Saankohan tällä näkyviä tuloksia aikaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tavoitteena kiinteytys
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tavoitteena kiinteytys

Vieras
Olen 176cm pitkä ja painan n.77kg. Tiedän ettei minulla ylipainoa hirveästi ole, mutta kiinteytystä tarvitsen. Erityisesti häiritsevistä jenkkakahvoista ja raskauksien/synnytyksien jälkeistä löllömahaa kiinteämmäksi (synnytin 4kk sitten). 3 lasta pitävät äidin kiireisenä, mutta hikijumppaa harrastan kotona joka päivä, jumppaan kuuluu mm. perus-haarahyppyjä alkuverryttelynä, pitkiä sarjoja venytyksiä, erityisesti syviin vatsalihaksiin kohdistuvaa. Vaunulenkkejä teen parhaimmassa tapauksessa joka päivä n.3-4km reipasta kävelyä, välillä hieman hölkkää. Olen myös ajatellut hommaavani salikortin kunhan rahatilanne hieman tästä kohenee.

Aamuisin syön veteen tehtyä kaura- tai neljänviljan puuroa, lisukkeena yleensä marjoja.

Lounaalla milloin mitäkin (en karppaa, joten syön normaalia kotiruokaa,johon kuuluu mm.pasta, peruna ja riisi. Näistä en aio luopua, määrää toki olen vähentänyt ja pikkuhiljaa yritän siirtyä täysjyväpastaan, tummaan riisiin yms). Lounaalla pyrin syömään myös vihanneksia, salaattia, raasteita yms.

Välipalaan kuuluu kahvi rasvattomalla maidolla, hedelmä ja viipale real-ruisleipää jossa päällä sipaisu margariinia, viipale juustoa ja yleensä kurkkua tai tomaattia. Otan tällöin myös kalaöljykapselin.

Päivällisellä syön joko lounaan jämiä, tai teen salaatin jossa lisänä kanaa tai kalaa.

Iltapalaksi teen yleensä leivän ja otan joko hedelmän tai rasvattoman jogurtin.

Miltä kuulostaa? Minulla on todella vaikea pysytellä erossa herkuista, koska tähän asti olen syönyt aina mitä on mieli tehnyt. Pyrin siihen että liikunta toisi sen saman hyvänolontunteen mitä suklaa ja jäätelö tuovat, mutta voi ja voih miten hankalaa se on! Toisaalta en halua olla itselleni liian ankarakaan. Minulle on tuo liikunnan lisääminen ollut jo iso askel :)
 

Yhteistyössä