeno on yleinen mutta mola harvinainen. Eli jo keskenmenokin on pysäyttävä kokemus, mutta siihen päälle vielä kaikki muu ahdistus mitä tämä mola tuo..
Lohduttavaa on ollut kuitenkin lukea molan jälkeen onnistuneiden kertomuksia missään nimessä en ole toivoa menettänyt, vaan uskon edelleen saavani lapsen. Pelko on vaan välillä tosi tukahduttava.

Tsemppiä kaikille teille jotka joudutte myös käymään tätä läpi!

 

Kiitos vastauksesta Nelli!

Sinulla on kyllä ollut uskomattoman huono tuuri! Ihan kylmät väreet menee ku ajattelee, että heti perään toinen samanlainen koettelus ja vielä keskeytys kaiken kukkuraksi. Onneksi olette päässeet tutkimuksiin ja ainaki on sitte mielenpäältä pois mitä sieltä sitte löytyykin tai on löytymättä. Halaukset sinulle ja koita jaksaa tsempata. Pakko vielä kysyä, kun olit tullut 3. kerran raskaaksi, seurattiinko sulta sitä hcg:tä ollenkaa alkuraskaudessa, vaan kävitkö pelkästään ultrissa? Joo minulle tuli esikoisen menettämisen pelko uniin. Näin kaavinnan jälkeen ihan järkyttäviä painajaisia, joissa menetin esikoiseni. Paljon olen asiaa käynyt henkiseltä kantilta läpi ja joutunut miettimään, miksi juuri meille tämä tuli. Kai se sanonta pitää paikkaansa "se mikä ei tapa, vahvistaa". Hirveän vaikea oli siinä tilanteessa etsiä positiivisia asioita omasta tilantesta. Mutta toivon, että voisi joku päivä vielä heittää hurttia huumoria taudista.

Kävin itse 14.pvä hcg-kontrollissa ja se oli negatiivinen, eli vihdoinkin pääsemme yrittämään uutta raskautta. Minulle annettiin ohjeeksi, että mikäli tule raskaaksi, olen yhteydessä naistentautien polille ja sieltä varaavat alkuraskauden h 7 ultran ja hcg-kontrollin. Ja mikäli en tule raskaaksi niin varalta menen helmikuun lopulla ultraan ja sitä ennen katsotaan hcg. Vaikka Minulla ei kahden kk sisällä laskenutkaan hgc alle 2, niin se oli kuitenkin sen verran matala, että siksi mille asetettiin 6 kk karenssi ensimmäisestä negatiivisesta hcg-arvosta. Kaavinnasta minulle on tullut nyt jo 10 kk aikaa. Voin kertoa, että minäkin olisin alittanut karenssiajan, jos ei mieheni olisi ollut lujana. Sitä vauvakuumeen määrää ei voi kuvitellakaan ja se vielä paheneni itsellä, kun tuli vielä kielto ettei saa edes yrittää ja puoliväkisin minulle yrittivät pillereitä määrätä joita en suostunut käyttämään. Lääkäri vain perusteli sillä, että jos nyt yhtäkkiä sitä kudosta alkaisi kasvamaan esim. keuhkoissa ja aivoissa kohdun sijasta, olisi parempi seurata kunnolla ettei mahdollisesti liian aikaisin alkava raskaus hankaloittaisi diagnosointia ja viivytäisi sitten sytojen aloittamista. Ja kovasti voimia sinulle Katsu! Ehkäpä joku päivä vielä molaan sairastuneilla olisi oma yhdistys.

 

Marli, kiitos kovasti tsempeistä.
Minulla ei seurattu tuossa kolmannessa raskaudessa ollenkaan hcg:tä. Se kummastutti, mutta luotin heidän sanaansa. Se olisi saattanut aiheuttaa turhaa huolta koska yksilölliset vaihtelut hormonin määrässä ovat niin suuria. Joku lääkäri väläytti beta-hcg:n mahdollisuutta, mutta sitäkään ei sitten otettu.. Myöskään kova pahoinvointi ei soittanut hälytyskelloja, koska minusta esikoisesta se oli lähes samanlaista. Eikä minun arvot loppujen lopuksi olleet kovinkaan hirvittävät edes tuolla rvk12. Nyt jälkeenpäin tuntuu, että esitinkö että se pahoinvointi on normaalia.. Olihan se ihan hirveää ja se väsymys. Ihan puistattaa nyt kun mietin. Esikoisen hoito jäi kokonaan miehelle ja onneksi hän oli lomalla pahimpina viikkoina..

