M
milyn
Vieras
Toisaalta järki huutaa pysymään kaukana ja näin varmaan toiminkin, mutta toisaalta tekis mieli kertoa exän nykyiselle puolisolle mitä sain kuulla.
Lyhykäisyydessään (ja kauheudessaan): ex-mies teki elämästäni helvetin 5 vuoden ajan. (Luojan kiitos emme ehtineet naimisiin / perustaa perhettä!!) Hän piti minut maanittelemalla ja väkisin - hakkasi rikki kotimme kun suuttui, riepotteli minua, petti härskeimmillä mahdollisilla tavoilla (ihme etten saanut mitään tautia häneltä..). Nolasi minut julkisesti, tunkeutui asuntooni jo erottuamme (oli teettänyt vara-avaimen tätä ajatusta silmälläpitäen), vainosi. Jne, kaikkea kammottavaa mitä kuvitella saattaa. Elämä tuolloin oli kaoottista helvettiä, olin ihmisraunio. Sitten päätin muuttaa muualle ja vainoaminen loppui - ja oma elämäni alkoi.
Palasin useiden vuosien jälkeen kotikaupunkiini ja sain kuulla eräältä vanhalta ystävältä, että exäni pettää avovaimoaan joka on vasta hiljattain synnyttänyt. En yllättynyt. Mutta vanha kuvotus nosti päätään - ja ajatus siitä, että pitäisikö kertoa vaikka anonyymisti.. Sattumalta näin tämän naisen lastenvaunujen kanssa kaupungilla ja hän näytti minusta ahdistuneelta... liekö jo kuullut..?