Nyt mietityttää se kolmas yritys. Olen pohtinut, että olisiko osittainen mola jotenkin diagnosoitavissa ennen kuin viikkoja ehtii tulla se yli 12, jolloin kaavintaan ei enää suoraan pääse. Istukkabiopsiallahan saataisin selville vauvan kolminkertainen kromosomisto ja käsittääkseni se voidaan tehdä vk10. Mutta tuloksissa menee se 2-3vk. Se, että tietäisin etten joudu enää keskeytykseen helpottaisi yrittämistä. Nyt tuntuu, etten siihen helvettiin halua toista kertaa ikinä.

Minäkin olen nähnyt vastaavia painajaisia. Lapsi on jossain kaukana enkä saa häntä kiinni jne.. Onneksi olen nyt nukkunut yöt sikeästi. Aluksi muutama päivä keskeytyksen/kaavinnan jälkeen säpsähtelin hereille ja kärsin kuolemanpelosta. Kun vihdoin sain unta, tuli painajaiset..

Meilläkin muuten mies pysyi vahvempana karenssin suhteen. Loppujen lopuksi hän teki kyllä viimeisen päätöksen ehkäisyn lopettamisesta, mutta teki sen sen valossa mitä tietoa minä olin kerännyt ja erään lääkärin kanssa jutellut. Siksi syytän edelleen itseäni.

Hei mutta onnea nollasta ja lykkyä yritykseen! Tämä meidän tapaus on surullinen, mutta tosiaan aikaa oli kulunut nollatuloksesta vasta 3kk, että ehkäpä syy uusimiseen oli ihan siinä eikä missään muualla. Sanoi lääkärit mitä vain.
Teillä on varmasti hyvät mahdollisuudet saada terve vauva.

 

Ja vielä sen kerron, että kävimme ekassa ultrassa rv 6+3 naistentautien polilla(tai jotain sen suuntaista). Silloin alkion syke näkyi juuri ja juuri ja istukka näytti erikoistuvan lääkärin silmiin epätasaiselle. Saimme uuden ajan rv9 ja siinä ultrassa kaikki näytti oikein hyvälle. Sitten seuraava olikin tavallinen nt-ultra, mutta pyysimme sen suorittajaksi lääkärin (näin suosittelivat naistentaudeilta). Siinä ultrassa istukka olikin jo aivan reikäjuusto. Sitä miettii, että mitä ensi kerralla voitaisiin tehdä toisin?

 

Perinnöllisyyslääkärillä käyty ja hyvä mieli jäi.

Lääkäri laittoi lähetteen verikokeeseen. Minusta etsitään dna-verikokeesta kahta geeniä (NLRP7 ja KHDC3L). Näillä geeneillä on yhteys uusivaan molaan. Ja esim. NLRP7 löytyessä mahdollisuudet terveeseen lapseen ovat 1,5% (eri tutkimuksista saatu eri prosentteja). Geenin löytyessä aijomme kokeilla hedelmöityshoitoa (lähinnä ICSI, jossa siis mikroinjektiolla viedään vain yksi siittiö munasoluun) ja sen jälkeen valitaan kromosomeiltaan terve alkio siirrettäväksi. Ja jos kumpaakaan geeniä ei löydy, niin odotamme nyt karenssin loppuun ja yritämme luomuna vielä kerran.

Ja jos ICSI ei onnistu, on vielä mahdollisuus luovutettuihin munasoluihin. Joten antaahan tämä paljon toivoa.

Lääkäri oli melko varma, että syy uusineeseen osittaiseen molaan piilee todennäköisimmin siinä, että yritimme liian aikaisin. Meillä kun on jo yksi terve lapsi olemassa.

Nyt sitten odotamme reilun 2kk verikokeiden tuloksia ja kulutamme karenssia siinä samalla. Jospa tämä toisi nyt rauhan hetkeksi, kun tiedetään mitä tehdään seuraavaksi ja ennenkaikkea; meitä kuunneltiin ja oltiin asioista hyvin perillä (kerrankin!).

 

Hei kaikille!
2014 syksyllä rv13 menin ultraan olettaen että kaikki ok.
Siellä olikin tyhjä sikiöpussi ja istukkaa. Lääkärit epäili tuulimunaksi, mutta patologilta tuli diagnoosi osittainen rypäleraskaus.
Lääketyhjennyksestä jäi vielä pala istukkaa toimimaan ja 5 viikon kuluttua tehtiin kaavinta, josta komplikoitui munatorvitulehdus sekä munasarjalaskimotukos.
Klexanella piikitin 3kk 60mg aamua iltaa.
Hcg asettui 1> parissa kuukaudessa.
Sitten vuoden hcg seuranta ja sen jälkeen saimme luvan raskautua.
Mutta jostain syystä vaan en vuoteen tullut raskaaksi.
Kierto oli nopea , vain 25 mutta säännöllinen.
No kun viimein tein positiivisen testin marraskuussa 2016 , niin yllättyimme positiivisesti, mutta olin varovainen iloitsemaan , ennen ultraa.
No nyt niitä ultria on tehty jo 4 vaikka vasta rask.viikko 10.
Verikokeissa hyppään viikottain.
Epäillään osittaista rypäleraskautta ja eläväsikiö yhdistelmää.
Tänään lääkärin mielestä kasvusto ei muistuttanut rypäleraskautta mutta huolissaan ovat.
Minua sekä vauvaa syynätään nyt hyvin tarkasti ja hyvä niin.
Hcg oli laskenut 134000:sta 70000:n , joka on hyvä asia.
Ja vauva näytti ultran perusteella normaalilta 10 viikkoiselta.
Mutta emme todella voi vielä juhlia, mutta toivoa saimme himpun lisää tältä käynniltä.
Vähän paremmin jaksaa sietää pahoinvointeja kun on edes pieni toive vauvasta.
Ensiviikolla seula verikokeet ja se toinen hcg, olikohan se nyt se b-hcg, en muista käsitteitä tarkkaan.
Lapsivesipunktio 14-15viikolla.
Tiedän faktat ja riskit varsin hyvin.
Mutta emme voi kun tarttua toivoon, vaikkakin pieneen.

Minulla kasvaa piilossa
pieni aarre: Taivaan Pii
Vaalin ja suojaan , että hän
saisi kasvaa ja syntyä, tänne
rakastettavaksi.
Jos ei saisikaan,
olisi tallessa taivaassa ,
Meidän aarre : Taivaan Pii

 

Hei Taivaan Pii! Ja tervetuloa.

Ensinnäkin toivotan kovasti tsemppiä! Olette miehesi kanssa ahdistavassa tilanteessa. Olen myös itse tuon tilanteen kokenut; yksi minuutti tuntuu tunnille, tunti päivälle ja päivä viikolle kun vain odottaa miten tulee käymään. Ultrattavana maatessa sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja odottaa vain, että lääkäri sanoo kaiken olevan loistavasti. Jokainen huokaus ja jokainen ele tulee tulkittua.. Mitä se nyt näki? Onko se vielä elossa?
Pelottaa, ahdistaa ja turhauttaa.

Saanko udella, että onko teidän tilanteessa katsottu järkevämmäksi ottaa lapsivesinäyte, kuin istukkanäyte? Kun meille ehdotettiin heti vain jälkimmäistä. Tosin, meidän sikiöllä oli selvät rakennepoikkeamat niin mitään toivoa ei ollut.

Voi että niin kovasti toivon, että te saisitte pienen syliin asti ja tämä olisi vain ryppy raskaudessa.

 

Kiitos empatiasta

Meidän tilanteessa ehdottomasti kannattaa ottaa lapsivesipunktio.
Istukka näytteestä tulisi taatusti sairas kromosomisto, niin hurjalta se näyttää niin meidän kuin lääkärinkin mielestä.
Lapsivedestä saadaan lapsen kromosmisto , eikä tämä sairas istukka sotke sitä.
Osittainen rypäleraskaus ei ole varma mutta hoito ja seuranta jatkuu , yhtä tarkkana.
Jostain tämä pieni saa energiansa kun kasvaa viikkojen mukaan, vaikkakin istukka näkymä on aika karsee.
Iso riski on että lapsella olisi trisomia...
Mutta emme mene taas asioiden edelle.
2-5 viikon sisällä ollaan taas tietoisempia.
Meillä on jo lapsia , vanhin 17v. ja nuorin 4v.
Vanhemmille lapsille on tietty kerrottu, että ymmärtäävät äidin voinnin.
Mutta nuorimmille en raatsi kertoa pitkäänaikaan , koska he niin hartaasti ovat odottaeet meille vauvaa , etenkin 4v.kuopus